Kukapa meistä ei olisi koskaan nähnyt sellaista tilannetta, missä joku juhlissa liian innokkaasti boolimaljalla tai omalla taskullaan käynyt henkilö alkaa käyttäytyä silmin nähden turhan vauhdikkaasti. Tällainen juhlija vie usein huomion kaikelta muulta tilaisuuteen kuuluvalta toiminnalta. Äänenvoimakkuus kasvaa, puhe sammaltaa ja kohta hän onkin pöydällä tanssimassa. Liiaksi humaltunut henkilö alkaa arvostella juhlan esiintyjiä, ruokaa ja juomaa ja lopulta hän jo haukkuu ihmisiä milloin mistäkin syystä.  Siitä sitten alkaa laskuosuus ja usein vielä kaikkea ikävää tapahtuu ~ enemmän tai vähemmän. Tällainen henkilö jää ikävällä tavalla mieleen ja eihän tällaisesta toiminnasta kukaan loppujen lopuksi tykkää. Henkilö itse saa vielä kärsiä kankkusesta ja morkkiksesta.

Aloin eilen miettiä kuitenkin ihan päinvastaista. Enää ei ole lainkaan harvinaista, että ihmiset eivät käytä alkoholia lainkaan. Pystyykö selvin päin juhliva pilaamaan tilaisuuden? Ensimmäinen ajatus on tietenkin, että eihän nyt sentään. On varsin todennäköistä, että hän ei kaatuile tai muuten kompuroi, ei kaada juomia toisten päälle, ei huutele eikä laula kovaäänisesti ainakaan sellaisina hetkinä, kun joku esiintyy tai on kuunneltava puheita ja osallistuttava asialliseen keskusteluun. Useimmiten selvänä juhliin tullut ja sieltä lähtevä ei haasta riitaa ja yksinkertaisesti toimii korrektisti.

Kuitenkin raittiusihmiset voivat hyvinkin olla juhlien pilaajia. On paljon senkaltaisia ihmisiä, jotka kiillottavat omaa kruunuaan julistamalla omaa juomattomuttaan. Pari vuotta sitten olin eräässä tilaisuudessa, missä syötiin ensin ja sitten erinomainen duo esiintyi. Ennen ruokailua jokainen sai käydä ostamassa erikseen ruokajuomansa siihen varatusta paikasta eli juomien pöytiin tarjoilua ei ollut. Olin juuri hakemassa rouvalleni ja itselleni kahta viinilasillista - toinen alkoholia, toinen ei, kun hieman taempana ollut miehenkilö alkoi huutaa, että eikö tällaisessa ravintolassa ole mitään juotavaksi kelpaavaa. Hän jatkoi saman tien, että ei tajua lainkaan, miten joku voi juoda sellaista myrkkyä, missä on alkoholia. Mesoaminen oli varsin vastenmielistä ja kyllähän se siinä kohtaa tuntui ikävältä. 

Kauan sitten minulla oli työtoveri, joka ei myöskään juonut alkoholia. Hänellä oli loistava taipumus asettaa sanansa sarkastisesti niin, että niissä korostui hänen erinomaisuutensa absolutistina ja halveksuntansa jopa miedoimpia juomia kohtaan. Usein olimme työporukkana jossain yksityisessä paikassa - jollain mökillä tai yksityiskodissa tai vaikkapa jollain koulutusmatkalla ja vaikka kaikki tiesivät hänen juomattomuutensa, piti hän aina kovaäänisesti jonkinlaisen alkoholin vastustuspuheen. Tuli aina mieleen oliko kyseessä vanha totuus ~ siitä puhe, mistä puute. Vuosien varrella olen kohdannut usein alkoholittomia ihmisiä, mutta vasta joissain tilaisuuksissa on tullut esiin, että he eivät juo lainkaan. Monella ihmisellä ei ole minkäänlaista tarvetta jatkuvasti korostaa omaa valintaansa.

Itse olen ollut jo tosi kauan täysin raitis. Alkuvaiheessa sitä piti ystäville hieman selittää, mutta tosi pian siihen ei kukaan kiinnittänyt huomiota. Uudet tuttavuudet ovat joskus ihmetelleet hetken, mutta kun kerron lyhyesti omat syyni juomattomuuteen, ei siitä enää kukaan ole ollut kiinnostunut. En pidä asiasta mitään esitelmää, joskin voin sen tehdä, jos joku pyytää. No, ei ole pyydetty, joten esitelmät ovat saaneet jäädä pitämättä ja hyvä näin. Osaan pitää hauskaa erittäin helposti ilman alkoholia ja itse asiassa minulla on paljon mukavampaa, kun en juo. Ei tarvitse kärsiä krapulasta ja juhlista pääsee näppärästi kotiin hyppäämällä autoon ja ajamalla kotiin. Ei tarvitse pahemmin harmitella mokailujaan, joskin kykenen kyllä noloihin juttuihin ihan selvin päin. Näin lopuksi kerron, että en pahemmin vastusta alkoholia. Liiallista juomista kylläkin - ihan samalla tavalla kuin voin paheksua sisällä tupakointia tai jonossa etuilua tai ali- tai ylinopeutta ajavia.  

