Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhatyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhatyöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. kesäkuuta 2026

Pihatöissä kilpajuoksu ei kannata

La 6.6.2026 sadepilvet lähestyvät...
 

Kuten otsikossa sanon, pihatöissä kilpajuoksu ei kannata. Maaliin kyllä pääsee, mutta kaikkensa antaneena. Sieltä maalista kättensä tuloksia katsellessa saattaa huomata, että luonto on jo alkanut vallata juuri siivoamasi tilan. No, koko kesähän tässä on aikaa.

...ja laskivat lastinsa puutarhaan.
 

Sateita ei ole liiemmin ollut. Lauantaille sitä luvattiin ja myös saatiin. Kiitos oikein isosti ihan koko puutarhani puolesta. Jokainen tippa oli hartaasti toivottu ja odotettu. Sadevesitynnyrit täyttyivät ja janoiset kasvit saivat juotavaa. Toivon kyllä lisääkin vesisateita. Kunhan ei päivätolkulla putkeen jatku. Tiistaille on taas luvattu, älkää siis pilvet purjehtiko meidän kylän ohi, kuten usein lupauksista huolimatta teette.

Rosa spinosissima 'Plena'

Sadepäivät ovat puutarhaihmiselle tervetullut tauon paikka. Siis puutarhatöistä. Muita hommia on ihan riittävästi, yleensä jonoksi saakka. Tietenkin lauantaipäivä kului sisähommissa, kun kotia pitää välillä siivotakin, lakanoita vaihtaa ja pyykkiä pestä. 


Hölmöin viime viikon hommista sisältyy noihin isoihin autotallissa seisoviin laatikoihin. Ruokapöydän tuolimme osoittivat olevansa tiensä päässä. Hyvin ovat palvelleet, mutta uudet oli hankittava tilalle. Ajoimme Ukkokullan kanssa yhtenä päivänä Vantaan Porttipuistoon, huonekaluliikkeeseen tuoleja koeistumaan. Olin jo etukäteen katsonut mieluisia vaihtoehtoja netissä. Hyvät löytyivätkin ja niistä tehtiin kaupat. Tuolit saapuivat torstaina, jolloin en ollut kotona. Ukkokullan piti purkaa ne laatikoista ja kantaa keittiöön.

Kotiin saapuessani ihmettelin, kun tuolit olivat kääreissään takkahuoneessa. Ei siis keittiössä istumavalmiina, kuten odotin. Kävi ilmi, että minulle oli tullut mittavirhe. Uusissa tuoleissa on käsinoja, jonka vuoksi tuolit eivät mahdu ruokapöydän alle. Kolme tuolia ruokapöydän kummankin puolin vie käsinojien vuoksi valtavasti tilaa,  mikä ei käytännössä toimi. Jollei tuolia tarvita, sen tulee mahtua pöydän alle.

Teimme Ukkokullan kanssa työnjaon eli hän soitti huonekaluliikkeeseen ongelman ratkaisemiseksi. Halusimme palauttaa tuolit ja ostaa toiset, sopivammat tilalle. Pientä säätöä vaati löytää oikea puhelinnumero. Tänä päivänä ei välttämättä pääse asioimaan haluamassaan liikkeessä, vaan asiakaspalvelu voi sijaita aivan jossain muualla. Homma hoitui kuitenkin kiitettävästi. Väärät tuolit noudetaan maanantaina ja uudet tulevat tilalle muutaman päivän kuluessa. Mokastani aiheutuvat kustannukset eivät ole suurensuuret. Etenkin, kun pöydän alle mahtumattomien tuolien kanssa ei olisi voinut asua.

Pikkupuutarhan kärhökäytävä on mltei tukossa.

 Piha on kuin viidakko. Kaikki rehottaa. En ole ehtinyt kitkemään, tukemaan, leikkaamaan. Aina ohi kulkiessa tulee nypättyä jokin rikka, joka usein jää käytävälle kuivumaan ja odottamaan pois siivoamista. Viime kesän mittava uusien kasvien istutus ja vanhojen siirto näkyy jonkinlaisena holtittomuutena. Paikoin on aukkoja, kun uudet kasvit eivät ole vielä täyttäneet paikkaansa. Jonkin verran on myös talveen menehtyneitä.

