Lumikelloja siellä täällä

 Ihanaa, kun on monia erilaisia.

Ensiksi ensin noussut eli jokin tähtilumikellon risteymä, jonka ostin lajikkeena 'Snow Fox', mitä tämä ei ole. Tämä selitys sen vuoksi, että haluan olla kartalla eri lumikelloistani. Jollekulle ne ovat kaikki lumikelloja, minulle jokainen laji, lajike ja risteymäsekoitus on oma yksilönsä.

Tämä yksilö asuu saniaistarhassa. Moni saniainen herää kevääseen myöhään, mutta onneksi on ainavihantia saniaisia, kuten kuvan jouluhärkylä. Mukava huomata, etteivät kovat pakkaset vailla lunta sitä tuhonneet.

Kymmenisen metriä saniaistarhasta alarinteeseen ollaan kostealla kevätniityllä. Pienet, matalat lumikellolämpäreet ovat nousseet tästä kevätkylmästä kohdasta hämmästyttävän nopeasti.

Tässä paikassa useimmat lumikellot ovat kerrottua 'Flore Pleno' -puistolumikelloa. Se on steriili eli ei tuota siementaimia, niinpä olen nostanut tuppaita ja istuttanut sipuleita harvempaan joinakin vuosina.

Jostain on tälle alueelle kuitenkin ilmestynyt myös tavallinen yksinkertaiskukkainen puistolumikello, mikä on loistava uutinen. Jospa se alkaisi vähitellen levitä ja kansoittaa niittyä... kovin hidasta tämä lumikelloniityn perustaminen kyllä on. Siitä on lähemmäs 20 vuotta, kun nämä kerrotut puistolumikellot istutin, ja ylemmästä kuvasta voi nähdä niiden harvat pikku tuppaat. Paikka saattaa myös olla niille liian kuiva kesäisin, mikä haittaa lisääntymistä.

Kostean kevätniityn reunalla on istutusalue. Kevätesikon lehdet siinä ovat jo erittäin reippaina! Ohotanlaukka on myös lähtenyt kasvuun, versoja näkyy kuvan oikeassa yläkulmassa.

Kevätniityn toisella laidalla on puro, joka johtaa mutapuutarhaan. Siivosin puron kasvustot, vaikka sitä ei ehkä kuvaa katsomalla uskoisi. Tarkoitan, että leikkasin korkeat kuivat perennanvarret. Purolle voisi tietysti myös näyttää haravaa. Istutusalueista en koskaan haravoi kasvijätettä pois, päinvastoin pätkin kuivat kasvustot niille sijoilleen tuottamaan humusta ja suojaamaan mahdollisilta kylmiltä kevätpäiviltä. Tässäkin, mikäli haravoin, mätän märän kasvi-mutamassan istutusten päälle.

Tarkkasilmäinen saattaa huomata pieniä valkoisia pisteitä, lumikellojen nuppuja. Tällä rannalla ne ovat lajiketta 'S. Arnott' ja vastarannalla tavallista vanhaa puistolumikelloa.

Puistolumikellojen ryhmä lähempää. Nämä ovat kyllä ihania! Toivon, että siellä täällä yksittäin tällä samalla penkereellä elävät puistolumikellot runsastuvat. Paikan pitäisi olla niille erittäin mieleinen, sillä tässä ei ole kuivaa keskikesälläkään. Toissa talven toivoton yli kymmensenttinen jääkansi verotti lumikelloja tässä, mutta ei tuhonnut niitä onneksi kokonaan.

Laitetaan loppuun ilouutinen Rohanista. Vuoden 2024 syksyllä istuttamani lumikello 'Charlotte' on noussut. Viime keväänä se ei kukkinut vielä ollenkaan. Tämä on pienikukkainen lajike, jonka pitäisi tuottaa erittäin runsaskukintaisia tuppaita. Toivotaan näin ja tämä on ainakin hyvä alku!

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Kevätesikko Primula veris

Ohotanlaukka Allium ochotense

Puistolumikello Galanthus nivalis

Kukkivia saniaisia

 Iltapäivälehtien traditiota mukaillen otsikko on täysin harhaanjohtava. Se perustuu uskomukseen, että juhannusyönä saniainen kukkii. 