Monen vielä työssä käyvän ihmisen voi olla todella vaikeaa käsittää, kuinka tämä vanhan ihmisen ikuinen loma voi olla myös varsin tylsistyttävää. Päivät ovat hyvin toistensa kaltaisia, mikä toki on jokaisesta itsestään kiinni, mutta kun keväällä on saanut kaikki pihahommat (siis, jos on piha) tehdyksi, joutuu oikeasti miettimään, mitä tekisi, ettei ihan lamaantuisi. Työssä käyville sellainen tekemättömyys on ihan positiivinen juttu, koska loma on tarkoitettu irtautumiselle tavallisesta arjesta, mutta eläkeläisellä ei oikeasti ole sellaista lomaa. Joskus on pakko katsoa kännykästä tai päivän lehdestä, mikä viikonpäivä sattuu olemaan ja tässä tapauksessa ei tarvitse puhua muistihäiriöstä. Minä en ole todellakaan ainoa, joka on törmännyt tällaiseen hassuun juttuun ja minulla ei ole muistihäiriötä. Liigaa on pelattu vasta vajaa kolme viikkoa ja muistan HIFK:n pelaajien nimet ja numerot, vaikka joukkue onkin uusiutunut. 

Viimeksi kuluneiden parin viikon aikana ovat kaikki harrastuksemme viimein päässeet vauhtiin. Rouvalla on ranskan opinnot, ja jumppajuttuja sekä hyvin vähäisessä määrin järjestötoimintaa. Minulla on kuoro, säestystoiminta, kieliharrastukset ja jääkiekkoliigan seuranta. 

Meillä on rouvan kanssa säännöllisesti toimiva yhteinen harrastus. Käymme ruotsin kielen keskustelukerhossa. Se toimii täysin vapaasti ilman oppikirjoja, tehtäviä ja muistiinpanoja - aina joku keksii jonkun jutun, josta alamme puhua. Asiaa riittää helposti tunnin mittaiseen keskusteluun ja jutut rönsyävät yllättävän nopeasti varsin kauaksi alkuperäisestä aiheesta. Me kaikki "ruotsin kerholaiset" olemme eläkelaisia, mutta sehän ei ole mikään synti.

Kuorosta olen toki kirjoitellut paljon ja juuri näinä aikoina meillä on suuret tuulet puhaltamassa. Pitkäaikainen johtajamme, seurakunnan ykköskanttori jää eläkkeelle ensi viikolla ja tulevana viikonloppuna on sitten suuri juhla. Meillä on omasta takaa paljon ohjelmaa ja vieraileviakin tähtiä tulee kirkkoon - ensin jumikseen ja sitten vielä monipuoliseen maratonkonserttiin, joka kestää vähintäänkin sen, mitä Alisalla kestää juosta 42 kilometriä.

Säestyshommat ovat myös pitkäaikainen harrastukseni ja olemme tässä juuri tekemässä uutta ohjelmistoa. Pianonsoittoni on jossain määrin hankaloitunut hieman kipeiden ranteiden takia, mutta ihan tässä vielä pystyn jossain määrin soittamaan ja olen oppinut kohtuullisen hyvin jättämään niitä säveliä pois, jotka ovat vaikeita soittaa. En siis soita jokaista nuottia. Se ei suuremmin haittaa säestettevää laulajaa, koska hänhän siinä on pääosassa - minä vain myötäilen ja vien tapahtumaa eteenpäin.

Kieliharrastuksestani olen moneen otteeseen kirjoitellutkin. Ruotsin lisäksi minulla on tällä hetkellä säännöllisesti kreikka ja uutena tekijänä englanti. Nämä kaksi viimeksi mainittua ovat opistotoimintaa - kreikka Espoossa ja englanti Nummelassa. 

Kreikan jutut toimivat edelleen vanhaan malliin. Opiskelemme kieltä kreikkalaisen, suomea hyvin puhuvan kotimaassaan opettajakoulutuksen käyneen herrasmiehen ohjaamana. Meillä on ihan oikea oppikirja, missä on paljon tehtäviä ja kertomuksia ja kielioppi siinä samassa. Etenemme kirjan mukaan, mutta sen lisäksi juttelemme ja ennen kaikkea nauramme paljon.

