Joululahjavinkki hevosihmisille

Mullahan oli suunnitelmissa järjestää täällä joskus ratsastusviikonloppuja tai -vaelluksia halukkaille. Asiat ei menneet ihan niin kuin olin suunnitellut, joten se jäi haaveeksi - ainakin toistaiseksi. Reissuja toki tehtiin, mutta omalla porukalla. Tosin elämästä ei koskaan tiedä, niin kuin olen jo monta kertaa saanut huomata, joten eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :).

Mutta koska lukijoissa on monia hevosihmisiä, niin ajattelin vinkata yhdestä mahdollisuudesta. Parin tunnin matkan päässä täältä, tuolla Jotunheimenin kupeessa Beitostølenissä, toimii Fjellrittet-niminen vaellustalli, joka järjestää eri pituisia ratsastusvaelluksia suorastaan henkeäsalpaavissa maisemissa. Reissut tehdään pääosin dølehevosilla (näillä samoilla kuin meillä), joten ratsastuskokemusta pitää olla - eli pysyä kyydissä myös ravissa ja laukassa. Ja ainakin noi pidemmät reissut vaativat myös aika hyvää kuntoa. 

Fjellrittenin sivuilta lainattuna ja vapaasti suomennettuna: 

"Järjestämme viikonloppuratsastuksia, sekä kolmen, neljän ja kuuden päivän pituisia vaelluksia. Meillä on myös erämaavaelluksia, jotka järjestetään neljän päivän vaelluksina, jolloin kaksi yötä yövytään laavuissa. Hienoja tunturielämyksiä kaukana kaikesta (retki numero 9). Muut vaellukset toteutetaan kohteesta toiseen tunturialueella Beitostølenistä pohjoiseen kohti Bygdiniä ja Valdresflyaa. Yöpymiset hotelleissa sekä kahden ja neljän hengen tunturimökeissä. Matkatavarat kuljetetaan autolla kohteesta toiseen."

Tarkemmat aikataulut löydät täältä

Hinnat ovat 3800 - 8000 NOK reissun pituudesta riippuen. Siihen päälle tulee lentoliput Osloon (saa hyvinkin edullisesti kun on ajoissa liikkeellä), ja Oslosta pääsee bussilla Beitostøleniin, matka maksaa noin 300 NOK suuntaansa. Vähän isommalla porukalla auton vuokraaminenkin voi olla hyvä vaihtoehto. 

Eli ei toki ihan halpaa, mutta rahalle saa taatusti vastinetta, ja joulupukilta voi pyytää ainakin avustusta :).

Nämä reissut täyttyvät aika nopeasti, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä. 

Fejelrittet- tallin nettisivut löytyy täältä (englanniksi)

Facebooksivut täältä (norjaksi, paljon kuvia)

Ja hyvällä tuurilla voit tavata tuolla myös rakkaan ystäväni Knektenin, ehkä Elvirankin :).

Marraskuun valo

Täällä on kunnon talvi ja joulukorttimaisemat. Kaunista ja valoisaa, tosin kaikkine lumen tuomine lieveilmiöineen, mutta kaunista. Ei käy kieltäminen. 

Lomalta paluu oli tänä vuonna jotenkin erityisen tuskaista ja vaikeaa. Hyppy elämää sykkivästä Roomasta marraskuun pimeään hiljaisuuteen tuntui välillä suorastaan tuskaiselta. Varsinkin kun kaksi ensimmäistä päivää täällä satoi vettä ja ulkona oli niin tiheä sumu, että ikkunoista näkyi ainoastaan harmaata. Kontrasti oli vain liian suuri. 