Kiemurapenkissä rentoillaan

Scillojen ja muiden sipulikukkien lehdet ovat jo lakoontuneita ja paikoin ruskeiksi kuivuneita. Niitä pitäisi siivota, mutta odottakoot, kunnes lemmikitkin ovat kuivuneet. Osittain ne jo ovatkin. Isken sitten kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli rapisutan lemmikkien siemenet kuivuneista varsista niille sijoilleen samalla kun siivoan sipulikukkien lehtiä. Siihen urakkaan on tänä vuonna mahdutettava myös laukkojen lehdet, sillä etenkin ukkolaukka Purple Sensation on aivan villiintynyt. 

Viikonloppuna leikkasin nurmikon ja trimmasin kanttausurien reunat sekä aidantyvet. Kiemurapenkin kohdalla piti trimmeri hypyyttää metrin verran yhden kohdan yli, koska kanttausurassa oli muutaman syysvuokon siementaimi. Kaivoin ne purkkeihin vahvistumaan ja odottamaan uusia asuinsijoja.

Oxalis fontana 'Rufa'

Sunnuntaina tartuin kasvimaan siivoamiseen. Lavakaulusten väliset käytävät olivat osin joutuneet nurkanvaltaajan - tai tässä tapauksessa käytävänvaltaajan kohteeksi. punainen pihakäenkaali on ahkera siementämään. Onneksi se on helppo kiskaista pois juurineen. Isoimmat nypinkin ilman vempaimia. Sitten kävin käytävät läpi heiluriharan ja haran kanssa. Välillä oli luovuttava varrellisista työvälineistä ja kyykistyttävä käyttämään omaa viisipiikkistä eli sormia.

Sipulia tulossa


Otin muutama päivä sitten lavakauluksista harsohuput pois. Suurin osa on jo itänyt, eivätkä linnutkaan ole nyt käyneet kasvimaalla tönkimässä. Harvensin mangoldin ja punajuuren. Retiiseistä osan nostin syötäväksi. Kesäkurpitsat laitoin vasta viikko sitten. Niille harsohuppu voisi tuoda lisälämpöä, mutta yötkin ovat nyt olleet aika lämpimiä. Enemmän pitäisi kastella tässä vaiheessa, kun taimet ovat vielä pieniä ja tarvitsevat kaiken avun jaksaakseen tuottaa satoa.


Pergolassa olemme tänä kesänä syöneet vasta yhden kerran. Kahvia on tulllut siellä juotua jo useamman kerran. Päivällä aurinko porottaa suoraan ruokapöydälle, jonka vuoksi helteessä ei tule pihalla ruokailtua. Myöhemmin pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin kasvavat kelloköynnökset tuovat varjoa. Näin alkukesästä ne ovat vielä matalia (tukinarut näkyvät oikeassa reunassa), päätin laittaa vanhat kevyet verhot suojaaman pahimmalta paahteelta. 

 
Laitoin verhoihin painot, sillä tuuli lennätti kevyet verhot pöydälle. Tarvittaessa verhot voi avata siten, että ne peittävät koko tuon aukon. Nyt kumpikin verhonpuolisko on alaosasta nauhalla kiinni. 

Pujotin verhot kahteen ohueen muovipäällysteiseen metallitankoon, jotka laitoin pergolan yläosassa oleviin, lamppuketjua varten laitettuihin koukkuihin. Näin verhot saa nopeastikin pois, jos niin haluaa.  

Pergolan seinustalla ja katossa kiemurteleva Zilga-viinirypäle kärsi hiukan talvesta. Monet sen pitkistä oksista oli paleltunut/kuivunut, joten leikkasin ne pois. Uutta kasvua on jo runsaasti ja kukkiakin näkyy. Sato jäänee silti tänä vuonna viimevuotista pienemmäksi (neljä ämpärillistä).

Rosa 'Tove Jansson'
 

Sunnuntai-iltana ehdin tehdä pikaisen pihakierroksen. Onneksi ehdin nähdä Tove Janssonin kukkivana. Sen kukat ovat vikkeliä kuihtumaan, mutta onneksi niitä aukeaa koko ajan aina uusia. Juhannusruusukin on aloittanut, samoin Tornionlaaksonruusu ja Suviruusu. Myös punalehtiruusussa olin näkevinäni avautuvia kukkia. Jospa kuvaan ne seuraavalla kierroksella. 

