Päivät hakettimen ja klapikoneen kahvoissa

Eranthis cicilica - Talventähti

 

Pääsiäisviikolle ei parempia kevätsäitä olisi voinut toivoa. Jos aamu onkin ollut vähän harmaakostea, iltapäivällä aurinko on paistanut lämpimästi. Lumi on sulanut kiitettävää vauhtia. Joitakin lumilämpäreitä pihalta edelleen löytyy. Varsinkin varjoisemmissa paikoissa ja siellä, mihin lunta on ahkerasti kolattu, tiiviitä kasoja edelleen nököttää. Myös alapihalle johtavat portaat on yhä kuorrutettu vähemmän puhtaalla lumella. Hyvin sekin sulaa.

Anemone hepatica - Sinivuokko

Kuten tavallista, kaikki tapahtumat tuppaavat osumaan yhteen kasaan. Palatessani sunnuntaiselta hoivakotikäynniltä, alkoi auton pakokaasujärjestelmän varoitusvalo palamaan. Ohjekirjan mukaan valon syttyessä tulisi suunnata heti huoltoon. Ajoin kotiin juttelemaan asiasta Ukkokullan kanssa. Hän on parempi autoasioissa. Eikä reitilleni edes osunut ainuttakaan korjaamoa.

Saimme autolle huollon tuttuun paikkaan tiistaiaamuksi. Kulkuneuvo oli siis vietävä huollon pihalle jo maanantaina ennen sulkemista, sillä tiistaille oli sovittu vuosittainen nokisutarin käynti. Ja kolmen ison puun kaato.

Krookukset ja kevätvirkku ötökkä

Olimme jo pitkään suunnitelleet kadun vieressä kasvavan ison männyn kaatamista. Mänty oli hieman kallellaan naapurin suuntaan. Lisäksi se jäi alttiiksi koville tuulille kunnan metsikön suojan poistuttua. Samoin tontin rajalla kasvoi isokokoinen vaahtera, joka oli kallellaan talomme suuntaan. Tuulella vaahterasta putosi isoja oksia ja pelkäsimme sen olevan huonokuntoinen. Samaan syssyyn päätettiin kaataa myös talon toisesta päästä niinikään isoksi kasvanut vaahtera, joka taasen kasvoi liian lähellä taloa. Isoille puille suositellaan minimissään 6 metrin etäisyyttä talosta. 

Puiden kaato olisi ollut parempi hoitaa pari-kolme viikkoa aiemmin. Silloin puutarhasta ei olisi tarvinnut kantaa niin suurta huolta reilun lumikuorrutuksen vuoksi. Valitsemamme puunkaataja ehdotti luvan pyytämistä kunnalta, sillä kaksi kolmesta puusta olisi helpompi ja edullisempi kaataa tonttimme vieressä olevaan aukeaan puistoon. 

Tuumasta toimeen, vaan luvan saamisesta muodostuikin monen päivän ruljanssi. Oli työn takana löytää kunnan organisaatiosta oikea henkilö luvan pyytämiseksi. Nimiä saatuamme kyseisiä henkilöitä ei tavoittanut puhelimitse millään. Joko heidän puhelimensa oli jatkuvasti varattu, tai sitten kukaan ei vastannut. Eikä vastannut soittopyyntöihin. Tavoitettuamme jonkun langan päähän, hän ei ollutkaan mielestään oikea henkilö, vaan piti soittaa jollekin toiselle. Joka taasen käski soittamaan sille ensimmäiselle henkilölle. Melkoista pallottelua, jossa sitkeys lopulta palkittiin. Saimme luvan ja saatoimme sopia puunkaatajan kanssa urakalle ajan.