Mutta viikonlopun taidekurssi, sittemmin kirkastunut taivas ja nyt nämä lumiset maisemat ainakin helpottivat oloa. Edelleen muistutan itseäni siitä, että pitää vain oppia nauttimaan talvesta, ja lopettaa jupiseminen asioista, joille ei voi mitään. Ainakaan jos täällä haluaa asua, ja haluanhan minä. Niinpä lopetin sisällä murjottamisen ja lähdin umpihankilenkille pelloille ja metsään ihmettelemään tuota ihan erityistä marraskuun valoa. Nyt vielä pystyy kahlaamaan hangessakin, kun lunta ei ole kuin alle polven. 

Olen lukenut facebookista, että Suomessa on pimeää ja synkkää, joten mielummin ehkä kuitenkin tätä. Siitäkin huolimatta, että olen joutunut kaivamaan autoa tuolta hangesta jo aika monta kertaa ja huominen työmatka vähän jännittää...

ps. ja kuvathan saa halutessaan suuremmiksi klikkaamalla hiirellä niiden päällä. Pääsevät paremmin oikeuksiinsa :).

TallennaTallenna

Kotiinpaluu

Olen palannut Norjaan. Istun täällä sisällä ja mielialat vaihtelee onnen tunteista lähes jäätäviin epätoivon hetkiin, kun joka puolella leijuva jäinen sumu on tarttumassa kiinni mielestäni. Rooman värit, tuoksut, äänet ja joka puolella virtaava elämä on vaihtunut valkoiseen harmauteen ja hiljaisuuteen. Poissa ollessani vuoret ovat kadonneet jonnekin valkeuteen, linnut hiljentyneet ja ainoa ääni ulkona on hetkittäin vuoren rinteiltä kantautuva kivivyöryn kumina, joka on mielestäni kolkoin ääni maailmassa. 

Mutta juuri kun alan vaipua ahdistukseen, laskeutuu onnellisen kissan pehmeä tassu käsivarrelleni. Ne kun ei mieti tällaisia, vaan elämä on tässä ja nyt. Ja kaikki se, mitä olen juuri nähnyt ja kokenut, virtaa edelleen sisälläni. Rooma on edelleen olemassa siellä jossain, aurinko paistaa tuolla sumun takana ja vuoretkin ilmestyvät taas joku päivä näkyviin, ja sitten taas muistan, miksi oikein asunkaan juuri täällä. Siihen pitää vain luottaa ja tarttua niihin asioihin, jotka tuntuvat hyvältä. 

Matka oli hieno ja Rooma hurmasi taas kerran. Hetken oli tunne, että onkohan tämä nyt jo nähty, mutta hitaasti ja varmasti tuon kaupungin energia virtasi sisälleni ja muistin, miksi sinne aina palaan. Kaikkialla läsnä olevat historian kerrokset ja nöyryys historian ja menneiden ihmiskohtaloiden edessä saa olon tuntumaan hyvällä tavalla pieneltä - asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Myös Rooman kauneus on jotain ihan omanlaistaan, puhutaan sitten ihmisistä tai rakennuksista: kaunista ei ole ainoastaan uusi, kiiltävä, virheetön ja nuori, vaan sen kauneudessa on syvyyttä, jota muualta on vaikea löytää. 

Ehkä palaan vielä aiheeseen, mutta nyt yritän ottaa tästä arjesta niskaotteen ja laittaa pyykit koneeseen ja kynttilät palamaan. Eiköhän tämä taas tästä.

Hevosuutisia

Lopultakin saatiin myös kaksi vanhaa tuttua, Juni ja Tinden, sieltä edellisestä paikasta kesän viettoon samalle kesälaitumelle ja vanha lauma ainakin osittain kasaan. Yhteinen kesäloma jäi vähän lyhyeksi, mutta nämä pojat, Blesen ja Tinden, ottivat siitä kaiken ilon irti ja vanhoja ystävyyden siteitä on lujitettu oikein urakalla. Majakka ja perävaunu.