Rosa 'Tove Jansosn'

 
Kukkaisia kesäkuun päiviä kaikille!

 

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Puutarhapäivä tavallisimmillaan

Matteuccia struthiopteris - Kotkansiipi


Päätän lähteä alapihalle kitkemään rikkaruohoja ja siistimään kanttausuria. Vaihdan ylleni pihavaatteet. Huomaan oikean käden työhanskan etusormen kuluneen puhki. Ryhdyn etsimään ehjää hanskaa niille varatusta laatikosta. Löydän useita rikkinäisiä hanskoja, jotka heitän roskiin ja etsin ehjät parit. Koko laatikko tulee käytyä läpi ja järjestettyä. 

 
Lopulta saan myös ehjät hanskat hyppysiini. Menen kellariin hakemaan pensassaksia ja muita tarvikkeita. Kellariin kuljen terassin ohi. Terassin kaiteen kesäkukkalaatikoiden petunioissa on kuihtuneita kukkia. Nehän on ilman muuta nypittävä, kun kerran siinä olen. Petunioita on helpompi nyppiä paljain käsin. Siitä tuleekin kädet tahmeiksi, joten takaisin sisälle pesemään käsiä. Palaan takaisin pihalle ja nappaan terassinkulmalta ämpärin, johon pudotin kuihtuneet kukat. 

Petunia
 
Kipaisen tyhjentämässä ämpärin alapihan kompostiin. Kun minulla kerran on sopivasti ämpäri kädessäni, nyhdän matkan varrella sieltä täältä muutaman rikkaruohon ja napsaisen sormillani rinteen maanpeiteruususta kuivuneen oksankärjen pois. Saan sormeeni piikin, jonka yritän poistaa kynsilläni. Kompostiin tyhjennettäväksi menevä ämpäri on laskettava maahan. Palaan sisälle pesemään käteni ja jatkamaan ruusunpiikin poistamista, joka onnistuukin. 

Centifolia Muscosa -ryhmä - Sammalruusu, ehkä 'Vaarala'
 
Hanskat takaisin käteen ja alapihalle ämpäriä hakemaan. Kompostin luona totean, että massaa voisi talikolla hieman pöyhiä. Talikko on alapihan puuvajassa. Sitä noutamaan. Matkalla päätän avata kasvihuoneen oven, jotta tomaatit ja kurkut saavat enemmän raitista ilmaa. Samalla tutkin hyötykasvien tilanteen, nypin tomaateista varkaita ja kohennan kurkkujen tukia. Löydän korjuuvalmiita kurkkuja, jotka laitan koriin. Kori on tietenkin vietävä yläpihalle. Niin sitten kiikutan kurkut terassille odottamaan paluutani sisälle.

Kurkku Sherpa
 
Yläpihalla ollessani ajatus palaa takaisin kasvihuoneeseen ja totean voivani samalla tietenkin täyttää kasvihuoneen vesitynnyrit. Menen kellariin liittämään vesiletkun pumppuun ja käynnistämään pumpun. Paluu alapihalle, jossa laitan letkun vesitynnyriin. Veden solistessa katselen puistossa mekastavia variksia ja tietenkin myös omaa puutarhaani. Nurmikko alkaakin olla aika pitkää. Jospa leikkaankin sen nyt, kun seuraavaksi päiväksi on luvattu sadetta. Tynnyri on täyttynyt, kerin letkun pois ruohonleikkurin tieltä, käyn sammuttamassa pumpun ja mietin, mitä muuta asiaa minulla oli kellariin. Laitankin pensasleikkurin akun latautumaan. Sitä odotellessa käyn postilaatikolla katsomassa, joko OmaPiha-lehti on tullut.

 
Postilaatikolla naapurinrouvat ovat noutamassa omia postejaan. Vaihdamme kuulumisia, juttelemme oravista, peurahavainnoista ja säästä. Odottamani lehtikin on tullut. Lähden viemään postia sisälle. Aika on vierähtänyt reippaasti. On aika laittaa ruoka uuniin ja tehdä salaatti sekä kattaa pöytä. Ruoan valmistumisen ajan voin vaikka selailla saapunutta lehteä sohvalla pötköttäen. Yhtäkkiä tajuan uppoutuneeni lukemiseen liian pitkäksi aikaa. Ruoka ei sentään ole palanut, mutta paras ryhtyä sitä syömään Ukkokullan kanssa.