Tiistaina isä ja poika saapuivat kellontarkasti sovittuun aikaan puunkaatohommiin. Meidän tehtäväksi jäi lähinnä ihmetellä, sillä puunkaatajat kävivät jo ennakkoon tsekkaamassa kaadettavat puut. Ukkokulta on vuosien mittaan kaatanut tontiltamme useamman puun. Nyt kaadettavat olivat kuitenkin aika kriittisissä paikoissa ja mahdollisuudet vahingoille oli olemassa. Ammatti-ihmisiin on tällaisissa tilanteissa hyvä turvautua, eikä meidän tarvinnut katua. Puut kaatuivat tismalleen sinne, minne kaatajat suunnittelivat niiden kaatuvan. Kaadon jälkeen he vielä pätkivät rungot 35 cm:n pölleiksi. 

 
Kolmen puun kaatamiseen meni kaksi tuntia. Sen jälkeen alkoi meidän urakka. Ensimmäiseksi piti kantaa pöllit ja oksat pois puistoalueelta. Haravoin myös pienemmän moskan ja sahanpurun. Puiston puolelle, tonttimme rajalle jäi valtava oksa- ja havukasa, jonka kuskaamme arjen tultua kaatopaikalle. Lopuksi siivoan vielä loput roippeet puistoalueelta. 

Päältä päin tarkasteltuna en usko puistoon tulleen isompia vaurioita. Sinne kylvetty nurmikko on ylipäätään huonolaatuinen ja se ajetaankin maksimissaan kerran kuussa kesäkuusta syyskuuhun. Istutuksia ei alueella ole lainkaan meidän alapihan rajan viereen istutettuja mongolianvaahteroita lukuunottamatta. Niin ja leikkipaikan angervoja, jotka ovat kuitenkin kaukana kaadetuista puistamme.

Pitänee jossain välissä mitata männyn halkaisija.

Tiistai-iltapäivästä lähtien olen hakettanut vaahteroiden oksia. Ukkokulta on lyhentänyt sirkkelillä paksut oksat, jotka minä olen sitten pilkkonut klapikoneella. Vaahteroiden runkopöllit on jo viittä vaille klapeja nekin, mutta pitkäperjantaina klapikoneesta loppui hydrauliöljy, eikä sitä tietenkään mistään pyhäpäivänä saa. Työ jatkuu viikonloppuna, kunhan saadaan klapikone käyttökuntoon. Kun vaahteroista syntyneet klapit on pinottu puuvajaan kuivumaan, on varaparkkipaikalle koottujen mäntypöllien pilkkomisen vuoro. Ensin pitää kuitenkin saada puistonpuoli ja pihan kulkuväylät siistittyä.

Puun kaatamisesta tulee iso määrä sahanpurua ja kaikenlaista pientä sälää, jota ei voi oikein kompostiinkaan laittaa. Olen haravoinut ja laittanut moskan multasäkkeihin, jotka on tarkoitus kuskata männynoksien kanssa kaatopaikalle. Siellä oksat haketetaan ja käytetään puutarhajätteen ohella mullan valmistukseen. Normaalisti kaikki oksahake uppoaa omalle tontille, mutta nyt haketta tuli niin paljon, että aion senkin viedä kaatopaikan puutarhajätekeräykseen.

Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päivi kyseli kokemuksia oksahakettimista. Vastasinkin hänelle kommentillani, mutta hyvä näistä asioista on jutella enemmänkin. Puutarhassa syntyy helposti iso määrä oksia, joita tuskin kukaan jaksaa ja viitsii pienillä sekatööreillä kompostiin silputa. Oksat saa kunnon hakettimella helposti ja nopeasti pieneksi materiaaliksi, jonka voi kuskata vaikkapa pensaiden tyvelle.

Meillä oli aiemmin käytössä kaksikin Black&Deckerin leikkavaa oksasilppuria. Niiden kanssa pärjättiin monia vuosia, mutta toive jämäkämmästä vekottimesta oli pitkään ilmassa. 2015 päätettiin hankkia kunnon oksasilppuri ja asiaa eri puolilta pohdittuamme hankimme kuvan murskaavan laitteen. Sillä on haketettu kaikki puutarhasta tulevat oksat aina n. 40 millin vahvuisiin saakka. 