Hevoset solmivat ystävyyssuhteita ihan siinä missä ihmisetkin, ja toisaalta voivat olla myös solmimatta - kaikki hevoset eivät tule toimeen keskenään. Mutta aika kylmästi niitä heitellään paikasta toiseen, laumoja hajotetaan ja ystäviä erotetaan. Vanha tamma Stjerne, joka ostettiin tänne lasten ratsuksi, paljastui 21-vuotiaaksi (se myytiin tänne 17-vuotiaana...). Se oli elellyt edellisessä paikassa lähes koko ikänsä, mutta yhtäkkiä se napattiin viimeisiksi vuosiksi eroon ystävistään. Täällä sen on hyvä olla, mutta silti olen lukevinani sen silmistä surua ja ikävää.

Tänään loppuu hevosten kesäloma ja ne tuodaan takaisin kotiin. Blesen ja Stjerne tänne, Tinden ja Juni sinne entiseen kotiin. Onneksi eivät ole kovin kaukana toisistaan, joten pääsevät ainakin tapaamaan toisiaan. Viimeistään ensi kesänä. Joka on täällä ennen kuin huomataankaan :).

Hei hulinaa sano halinen

Loma loppui kertarysäyksellä ja työt meinaa nyt vähän häiritä vapaa-aikaa. Kuuden päivän työputki, josta puolet ihan uudessa ja tosi vaativassa paikassa. Lukemattomia avaimia, koodeja, salasanoja, uusia ihmisiä, nimiä ja käytäntöjä. Onneksi Norjassa ovet ei yleensä mene lukkoon kuin avaimella - muuten olisin lukinnut itseni ulos jo monta kertaa.

Ja jotta aika ei kävisi pitkäksi, just tähän kuuden päivän työputkeen ajoittuu myös pesti eläintenhoitajana muiden lomaillessa. Kaksi hevosta, kaksi koiraa, viisi kissaa ja kahdeksan kanaa. Kolmen kultakalan isäntäperhe tuli onneksi tänään kotiin. Toisella koirista tietenkin vielä juoksuaika ja juuri ne kriittiset päivät, joten se on ihan vahdittava. Erinäinen nippu avaimia tässäkin pestissä, ja koko ajan tunne, että olen varmaan unohtanut jotain... joku eläin nyt varmasti nääntyy janoon jossain oven takana, kun en ole muistanut sitä hoitaa...

Tältä illalta on hevoset paijattu ja öljytty, koirat ruokittu ja ulkoilutettu, kissat ruokittu ja kanatkin istuvat kiltisti rivissä orrellaan, joten nyt voi hetken rentoutua. Ainakin yrittää.

No kaksi työpäivää vielä jäljellä, siten on yksi vapaapäivä ja lomailijatkin saapuvat kotiin lemmikkiensä luokse. 

Välilasku

Joskus naurattaa tämä elämä. Ympärilläni pyörii nykyään kissoja, missä sitten olenkin. Ja yritän tässä huutaa pienellä äänellä, että minä olen koiraihminen. Olen aina ollut.

Kävin Suomessa jättämässä hyvästejä asunnolleni, entiselle kodilleni. Siellä asustaa tällä hetkellä myös kaksi kissaneitiä. Sisaruksilla takana rankka ja julma elämän alkutaival. Toinen yleensä hyvin arka ja vieraisiin epäluuloisesti suhtautuva kaunotar. Mutta jostain syystä meidän kohtaamisemme oli täynnä rakkautta, heti ensi silmäyksellä - molemmin puolin. Ja nyt on oikein ikävä tätä egyptiläistä kisaajumalaa muistuttavaa, hassua suurikorvaista hurmuria. 

Lentokentällä Oulun konetta odotellessani huomasin, että en tuntenut ollenkaan kuuluvani muiden suomalaisten joukkoon. Mutta jos nuo suomalaiset olisi vaihdettu norjalaisiksi, en olisi tuntenut kuuluvani heidänkään joukkoonsa. Olen päätynyt kummalliseen ulkosuomalaiseen identiteettiin, jossa ei kuulu oikein mihinkään. Aina vieras. Onneksi ei kuitenkaan itselleen.