 
Päivä on jo pitkällä, kun ruoka on syöty ja astiat korjattu. Paras palata työn ääreen. Mitä olinkaan tekemässä? Ai niin, pensasleikkurin akku on varmaan jo latautunut. Kuten onkin. Otan pensasleikkurit mukaani palaten alapihalle. Ääh, laitteessa on väärä terä. Takaisin yläpihalle ja kellariin terää vaihtamaan. Lopulta saan leikattua norjanangervoa sen, mitä oli aikomuskin. Maassa on iso läjä leikattuja oksanpätkiä. Ne on tietenkin haravoitava pois. Haen haravan puuvajasta puutarhan toisesta laidasta. Takaisin työmaalle haravan kanssa palattuani älyän, että tarvitsen muitakin välineitä. Kipinkapin puuvajalle, jossa lastaan kottikärryihin pienempiä työvälineitä sekä tyhjän multasäkin haravoidun puutarhajätteen pois kuskaamista varten.

Puuvajarinne, puut vasemmalla kunnan puolella
 
Haravoidessani keksin saman tien kaivaa viereisestä kukkapenkistä pari puna-apilaa pois, etteivät leviä entisestään. Lapio ei olekaan kottikärryissä, vaan puuvajassa. Haen lapion ja alan kaivamaan. Puna-apilan juuret ovat luultavasti Kiinassa. Tai ainakin viiden muun puna-apilan kera laajemmalla kuin alun perin olin ajatellut kaivaa. En voi jättää myllättyä penkkiä sellaiseksikaan, joten jaan verikurjenpolven ja istutan sen uudelleen. Siistin puna-apilamylläyksen jälkiä ja päätän reunustaa verikurjenpolvet kaivamisen yhteydessä ylös nousseilla kivillä, kunnes kurjenpolvet ovat paremmin kotiutuneet.

 
Takaisin haravoimaan oksasilppua. Nyt alkaa jo olla kiire, sillä kello käy ja mustat pilvet seilaavat puutarhan päällä sadetta enteillen. Silppu säkkiin, työvälineet kottikärryihin ja suunta kohti puuvajaa. Ehdin juuri ja juuri puuvajalle, kun taivas aukenee. Vesisade ryöppyää puutarhaan. Laitan työvälineet paikoilleen ja juoksen yläpihalle ja terassille.

Geranium endesii 'Wargrave Pink' - Espanjankurjenpolvi
 
Nurmikko on leikkaamatta. Rikkaruohot kitkemättä. Kanttausurat siivoamatta. Kellarin ovikin jäi auki. Kurkkusato sentään odottaa terassilla. Otan työvaatteet pois, käyn pesulla ja mietin seuraavan päivän töitä. Jospa menen alapihalle kitkemään rikkaruohoja ja siistimään kanttausuria.

Iris germanica - Saksankurjenmiekka

Puutarhapäiväni ovat usein tällaisia. Koen itseni melko tehokkaaksi ja ahkeraksi. Kaikki tulee tehtyä, ennemmin tai myöhemmin. Edestakaiseen kulkemiseen menee aikaa. Portaiden ravaaminen työvälineitä etsien ja hakien on hyötyliikuntaa parhaimmillaan.

Miten sinun puutarhapäiväsi sujuu? 

 


keskiviikko 28. toukokuuta 2025

Koristeomenapuiden ihanuutta

Malus purpurea 'Aamurusko' - Koristeomenapuu
 

Koristeomenapuut ovat aloittaneet kukintansa. Vaaleanpunainen Aamurusko on niin täynnä nuppuja ja avautuneita kukkia, ettei enempää taida mahtua. Puulla on nyt ikää 10 vuotta. Se alkoi kukkia jo nuorena. Vuosi vuodelta kukinta on runsastunut. Puu on kasvanutkin. Sen takana on koristeomena Royalty, joka on kapeampi ja matalampi. En tiedä, onko sen luontainen kasvutapa hillitympi? Vai ahdistaako Aamurusko kaveriaan?

