Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperimassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperimassa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Plastinen massa

Edellisen postauksen paperimassasta tehdyt "nuket uudelleen. Naishahmo näytti niin kaamealta paksuine laseineen, että annoin sille vähän puukkoa eli poistin massalasit ja tein ne kevyemmän näköisiksi rautalangasta.







Nyt näyttää vähän paremmalta :)

tiistai 9. toukokuuta 2017

Liina, kengät ja patsaitakin


 Samaan postaukseen nyt monta työtä peräkkäin..

Aloitetaan pitkällä liinalla, halusin virkata keittiön pöydälle pitkän liinan. Liinasta piti tulla 150 cm mutta kun se valmistui ja pingotin muotoonsa sille tulikin mittaa reilut 160 cm.
Muuten ihan kiva ja sopivan pituinenkin keittiönpöydälle, mutta eipä tuo hieno kuvio näy valkoisella pöydällä eli pitäis kai vielä kehdata ommella joku tummempi kangas liinan alle että se näyttäis paremmalta




Suunnitelmaan muutos ja liina siirtyi, nyt ihan liian pitkänä, piirongin päälle, siinä kuvio pääsee oikeuksiinsa.




Liinan malli lehdestä ; Lea virkkausideoita, erikoisnumero; Virkkauksen iloa nro 3 2016
Lankana 6-säikeinen kalalanka, mittaa liinalla n 164cm
Koukku 1,5 mm
----------------------
Kaarakassa oli saviruukkukurssi, menin sinne, mutta äitienpäivän lähestyessä halusinkin muovailla savesta ruukun sijaan patsaan.
Tällainen äiti-lapsi-patsas sitten syntyi. Patsas on valkosavea, vain poltettu, en halunnut lasittaa joten pinta jäi mukavan rosoiseksi.








Äitienpäivästä kun päästään niin seuraavana päivänä meillä on 35-vuotis hääpäivä!


Nämä "patsaat nyt ei tosiaankaan ole näköispatsaita mutta jotain sinne suuntaan kuitenkin ;D
Materiaalit; verkko, josta muotoilin hahmot, päälle liisterillä sanomalehden kappaleita ja lopuksi viimeinen muotoilu paperimassalla. Kun kuivat niin maalaus akryyliväreillä.
Aika kamalat tuli  ;D
---------------------

Kaarakan viimeinen kevätkurssi johon osallistuin oli "Virkatut kesäkengät"
Ohjaaja tilasi etukäteen oikean kokoiset pohjat.. varasin itselleni koon 34-35 ajatellen kenkiä joita kaupoista joskus ostan, mutta nämä pohjat olivatkin reilumpaa kokoa ja mulle nyt sitten ainakin numeroa liian suuret :(



Pohjallisiin virkattiin päälliset 18-säikeisellä kalalangalla ja 2,5 mm koukulla. Mallissa olisi kantapään osa jäänyt paljaaksi, mutta kun pohjat on liian suuret niin kantapäähän olisi jäänyt turhan iso vaalea pohja näkyviin rumasti, niinpä muutin mallia sen verran  että virkkasin koko kantapääosankin kiinni.


Malli ; Virkatut kesäkengät, Kaarakka
Pohjat; Prym
Lankana 18-säikeinen musta kalalanka
Koukku 2,5 mm


Pohja on mukavan pehmeä, virkattu päällinen tiukka ja napakka, joten kyllä näitä ainakin pyöräillessä voi jalassaan pitää :)



Monta työtä valmistui lähes samanaikaisesti, mutta nyt se tahti taas hidastuu kun kesää kohti ollaan menossa.. kai se kesä sieltä jostain joskus meillekin tulee :)

perjantai 30. elokuuta 2013

Taas syksy saapui

Äkkiäpä se kesä taas meni ja blogitaukokin venyi niin, ettei meinaa enää osata ollenkaan päivittää, yritän nyt kuitenkin laitella pikkuisen, muistiksi, tekemisiäni tänne ..

Veljen vaimolle meni jo alkukesällä lahjaksi paperimassatyönä keväällä tekemäni korurasia, alaosassa piilotettuna soittorasia, samaa tyyliä kuin tämä aiemminkin tekemäni.


Trikoosta virkkasin tyttöselle ison lattiakorin, tukinaruna virkkauksen sisällä vahva pyykkinaru,


ja itselleni ontelokuteesta samanlaisen, mutta sisällä ilmaletkua, samaa kuin tässä edellisessä korissani käytin.
Ohjetta tällaisiin vahvoihin koreihin löytyy ainakin Kauhavan Kangas-Aitan käsityömallit-sivulta, nimellä Letkis-korit.


Muutamia sukkiakin on tullut neulottua, isoimmat kokoa 42 ja pienimmät n 23-25




Sukissa on pääosin käytetty Broken seed stitch-mallia.