Syksyllä syötän koneeseen myös perennanvarsia. Meillä on paljon töyhtöangervoja ja iriksen lehdetkin silppuan laitteella. Pehmeämmät perennat saattavat välillä juuttua, mutta siihen auttaa syöttää joko samanaikaisesti tai perennojen välissä jämäkämpää materiaalia, kuten oksia. Silputtu aines kypsyy kompostissa huomattavasti nopeammin. Tällaista massaa kuskaan myös puiden ja pensaiden alustoille. Sinne ne katoavat.

En ole Boschin mannekiini, mutta mielestäni hyvästä kannattaa kertoa muillekin. Tykkään laitteen jämäkästä olemuksesta, alla olevasta laatikosta, jonne silputtu materiaali kerääntyy, eikä tämän laitteen käyttökään ole järin vaikeaa. Laite vetää oksia, joten niitä ei tarvitse väkisin sisään työntää. Peruutus tapahtuu omaa nappulaa painamalla. Toki tämäkin laite joskus jumittuu, mutta isoja ongelmia meillä ei sen kanssa ole ollut. Kovassa käytössä tämä oksasilppuri palvelee meitä jo kuudetta vuotta. Minusta työ vaatii kunnon välineet. Rimpuloiden kanssa tulee vain kiukkuiseksi. 

Iris Frozen Planet

Puutalkoiden vuoksi puutarha on jäänyt kakkossijalle. Pikaisesti ehdin tehdä tarkastuskierroksen, jonka antimilla elän taas seuraavaan kertaan. Mitä nyt aina ohimennessäni kurkotan nähdäkseni yhä lisääntyviä piippoja ja avautuvia kukkia.

Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka

Sipulikukkien ohella myös monet perennat osoittavat heräämisen merkkejä. Kevätkaihonkukka kuuluu yleensäkin kevätvirkkuihin, mutta ilokseni löysin myös safiirihortensiasta eloa. Kuten sanottu, kovin tarkasti en ole vielä edes ehtinyt kaikkea tutkimaan. Kunhan saan oman osuuteni puutalkoista hoidettua, pystyn paremmin keskittymään puutarha-asioihin. Niin kovasti kuin mieleni tekisikin kykkiä puskien äärellä, en henno jättää Ukkokultaa yksin urakoimaan pöllien kanssa.

Corydalis solida 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus

Pystykiurunkannuksetkin ovat heränneet. Istutin niitä viime vuonna myös talon sisäänkäynnin puolelle ja sielläkin vihreät versot kurkkivat jo lumen keskeltä. Olen virittänyt pihalle monelaisia verkkoaitoja, jotta peurat eivät pääsisi pikkuisia ilonaiheitani mutustelemaan, kuten viime keväänä.

Sanoin Ukkokullalle tyhjentäväni kompostorin huomenna hänen lähtiessä hakemaan hydrauliöljyä klapikoneeseen. Ukkokulta kysyi, minne meinaan kompostimullan kuskata. Kaipa hän sitä ihmetteli, kun kielsin häntä kärräämästä oksahaketta pensaiden alle vedoten maan olevan vielä jäässä. Hakekerros hidastaisi maan sulamista. Sanoin laittavani kompostimassan jälkikypsymään alapihan kannelliseen kompostoriin. Tai kääntäväni sen kasvimaalle. Johon Ukkokulta vastasi, että meillä onkin nykyisin kasvimaan sijasta peuramaa.

Crocus species Fuscotinctus

Lupaan taas kommentoida postauksianne ahkerammin, kunhan pääsen tässä kevätruljanssissa normaaliin päiväjärjestykseen. Nyt olen ollut iltaisin aivan naatti ja lähinnä kaatunut peiton alle. Kiitos aktiivisen ahertamisen ja tuntien oleskelun raittiissa ulkoilmassa.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa ja iloisia kevätpäiviä kaikille!

Kylläpä maisema muuttui!