Malus purpurea 'Royalty¨ - Koristeomenapuu

Royalty avasi nuppunsa vähän ennen Aamuruskoa. Sen lehdet ovat tummemmat ja kukka tummempi, enemmän viininpunainen. Royalty on myös istutettu v. 2015. Uusi, viime keväänä istutettu Royalty kasvaa niinikään Pikkupuutarhassa. Se ei ole vielä kovin suuri, mutta kukkia täynnä. Vuotta ennen uutta Royaltya hankin tummahipiäisen japaninkirsikka Royal Burgundyn, joka menehtyi heti ensimmäisenä talvenaan. Olisin halunnut tilalle samanlaisen, mutta viime vuonna niitä oli vaikea löytää. Royalty ei korvaa Royal Burgundya, mutta onpa se kuitenkin tummalehtinen.

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja

Ruusuorapihlaja on vielä nupulla. Sen aika tulee myöhemmin. Koristeomenat ehtivät varmaan jo lopettaa kukintansa ennen ruusuorapihlajan aloitusta. Ehdinpä sillä välin ihailla alapihan Makamikia ja viime kesänä istutettua Aamuruskoa. Niin, toinenkin Aamurusko meillä on. Halusin samanlaisen vaaleanpunaisen hattaraunelman alapihalle. Puistossa kävelijät ja leikkipaikalla lapsiaan vahtivat saavat silmäniloa hekin. Myös Musta Rudolf on jo täynnä nuppuja. Senkin ihanuutta jaksan vuosi toisensa jälkeen hehkuttaa.

Rosa rugosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu

Ruusupensaat aikovat nekin aloittaa kukinnan. Teresanruusu ja Suviruusu tietenkin ensimmäisten joukossa. Juhannusruusussa on muutamia nuppuja. Muuten se on meidän pihalla hiukan huonovointinen.


Tulppaaneja ei sattuneista syistä pihallamme nyt kovin paljon kuki (peurat, mahdollinen tulppaanien sienivirus). Yksittäisiä jäänteitä menneiden syksyjen istutusinnosta nousee siellä täällä puutarhuria ilahduttamaan. Kyllä minulla näiden nimet on tallessa, mutta ajattelin tehdä pikaisen postauksen ilman listojen penkomista. Tämän kollaasin alaoikealla on varmaankin meidän puutarhan uskollisin tulppaani. 'Zurel' nousee Kiemurapenkistä joka vuosi yhden kukan voimalla. Sellainen luottamus ansaitsee tulla huomatuksi.


Yläoikealla on 'Carnaval de Rio', jonka istutin viime syksynä. Se on jotenkin aneemisen värinen. Ehkä kaipaan enemmän voimakkaita värejä. 'Blushing Appeldoornit' ja 'Sun Loverit' alkavat olla kukinnassaan loppusuoralla.

Vitis 'Zilga' - Viiniköynnös

Alapihan uuden Viiniportin täytteeksi aikova 'Zilga' on hyvin hereillä. Lehtinuput pullistuvat pullistumistaan, kunnes jonain päivänä aukeavat vihreinä. 

Zilga tulee aikanaan lehtevöittämään Viiniportin. En siltikään voinut vastustaa Rustan neljän euron loistokärhö 'Piilua', vaikka sen vointi ei näyttänyt parhaalta mahdolliselta. Istutin Piilun Zilgan vastakkaiselle puolelle. Jospa köynnöksistä tulisi hyvät kaverit. Zilga tuottaisi runsaasti rypäleitä ja Piilu silmäniloa.

Vankkurit on täytetty  kesäistä matkaansa varten. Sipulia, herneitä, mangoldia, retiisiä, salaattia, punajuuria, porkkanaa, tilliä. Yhdessä laatikossa kasvaa parsaa. Koska se ei täytä koko laatikkoa, laitoin seuraksi muutaman esikasvatetun samettikukan. Yhdessä laatikossa kasvaa syksyllä istutettua valkosipulia. Lappalainen etelässä Nilalta saatua mesimarjaa on yhdessä laatikossa. Se valloitti koko laatikon, joten kaivoin osan pois ja istutin muualle. En ole saanut mesimarjasta kunnollista satoa, mutta se toimii erinomaisesti maanpeitekasvina.

Tottahan kasvimaalla on kukkiakin laitettava. Yhteen laatikkoon kylvin kosmoskukkia ja malvikkia. Kauimmaiseen laatikkoon (lehtikompostien vieressä) istutin tuoksuherneet, jotka ehtivät venyä hurjan korkeiksi. Niille seuraksi kylvin kehäkukkaa ja istutin muutamia samettikukkia. Viimeisenä istutin pari päivää sitten esikasvatetut kurpitsat.