Muutettukin on kesän aikana ja uuden kodin väritys muuttui niin että vanha punainen rahi tarvitsi uuden päällisen. Kankaana tässä on mustanharmaa farkkukangas.


Saunan ikkuna sai uuden verhon kalalangasta,


ilta-aurinko peilaa kuvan kivasti saunanseinään.


 Yhdet tuplalapasetkin on valmistuneet, punakirjava lanka jotain ohutta sukkalankaa ja sisälapasen osa on päällilankaa hiukan ohuempaa valkoista reumalankaa.


Ja taas yksi laukku, nyt kirjovirkkaamalla. Hevosen ruutupiirrosmallin muistelen ottaneeni joskus knitting dailysta, ja sitä hiukan muokkaillen virkkasin tämän kassin. Lankoina tässä merseroidut puuvillat; esiton virkkauslanka ja kalalanka (12-säikeinen).

 
Niinpä onkin paljon valmistunut kaikenlaista, vaikka ajatuksena oli että kesällä ei muka tehtäis ollenkaan käsitöitä ;D

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua 2012

Kaikki jo valmiina Jouluun...no siivoustahan tietysti vielä piisaa viikonlopullekin..

Olen jo useampia vuosia kirjannut vihkoon ylös kaikki mitä olen kenellekin lahjaksi tehnyt;  neulonut, virkannut, vääntänyt rautalangasta jne. ihan sillä etten tekisi joka joulu samalle ihmiselle samanlaisia ja samanvärisiä sukkia..siis jollei niitä samoja ole ihan vartavasiten pyydetty ja jos on pyydetty niin sekin on sitten merkitty ylös..no nyt innostuin sitten taas pahimpaan jouluhässäkkään vielä kirjansidonnastakin kun löysin niin ihanan jouluisen kangaspalan kaappieni kätköistä..vihreää samettipintaista paksua kangasta jossa on metallilangalla kirjailtuja kimaltavia kuusia ja tähtiä..muistan että tämä kangaspala on ollut aiemmin jokin joulupussukka..no nyt se tahtoi kuitenkin uuden elämän joulukirjani kansissa ;)



Kirjan selkämyksen tein kestävämmästä vihreästä klootista.

Paperivarastostani löysin, muistaakseni joskus Lidl'istä ostamani, jouluiset askartelu kartongit, joulupukin matkaa kuvaava pääsi esilehdeksi ja


värikkäät, tonttulakkimaiset joulukuuset pääsivät takasivuille.  Kirjan sisälehdet ovat yksväriset, luonnonvalkoiset.


Tähän joulukirjaan meinaan nyt sitten tallentaa ne menneet ja tulevatkin lahjatekeleeni :)


Lopuksi vielä melko rautainen talo.


Isäntä toi joskus mulle palan kovaa rautaverkkoa  (verkossa on neliskulmaiset reiät, tiedä mikä lie nimeltään mut kovaa ja hankalaa se on väännellä)  ja sanoi että varmaan sä tästäkin jotain saat värkättyä :)
Nyt sitten leikkelin verkosta paloja ja kokosin rautalangan avulla ne taloksi. Kaarakassa oli viimeviikolla vielä joulukoristeiden dippausta niin kastoinpa minäkin taloni siellä lumiseksi. (Aiemminhan olen tällä kastotekniikalla tehnyt  lampun ja  sydämiä ja jotain muutakin..)
 
Talo näyttää illalla aika hauskalta kun led-valot loistavat talon sisälle. Pieni led-kynttilä näyttäisi kyllä nätimmältä kuin tällainen johtohässäkkä mutta kynttilän teho ei minusta riittänyt näin isoon taloon.

                   
         Jouluisten ajatusten ja tämän "postikorttini kera toivotan teille kaikille Ihanaa Joulunaikaa!

 

torstai 25. marraskuuta 2010

Soiva korurasia

Kaarakassa oli taitopajan aiheena nyt paperimassa ja tein pitkille helmilleni soivan korurasian.



Ensin vääntelin vahvasta verkosta pulleahkon laatikon, tein yhden välipohjan jonne kiinnitin soittorasian ja sitten peitin ja koristelin koko systeemin paperimassalla ja lopuksi maalasin sen.






Soittonaru tulee laatikon alaosasta ja sitä vetämällä alkaa musiikki soimaan...nyt kun laatikkoa katsoo tulee siitä kyllä mieleen enempi viinilaatikko kuin korurasia, johtunee noista toisen puolen viinirypälekoristeista ;D
Kokoa laatikolla on; 25 cm * 15 cm * 14 cm
Tuo korkeus 25 cm, soittorasia vei siitä reilut 5 cm joten rasian sisäosan korkeus on 19,5 cm.