Oikeasti en nähnyt saniaisia kukassa viime yönä, mutta ehkä se johtui siitä, että nukuin sikeästi. Saniaisten vierellä kyllä kukkii. Kuvassa vasemmalla on aarteeni, kuningassaniainen – kosteikkopuutarhassa lehtosinilatvojen ja koiranputkien keskellä. 

Edessä on kirjavalehtinen keltakurjenmiekka 'Variegata'. Tavattoman kaunis, erottuu vaaleana hienosti muusta kasvillisuudesta, vaikkei kukkisikaan. Mutta siinä on nyt nuppuja, joten se meinaa myös kukkia.

Tässä kuvassa kuningassaniainen näkyy paremmin. Sen lehdissä on hieno rusotus näin nuorina.

Lauhkeammassa ilmastossa se venyy parimetriseksi. Koska viime talvi oli lauha ja kevätkesä sateinen, elän toivossa, että se kasvaa viimeinkin jättiläiseksi. Toistaiseksi lehtosinilatvat ovat korkeampia.

Parin metrin päässä, ojan sivuhaarassa, on puolestaan kuningassaniaisen punaruotinen lajike 'Purpurascens'. Tai oikeammin tuo saniaisen "varsi" on nimeltään keskisuoni.

Punerrus näkyy parhaiten nuorissa lehdissä, ja niitä on edelleen, sillä kuningassaniainen on hidas nousemaan keväällä. Se on vasta kasvun alkuvaiheessa.

Sen lähellä on helmisaniainen. Tämä ei ole vielä koskaan ollut näin rehevä! Lehdillä on korkeutta noin 40 cm. Lisäksi se on viimein alkanut levitä.

Helmisaniainen on se, jota kommentoitiin aiemmin spagettikauhan näköiseksi. Nyt lehdet ovat oienneet, ja tämän parin viikon takaisen kuvan jälkeen myös muuttuneet täysvihreiksi (tätä edellisen kuvan otin äsken).

Tässä olivat kostean paikan saniaiset.

Mutta tämä täytyy vielä laittaa: siperiankurjenmiekka 'Wealden Butterfly', sillä nämä kukat avautuivat tänään. Tämä näkyi aiemmassa kuvassa taustalla, asuu kosteikkopuutarhassa ojan reunalla. 

Oli minulla joskus kanelisaniainenkin, mutta se ei valitettavasti kauaa elänyt. Se olisi myös erittäin kaunislehtinen, kuten äsken esitellyt. Mutta lähellä edesmenneen kanelisaniaisen paikkaa sentään kukoistaa tikankontti Emil grex, mikä lohduttaa suuresti.

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' on yksi kauneimmista kuivan paikan saniaisista. Sen keveys on vailla vertaa. Minulla on näitä kaksi ja ne kukoistavat vaahteran alla, puun pohjoispuolella. 

Istutin siihen aikanaan myös särkyneensydämen ja se kasvaa ja kukkii harvana näin haasteellisessa paikassa. Pidän silti sen keveydestä valtavasti enkä siirtäisi sitä suin surminkaan parempaan paikkaan rehevöitymään. Tällaisena se on minusta herkempi, luonnonkukkamaisempi.

Taustalla on tummalehtinen isopähkinäpensas 'Purpurea' (eli veripähkinäpensas). Sekään ei kasva vauhdikkaasti vaahteran viedessä mehut maasta, mutta hitaasti hyvä tulee.

Mennäänpä sitten varsinaiseen saniaistarhaan. Sen alaosasta voisin yrittää etsiä imikän ja telliman valtavien kasvustojen alle jäänyttä kuunliljaa, liekö enää elossakaan. En ole sitä vielä tänä vuonna nähnyt, mutta eipä tuolta rehotuksesta mitään näekään.

Taustalla on keltalehtinen pihajasmike 'Aureum' ja revontuliatsalea 'Mandarin Lights'.

Telliman ja imikän vieressä on saniainen, jonka olen ostanut aikanaan Hollannista ja sen piti olla soreahiirenporras 'Lady in Red'. Olen alusta asti epäillyt, etten saanut oikeaa lajiketta, sillä noita keskisuonia ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua punaisiksi. 

Onhan tämä oikein soma saniainen silti. 

