Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkasipuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkasipuli. Näytä kaikki tekstit

13.6.2017

Kesä alkoi ja papu pääsi penkkiin

Jostain puutarhakirjasta minulle on jäänyt päähän, että 10.6 jälkeen ei pitäisi olla enää hallaöitä. Silloin voi siis istuttaa herkimmätkin kasvit maahan. Päivämäärähän on vain suuntaa antava ja taitaa päteä vain maan etelä osiin, mutta sen mukaan olen jo monta vuotta istuttanut pensaspavut. 

Kesän alun huomaa myös luonnonkukkien kukinnasta. Niittyleinikki ja metsäkurjenpolvi ovat jo kukassa. Pihlajakin aloittaa kukintaa.


Pensaspavut pääsivät siis vihdoin penkkiin. Niiden kanssa voi hiukan odotellakin, sillä niistä tulee satoa yllättävän nopeasti. Kylmästä ne eivät tykkää yhtään, joten vartominen kannattaa. Muistaakseni kevät 2015 oli todella kylmä ja sain kylvää pensaspavut kolmeen kertaan...


Laitoin tänä vuonna penkkiin kolmea erilaista pensaspapua, jotka kaikki olivat niin eri näköisiä, että niitä pystyi hyvin liottaa samassa astiassa. Oikealla on vanha kunnon 'Primel', jota olen viljellyt useina vuosina hyvällä menestyksellä. Välissä on kelta-lilat pavut kasvattava 'Merveille de Piemont' ja vasemmalla 'Admires'. Viimeiset kaksi ovat kumpikin leikkopapuja ja minulle uusia lajikkeita. 


Paprikat siirsin isompiin ruukkuihin ja samalla alkoi niiden ulkoilmelämä. Sitä ennen ne olivat ensin viettäneet yöt sisällä, myöhemmin harson alla. Neljä niistä jätän lipan alle, mutta kaksi saa pärjätä taivasalla. Minulla ei ole kasvihuonetta, niin olen keskittynyt lähinnä ulkoilmaa kestäviin lajikkeisiin. Kuvassa paprikat ovat vielä vanhoissa ruukuissaan. Etualalla on chilipaprika 'Cayenne Long Slim'. Kompakti ja oranssi 'Barangio' pääsee sen viereen lipan alle. Sinne sijoitin myös 'Chocolate' taimet, joiden tumman ruskeaa satoa odotan innolla. 'Californien Wonder' joutuu pärjäämään pergolan vieressä. Toivottavasti tekee siinä satoakin.


Vielä on sipulikukkien kukintaakin. Varjoisassa penkissä helmililjat vielä kukkii. Samaan aikaan kääpiöjaloangervo jo ojentelee lehtiään. Niiden yhdistelmä on mielestäni värillisesti kaunis. Vastapuhjenneet jaloangervon lehdet ovat punaiset ja luovat upean kontrastin helmililjojen sinisyydelle. Enpä istuttaessa arvannut luovani tällaista yhdistelmää.


Kylvin pavut ja sitten alkoi kunnon sateet. Ainakin pavut ovat tyytyväisiä ja luulen, että itävät hyvin tässä lämpimän kosteassa säässä.

6.4.2016

Ensiherääjät

Puutarhassa ovat varhaisimmat kasvit heräilleet jo viikkoja sitten, mutta sain heidät "filmille" vasta nyt. Tänään olikin hyvä kuvaussaa alkupäivästä. Aurinko paistoi ja tuulikin kävi todella lämpimästi. 


Aurinko olikin tarpeeseen. Sinivuokossa on ollut nuput jo jonkin aikaa, mutta ei se ole kylmällä säällä niitä aukaissut. Tänään lämmin sää sai sen heltymään.

Vadelmapensaan juurella lumikello availi kukkiaan. Nämä taitavat olla naapurilta saatuja (= minulla ei ole mitään tietoa lajikkeen nimestä). Kukissa on todella hienon hento vihreä yksityiskohta. 