Merkittyjä puita

Viikko sitten talomme toisella puolella oli vielä tämän näköistä. Ei niin suuri, mutta sitäkin tiheämmin kasvava kunnan puistometsikkö on vuosikausien ajan toiminut asukkaiden läpikulkupaikkana, lasten retkikohteena ja myös meidän Juuson ulkoiluttamisalueena.

Olemme tienneet, että jonain päivänä metsään tulee hiekkapintaiset ja valaistut reitit tonttimme toiselle laidalle rakennettavalle korttelikentälle. Suunnitelmat niin kentän, kuin koko alueen tiestönkin rakentamiselle esiteltiin asukkaille jo 2012, mutta sen jälkeen kunta on siirtänyt projektille budjetoidun summan kerta toisensa jälkeen kunnan eteläosien kohteisiin. Olemme jo niin tottuneet siihen, että kunta unohtaa ja sivuuttaa pohjoisosansa kehittämisen. Kylällämme toimii erittäin aktiivinen kyläyhdistys ja viime vuosina myös valtuutetut yli puoluerajojen ovat alkaneet yhdessä ajaa kylän etuja.

Viime vuoden lopulla kunta vihdoin hyväksyi budjettiin rahat alueemme kunnostukseen ja sen jälkeen tapahtumat ovatkin lähteneet luistamaan. Kiirastorstaiaamuna kaksi metsuria sahoineen ilmestyi alapihamme tuntumaan karsimaan pienempiä puita pois tehden näin tilaa isoille metsätyökoneille. 

Tiistaiaamuna heräsin siihen, että jokin jymähti oikein kunnolla ja astiat helisivät kaapeissa. Vilkaisin ikkunasta ja siellä puuta meni nurin nopeammin, kuin ehdin vaatteita ylleni pukea. Illansuussa kotiin palattuani tonttimme toisen sivun metsikkö oli jo putsattu ja osa toisestakin sivusta. Keskiviikkona toinen kone kaatoi loppuja puita ja toinen keräsi tukkeja ja oksia hakkuualueen laitaan pois kuljetettavaksi.

Torstaina hävisi naapurimetsiköstä loputkin puut. Alkuperäinen suunnitelma oli kuulemma harventaa puita sen verran, että kulkuväylät kentälle saataisiin rakennettua. Kunnan edustaja antoi torstaiaamuna metsureille ohjeet, että kaikki puut pois. Varmasti hänen päätökseensä vaikutti se, että tiheässä metsässä puut olivat kasvaneet toispuoleisiksi ja metsän harventuessa jäljelle jääneet puut olisivat jääneet liian altiiksi myrskytuulille.

Työkoneen oikealla puolella oleva puu kuuluu säilytettäviin.

Puutarhurin mukaan kaatoalueelle tuli jättää muutamia puita. Ihmetyttää, että ne muutamat jäljelle jätetyt ovat sitten metsän surkeimpia. Sellaisia, joita metsäkoneet ehtivät jo kaatohommissa osittain vahingoittaa. Metsikössä olisi ollut myös muutamia nuoria mäntyjä, jotka olisivat ansainneet tulla säästetyiksi. 

Tässä näkymä tieltä entiseen metsikköön, jonka läpi pari polkua kulki kohti toisella laidalla olevia taloja ja tietä. Vasemmalla pilkottaa meidän talomme. Torstaiaamuna tästä kaadettiin vielä tuo keskellä näkyvä iso koivu ja oikean laidan kuuset. Sen jälkeen työ jatkui kaukana näkyvien talojen kohdalla olevien puiden kaatamisella.

Meidän alapihan iso mänty ja vaahtera ovat kohta näkymän ainoat isot puut.