Tomaatti 'Golden Sunrise' 

 
Viime sunnuntaina kuskasin kurkut kellarikasvattamosta kasvihuoneeseen. Alkuun pari yötä oli melko koleaa, mutta tuplaharsojen alla kurkut selvisivät hyvin. Nyt kasvihuone on täynnä tomaatteja, kurkkuja ja paprikaa. 

Kelloköynnöksetkin siirsin ulos. Istutin ne suuriin ruukkuihin ja laitoin harsot suojaamaan auringolta ja tuulelta. Kellarikasvattamo on nyt tyhjennetty ja kasvilamput sammutettu. Vielä pitäisi siivota huone ensi kevättä varten, mutta sen ehtii jonain sadepäivänäkin.


Metsäruusupenkissä on yhä tyhjää ja saa ollakin. Kierrän alueen säännnöllisesti, jotta havaitsen heti mahdollisesti ilmestyvät ruusuntaimet. Toivottavasti niitä ei tulekaan, mutta paras varautua, jotta voi kaivaa ne pois ajoissa.

Vasempaan laitaan istutin kasvihuoneeseen esikasvatukseen kylvämiäni pioniunikoita. Oikealle puolelle kylvin pioniunikoiden siemeniä suoraan. Keskelle tein kivistä polun, jotta pääsen kitkemään rikkaruohoja ja hoitamaan aluetta tallomatta kukkia. Jos ne vain suostuvat itämään ja kasvamaan. 

Kaivurin telaketjun aiheuttamiin jälkiin kylvämäni nurmikko ei ole vielä kunnolla itänyt.


Pari viikkoa sitten kaivoin naapurin aidan edustan istutusalueelta toisen Ruusuherukan pois ja siirsin sen Oikearinteeseen. Siellä asustaa toinenkin Ruusuherukka selvästi nauttien paikan valoisuudesta ja lämmöstä. Kaivoin Ruusuherukan edessä kasvaneet vuorenkilvet pois. Niille löytyi ottaja. Näin sain sopivan paikan kuunliljoille, jotka oli nostettava metsäruusutyömaalta ylös. 

Alue on kohopenkki. Keräsin reunaan kiviä, jotta multa ei sateen mukana valuisi liiaksi alas. Vasemmalla puolella kasvaa norjanangervot. Kuunliljojen takana pari vuotta sitten istutettu koristeomenapuu Makamik. Oikealle puolelle laitoin laudan toistaiseksi rajaamaan aluetta. Kuunliljojen väleihin piilotin kevätistutuksiin ostamani helmililjat. Olisi mukava, jos ne nousisivat keväällä kukkimaan. Kuunliljojahan saa aina odottaa muita kasveja pidempään.

Malus domestica 'Huvitus' - Kesäomena

Omenapuut ovat aloittaneet kukintansa. Tapansa mukaan Huvitus on täynnä kukkia. Punakanelissa ja syysomenassa on kukkia jonkin verran. Valkeakuulaassa ei ilmeisesti ainuttakaan. Väsyivät ressukat varmaan viime kesäisessä ruljansissa. Kukapa nyt jaksaisi kahta kesää peräkkäin kantaa ylenmääräistä omenasatoa?

Magnolia stellata 'Susan' - Tarhamagnolia

 
Kaivamista ja ahertamista on riittänyt. Nyt alan päästä normaalikevääseen eli ylimääräiset urakat on jotakuinkin saatu asialliseen vaiheeseen. Muutama päivä jäljellä tätä toukokuuta ja sitten siirrymme kesään ihan virallisestikin. Toivon mukaan ehdin tämän jälkeen paremmin lukea juttujanne ja kirjoittaa omia.

Rubus arcticus - Mesimarja


Mukavaa toukokuun loppua kaikille!


tiistai 13. toukokuuta 2025

Urakointia metsäruusutyömaalla

Majalispenkki 25.9.2024 eli Metsäruusutyömaa
 

Perjantaina päivällä metsäruusutyömaan tilanne nytkähti merkittävästi eteenpäin. Paikallinen yrittäjä eli kaksi nuorta kaveria saapui kaivamaan juurakoita apunaan minikaivuri. Heidän oma koneensa oli astetta suurempi, joten he vuokrasivat pihallemme mahtuvan koneen. Mittasin kulkuaukon leveydeksi 130 cm. Minikaivurin leveys on 100 cm. 