Englannin keskustelukerhoon menin pääasiassa vahvistamaan puhumisen taitoa. Aikoinani keskikoulussa ja lukiossa pärjäsin kielissä hyvin ja englantiahan on tuillut aina käytetyksi paljon - sitä kuulee kaikkialla ja vähänkin reissatessa pääsee hyvinkin aktiivisesti käyttämään sitä. Meillähän on se ystäväpariskunta Skotlannissa, missä sitten saakin venyä parhaimpaansa, kun yrittää pysyä puheenaiheessa ja samalla ymmärtää skottimurretta, joskaan kumpikaan ystävistämme ei mitenkään vahvasti sitä murretta käytä. Kerhomme toimii aivan samalla tavalla kuin ruotsin juttu eli meillä ei ole oppikirjaa emmekä tee tehtäviä, vaan juttelemme leppoisasti niitä ja näitä. Ohjaajamme on ihan alkuperäinen amerikkalainen, ei puhu suomea, mutta selkeästi ymmärtää aika paljon. Hän on asunut täällä jo melko kauan ja hänellä on perhettä, joten suomalaisuus on tullut hänelle hyvin tutuksi.

Jääkiekkoliiga on täydessä vauhdissa ja kokonaisuudessaan homma on alkanut melko yllättävissä ja kohua herättäneissä tapahtumissa. On hyvin mielenkiintoinen alku.

Lukeminen on toki harrastukseni samoin kuin nuo liikunnalliset touhut ja näitä voikin tehdä ympäri vuoden. Kirjat ovat aina saatavilla ja liikkuminen sitten kelien mukaan. Vielä pääosin pyöräilen, mutta hiljalleen ilmojen kylmetessä täytyy varmaan kaivaa kävelysauvat esiin.

HIFK:n entinen ykkössentteri Jori Lehterä teki oikein tempun ja erosi tehtävästään HIFK:n pelaajana. Kova paukku jääkiekkoväelle ja tietenkin HIFK:n kannattajille. Ei varmastikaan ollut mikään helppo päätös, koska erotessaan tehtävästään, loppui myös palkanmaksu. Lehterä on varmasti ollut HIFK:n kärkipalkkalaisia, joten rahallinen tappio on näillä näkymin aika suuri. Todennäköisesti hän on osannut järkevästi hoitaa asiansa ja saanut säästetyksi ja sijoitetuksi ja näin ollen ei putoa tyhjän päälle. Ihan alkuun Lehterä jätti viestin, että hän lopettaa peliuransa, mutta lisäsi varsin nopeasti, että ei ehkä sittenkään, vaan pitää aikalisän.

Tässä kohtaa kautta joukkueesta eroamiselle on toki monta mahdollista syytä. Jos kyse on terveydestä ja siihen liittyen tunteesta, että ei enää jaksa tai kykene, on päätös varsin kunniallinen. Olisihan hän voinut ehkä hankkia sairaslomapaperin ja olla pelaamatta siihen vedoten. Koska poistuminen punapaitojen riveistä oli jokseenkin erikoinen, on syytä uskoa, että päätöksen takana on huomattavasti monivivahteisempi syy ja Lehterä nähdään vielä kiekkokentillä.

Tämä riveistä poistuminen on kuitenkin nyt niin erikoinen, että jotenkin vääjäämättä herää sellainen negatiivinen ajatus, että kyse on suhteesta joukkueeseen kokonaisuudessaan ja etenkin Lehterän henkilökohtaiseen asemaan pelikentällä. Hän on tottunut olemaan ykkönen ja merkittävä pelimies, mikä hän on ollutkin, mutta kyllä vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Onko Olli Jokinen sanonut suoraan, että Jortsin paikka on tällä kaudella kolmos- tai neloskentässä ja nuoremmat laitetaan suurempaan vastuuseen ja sitä myötä peliaikakin vähenee? Nyt noissa kolmessa pelissä, jotka olen nähnyt, on Lehterä kyllä jäänyt auttamatta jalkoihin ja vaikka hän edelleen on Liigan parhaimpia aloittajia ja peliäly aivan käsittämätön, ei hän enää ole entisen veroinen.