Meidän pihaamme tulee nyt kauan kaivattua valoa. Keskiviikkoiltana keittiöömme paistoi ilta-aurinko ensimmäisen kerran 20 vuoteen. Metsän katoamisella on myös kielteiset puolensa. Sen olen huomannut tänään kovan tuulen puhaltaessa koko päivän. Terassilla kolisee ja rämisee ja tuulikello kilkattaa niin voimallisesti, että kohta siitä on naru poikki. Milloinkaan mikään tuuli ei ole näin kovasti ja meluisasti meidän pihaamme osunut. Pääsen pihakäytävätkin haravoimaan uudelleen, sillä tuuli on lennättänyt kaikki kuivat lehdet ympäristöstä pitkin pihaa.

Korttelikentän ja meidän tonttimme väliin kunnan on tarkoitus istuttaa isotuomipihlajaa ja pihasyreeniä sekä muutaman mongolianvaahteran. Tonttimme kasvimaan puoleisen nurkan läheisyyteen rakennetaan pieni leikkipaikka keinuineen, hiekkalaatikoineen ja penkkeineen. Sinne on suunnitelmassa merkitty koivuangervoa ja purppuraheisiangervoa. Vaan mitäpä tapahtuu talomme päädyn puoleiselle raivatulle alueelle? Hiekkapintaiset kulkureitit eivät koko aluetta täytä ja sinne oli tarkoitus jättää olemassa olevia puita. Jääkö rikottu metsäpohja kasvamaan vattua ja vesakkoa, kun alueelta lähtikin kaikki puut?

Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka kauan puunrungot ja risukasat paikoillaan pysyvät. Koko projektin on tarkoitus valmistua ensi vuoden lokakuun loppuun mennessä. Sen verran monta vuotta olen kunnan touhuja katsellut ja todennut, että varsin usein hommat tuppaavat jäämään puolitiehen.Tehdään se, mikä on pakko ja mihin rahat riittävät. Loppua kohden säästetään ja oikaistaan.

Nämäkin kuvan kuuset ovat jo kaadettuja.

Aiemmin emme ole kokeneet tontin aitaamista kovin tärkeäksi. Metsän kaaduttua paljaus on konkreettista ja arveluttaa myös se, kuinka hyvin pihamme yksityisyyttä kunnioitetaan. Pyöriikö leikkipaikan lapset meidän kasvimaalla, mietityttää. Alueellamme ei ole juurikaan esiintynyt ilkivaltaa. Ainut kerta taisi tapahtua muutama vuosi sitten, kun pari naapuriston alakouluikäistä tyttöä kävi kahtena päivänä riipimässä rinteestä sammalleimut ja terassin kukkaruukusta orvokit. Tyttöjen kourat eivät tahtoneet riittää riivityille kukille ja pudonneita seuraamalla löysin syylliset. Vanhemmat kielsivät ensin omien lastensa osallisuuden, mutta tosiasioiden edessä tytöt olivat tunnustaneet ja tulivat seuraavana iltana vanhempiensa kanssa pyytämään anteeksi. 

Puutarhan mikroilmasto on nyt totaalisesti muuttunut. Miten se vaikuttaa kasveihin, aika näyttää. Talon puistopäätyyn rakentunut metsäpuutarha muuttui kertaheitolla joksikin muuksi. Samoin etupihan Pikkupuutarha tulee jatkossa saamaan merkittävästi suuremman valopanostuksen, kuin koskaan sen oloaikana aiemmin. Häviääkö sammal nurmikoilta ja loppukesän iänikuinen kosteus omenapuiden lomasta? Kasvihuonekin saa aurinkoa koko päivän.

Nämä viime päivät ovat menneet uuteen maisemaan totutellessa. Iltaisin ennen pimeyden laskeutumista olemme kiertäneet ikkunasta toiseen tuijottamassa toisenlaista tosi-tv:tä. Kun työkoneet ovat seisahtuneet, ihmettelemme ikkunoista näkyviä taloja, joiden olemassaolon olemme tienneet, mutta jotka eivät ole koskaan meille näkyneet.Tuntuu ihan oudolta. Kuvittelin hyppiväni riemusta, kun varjostavat puut kaadetaan. Enemmän olen hämilläni, sillä en osannut varautua tällaiseen avaruuteen ja muutoksen mittakaavan suuruuteen. Vähän olen eksyksissä, kuten metsän linnut. Tiistai-iltana kyyhkyspariskunta lenteli sinne tänne aivan paniikissa. Taisi niiden pesäkuusi kaatua päivällä. Samoin pikkulinnut käyttäytyivät aivan oudosti ja lentelivät ja pomppivat pitkin pihamaata.