Punaista väriä tuo puutarhaan raparperin alut, jotka ovat yllättävän punaiset. Yllättävää on myös, että ne ovat nousseet jo viikkoja sitten, sillä niiden kasvupaikka on hiukan varjossa. Ne ovat siis todella varhaisia herääjiä. 

Talvihorroksen jälkeen alkaa puutarhassa taas näkyä kasvielämää. Puutarhakierros on siten taas paikallaan, jotta kaikki kasvun ihmeet tulisi näettyä.


Vielä lopuksi: Tervetuloa lukijaksi Päivikki!  :)

3.4.2015

Harmaa pääsiäinen

Kovin on harmaata. Ei sentään sada, mutta kaukana ei ole sekään. Toisaalta itsellä on vähän sisäisesti samanlainen olo. Olen jotenkin väsynyt. Narsissit ovat kuitenkin iloisen pirteitä.


Ulkona luonto odottaa lämpöä. Lumikellot ovat uskaltautuneet kukkimaan, mutta muut sipulikukat vielä odottavat parempia ilmoja.


Kännykkäkameralla on muuten yllättävän vaikea kuvata lumikelloja. Niiden puhtaan valkeat kukinnot tahtovat sotkea kameran valonsäädön. Tässäkin kuvassa tuntuu, kuin nuo kukinnot hohkaisisivat sisäistä valoa. Pilvinen sää taas tekee kuvasta tylsän lattean. Seuraavan kuvan olen ottanut jo pari viikkoa sitten. Silloin kun oli lämmintä ja aurinkoista. 


------  HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! ------

16.11.2013

Sieniä ja sipuleita

Sienistä ja sipuleista tulisi hyvää sienikastiketta, mutta tällä kertaa on kyseessä kukkasipulit. Pidetään ne siis erillään. Aikaisemmin syksyllä pahoittelin, kun en saanut suppilovahveroista kuvaa kännykälläni. Viimeksi otin kameran metsään mukaan, niin nyt sain kunnon kuvan niistäkin blogiini. Ne ovat ainakin tykänneet sateisesta loppusyksystä...

Suppikset sammalmättähällä
Kukkasipulien suhteen olen ollut myöhässä tänä syksynä. Tilaaminen vain jäi ja jäi ja liikkeeseenkin menin aika myöhäisessä. Valikoima oli siinä vaiheessa jo pienentynyt, mutta niin olivat hinnatkin. Sain kukkasipulit puoleen hintaan! Sitten vielä oli vaikeaa löytää aikaa istuttamiseen. No, onneksi tämä syksy on antanut aikaa myöhäisellekin. Toivottavasti sipulit kerkeävät juurtua kevättä varten. En edes ostanut kuin kaksi pussia sipuleita, kun nuo perennapenkit odottavat siirtoa eikä niihin siksi kannata enää istutella sipuleita. Laitetaan sitten uusiin penkkeihin. Istutuspaikoiksi valitsin kaksi luonnonmukaista aluetta, joilla ei pitäisi tapahtua mitään suuria muutoksia. Kirjokevättähteä istutin tien viereen ojaniitylle ja narsisseja talvion sekaan tammen juurelle. Kummassakin kohteessa oli huono maaperä ja täytinkin istutuskuopat ostomullalla. Saa nähdä miten viihtyvät, kun kasvupaikat ovat varsin karut.

Kirjokevättähteä niitylle ja narsisseja talvion sekaan
Siinä ojanpohjaa nuohotessa tuli enemmänkin katseltua sitä aivan uudesta perspektiivistä. Vaikka kasvit olivat jo aikalailla lakastuneet, niin sammaleet voivat edelleen hyvin. Tarkemmin katsoen ne ovat aika kauniita. Kuvassa vielä kontrastina kauniisti jonkin kasvin punaiset lehdet (olisiko lemmikki).

Sammalta lähikuvassa