Nyt, kun hän on täysin vapaa velvoitteistaan HIFK:ta kohtaan, hän voisi alkaa katsastella paikkaa jossain muussa joukkueessa ja jopa te4hdä sopimuksen loppukaudeksi. Aika tyly temppuhan se olisi, mutta ihan oikeutettu, mutta takuulla pelaaminen tällä kaudella jossain muussa Liiga-jengissä ja etenkin HIFK.ta vastaan herättäisi melkoisen vyöryn ja paluu Nordikselle jonkun muun joukkueen pelipaidassa, vaatisi tosi kovat hermot. Lehterällä kyllä pinna kestää, mutta saa nähdä. Olisiko tuo uusi jengi Jokerit; se kyllä räjäyttäisi niin Veikkaus-areenan kuin Nordiksenkin tunteet läpi katon, koska odotettavissa on joka tapauksessa  kuumat kohtaamiset varsinkin näin kauden alussa.

Asumme vanhassa omakotitalossa. Tämä on yli 40 vuotta vanha, yksikerroksinen ja nykymittapuun mukaan ehkä hiukan pieni, mutta onhan tässä meille kahdelle vanhalle ihmiselle ihan hyvin tilaa. Itse asiassa ehkä vähän liikaa, koska tuossa "kirjastossa" ei tule käydyksi juuri lainkaan. Kyseinen kirjasto jäi tyhjäksi nuorimman tyttären muutettua pois täältä jo vajaa kaksikymmentä vuotta sitten ja siinä kohtaa rouva sai toteutetuksi suuren haaveensa omasta lukuhuoneesta. Meillä on siinä kaksi kirjahyllyä, avattava sohva ja lasten leikkinurkkaus.

Talomme sijaitsee omalla tontilla, joka on noin tuhannen neliömetrin kokoinen. Nurmikon leikkuuta, raivaustyötä ja lehtien haravointia riittää lumihommista puhumattakaan. Toistaiseksi olemme mainiosti jaksaneet ylläpitää tätä, vaikkakin työmäärää on onnistuttu hieman vähentämään erityyppisillä teknisillä ratkaisuilla. 

Olemme teettäneet tässä yhtä sun toista remonttia, mikä on ollut toisaalta hyvä juttu ja toisaalta myös huono. Huonona puolena on se, että ainahan tuo maksaa eikä ole todellakaan halpaa. En jaksa edes laskea, kuinka paljon remonttirahaa tähän on uponnut, mutta kyllä se ihan suuri luku on. Katto, ovet, ikkunat, ilmanvaihtojärjestelmä, kylpyhuoneremontti,  lämmitysjärjestelmä, salaojitus, keittiö, sähkötyöt, vesijohdot eikä riitäkään. Kai näillä remonttirahoilla olisi jonkinlaisen Mersun helposti saanut. Asuinrakennuksia vaan on pakko kunnostella aika ajoin.

HS:ssä oli tänään artikkeli siitä, kuinka nuorten perheiden haave omakotitalosta on ainakin tässä pääkaupungin lähistöllä karannut hyvin monen käsistä. Jos haluaa uuden talon, se maksaa väkisinkin ainakin puoli  miljoonaa ja vaikka vanhan talo saa halvemmalla, uppoaa siihen "käytettyyn" taloon helposti melkoinen kasa eurovaluuttaa. Asunto on maksettava ja muutenkin pitäisi elää.

Me voisimme tällä hetkellä kyllä myydä tämän aika edullisesti, koska emme asu pääkaupunkiseudulla, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. Jos länsirata toteutuu lopultakin, pääsee täältä suhteellisen helposti Helsinkiin joutumatta seisomaan aamuin illoin järjettömässä ruuhkassa moottoritiellä. Asumme lähellä kaikkia niitä palveluja, mitä tämä kirkonkylä tarjoaa eikä Nummelaan ole kuin häthätää kymmenen kilometriä. Kaikkea tarpeellista saa puolen tunnin automatkan päästä, joskin täytyy muistaa, että täällä tarvitaan oma auto. Julkiset eivät oikein palvele.

Kuten jo mainitsin, tähän taloon on tehty paljon remontteja, joten tänne mahdollisesti muuttava ei joudu tekemään niitä välittömästi. Valitettavasti tämä vaan on sellaista ikäluokkaa, että kukaan ei voi varmasti sanoa, mitä mahdollisesti on odotettavissa. Meillä ei ole täällä käsittääkseni ongelmaa sisäilman suhteen. Sairastelemme yskiä ja nuhia ja päänsärkyjä erittäin harvoin. Viimeksi minulla oli flunssan poikanen melko tarkkaan vuosi sitten ja se tuli aivan varmasti kuororeissulta, missä puolet porukasta yski ja räki koko ajan. 