Nuo kuvassa näkyvät punaiset korut tein lasihelmistä ja hopeoidusta rautalangasta. Helmien pyöreän "hopeapallukan ostin Tampereen messuilla käydessä Helmien talo-osastolta :)

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Paperia monissa muodoissa

Kaarakan kirjansidonta-kurssilla tein isännälle valokuva-albumin, johon hän voi kerätä omia harrastekuviaan :)
(onnistuin jälleen ottamaan hieman kallistuneita kuvia, todellisuudessa albumi on sekä ylä- että alaosastaan ihan yhtä leveä ja suorareunainen :D)



Sivuja ompelin tähän albumiin 54 kpl. Sivut kartonkia. Kanteen kohokuvioin pahvinpalojen avulla epäsäännöllisiä kolmioita.



Täällä kotosalla sidoin sitten itselleni paksun keittokirjan.
Ihana kuva jälleen..siis kannet on mustaa "öljykangasta joten siihen ei likakaan tartu, päälle laitoin kangaskuvan velhosta patansa ääressä, sillä vaatiihan se ruoanlaitto ja leipominenkin välillä melkoista taikojen tekemistä ;D
Tekstiosa Suolaista ja Makeaa on upotettuna kanteen leikattuun aukkoon vaikka eihän sekään tästä kuvasta näy, musta väri on todella haastava kuvattava!



Keittokirjan keskiosan erotin erivärisellä paperilla, siis ensin on suolaista eli ruokaohjeita ja makeaa osio on varattu leivontaohjeille. Kirja onnistui hyvin, tykkään :)



Sennareissa tein vielä lampunvarjostimen verkosta ja paperimassasta samalla tekniikalla kuin aiemmin esitellyn sydämenkin.
(ensin väännellään verkko oikeaan muotoonsa ja sitten kastetaan paperimassaan ja annetaan kuivua, kastetaan muutaman päivän päästä uudestaan ja annetaan taas kuivua..tätä jatketaan niin kauan kunnes ollaan tyytyväisiä :)
Lampun verkko on pienireikäistä ja erittäin jäykkää.
Lampusta kuva kotona keittiön jakkaralla...



ja valmiina valon kanssa tänään iltapäivällä kuvattuna uudessa kodissaan :)


Lamppu sopi hyvin tunnelmavalaisimeksi vaalean kauniiseen ja selkeään kotiin :)
Varjostimen korkeus on 50 cm.
(Paulan sivulla on parempikin kuva kyseisestä lampusta)
-
-
Ps. Ilkka- ja Pohjalainen-lehtien viikonvaihteen Muru-liitteessä on asiaa Sytomyssyistä!
Juttumme löytyy nyt tekstiversiona Mallin lykyistä , käykäähän lukemassa :)

perjantai 26. helmikuuta 2010

jotain valmistuu

Kaarakan tiistaisennareissa valmistui verkosta ja paperimassasta tällainen pullea sydän.



Kaarakan kirjansidontakurssillakin olin, siellä tein ison valokuva-albumin, joka on vielä painojen alla kuivumassa, mutta täällä kotona kokeilin sitten oppimaani ominpäin ja sidoin yhden kirjan. Sivut taittelin ja ompelin kopiopaperista ja kannet tein paksusta pahvista jotka päällystin värjäämälläni kankaalla. Kankaalle silitin valokuvan ruususta.
Kirjansidonnassa on uskomattoman monta, osin vaikeaakin, työvaihetta mutta mielenkiintoista puuhaa se on. Tämä kirja onnistui niin hyvin että näitä uskallan tehdä kyllä toistekin :)



..ja kyllä tuolla neulerintamallakin tapahtuu, joskin kovin hitaasti..


perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulu on jo ovella

...eli viimeiset työt minulta ennen jouluun rauhoittumista ;

Pieni lampunvarjostin kaaospunonnalla paperinarusta..

Oho,tulipas aika erikoinen väri tähän kuvaan :D


Tässä varjostinkuvassa narun väri oikea ja punonnan näkee myös aika hyvin -narua pujotellen sikinsokinsekaisin..



..yksi pikainen jouluhuovutus, jossa kaikki meni kans vähän vinksin vonksin :)



Kaarakassa viimeisenä työnä ennen joululomia teimme rautalankaverkosta puita.
Puut kastettiin paperimassaan niin saatiin aikaan luminen vaikutelma. Muotoilin myös tähden latvaan samasta verkosta. Koristeeksi kiedoin hopealankaa. Langoissa on mukana helmiä ja tähtiä, sekä yhdessä punaisia huovanpalasia, sydämiä.
Tein näitä puita kaikkiaan kolme ja tämä kuvassa oleva jää itselle, kaksi muuta vien ystäville joulutervehdyksenä tavanomaisten joulukukkien sijasta :)



Meillä on täällä Seinäjoella satanut koko tämän päivän vettä ja oikein taivaan täydeltä, mutta siitä huolimatta Jouluun on enää neljä päivää, joten nytpä on aika toivottaa teille kaikille
Ihanaa ja rauhallista Joulunaikaa !