Etukäteen suunnittelin taltioivani kaivuprosessin. Niin ei sitten käynytkään. Tarkkaa aloitusaikaa ei ollut sovittu, joten odotellessani putsasin kasvimaan lavakaulukset siihen kuntoon, että lämpimien tullessa voisin aloittaa kylvöt. Paneuduin työhöni antaumuksella, enkä huomannut vahtia ajan kulkua. Pian huomasin pakettiauton peräkärryssä seisovine minikaivureineen lähestyvän. Siinä tohinassa kamera jäi hakematta. Lainasin netistä kuvaa samanlaisesta kaivurista, joka meillekin saapui. 


Ainoa reitti alapihallemme on puistoalueen läpi. Lasten leikkialueelle johtaa kivituhkapäällysteinen kävelytie, jota pitkin pakettiauto mahtuu hyvin tulemaan. Samaa reittiä käyttävät kunnan pakettiautot alueen huoltotehtäviin tullessaan. Nurmialue leikkipaikalta meille on tasaista. Tapaan leikata nurmikon myös muutaman metrin aidan kunnanpuoleiselta sivulta. 


Tonttimme raja nousee alapihalta yläpihaa kohti viistosti siten, että puuvajan kunnanpuoleiselle sivulle jää kaistale meidän tonttia. Alueremontin yhteydessä laitoimme alapihan kahdelle sivulle metalliaidan. Pystytolppia ei enää liikuteta, koska ne seisovat betonissa. Puuvajan takana alkaa pian jyrkähkö rinne, jota pitkin voimme kuskata kottikärrykuormia. 

Aidan ja puuvajan väliin jätettiin kulkuaukko. Ajatuksena on ollut kehittää siihen joku pätevämpi porttisysteemi, mutta toistaiseksi porttina on toiminut verkko, jonka saa nopeasti avattua ja suljettua. Lähinnä verkon tarkoitus on estää peurojen vapaa kulku. Tai ainakin aiheuttaa niille edes pientä haittaa.


Tästä aukosta minikaivuri siis tuli pihallemme. Oli kyllä tarkkaa puuhaa, eikä senttejä ollut yhtään ylimääräistä. Nuori kaveri oli todella taitava ja kärsivällinen. Itseltä olisi saattanut jokunen ärräpääkin päästä, mutta tyynesti hymyillen poika ohjasi kaivurin kaverinsa avulla kohti työmaata. 

Olin varautunut kaivurin reitille osuviin vaurioihin. Eipä niitä kummemmin tullut. Työmaan äärellä telaketjuista jäi nurmikkoon urat, mikä oli selvää. Joutuihin kaivuri siinä jonkin aikaa pyörimään ja vaihtamaan suuntaa. Myös saapumisreitin alkupäässä nurmikkoon jäi joitakin telaketjun jälkiä. Ne on helppo korjata. Meidän nurmikko ei muutenkaan ole mikään samettisen vihreä ylpeydenaihe.


Tässä kuvassa on tilanne puoli tuntia kaivurin lähdön jälkeen. Juurakot nousivat runsaassa puolessa tunnissa. Seuraava puolituntinen meni hienosäätöön. Urakkaan ei kuulunut romppeiden kuljetus pois. Sanoin tekeväni sen itse.

Oli iloista katseltavaa, miten kevyesti kaivuri nosti juurakot ylös penkistä. Kovin syvällä ne eivät edes olleet, mutta siinä määrin jämäkkää tavaraa, etten niitä lapiolla olisi jaksanut kaivaa.


Suurin piirtein penkin keskikohdalla on iso kivi. Muistan, kuinka aikanaan yritin kaivaa sitä ylös, mutta kivi vain jatkui ja jatkui. Luulinkin kaivurin onnistuvan, kun kauha kolahti kiveen. Kuvan kivi nousi ylös kevyesti. Vinosti sen alla on kuitenkin monin verroin suurempi kivi. Luultavasti se, jota itsekin yritin kaivaa. Jätimme kiven maahan.


Viikonlopun vietinkin juurakoita keräten ja multaa tasoittaen. Äitienpäivänä pidin tauon, kun kävimme lasten kanssa herkullisella äitienpäivälounaalla. Poika vieritti ylös nostetun kiven maahan jääneen kiven päälle. Nyt siinä lepää väliaikaisesti pienempi kaivurin löytämä kivi.