Japaninhiirenporras kasvaa kahdessakin paikassa, vaikka se on aina hyvin pieni – myös tänä sateisena alkukesänä – olen silti molemmista ylen onnellinen.

Ylempänä, lahoavan saarnenrungon edessä, kasvaa soreahiirenporras 'Victoriae'.

Ja sen serkku, Percristatum-ryhmän soreahiirenporras. Kummallakin on hauskat hörselöt lehtilapojen päissä.

Vieressä on myös jouluhärkylä. Sen edessä on tiarella 'Pink Skyrocket'.

Laitetaan vielä päivän kuva 'Mandarin Lights' -atsaleasta niin kauan kuin se on vedossa.

Loppuun vielä iloisia uutisia vanhan talon itäpäätyyn tekemästäni kivipengerryksen istutuskolosta. Ensinnäkin rotkolemmikki 'Caucasian Carpet' viihtyy ja on levinnyt vähän joka suuntaan. Sen takana, oikealla kiven edessä, näkyy mahoniasaniainen, joka on hyvin talvenarka. Sen pitäisi kestää korkeintaan –10 asteen pakkasia. Onneksi talvi oli leuto, suojasin sen kyllä.

Kauempana on tarha-adiantumi, jonka olen saanut viihtymään viimeinkin. Siitä vasemmalle on soreahiirenporras 'Dre's Dagger' ja sikkiminesikko edelleen elossa pari vuotta istuttamisen jälkeen, vaikkakin hyvin pikkuruisena ja kituliaana. Turha kai odottaa koskaan sen kukkivan, mutta hyvä, että on elossa – se on jo paljon enemmän kuin mihin kaikki muut aasialaiset esikot ovat pystyneet.

Jotta totuus ei unohtuisi. Puutarhani on ihan hirveä rehotus. Pengermän takana alkaa hedelmätarhan rinne. Vedin sen eilen nurin viikatteella, oli lähes vyötärönkorkuista nokkosta, heinää, ohdaketta ja keltamoa, kuten kuvasta näkyy.

Ehkä vielä joskus tuokin seutu on siistimpää, toistaiseksi en parempaan pysty kuin kerran kesässä viikatoimiseen. Siinä olikin mukava juhannussiivous; tuli sopivasti hiki ja nälkä, ja sitten naapuri kutsui syömään kolmen ruokalajin herkkuaterian.

Mukavaa ja sopivaa juhannuksen jatkoa sinnekin!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Imikkä Pulmonaria

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Japaninhiirenporras Athyrium niponicum

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Kanelisaniainen Osmundastrum cinnamomeum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas

Koiranputki Anthriscus sylvestris

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Mahoniasaniainen Cyrtomium

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Revontuliatsalea Rhododendron Northern Lights -ryhmä

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sikkiminesikko Primula sikkimensis

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum

Tellima Tellima grandiflora

Tiarella Tiarella

Tikankontti Cypripedium

Lumikelloja ja muuta valkoista

 Eletään lumikellobongarin kultakautta!

Muotopuutarhan 'Hippolytat' eivät ole juurikaan venyneet pituutta, runsastuneet vain, viime viikkojen aikana. Vasta yhdessä näkyy nuppu ja sekin on lähes maanrajassa.

Toissa-aamun puutarhakierroksella yllätin jäniksen koivikosta. Ehdin ottaa kuvan vasta, kun se oli mennyt verkkoaidan kolosta naapurin puolelle. Ajattelin, että nyt se säikähti eikä vähään aikaan palaa.

Eipä sillä ole kovin hyvä suojavärikään, kun ajattelee asiaa merikotkan kannalta.

Sitä paitsi nyt, kun olemme taas kotona, on paikalla myös – ystäväni sanoin – Musta Kauhu. Hän kyllä tarkoitti sitä myyrien ja hiirien vinkkelistä, mutta toivon, että jäniskin pelkää Mustia.

Onneksi jänis ei ilmeisesti syö lumikelloja. Niitä ei nimittäin ole syöty ollenkaan. Tässä on saniaistarhan jouluhärkylä ja takana 'Snow Fox' -lumikello.

Musti esittelee.