Ystäviä oli taas yhtä ihana nähdä. Olen onnekas, että elämässäni on kaikki nämä hienot ihmiset. Maantieteellisesti vähän kaukana, mutta kuitenkin lähellä. 

Mutta sitten: koti on täällä ja tänne oli hyvä palata. Parin päivän helle oli saanut koivut vihertämään, valkovuokkomatot täyttivät teiden pientareet, lumihuiput kuvastuivat siniseen veteen ja kurkipari oli palannut pellolle. Matka lentokentältä kotiin oli henkeäsalpaavan kaunis.

Tänään yritän kerätä voimiani, ja huomenna matka suuntautuu Trondheimin suuntaan viikonlopun taideleirille, joten hidas päivitystahti jatkuu vielä tulevan viikonlopun yli.

Voikaa hyvin!

Norjalaista pääsiäisenviettoa

 

Kaikki kuvat https://www.facebook.com/ValdresDestinasjon/timeline

Jos Suomessa kaikki suomalaiskliseet saunoineen, koivuvastoineen ja järvenrantamökkeineen muuttuvat todeksi juhannuksena, niin täällä sama tapahtuu pääsiäisenä. Täällä on yli viikon loma kouluista ja kaikki kynnelle kykenevät lähtevät tunturiin mökille ja hiihtämään punaisissa anorakeissa, norjan lippu hihassa tai ainakin pipossa. Välillä pysähdytään jonnekin seinustalle istumaan aurinkoon (solvegg), riisutaan anorakki ja otetaan aurinkoa marius-villapaidassa. Syödään kvikk-lunsjia (norjalainen keksisuklaa vuodelta 1937!) ja appelsiineja. Illat koossaillaan (kose seg) mökillä takkatulen ääressä ja pelataan seurapelejä. Muuten koko Norja menee kiinni viideksi päiväksi - lauantaina saattaa päästä muutaman tunnin aikana kauppaan täydentämään ruokavarastojaan.

Vaikka periaatteessa vastustan yleistämistä, stereotypioita ja kliseitä, niin poikkeukset vahvistavat säännön ja pääsiäisenä kaikki norjalaiskliseet tuntuvat muuttuvan todeksi. Ainakin täällä Valdresissa.

Norjalaisten mökit eivät ole rannassa vaan tuntureilla, ja koska yksi päätie Oslosta vuorille kulkee tuolla joen toisella puolella, siellä on aika lailla jatkuva autoletka näin ennen pääsiäistä. Kaikille mökeille ei ole autotietä perille, mutta sitten laitetaan sukset jalkaan, rinkat selkään, lapset pulkkaan ja lähdetään hiihtämään. Ladut ovat kunnossa ja laturaivoa ei täällä tunneta; mukaan mahtuvat mummot, vaarit, lapset ja koirat. Ja kaikilla on mukavaa. 

Jos ilmat muuttuvat ikäväksi, niin tunturien ylitys autoilla ei aina suju ihan muitta mutkitta. Siellä saatetaan jonottaa tuntitolkulla ja ajetaan muutaman auton kolonnoissa aura-autojen perässä. Ja jos Suomessa lasketaan juhannuksena hukkuneita, niin täällä lasketaan tunturiin eksyneitä tai lumivyöryjen alle jääneitä.  Norjan yleisradion sivuilla muisteltiin varoitukseksi vuoden 1967 pääsiäistä, jolloin tuntureilla kuoli 18 ihmistä. Tänä pääsiäisenä ilmat näyttäisivät kuitenkin suosivan ja suurimman vaaran aiheuttaa ihot polttava aurinko.

Mitäkö tällainen maahanmuuttaja tekee pääsiäisenä? No ei mitään erityistä, on kotona ja syö pashaa.  Ja sekös saa norjalaiset kohottelemaan kulmakarvojaan :). Mutta mihinkäs sitä kotoaan lähtisi, varsinkin kun oikeastaan asuu mökillä - norjalaisten mielestä vaan ihan liian matalalla…  Pitäis kai ostaa ne sukset.