Kurkiaura korkeuksissa 5.4.

Seuraavat puolitoista vuotta elämme työmaan keskellä, kun tiet rakentuvat uuteen muotoon ja hieman villistä asuinympäristöstä muokkautuu säntillisesti piirustusten mukaan toteutettu taajamamiljöö. Ilmassa on haikeutta, mutta myös annos uuteen virittäytymistä.

Työteliäitä päiviä

Viime päivät ovat olleet varsinaista hulinaa. Viikonloppuna isänsä kanssa saunomaan tullut Peräkamaripoika jäi auttamaan meitä muutaman puun kaadossa. Talon päädystä piti kaataa yksi iso tuomenhaara, sillä sen oksat lepäsivät talon katolla. Onneksi tuomi on kasvattanut monta runkoa ja niissä riittää keväistä ihasteltavaa tulevillekin vuosille. Tuo tuomi ei ole kertaakaan verhoutunut tuomenkehrääjäkoin seitteihin. Viime keväänä oli jokunen merkki koista, mutta hyvin vaatimattomassa määrin.

Rymäytimme nurin myös kompostin takaa pystyyn lahonneen lepän. Monta vuotta sitä säästeltiin tikoille nakuteltavaksi, mutta nyt se alkoi olla jo sen verran kallellaan, että isompi myrsky olisi saattanut rojauttaa sen pihamaalle. Aika moneen osaan lahopuu kaadettaessa pirstoutui pitkin metsikköä ja keräilin niistä osan odottamaan jatkokäsittelyä.

Alapihalta kaatotuomion sai tykkylumen sinne kaartanut leppä. Itse puu kasvoi kunnan maalla, mutta painava lumi taivutti ison puun puutarhaamme, eikä se siitä enää noussut. Puuta kaatoa varten valmisteltaessa huomasimme, että se oli tyvestä halki ja olisi saattanut milloin tahansa rojahtaa omenapuiden päälle. Tyven halkinaisuus ei näkynyt päälle päin, mutta se selvisi, kun puu romahti maahan pojan sahattua vain muutaman viillon. Tipalla oli, etten jäänyt alle. Olin matkalla kiinnittämään köyttä latvuston ympärille, jotta voisimme ohjata puun kaatumissuuntaa. Silloin poika huusi, että "NYT SE KAATUU". Tuli hiukan kiire. Aikamoinen voima tuntuu tykkylumella tosiaan olevan.

Myös yksi kohtalaisen pieneltä näyttävä kuusi sai lähtötuomion, koska se kasvoi liian lähellä omenapuita. Pojat kyllä esittivät vastalauseensa, mutta jos pitää valita omenapuu tai kuusi, valitsin omenapuun. Vaikka puu ei kovin korkeaksi vielä ollutkaan kasvanut, riitti siinä havuja ylenmäärin.

Olen täällä blogistaniassakin monessa yhteydessä esittänyt hartaan toiveeni saada kylppäriin remontti. Kylppärissä ei ole vesivahinkoja ja kyllähän se toimii, mutta toki se alkaa olla aika kulahtaneen näköinen. Ukkokulta on sitä mieltä, että jollei mikään ole rikki ja tilaa voidaan käyttää siihen, mihin se on tarkoitettukin, mitään remppaa ei ole tarvis aloittaa. Minkäs siinä sitten teet - muuta kuin jatkan sitä lottovoiton odottelua. 