Juurakot ja juuret oli helppo kerätä kaatopaikkakuormaan. Helppo ja helppo. Olihan siinäkin urakoimista. Vielä suurempi urakka on ollut mahdollisten juurien etsiminen ja poistaminen havujen läheisyydestä lapiolla. Havuja suojellakseni sovimme, ettei sitä tehdä kaivurilla. 

Juuria löytyi havujen juurten seasta. Niitä löytyi myös polulta maanrakennuskankaan alta. Yritin olla huolellinen ja varovainen. Täytyy vain toivoa, etten vahingoittanut tai häirinnyt liikaa  havujen juuria. En myöskään mene vannomaan, etteikö joitakin ruusunjuuria jäänyt. Niiden kimppuun on vain käytävä sitä mukaa jos ja kun niitä ilmestyy.


Poistin raparperilaatat, kivituhkan ja maarakennuskankaan nelihaaraisen polun kolmesta haarasta. Samoin turveharkot. Osa vanhoista harkoista säilyi ehjinä. Ne laitoin takaisin. Varmuuden vuoksi kävin viikolla ostamassa uusia turveharkkoja. Ne olivatkin tarpeen.


Maanantai-iltana sain työmaan tähän vaiheeseen. Turveharkot on osapuilleen asennettu ja maanrakennuskangas samoin. Kivituhka ja raparperilaatat palautettu käytäville. Kivituhkaa tarvitsen lisää, mutta sen ehtii myöhemminkin. Laatatkin on laitettava paremmin paikoilleen.

Rikkoontuneet turveharkot pienin mullan päälle. Joko täytän niillä kuoppia tai silppuan kompostiin. Multaa on vielä harattava ja lisättävä turveharkkojen penkin puoleisille sivuille. Olin jo niin väsynyt, ettei jalat tahtoneet kantaa.

Rimat jäivät työmaalle lähinnä siksi, että niiden avulla koitin havainnollistaa itselleni penkin tulevia rajoja. Aiemmin Majalispenkin ja Ruusupenkin väliin on jäänyt kapea kannas, josta on ollut vaikea leikata nurmikkoa. Suunnittelin leventäväni kannasta vähän muuttamalla penkistä osan takaisin nurmialueeksi. 

Koska metsäruusu saattaa vielä jostain suunnasta nostaa päätään, en aio mitään monivuotista tähän ihan heti istuttaa. Järkevää on myös miettiä, mitä istutan kun istutan. Rikkaruohojen kasvua innostavana multakenttänäkään en paikkaa aio pitää. Kylvän vaikka kesäkukkia.

Hienosäätö, että siedän paikkaa katsella, on vielä tehtävä. Kaikki muut puutarhatyöt ovat jääneet hunningolle, kun aika ja voimat ovat menneet metsäruusutyömaan parissa. Ihan vaihtelun vuoksi taidan välillä pureutua niihin. Jos vain kivistävä kroppani sallii minun ylipäätään nousta sängystä.


Ukkokulta sai alapihan uuden portin valmiiksi. Oikealla puolella kasvaa viiniköynnös Zilga, jonka on tarkoitus suunnata kasvunsa uuteen porttiin/tukeen. Sidoin sitä jo alustavasti kevyesti uuden portin metalliristikkoon, ettei se tunkisi vanhaan tapaansa itseään lumikärhön tukeen. Pihan alueilla ja elementeillä on oltava kullakin oma nimi. Tästä rakenteesta tuli automaattisesti Viiniportti. 

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja


Keisarikin avasi vihdoin kukkansa. Ehkä uteliaisuudesta, mitä siinä lähellä tunnista toiseen touhuan. Niin, ja liljakukkojakin löytyi. Kiersin ripottelemassa valkosipulijauhetta keisarinpikarililjoille, kirjopikarililjoille, marhanliljoille ja muillekin nouseville liljoilleni. Laitoin kauppalistaan muistutuksesi lisää valkosipulijauhetta. Jos tulee sade, se huuhtoo mausteet liljoilta. Paras varautua uuteen maustamiskierrokseen.

Trillium erectum - Punakolmilehti

 
Aurinko ja lämpö saapui meille. Ainakin pariksi päiväksi. Ihanaa!