Joten Hyvää pääsiäistä, God Påske! Saatetaan tässä tosin kuulla vielä pääsiäisen aikanakin ulkoilun lomassa :).

Pieniä murheita

Tiedättekö, kun välillä joutuu elämässään sellaiseen imuun, että asiat eivät mene ihan putkeen? Tavarat hajoaa, tekniikka tökkii, terveyskin pettää ja kaikki tuntuu kovin hankalalta. Joskus se on vain tunne, mutta joskus tällaisia aikoja tulee ihan oikeasti.

Suomen reissu alkoi ihan hyvin. Oli tällä kertaa lippu oikeaan koneeseen ja kaikki meni sujuvasti. Kunnes ensimmäisenä iltapäivänä Suomessa söin K-kaupan valmissalaatin. Loppuloma menikin sitten ruokamyrkytyksen kourissa eikä se edes riittänyt, vaan jouduin pidentämään lomaani parilla päivällä ja ostamaan itselleni tolkuttoman kalliin uuden paluulipun. Lääkäriä en pystynyt edes ajattelemaan, joten matkavakuutus tulee tuskin avuksi.  

Se hyvä tuossa "lomassa" oli, että pääsin ainakin totaalisen irti näistä kuvioista ja oikeastaan ihan kaikista kuvioista. En huolehtinut kertaakaan näiden eläinystävieni vointia tai mitään muutakaan Norjaan liittyvää. Enkä miettinyt siis yhtään mitään kun keskityin pitämään edes vähän keltaista jaffaa sisälläni. Lauantaina vähän toivuttuani katsoin siskoni kanssa koko "Ylpeys ja ennakkoluulo" tv- sarjan putkeen (lomani huipentuma...), ja kun palasin sunnuntaina kotiin, tuntui, että olin ollut pois monta viikkoa. Eli oikeastaan ihan hyvä loma. En tiedä, olenko kovinkaan virkistynyt, mutta levännyt ja irtautunut näistä Norjan murheista kyllä. Totaalisesti.

Kännykkä ei toimi edelleenkään ja verkkopankkiinkaan en pääsee. Lattialämmitys yskii ja muuta pientä. Mutta ei mitään vakavampaa. Nyt olen kuitenkin kotona, melkein terve, eläimet voivat hyvin ja olivat silminnähden iloisia paluustani. Asiat on enemmän hyvin kuin huonosti. 

Voi tietysti keskustella, onko nyt kesä, loppukesä, syyskesä vai mikä, mutta kyllä se kuulkaa syksyltä ainakin tuntuu. Ulkona on kymmenen astetta lämmintä, vettä lorottaa ja luonnon värit alkavat kellastua. Saatan tosin muuttaa vielä mieltäni joku aurinkoinen ja lämmin päivä. Nyt on kuitenkin villasukat jalassa ja kynttilät palaa. Vaikka kuinka olisi eteläeurooppalaisten lomakausi parhaimmillaan :). 

Kaukana kavala maailma

Oma aarteemme, Buvatnet, kirkasvetinen järvi metsän keskellä ja vuorten sylissä. Viitisen kilometriä metsäautotietä ylämäkeen. Siellä käydään aamu-, päivä- ja iltauinnilla. Joskus unillakin :). Usein eväät mukana. Itse uskaltaudun harvakseltaan veteen asti, mutta sielu lepää, vaikka ei veteen menisikään. Lähes täydellinen hiljaisuus. Sen rannalta poimitaan myös marjat - mustikat ja puolukat. Maisemat kuin lapsuudenmaisemiani Etelä-Savosta, mutta jos nostaa katseensa, saattaa nähdä Vassfaretin lumihuiput. 

Kaukana vaino, riita, kaukana kavala maailma.