Vanhaan lavuaariin ilmestyi jokin aika sitten hiushalkeama, joka laajeni ja laajeni. Viime viikolla lavuaarista lohkesi jo isompi pala lasitusta, joten mikään ei enää auta. Ukkokultakin myönsi, että vaihdettava se on. Ja kun lavuaari meni uusiksi, meni kaappikin. Standardit ovat muuttuneet ja vanha allaskaappi oli alkujaankin aika huono hankinta. Helposti pääsimme yksimielisyyteen uudesta kalusteesta ja niin se yhteistyymin käytiin ostamassa ja kotiin kantamassa.

Laatikoiden etusarjoissa on vielä suojamuovit paikallaan.

Eilinen ilta meni uutta allaskaappia kootessa ja tänään se saatiin ripustettua seinälle. Allaskin on jo paikallaan ja seuraavaksi on vuorossa putkien ja hanan asentaminen. Peilikin menee uusiksi, sillä vanha peili oli jo hiukan kulunut, eikä se mitoiltaan sovi uuden allaskaapin kanssa.

Hiljaa mielessäni olen kiitellyt itseäni siitä, että kaukonäköisenä taloa rakentaessamme halusin pesutilojen seinät valkoista kaakelia ilman mitään kukkaboordeja tai väriraitoja. Valkoisia laattoja jaksaa katsoa vastedeskin, vaikka toki olisin mielelläni ottanut uudet kaakelit seinille. Isompi remppa vaatisi huomattavasti isomman budjetin ja todennäköisesti ammattimiehet tekijöiksi. Siihen ei nyt ole mahdollisuutta. 

Käytännöllisyys puhui myös uuden allaskaapin valinnassa. Päätin, että värin tulee jatkossakin olla valkoinen. Siihen ei kyllästy, se ei pimennä ja loppujen lopuksi se on myös helppo pitää puhtaana. Vastoin suunnitelmia, päädyin vieläpä korkeakiiltoiseen valkoiseen, koska siinä vasta puhdistusrätti luistaa. Vaikka korkeakiiltoisuus ei olekaan kuulemma enää laisinkaan trendikästä. No, enpä ole trendikäs minäkään.

Ulkona lauhat säät jatkuvat. Mittari on kaiken aikaa plussalla. Monena päivänä jopa useita asteita. Välillä sataa vettä, välillä on vain pilvistä. Aurinkoa ei juurikaan täällä päin ole näkynyt. Lumen pinta on kaikkea muuta kuin valkoinen ja paikoin vanha maa jo pilkottaa. Minkäänlaisia sipulikasvien piippoja ei meidän puutarhassamme ole näkyvissä, sillä lunta kyllä riittää. Sitä on kolattu etenkin yläpihalla juuri niihin paikkoihin, joissa kevään mittaan sipulikukat kukkivat. Eilen kyllä näin erään kylällä olevan vanhemman rakennuksen seinustalla narsissien vihreitä lehtituppaita.

Elelemme helmikuun viimeisiä päiviä ja kovasti ajatus ja mieli on jo keväässä. Enkä taida olla ainut.

Mustarastaan laulupuu

Pihamaallamme on kaksi isoa pihlajaa, joista toisessa oli iso halkeama lähellä maanpintaa. Päätimme kaataa puun ennen kuin se kaatuisi itsestään. Ja hyvä näin, sillä aika huonossa kunnossa tuo pihlaja oli sisältä. Viime keväänä mustarastas tapasi istua juuri tämän pihlajan latvassa lurittelemassa laulujaan. Sitä kuuntelin mielikseni pyykkejä narulle ripustaessani. Kuinka ollakaan, saatuamme sahat ja narut pihlajan juurelle kaatamista varten, mustarastas lensi samaiseen puuhun. Ei se nyt laulanut, eikä edes latvassa istunut. Tuli sellainen tunne, että raaskiiko koko puuhun koskeakaan, kun laululintu tuli ihan itse puutaan puolustamaan. Ukkokullan ajatus oli kaataa molemmat pihlajat, mutta katsellessani oksalla istuvaa mustarastasta, totesin, että kaadetaan ensin vain tämä toinen. Ja niin toimittiin.