Hankin syksyllä uusia 'Snow Fow' -sipuleita. Useista niistä nousee jo nyt kaksi kukkavartta. Tämä vaikuttaa erittäin elinvoimaiselta lajikkeelta! Yöpakkanen, vaikka olisi vain –5 astetta, painaa kukkavarret kohti maata. Se on toki kasvin tapa suojata kukkaa ja vartta paleltumasta eikä merkki kärsimyksestä, jollaiseksi ihminen omista lähtökohdistaan asian helposti tulkitsee. Mietin vain, montako tällaista kumarrusta ja päivisin taas ylösnousua kukkavarsi sietää. Mahdollisesti vaikka kuinka monta, kun lumikellot ovat niin aikaisia. Niille on kehittynyt systeemit selvitä.

Kuvasta voi nähdä, että maahan painuneessa nupussa näkyy vihreää kehälehden kärjessä ulkopuolella. Tämä on 'Snow Fox' -lajikkeelle ominainen kuvio. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että ylempien kuvien vanhempi tupas ei ole oikeaa lajiketta. Se on nimittäin puhtaanvalkoinen kukan ulkopuolelta, vaikka kuinka yrittäisi suurennuslasin kanssa vihreää etsiä. Olen tätä vähän uumoillutkin ja siksi halusin hankkia uusia sipuleita – vertailuun ja muutenkin, onhan tämä kaunis ja hyvin aikainen lajike.

Jotakin tähtilumikelloristeymää se ensimmäinenkin silti on niin kuin pitikin, sillä 'Snow Fox' on mitä ilmeisimmin tähtilumikellon risteymä. Sen näkee leveistä lehdistä ja aikaisuudesta. Kuten myös kukan sisempien kehälehtien kuvioista, mutta niitä ei vielä näe.

Varsinainen tähtilumikello on asustanut puutarhassani pitkään ja se on varjoisasta kasvupaikasta huolimatta lähes aina ensimmäinen kukassa. Sillä on tapana lähettää yksi aikaisempi tiedustelija ennen kuin muutkin kukkavarret nousevat. Tämäkin kukkavarsi on taipunut yön pakkasessa, mutta nousee joka päivä taas pystyyn.

Laitetaan tähän vertailun vuosi puistolumikellomätäs. Sillä on samanväriset lehdet, mutta paljon kapeammat; nämä lehdet eivät ylety kiertymään toistensa ympärille, vaan nousevat maasta vastakkain.

Meille on yön aikana satanut ohuelti lunta, kuva on tältä aamulta.

Siirrytään sitten Rohaniin.

Täältä nousee puistolumikello 'Viridapice' joka vuosi edellistä runsaampana.

Tämän aamun kuvauskierroksella pihalta pyrähti liikkeelle taas jänis! Ihme, että ehdin ottaa kuvan, niin nopea se on. Hitsi vie. Metsäjänis on kaunis ja sympaattinen otus, meillähän ei saaristossa rusakkoa ole. Eikä ole siiliäkään; näistä asioista huomaa, että kumpikin on tulokaslaji, joka ei ole kyennyt vaeltamaan saaristoon. Mutta tämän tyypin takia pihassani ei ole yhden yhtä vaaleajouluruusun kukkavartta; muuten ne kukkisivat komeasti.

Ja harmi vain, että esimerkiksi ne sorkalliset tulokaslajit ovat kyenneet vaeltamaan saaristoon. Tämä aamuna katsoin ikkunasta kahta metsäkaurista tien toisella puolella. Toisin kuin valkohäntäpeura, ne kuitenkin lähtevät juoksemaan pitkälle karkuun, kun lähden ajamaan niitä kauemmas.

Mutta kuten sanottu, onneksi jänis ei selvästikään syö lumikelloja! Se harmittaisi tsiljoonasti enemmän kuin vaaleajouluruusut.

Musti tuli heti paikalle katsomaan, mihin suuntaan jänis meni. Olin mennyt jänön perään tarkistamaan, että se varmasti lähti pihasta ulos. Se kyllä mahtuu riista-aidan reiästä ja laukkasi naapurin nurmikon poikki.

Pidin Mustille pienen puhuttelun. Se saisi ajaa jänikset pihasta.

Perjantaille on luvassa pakkasta –8 astetta. Ensi yönä pitäisi ennusteen mukaan tulla vähän lunta – ennusteen millimetrimäärä 0,3 ei päätä huimaa, mutta ehkä siitä kertyy vähän suojaa. Jos ei, on minulla ohjelmassa parin havupuun oksan leikkaaminen ja paloittelu lumikellojen suojaksi. Varmuuden vuoksi. On niitä niin odotettu, että niitä haluaa vähän hemmotellakin. 