Oli tilanne tällä hetkellä niin tai näin tämän talon kuntoa ajatellen, on sen myyminen tosi kova riski. Myyjän vastuu on sitä luokkaa, että hirvittää. Koska tämä on iäkäs talo, ei tästä voi pitää kovaa hintaa ja jos tämän nyt sitten parillasadallatuhannella saisikin myydyksi, niin jos jostain syystä kauppa pitäisi purkaa, niin kyllä siitä tappiota ja vaivaa tulsi. Onhan ihan selvää, että myyntirahat laitettaisiin uuden rivi- tai kerrostalo-osakkeen ostoon ja jos sitten tulisi kaupan purku tai huoltokorjauksia, niin mitäs sitten. Vakuutusyhtiö ei tietenkään korvaisi, koska niillä on selkeät säännöt näistä hommista. En tavattomasti kaipaa henkilökohtaista konkurssia tässä iässä ja kun tulot ovat vain tuon oman työeläkkeeni verran, en todellakaan halua alkaa maksaa mitään ylimääräisiä korjauksia asunnosta, josta olen jo luopunut. Siis todennäköisesti olen tuomittu asumaan tässä eloni loppuun saakka.

Olimme viime viikolla pari yötä karkumatkalla arjesta. Eihän tässä muuten mitään leporeissua olisi tarvinnut, mutta koska emme koko kesänä muuten käyneet missään, niin pieni reissu suhteellisen lähelle tuntui oikein sopivalta. Kaiket päivät ihan kotiloissa alkavat hieman tylsistyttää, joten olihan tämä nyt ihan hyvä ajatus.

Kemiönsaari on ihan tuossa Turun etelä- tai ehkä kaakkoispuolella. Salon kaupunki on myös lähellä. Se on käytännössä ihan kiinni mantereessa ja niinpä se ei erotu saareksi samalla tavalla kuin Ahvenanmaa. Kemiönsaari on Suomen neljänneksi suurin saari. Melkein koko saari on yhtä Kemiönsaaren kuntaa, jolla on siis sama nimi kuin saarella. Ihan saaren pohjoisosa kuuluu Salon kaupunkiin. Saarella asuu kuutisentuhatta asukasta, joista vajaa 70 % on äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Sen kyllä huomasi, koska meni minne vaan ja esitti asiansa ruotsiksi, sai myös vastauksen ruotsiksi.  

Saarella on kolme pientä keskuskylää - Kemiö, Taalintehdas ja Kärra (Dragsfärdin kirkonkylä), mutta pääosin se on melko harvaan asuttu. Maisemiltaan se on kumpuileva ja siellä on paljon peltoja ja toki metsiä. 

Meidän majapaikkamme oli ihan saaren eteläosissa Kasnäsissa. Siellä on satama pieneveneille, mutta sieltä lähtee myös saariston yhteysaluksia eli sellaista vilkasta meriliikennettä siinä varmasti ainakin kesällä on. Keskellä aluetta on pieni spa, missä rouva kävi uimassa ja hieman poreilemassa, mutta kovin pikkuinen ja ehkä vähän jo vanhanaikainen se kuitenkin oli. Ensimmäinen päivämme kohteessa oli vallan sateinen, joten ihan mukavasti rouva sai illan siinä kulumaan. Minä katsoin huoneessamme liigamatsin.

Asuimme muutaman huoneen käsittäneessä rivitalotyyppisessä rakennuksessa. Niitä oli siinä niemennokassa useampia. Huone oli iso ja siellä oli myös parvi eli helposti siinä olisi 4-5 matkustajaa mahtunut. Merelle päin oli suuri ikkuna. Muuten se oli tavallinen hotellihuone.

Söimme aamiaisen, ekana iltana päivällisen ja  pari lounasta, mitkä täyttivät kyllä syömisen tarpeen hyvin. Seisovasta pöydästä haettiin. Näin syksyllä keskellä viikkoa ei enää noissa kohteissa ole juurikaan matkustajia ja niinpä ei todellakaan tarvinnut jonotella yhtään.

Emme varsinaisesti tehneet mitään ihmeellistä. Verkkaista meininkiä koko oleskelu. Ajelimme pari kertaa Taalintehtaalle kahvilaan ja kauppaan, mutta varsinainen tutustumiskohde oli  Söderlångvikin kartano, joka oli taiteilija Amos Anderssonin kesäpaikka. Iso ja hieno talo, missä oli upeita taideteoksia nähtävillä. Kotimatkalla käytiin Matildedahlissa, missä käytiin jokunen vuosi sitten kesäloma-ajelulla.

Kasnäsiin ajettaessa ylitetään upea Lövön silta, joka on korkeimmillaan 19 metriä. Upeat näkymät molemmin puolin.