Mustarastas tuli pitämään laulupuunsa puolia, mutta lennähti pois hetkeä ennen kun ryhdyimme kaatohommiin.

Puun kaataminen rakennetussa ympäristössä ei ole ihan yksinkertainen asia; ainakaan tavalliselta pulliaiselta. Kiersimme puuta ja mittailimme oksia. Asettelimme tikkaita puolelle jos toiselle ja pohdimme, miten menetellä. Puu oli aika kallellaan juuri taloon päin ja tilaa sen kaatamiselle oli muutenkin melko vähän. Lopulta päädyimme sahaamaan ensin toinen sen kahdesta isosta oksasta. Se rämähti miltei naapurin aidan päälle, mutta ei onneksi aiheuttanut vahinkoa. Seuraava oksa tuli samanlaisella tuurilla varaston rappusille, mutta jälleen ilman vahinkoja. Kumpikin oksa oli pilkottava ja raahattava pois paikalta, jotta saisimme riittävästi liikkumistilaa lopun puun kaatamiselle. Kun oksaromppeet oli raahattu alapihalle, kiertelimme taas puuta ja pohdimme, miten varmistaisimme sen kaatumisen naapurin aidan suuntaisesti kohti alapihaamme. Lopulta Ukkokulta kiipesi jälleen tikkaille ja kiinnitti narun niin korkealle kuin vain yletti. Minä otin narusta kiinni ja rämmin lumihangessa alapihalle - niin pitkälle kuin naru suinkin ylettyi. Sitten vain tiukka ote narusta ja Ukkokulta käynnisti moottorisahan. Puu rämähti kauniisti paikkaan, johon olimme sen suunnitelleet kaadettavan. Ainoastaan leikkimökin takana olevista sireeneistä yksi vaurioitui, sillä pihlajan oksisto oli melko laaja ja painava. Onneksi sireeneitä on tuossa useampia ja useasta katkenneesta oksasta huolimatta jäljelle jäi vaurioituneeseen sireenin monia kunnollisia oksia.

Onnistuneesti kaadettu puu - tai paremminkin jäljelle jääneet sahanpurut.

No, kärsihän tuo pihlajan juurella ollut Norjanangervokin. Se oli osittain lumen alla ja jouduimme tallaamaan pensasta saadaksemme tikkaat tukevasti kaadettavaa puuta vasten. Syksyllä leikkasin joitakin oksia, mutta enemmänkin olisi toki voinut leikata. Kunhan koko pensas on paljastunut lumen alta, tutkin vauriot. Norjanangervo on onneksi hyvin kestävä pensas ja sietää alas leikkaamista. Tosin kukinta sitten tältä keväältä menee, jos sen matalaksi leikkaan.

Aikamoista roskaa syntyy yhden puun kaatamisesta. Vaikka isommat oksat on kuskattu pois, on paikalla vielä runsaasti kaiken maailman sälää, joka saa nyt kuitenkin odottaa lumen sulamista ja maan kuivumista. Sitten haravoin alueen. Vautsi, ei mene enää pitkään kun pääsee taas haravoimaankin. Miten näin keväällä kaikki vähemmän kivat hommat tuntuvat niin houkuttelevilta.

Kaupasta tultuani tyhjensin korin ja laitoin sen lattialle odottamaan kaappiin siirtämistä. Yksi karvainen otus ehti kuitenkin kiertyä sinne kerälle ja vallata itselleen mukavan pesän. Se on ennenkin tässä korissa nukkunut, mutta jossain vaiheessa Juuso sitten jätti korin tyhjilleen. Tässä tietokoneella ollessani kuuntelin, kun katti pyöri unissaan ja etsi uusia nukkuma-asentoja. Kori ritisi ja ratisi, mutta se ei kissaa häirinnyt. Taidan viedä korin kirjastoon ylettyäkseni rapsuttamaan Juusoa telkkua katsellessa.