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Puistolumikello Galanthus nivalis

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Marraskuun ruska

 Onneksi on näitä myöhään ruskaan tulijoita, jotta marraskuuhunkin – tai ainakin sen alkuun – riittää värejä. 

Ihanan vihreää on, kiitos nurmikon ja joidenkin ainavihantien kasvien. Sammal oikein loistaa. Meillä ei ole ollut edes kuuraa vielä. 

Monet varjohiipat pysyvät talven yli vihreinä; taustalla on vaskivarjohiippa 'Orangekönigin'. Se pudottaa lehtensä jossain vaiheessa talvea, tai jos on lauha talvi, voivat lehdet ehkä pysyäkin.

Punalehtinen pensas on peruukkipensas 'Royal Purple'.

Hapankirsikat pistävät ruskaksi, kun viereiset puut ovat jo riisuuntuneet.

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' on smaragdinvihreä. Aivan ihana vaahteranlehtien ympäröimänä.

Saniaistarhaan on putkahtanut koristeellisia sieniä. Täälläkin on vihreitä saniaisia: kaatuneen rungon edessä on soreahiirenporras 'Percristatum' ja sen edessä jouluhärkylä. Siitä on kasvanut oikein kauniin muotoinen, vaikkakin pieni.

Punaruskeita lehtiä ei oikein pudonneista puunlehdistä erota, mutta jouluhärkylästä alavasemmalle on tiarella 'Pink Skyrocket', joka on saanut hyvin maastoutuvan ruskavärin. Edessä on kevätpiippoja ja sinivuokkoa: mitä kauneimpia puutarhan viherryttäjiä tähän aikaan vuodesta.

Ruskaväreistä piti kirjoittaa. Japaninvaahtera 'Osakazuki' oli leiskuvanpunainen silloin, kun viereiset tarhakielot olivat vielä vihreinä. Ne muuttuivat keltaisiksi sitten, kun japaninvaahtera pudotti lehtensä. Tavallaan ihan kiva, että kukin vuorollaan eikä kaikki yhtä aikaa. Näidenkin taustalla muuten kasvaa vaskivarjohiippa.

Jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar' on kaunotar myös syksyllä. Rakastan tätä syreenien limenvihreää, raikasta syysasua. Syreenin alla on siniheinä, ihan tavallinen siniheinä, ei mitään lajiketta. Kun olen hehkuttanut korkeaksi kasvavia isosiniheiniä, täytyy mainita tämäkin. Siniheinät pysyvät siisteinä yksittäisinä tuppaina eivätkä leviä. Tuuli vain on saanut tuppaan leviämään kumolleen kuin se olisi isokin kasvusto.

Haravoin syksyisin lehdet nurmikolta istutusalueille, jotta ne tuovat talvella pakkassuojaa ja muutenkin lisäävät istutusalueiden humuspitoisuutta pikku hiljaa. Multakuormaa kun ei tänne oikein saa.

Siniheinien vihreys muuttuu keltaiseksi vasta marraskuussa, ainakin minun puutarhassani. Tämä on isosiniheinä 'Skyracer' Rohanin päädyssä, kivipengermän juurella. Pengermän päällä kasvaa koristeraparperi.

Japaninlehtikuusi on viimein muuttunut lämpimänkeltaiseksi. Taustalla on safiirihortensia, joka pysyi kirkkaanpunaisena monta viikkoa.

Tässä tämän hetken väriläiskät – onneksi näyttää siltä, että loppusyksy jatkuu vihreänä. Juttua kirjoittaessani muistin taas yhden asian, nimittäin viimeinkin kukoistavan tarha-adiantumin, josta piti kesällä tänne blogiin kirjoittaa. Juttuaiheita riittää vuoden ympäri, kun kesällä ei ennätä kaikkea.

Hapankirsikka Prunus cerasus

Isosiniheinä Molinia caerulea ssp. arundinacea

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninlehtikuusi Larix kaempferi

Japaninvaahtera Acer palmatum

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Kevätpiippo Luzula pilosa

Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas

Koristeraparperi Rheum palmatum

Peruukkipensas Cotinus coggygria

Siniheinä Molinia caerulea

Sinivuokko Hepatica nobilis

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Tarhakielo Polygonatum × hybridum

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

Jouluruusut ja varjohiipat

 On edelleen niin ihanan vihreää ja jopa keväistä, lyhyestä päivästä huolimatta, että täytyy jatkaa reaaliaikaisella raportoinnilla.

Kun lumi viikonloppuna suli, on ollut ihan ihmeellistä katsoa, kuinka paljon ohutkin lumikerros suojaa perennoja. Ne ovat paljastuneet lumen alta ihan vehreässä kuosissa. No, eivät kaikki, mutta monet.

Tässä kuvassa on sama kasvikombo, jota ihastelin marraskuussakin: tuoksuorvokki, alppivarjohiippa, hopeatäpläpeippi ja kilpihärkylä 'Herrenhausen'.

Jouluruusut ovat elämänsä vedossa. Tässä vaaleajouluruusu sinikatajan vierellä. Tällä alueella mäntyjen alla kasvaa kumpaakin laatua useampia.

Tuo vaaleajouluruusu on ainoa, jossa on nuppu. Sekin on aivan maanrajassa eikä ole noussut parin plusasteisen päivän aikana lainkaan, vaikka aurinko on paistanut ihanasti. Päivä on niin lyhyt ja sää niin vilpoinen, ja maa kohmeinen, että kasvit himmailevat.

Saman alueen toinen jouluruusu on aivan ihanan vaaleanvihreä. Siihen kasvoi syksyllä uusia lehtiä; niin kaunista ja tuoretta!

Viereinen Rohan on jotenkin kylmempi, tosin kuvan ottamisen jälkeen sulivat sieltäkin loput lumet toissayön vesisateeseen. Rohanin alkupäässä kasvaa vaskivarjohiippa 'Orangekönigin', joka on ihanan vihreä. Pyökki 'Rohan Weeping' on puolestaan ihanan ruskea, kauniin sävyinen.

Rohanissa on lumikellojakin, ja syynäsin etenkin puistolumikello 'Viridapicen' kasvupaikkaa, sillä viime vuonna niiden piipot nousivat jo marraskuussa. Nyt niiden kasvupaikkaa peittävät rohtosormustinkukan isot lehdet, ja hyvä niin. Pysykööt siellä turvassa pakkasilta. 

Mistään muualtakaan en ole löytänyt lumikellojen piippoja, en edes vanhan talon etelänurkalta, jossa niitä yleensä on jo joulukuussa. Haravoin myös syksyllä lehtikatetta monelle lumikellopaikalle, enkä halua näin talven alkumetreillä alkaa pöyhiä sitä pois paikoiltaan. Niin utelias en ole, että suostuisin uhraamaan lumikellojeni nuppuja mahdolliselle paleltumiselle.

Katajapenkissä on samat kultatesmat, joita myös hehkutin marraskuussa. Taustalla sama vaskivarjohiippa kuin edellisessäkin kuvassa.

Vaskivarjohiippaa kasvaa myös saarnen alla yhdessä tarhajouluruusun kanssa. Kuvan alareunassa pilkottaa myös tarhavarjohiippa.

Täällä on tarhajouluruusuapajat – ja kaikki todella reippaan näköisinä. Nuppuja ei vielä näy, mutta niitä en ole aiemminkaan nähnyt ennen kevättä.

Rivendellin joki on sulanut, tässä sunnuntaisessa kuvassa siinä oli vielä vähän jäätä.

Saman joen partaalla, vähän korkeammalla, kasvaa piivarjohiippa 'Frohnleiten'. Tämä on kuulemma varjohiipoista talvivihannimmasta päästä, mutta kyllä nuo muutkin aika talvivihreiltä vaikuttavat. 

Tässä nämä raikkaanvihreät uutiset, toivottavasti sinnekin kuuluu yhtä hyvää!

Alppivarjohiippa Epimedium alpinum

Hopeatäpläpeippi Lamium maculatum

Kilpihärkylä Polystichum setiferum

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Piivajohiippa Epimedium × perralchicum

Pyökki Fagus sylvatica

Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum

Tuoksuorvokki Viola odorata

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense