Terveisiä kanttauksen, kitkennän ja kattilan välistä

Dahlia Cafe au Lait

 

Laatimani työlista on pitänyt meikäläisen kiireisenä. Tuskin vapaa-ajanongelmia ilman listaakaan olisi, mutta onpa kiva ruksata suunniteltuja töitä tehdyiksi. Sateita on tullut sopivasti siinä mielessä, ettei kesäkukkia ja kasvariasukkaita lukuunottamatta muuta ole tarvinnut kastella. Lämpöä on riittänyt ihan shortsikeleiksi saakka. Sen verran yleensäkin olen lämminverinen, että mieluummin liian vähissä vaatteissa työn pariin. Muuten saisi ensimmäisen vartin jälkeen kipaista sisälle vähentämään varustusta.

Muutama vesisade on tullut hurjalla voimalla. Pergolan kaiteen petuniat ovat onneksi osittain sateelta suojassa, mutta kyllä niitä onkin saanut nyppiä jokaisen sateen jälkeen. Toki petuniaa on nypittävä säännöllisesti muutenkin, jotta se jaksaisi kukkia ilman ennenaikaista ränsistymistä.

Lilium lancifolium 'Flore Pleno' - Kerrottu tiikerililja

Kesällä 2018 istutettu kerrottu tiikerililja Flore Pleno on vihdoin avannut ensimmäiset nuppunsa. Tämä kukkii aina vähän tavallista tiikerililjaa myöhemmin. Ehdin siis tänäkin kesänä jo etukäteen murehtimaan Flore Plenon mahdollista poislähtöä. Sieltä se pari päivää sitten nousi alkuun vähän matalampana. Varret ovat kasvaneet ja kirineet muiden tiikerililjojen korkuisiksi. Useampi Flore Pleno on vielä nupullaan.

Lilium lancifolium - Tiikerililja

Olen istuttanut tiikerililjoja olopihan Allaspenkkiin. Siinä niitä onkin suurin keskittymä. Muualle en ole tietoisesti istuttanut ainuttakaan tiikerililjaa, mutta siitä huolimatta niitä kasvaa myös Pikkupuutarhan Kivi- ja Kriikunapenkeissä. Myös pari yksilöä on pompannut olopihan käytävän yli terassin kaiteen vieressä kasvavien lumimarjojen joukkoon. 

Allaspenkin reunimmaisista putoaa joka kesä itusilmuja käytävällekin. Siitä niitä poimin ja heitän takaisin penkkiin. Luultavasti itusilmuja on kulkeutunut mullan ja istutusten myötä puutarhan muille alueille. Tykkään tiikerililjoista, joten niiden leviäminen ei haittaa tippaakaan.

Hemerocallis fulva - Rusopäivänlilja

Aika pian iristen kukinnan päättymisen jälkeen alkoi päivänliljojen vuoro. Ensimmäisenä kukkii aina keltapäivänälilja (Hemerocallis lilio-asphodelus), joka on jo lopettanutkin, aikaa sitten. Keltapäivänlilja on kestävä ja varma kukkija. Niinpä olen istuttanut jakotaimia myös sisäänkäynnin viereen Bermudaan, joka paikkana kärsii kesä toisensa jälkeen kuivuudesta. Keltapäivänliljat eivät ole sateettomuudesta moksiskaan.

Hemerocallis 'Pink Damask'

Rusopäivänliljat ovat kukkineet alapihan Päivänliljapenkissä jo pitkään. Jostain syystä olen sekoittanut ne aiemmin Pink Damaskiin, jota kasvaa samaisen penkin toisessä päässä. Kuten kuvat osoittavat, väriero rusopäivänliljan ja Pink Damaskin välillä on selvä.

Hemerocallis 'Stella d'Oro

Suurikukkaisen päivänlilja Stella d'Oron nupuista minulle tulee aina mieleen banaani. Stella d'Oro on nimensä mukaisesti täydellinen yhden päivän lilja. Yksittäinen kukka ei kahta päivää kestä, mutta onneksi yhdessä varressa on useampi nuppu ja varsiakin monta. Kukintaa riittää pitkäksi aikaa.

Hemerocallis 'Frans Hals'

Keväällä ostin Liiteristä kolme päivänliljan juurakkoa. Yhden piti olla Crimson Pirate ja kaksi Frans Halsia. Juurakot olivat ensin ruukuissa juurtumassa, kunnes ensimmäisten lehtien kasvettua istutin ne kesäkuun alussa Ovaalipenkkiin. Kaikki kolme näyttää olevan Frans Halseja.

Hemerocallis 'Agnes Elpers'

Heinäkuussa 2016 sain mahdollisuuden vierailla Päivölän ruusujen koetilalla. Sieltä meille kotiutui mm. kuvan päivänlilja, jonka nimestä en ole aivan varma. Kutsun sitä nimellä Agnes Elpers, mutta se voi olla myös Klaus Hadaschik. Tai sitten joku muu.

Sen asuinpaikka on Päivänliljapenkin naapurin puoleisessa päässä. Lähellä asuvat ruusupensaat ovat kasvaneet korkeiksi tuoden nykyisin jo enemmän varjoa myös Päivänliljapenkkiin. Siksi ehkä Agnes aloittaa kukinnan muita päivänliljoja myöhemmin. Olen kahden vaiheilla, siirtäisinkö Agneksen lähemmäs muita päivänliljoja. Odottakoon ainakin siihen, kunnes kukinta on ohi.

Austin-ruusu 'Carolyn Knight'

En ole vielä tointunut ensimmäisen Austin-ruusuni, Lady of Shalottin, kukkien lumouksesta. Niinhän siinä huumassani sitten kävi, että poikkesin sunnuntaina Lommilan Puutarhanikkareille. Ostin Lady of Shalottin sieltä toukokuussa ja uskoin heiltä yhä löytyvän muitakin Austin-ruusuja. Ja olihan siellä niin monta erilaista, että maahan syntyi polku ruusujen ympärillä pyöriessäni.

Punasävyisiä Austin-ruusuja oli lukuisia. Ja yksi kerman värinen. Keltainen Pilgrim oli jo hyppysissäni, kunnes huomasin aprikoosinvärisen Carolyn Knightin. Sen valitsin ja jo istutinkin Lady of Shalottin lähelle. Täytyyhän ruusuillakin olla lajikumppaninsa.

Carolyn Knightistä sanotaan seuraavaa:  "Carolyn Knight on ylpeä ja upea floribundaruusu, jonka herkät silmut aprikoosioranssin ja vaaleanpunaisen sävyissä avautuvat lempeiksi vaaleankeltaisiksi kukiksi. Sen kukilla on hunajamakea monimutkainen tuoksu ja ne kukkivat toistuvasti läpi kauden. Se voi kasvaa 110-120 cm korkeaksi."

Hedelmätarha alkaa olla kuosissaan.

Puutarha on tänä kesänä suorastaan huutanut ihmiskäsien kosketusta ja kohennusta olemukseensa. Vihdoin olen löytänyt sopivasti aikaa ja itsestäni virtaa tarttua rikkaruohohommiin ja kanttausurien huoltoon. Ymmärsin sentään, ettei joka nurkkaa tarvitse yhden päivän puitteissa saada kuntoon. Pala palalta olen ottanut puutarhan jälleen haltuun. Viime sunnuntaina meni useampi tunti hedelmätarhassa. Nyt se alkaa olla kuosissaan.

Kriikunapolkukin on siistitty.

Kitkemisen ohessa olen jakanut kasveja ja istuttanut kesän aikana ruukuissa asustaneita uusille paikoilleen. Siirtojakin on tullut tehtyä ehkä tavallista enemmän. Kasveilla on tapana levitä vähän joka suuntaan. Joitakin on jo heti alkuun tullut istutettua liian lähekkäin tai muuten ahtaisiin paikkoihin. Lisää muuttoja on vielä suunnitelmissa. Valmiissa puutarhassa yksittäisen kasvin muutto merkitsee siirtoja myös muille. Tai jonkun kasvin lähtöä kokonaan pois; joko jonkun toisen puutarhaan tai kompostiin.

Oikearinteen vuorimäntyjen alueella on menossa muutosprosessi. Pari korkeimmaksi kasvanutta vuorimäntyä sahattiin jo kokonaan pois. Juhannusviikon vuosiversojen typistys ei enää onnistunut ilman korkeita tikkaita. Täältä vinkkelistä vuorimännyt näyttävät hauskoilta palluroilta, mutta läheltä katsottuna ne ovat erinomainen esimerkki siitä, millaisiksi risukasoiksi vuorimännyt alkuvuosien typistämättömyydessä kasvavat.

Kokonaan vuorimäntykasvustoa ei poisteta. Korkeimmat jo lähtivät ja muutama muu seuraa perässä, kunhan keritään. Koska olemassa olevat vuorimännyt tulevat varjostamaan jatkossakin osaa alueesta ja koska vuosikausien neulaskertymän vuoksi maa lienee varsin hapanta, istutan todennäköisesti tilalle uusia havukasveja. Suunnitelma elää edelleen.

Heinäkuun puolivälissä alkaneet sateet ovat virkistäneet kiitettävästi alkukesän kuivuudesta kärsinyttä puutarhaa. Aukkopaikkoja on edelleen, mutta moni elokuun kukkija on täyttänyt ja viherryttänyt penkkejä mukavasti.

Keskiviikkona heräsin aamuvarhaisella kaatosateeseen. Tyytyväisenä käänsin kylkeäni, sillä tuntuu hyvältä tietää viime päivinä siirrettyjen kasvien saavan tarpeellista kastelua.

Uusi kivituhkapinta pihan kulkuväylillä on tiivistynyt erinomaisesti, eikä se pölyä ollenkaan. Tuuliset säät ovat tuoneet käytäville jos jonkinlaista lehteä ja roskaa. Niiden haravoiminen sujuu hyvin ilman, että kivituhkaa merkittävästi irtoaisi samalla. On se vaan suuri ilo katsella, kun pitkään suunnitelmissa olleet projektit ovat edistyneet.

Sipulit ja valkosipulit on nostettu ja laitettu puuvajaan kuivumaan. Kummastakin tuli oikein hyvä sato. Pienen istutusalueen vuoksi sipulit eivät kevääseen saakka riitä. Sen sijaan valkosipulien suhteen olemme omavaraisia. 

Raidallinen Barbietola ja punainen Moulin Rouge

 
Hyötyviljely lavakauluksissa sujuu hyvin. Meillä lavakaulukset tai tutummin kutsuttuna kasvimaa sijaitsee varsin aurinkoisessa ja tuulisessa paikassa. Parin viime vuoden kokemus osoittaa, että parhaiten onnistuvat erilaiset juurekset ja sipulit. Eli mullan sisään "hedelmänsä" kasvattavat syötävät. Niinpä jo syksyllä päätin jatkossa lehtivihannesten sijaan panostaa enemmän esimerkiksi porkkanoihin, punajuuriin ja sipuleihin. Se oli oikea päätös, jota on ensi vuonna jalostettava entisestään.

Kylvin keväällä porkkanoiden lisäksi kahta erilaista punajuurta: punaista Moulin Rougea ja raidallista Barbietolaa.

Maanantaina nostin punajuuret, joista olikin kasvanut melkoisia mollukoita. Suurin painoi 469 g. Muut olivat maltillisemman kokoisia. Säilöin suurimman osan etikkapunajuuriksi. Muutaman jätin säilömättä ja tein niistä sosekeittoa, johon lisäsin oman maan porkkanoita, kesäkurpitsaa ja sipulia. Hyvää tuli.

Omena valkeakuulas

Omenasato on tänä vuonna meillä varsin vaisu. Kukinnan aikaan oli kylmää, eikä pölyttäjiä näkynyt. Lisäksi hedelmäpuissa on ollut monenmoista ötökkää. Omenankehrääjäkoi ilmestyi nyt toista kertaa ja aika isona määränä. Ehkä omenapuut pitävät välillä myös lepovuoden. Monta hyvää hedelmävuotta onkin ollut peräkkäin. 

Valkeakuulaasta löysin peräti kaksi omppua, jotka syötiin iltauutisten aikaan. Huvituksessa on hedelmiä enemmän, joskin iso osa niistä on ötököiden runtelemia. Pilkon käyttökelpoiset osat pakastimeen vaikkapa talven piirakkaa varten.

Clematis Princess Diana (Clematis Texensis-ryhmä) - Tarhalyhtykärhö

Keväällä 2021 istutettu tarhalyhtykärhö Princess Diana on avannut yhden nuppunsa. Näyttää siltä, että useampia nuppuja olisi tulossa, mutta aika näyttää, kuivuvatko viime kesäiseen tapaan avautumatta? Netistä luin Princess Dianan olevan niin helppohoitoinen, että sitä suositellaan vasta-alkajille. Se heräsi tosi myöhään, jonka vuoksi epäilin koko köynnöksen olevan vainaa. Kukkimisajaksi on mainittu elo-syyskuu eli ihan on aikataulussa.

Koko kärhö on vasta hyvin hoikka ja hentoinen. Yksi ainoa varsi, josta on hissukseen eroamassa muutamia yhtä hentoisia sivuversoja. Tuskin olisin ensimmäistäkään kukkaa huomannut, ellen olisi ryhtynyt siivoamaan edestä kuihtuneita sormustinkukkia pois. Saattaa olla, että tämä prinsessa muuttaa johonkin edullisempaan paikkaan. Kunhan nyt kukkii kukkimisensa ja kunhan keksin sen uuden paikan.

Clematis alpina - Alppikärhö avaa muutamia loppukesän kukkia.

Hento haikeus on jo valtaamassa mieltä elokuun kääntyessä loppupuolelle. Ei anneta lähestyvän syksyn meitä masentaa, vaan nautitaan näistä upeista loppukesän päivistä. Ja toivotaan sen jälkeen saapuvaksi lämmin ja värikäs syksy.

Puutarhan pahiksia

Ilmeisesti paratiisissa pitää aina olla tasapaino hyvän ja pahan välillä. Kun aurinko on hellinyt viikkotolkulla ja kukat kukkineet entistäkin kauniimmin, ovat ötökät pitäneet huolta siitä pahapuolesta. Joka kesä kriikunoissamme on ollut noita pieniä pahkuroita, mutta tänä kesänä puiden lehdet ovat kauttaaltaan pahkuraisia. Ajattelin, että kyseessä olisi kirvojen vioitus, sillä kirvoja kriikunoissa tapaa myös olla. Aikani kirjoja ja nettiä selattuani olen päätynyt siihen, että kyseessä onkin äkämäpunkki. Sitä esiintyy myös luumupuilla ja kriikunahan on luumun lähisukulainen. Oivallista neuvoa punkeista eroon pääsemiseksi en kuitenkaan löytänyt. Käykö tässä niin, että joudun hävittämään kriikunapuunkin, kuten kävi äkämän valloittamille mustaherukkapensaille? Osaako joku neuvoa?

Myös humala on kärsinyt runsaasta kirvapopulaatiosta. Niitäkin humalassa on joka kesä, mutta tänä kesänä kasvi on selvästi jäänyt altavastaajaksi. Se on kasvanut huonosti ja lehdet ovat kellastuneet. Aikanaan humalaa istuttaessani en tiennyt, että se viihtyy paremmin hieman varjoisalla paikalla. Meillä humala kasvaa alapihalle johtavan portaikon yläpään puutarhaportissa, joka on kyllä ilmava paikka, mutta myös hyvin aurinkoinen. Jonkun kerran olen saanut perheeltä pyyhkeitä, kun "tappajaköynnös" on käynyt portista kulkijoiden hiuksiin tai vaatteisiin kiinni. Humalahan on aika karkea ja tosiaan tarttuu mm. hiuksiin. Humalamme on siis saanut siirtokäskyn, mutta pohdin, mihin sen istuttaisin. Tai paremminkin ne, silllä portin molemmin puolin kasvaa oma yksilö.

Ja kun humalat on kaivettu ylös, seuraakin kysymys, mitä tilalle? Kasvimaalla on pari villiviiniä odottamassa istutuspaikkaa. Ne voisivat tulla kyseeseen. Villiviinihän on aika nopeakasvuinen ja siinä on upea syysväritys.

Entäs sitten nämä punaiset paholaiset. Niitä on tänä kesänä ollut riittämiin. Välillä on ollut sormet punaisina, kun olen listinyt kukkoja paljain käsin. Alan jo oppimaan liljakukkojen metkuja ja osaan laittaa kouran alle lähestyessäni niitä. Eivät niin helposti pääse pudottautumaan selälleen mustaan multaan vaan tupsahtavat suoraan kämmenelle ja sitten se lähtölaskenta alkaa. Tuo kuvan liljakukko on kyllä totaalisesti eksyksissä, sillä se taapertaa villiviinin lehdellä. Siitä on pitkä matka liljoihin. Ainakin tälle yksilölle, sillä sen matka päättyi tuohon.

Viime kesän ällötyksiä eli kotiloita on niitäkin toki ollut, mutta huomattavasti vähemmän. Ilmeisesti vähäluminen talvi ei ollut otollinen niiden talvehtimiselle. Tai sitten pitkään jatkunut helle on saanut kaikki kotilot kaivautumaan märkiin onkaloihinsa ja kohta ne varmaan matelevat sankkana joukkona pihamaalle, kun vettä tulee taivaan täydeltä.

Vihdoin alkoivat myös alapihan kiemurapenkkiin istuttamani messuliljat kukkia. Olivat aika myöhäistä sorttia, sillä niistä ei näkynyt vilaustakaan edes silloin, kun muissa liljoissa oli jo nuppuja. Vaan yhtenä päivänä ohi kulkiessani totesin, että kas, täältähän on liljoja tulossa. Ostin liljasipuleita kevätmessujen irtomyynnistä. Enpä enää muista tarjouksen hintaa, mutta edullinen se oli. Myyjä laittoi eri väristen liljojen sipulit omiin pusseihinsa. Olisiko myyjillä menneet sipulit sekaisin, sillä vain kahdensorttisia liljoja näyttää sipuleista tulevan. Ostin kuitenkin viittä eri liljaa. Ei siis ole tarjoussipulin väriin luottamista. Mutta kauniita ovat nämäkin. Siinä mielessä olen ihan tyytyväinen.

Harmaata on ja vettä tulee aivan tajuttomasti. Välillä kuitenkin aurinko pilkahtaa jonkun paksun pilven reunalta paetakseen taas seuraavan taakse. Yhdessä sellaisessa kirkkaassa välissä kävin kaivamassa paikkaa, johon siirtää osan keväällä hankituista ruusupensaista. Kun en taas ajatellut asioita riittävän pitkälle, vaan istutin ne aivan liian lähelle vanhoja pensaita. Näin käy, kun mennään puska edellä eli ensin hankitaan kasvi ja sitten mietitään, mihin sen tyrkkäisi. 

Minulla suunnitelmallisuus näissä puutarha-asioissa kulkee kyllä jälkijunassa. Ihastelen teidän blogeissanne yhtä jos toistakin kasvia ja ryhdyn mielessäni pohtimaan, mistä sen hankkisin. Ja kun haluttu kasvi on hankittu, sille pitää äkkiä keksiä sopiva paikka. Näin toimien se sopiva paikka ei aina olekaan se paras paikka. En aio tästä paheestani kantaa kovin suurta syyllisyyttä, sillä useimmiten lopputulos on ollut parempi kuin voisi kuvitellakaan. Kun sitä hankkimaansa kasvia aikansa jossain kohtaa pihassa tuijottaa, se alkaa ikäänkuin puhutella ja tulla tutuksi. Tuttujen kesken onkin helppo tulla toimeen ja yhteisymmärryksessä kukin kasvi lopulta sujahtaa sille ominaiseen kuoppaansa.

Luvassa on sadetta viikon jokaiselle päivälle. Huomenna en edes ehdi puutarhaan, kun on jälleen omaishoitopäivä. Sopiva vire lapiohommille on kuitenkin saatu aikaan ja sormet syyhyävät päästä jatkamaan aivokopassa pyöriviä suunnitelmia. Aika kiva fiilis.
 

Projektihommia ja lehtivihreän ihailua

Kastelu hoituu

Helteet lähivät ja sen jälkeen onkin saatu sadetta. Joka päivä ja toisinaan tehostettuna kunnon ukkosella. Kun sataa, sataa sitten kaatamalla. Sääennustusten mukaan ensi viikollakin sataa joka päivä. Huomiseksi, sunnuntaiksi on luvattu aurinkoista ja siitä on syytä nauttia, sillä sen jälkeen kannattaa pitää sateenvarjoa tiukasti mukana. Sade on monin tavoin hyväksi, mutta poutaiset jaksot voisivat toki olla pidempiä. Ehtisi saada edes yhden projektin kerralla loppuun. Vaan ei ainakaan tarvitse kastella istutuksia. Se hoituu luonnollisin keinoin.

Kuraiset lantsarini

Aamulla paistoi aurinko ja lähdin reippaasti hommiin. Heti herättyäni oli päässä ajatus siitä, mitä tulen tekemään. Aion siirtää maanpeiteruusut piharuukuista oikeaan rinteeseen. Juuri tänään. Ehtivät juurtua kunnolla ennen talvea. Ja sitä menin pihamaalle toteuttamaan. Kottikärryt, lapio, sanomalehtiä, oksahaketta, toiset kottikärryt, pikkuinen hara, etikkaliemipurkki kotiloille, talikko, ämpäri, pari kastelukannua. Ja jalkaan saappaat sekä käsiin työhanskat. Aikamoinen roinamäärä tarvitaan, kun meikäeukko tekee istutushommia.

Oikean rinteen remppa alkanut

Oikea rinne, kuten olen nimennyt tämän alapihan portaiden toisen puoliskon, on kasvanut täyteen hopeahärkkiä. Se on ihan nättiä kukkiessaan, mutta muuten sitten tuollainen laikukas. Osa hopeahärkeistä kuivahtaa ja muuttuu joka kesä ruskeiksi. Niinpä aion vähentää sen määrää ja täyttää rinteen osittain muilla kasveilla. Sen projektin aloitin portaiden reunasta, johon siirsin kesän ruukuissa olleet kolme maanpeiteruusu Sommerwindiä. 

Maanpeiteruusu Sommeerwind

Rinne on lämmin ja aurinkoinen ja siinä on aika syvälti hiekkapitoista multaa. Kaivaminen oli helppoa. Suurin työ oli poistaa hopeahärkin juuret mullasta. Joukossa oli myös jonkun verran rentoakankaalia, jotka istutin putsatun alueen toiselle puolelle. Nyt kunnostetun alueen erotin muusta rinteestä muovisella nurmikkonauhalla, joka vähän jäi pilkottamaan, mutta se jää aikanaan kasvien alle piiloon. Laitoin kunkin ruusun alareunaan muutaman kiven pidättämään maan valumista sateen mukana. Tyrkkäsin samaan paikkaan myös ruukuissa olleet lewisiat ja kattomehitähdet. Mullan pinnan peitin sanomalehdellä ja sen päälle oksahaketta. Sitten alkoikin sataa varsin rankasti, joten viimeistely jäi toiseen kertaan.

Koristekurpitsan lehti

Eilen illalla kuljeskelin puutarhassa ja harmittelin loppukesän kukkijoiden vähäistä määrää. Toisaalta vihreää löytyy sen kaikissa sävyissä, mutta myös upeita lehtimuotoja. Kurpitsat rehottavat reippaasti yli kasvimaalaatikoiden ja niiden lehdet ovat huikean suuria. Koristekurpitsanlehti on tuollainen sahalaitainen kun taas kesäkurpitsalla on pyöreälaitainen lehti.

Kesäkurpitsan lehti

Punajuuri

Punajuuren lehdet ovat minusta tosi hienoja. Punainen lehtiruoti piirtyy komeasti vihreää lehteä vasten. Meillä tykätään kovasti punajuuresta ja näistäkin Ukkokulta tekee talveksi etikkasäilykkeitä.

Lehtikaali

Lehtikaalilla on hienot pitsisomisteiset reunat. Kävin runsas viikko sitten nyppimässä kaikki vähänkin kasvaneet lehdet ja tein niistä sipsejä. Uudet lehdet ovat kasvaneet nyt mittaa ja kohta voin käydä napsimassa uudet herkuteltavat uuniin laitettaviksi. Ohessa ohje, jonka löysin Turun Sanomista. Ohjeita on netissä lukuisia, mutta tämä oli riittävän yksinkertainen. Ulkonäkö saattaa pettää, mutta ovat todella suussa sulavia.

Lehtikaalisipsit

125 g lehtikaalia
2-3 rkl oliiviöljyä
suolaa oman maun mukaan

Laita uuni kuumenemaan noin 150 asteeseen.

Pese lehtikaali ja kuivaa hyvin (kosteina niistä ei tule uunissa rapeita). 

Poista lehtiruoti. Revi kaalista noin 7 cm pitkiä paloja (palat kutistuvat uunissa). 

Laita palat kulhoon, kaada päälle oliiviöljy ja suola. Sekoita käsin, kunnes kaikki palat kiiltävät öljystä. Huom! laitoin öljyn ja suolan syvälle lautaselle ja pyörittelin kaalit siinä.

Asette lehtikaalin palat uunipellille leivinpaperin päälle mahdollisimman väljästi. 

Paista uunissa noin 20 minuuttia, kääntele lehtiä puolivälissä. 

Huom. En käännellyt ja hyvin paistuivat.

Tarkkaile sipsjä, jotta ne eivät ruskistuisi liikaa. Niiden tulee olla hieman ruskeita reunoilta.

Lihavoidut tekstit omia kommenttejani.

Kukahan siellä mintuissa lymyilee?

Eilen poistin Juusosta kesän ensimmäisen punkin. Viime kesänä en löytänyt ainuttakaan. Olen käyttänyt Juusolla niskaan noin viiden viikon välein hierottavaa öljyä, mutta nyt olin unohtanut lisätä sitä ajallaan. Punkki oli ilmeisesti vasta tarttunut, sillä se oli vielä pieni ja litteä. Irrottaminen oli aika vaikeaa, sillä punkki oli tiukasti kiinni. Katsoimme sitä suurennuslasilla ja totesimme sen lähteneen kissasta kokonaisena.

Juusolla oli eilen alapihalla metsästyspuuhat menossa, kun menin sen touhuja häiritsemään. Palveluskunnan ajattelemattomasta keskeytyksestä huolimatta se onnistui saamaan hiirulaisen kiinni ja puri sen hengettömäksi. Jätin Juuson rauhassa nautiskelemaan iltapäiväherkkuaan, koska en ole erityisen innostunut katselemaan kissani hiiren syöntiä. Siitä kuuluu muuten aikamoinen rouske.

Punahattuni mun

Lauantaipäivän postaus on hyvä päättää ihanaiseen punahattuun. Jaksan joka päivä ihailla näitä ihanuuksia - joita ei tosin vielä montaa ole. On se vaan ihmeellistä laittaa siemenet multaan ja saada aikaan jotain näin hienoa. Sama kukka, eri kuva. Jos nimittäin joku kummastelee yhdenmukaisuutta edelliseen punahattuuni.

Ja sitten voisinkin lähteä keittämään iltapäiväkahvia. Näkyillään!
 

Laiskottelun jalo taito

Cosmos-kukka

Olen ahkerasti kirjannut muistiin blogeissanne mainittuja syyskukkijoita, sillä kaipaan kovasti kesänjatkajia omaan puutarhaani. Syysleimu kukkii edelleen ja muutamat keltaiset kukkijat, mutta jotain punaista, lilaa ja vaikka valkoista saisi olla vielä tuloillaan. Tosin pikkaisen alkaa jo olla lapiointiväsymystä, mutta ehkä sitä jokusen taimen silti multaan saisi laitettua. Itse asiassa sisääntulon vierestä kaivoin toissa viikolla pois pari villiintynyttä jaloruusua. Kukkia niihin ei ole tullut enää muutamaan vuoteen ja versot huitelevat puolentoista metrin korkeudessa. Juuret noilla villiintyneillä ruusuilla oli mahtavat ja siinä olikin kaivamista, että sain ne riivittyä ylös mullasta. Samalla nostin ylös penkissä kasvaneet jaloruusut Nina Weibullin ja Kimonon, sillä vieressä kasvava marjakuusi vie jo ihan liikaa tilaa kukkapenkiltä. Jaloruusut pääsivät alapihalle, jossa ne toivon mukaan löytävät alun uudelle elämälle. Nyt tuossa sisääntulopenkissä on vähän aneemista, mutta saapi olla toistaiseksi. Väkisin en ala siihen mitään istuttamaan, parempi odottaa hyviä ideoita. Saattaa olla, että laitan mullan päälle joksikin aikaa sanomalehtiä ja oksahaketta, jotta rikkaruohot eivät pääse valtaamaan paikkaa. Edessä kasvaa nyt sen verran tiiviisti jaloangervoa, ettei penkki ihan törkeältä hakkeella katettuna näytä.

Syyshortensia

Kasvihuoneen perustus ei ole perjantain jälkeen edennyt askeltakaan. Ei sillä nyt mikään hengen hoppu olekaan, kunhan ennen pakkasia on päästy pystytyksen alkuun. Olen ollut sen verran vähän kotosalla, ettei yksinkertaisesti ole ollut aikaa pihahommiin. Eilen oli tarkoitus tehdä jotain, vaikka pientäkin pihamaalla, mutta laiskotti niin vietävästi. Pari kertaa kuljeskelin ala- ja yläpihan väliä miettien, minkä homman aloittaisin ja sitten istahdinkin suosiolla tekemään ristipistoja. Tosin kannoin käsityöni terassille ja roikotin jalkojani varjon ulkopuolella sen verran, että saatoin nauttia varpaitani lämmittävästä auringosta. Oikeastaan olin itseeni kovinkin tyytyväinen, sillä muutama vuosi sitten moisen laiskottelun salliminen itselle olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Niin vain ihminen pystyy aina uutta oppimaan. Jopa laiskottelun taidon.

Ritausma

Ritausmani kukkii edelleen. Kyllä on pieni ruusuni ollut ahkera ja tuottanut minulle paljon iloa. Hän on niin sievä, ehkäpä paras hankintani tänä kesänä. 

Elokuun ötököitä

Juuson lempikävelyreitin varrelle osuu entinen korttelipallokenttä, joka kyllä nykyisin on melkoisen umpeenkasvanut ryteikkö. Ukkokulta on parinakin päivänä puhunut pienistä sinisistä ötököistä, joita oleilee leppien lehdillä pilvin pimein. Viimein sitten eilen sain lähdettyä kameran kanssa niitä katselemaan. Pienissä lepissä ei enää juurikaan ollut lehtiä, ne oli kaluttu reiällisiksi ja jokaisella lehdellä käyskenteli useita sinisiä pikkuruisia koppakuoriaisia. Vähän ennen kuvaustani oli satanut aika rankasti, ja luultavasti sade oli huuhdellut osan ötököistä maahan, josta niitä taas kömpi takaisin lehtiä nakertelemaan. Aikani googletettuani löysin ötököille nimenkin. Ne ovat Idänlehtikuoriaisia, joita ilmaantuu joinakin vuosina runsain mitoin syömään lepän lehtiä. Niille kelpaa myös koivu ja paju, mutta leppä on niiden herkkua. Onneksi nämä ötökät eivät ole kovin vaarallisia tuholaisia, vaikka massoittain ilmaantuessaan saavatkin lepikot vähäksi aikaa täysin lehdettömiksi.

Eilen illalla yhdentoista maissa Ukkokulta oli jälleen tarkkana hakiessaan Juusoa pihalta. Liiketunnistinvalon loisteessa räpisteli suuri perhonen ja saatoimme ihailla sitä pitkänkin aikaa. Harmi vain, etten onnistunut saamaan yhtään kuvaa sen upean suurista siivistä niiden ollessa täysin levällään, sillä perhonen päätti jähmettyä villiviinin lehdistöön - ilmeisesti odottelemaan töllistelijöiden lähtöä rauhaansa häiritsemästä. Tämä perhonen oli helppo tunnistaa, sillä se on Siniritariyökkönen, Suomen kookkain yökköslaji. Siipien ollessa täysin auki, sen takasiivissä näkyi selvästi nimenomaan Siniritariyökköselle ominainen vaaleansininen poikkiraita. Nämä kuvat eivät todellakaan anna oikeutta yökkösen upeudelle, eivätkä myöskään anna selkeää kuvaa sen isosta koosta. Komea oli. Käykää googlettamassa parempia kuvia.

Kallionauhukset kukkivat parhaillaan keltaisina. Aika jännästi ne tuntuvat suorastaan hohtavan valoa pilvisessä ja sateisessa säässä. Kaivelin vuosia sitten näiden nauhusten minimaalisen kokoiset taimet kahvilusikalla erään julkisen rakennuksen edustan betonilaattojen väleistä. Sinne ne olivat ilmeisesti levinneet siemeninä rakennuksen seinustalla olleelta istutusalueelta. Taimet olivat todella pieniä, vain pari senttisiä ja laitoin ne kiireissäni suoraan maahan autotallipäätyyn, kun en siihen hätään muutakaan paikkaa ehtinyt niille miettimään. Kätevintä olisi tietenkin ollut laittaa pikkutaimet vaikka purkkehin kasvamaan ja vankistumaan, mutta hyvin nuo ovat menestyneet ja kasvusto on kummasti laajentunut niistä muutamista lilliputtitaimista.

Loppukesä lienee keltaisten kukkien aikaa, sillä tuo väri tuntuu nyt olevan kovin yleinen ainakin minun puutarhassani. Kultapallot huojuvat taivaita hipoen. Siellä, missä eivät ole sateiden hakkaamina painuneet maata viistämään. 

Ehkä kaikkien näiden keltaisten kukkien on tarkoitus tuoda auringon tuntua ja valoa elokuun lopun pimeneviin iltoihin. Ja juuri tällä hetkellä sateen harmauttamaan maailmaan.

Taipuen tuuli
kaariain kietoo
hyväillen heinää
välkehtäin viljan

sumuisin siivin
kulkevat keijut
yöperhoina yllä
peltojen pinnan.

 

(Tuntematon kirjoittaja)

 

 

Jatkuuhan kesä, jatkuuhan!

Pakko on vihdoin tunnustaa, että syksy alkaa vähitellen saapua meidänkin puutarhaan. Olen kyllä päättänyt sinnikkäästi väittää, että yhä on kesä ja kesähän on. Silti en voi välttyä huomaamasta yhä lukuisampia keltaisia lehtiä nurmikolla ja aamujen utuisia maisemia. Illallakin on jo kovin varhain pimeää, vaikka päivä olisi ollut kuinka aurinkoinen ja valoisa. Kohta ei enää ole jäljellä kukkia, joiden avautumista vielä odotella. Suurin osa sen sijaan on jo ajat sitten lopettanut tämän kesän kukintansa ja yhtä monet ovat loppusuoralla.

Tänään sunnuntaina olen viettänyt päivää kärräämällä oksahaketta viime viikolla kantatuille omenapuille ja marjapensaille. Toisessa kottikärryssä oli vettä ja siinä likoamassa sanomalehtiä ja toisessa kärryssä sitten sitä oksahaketta. Hakkeen kärrääminen on siinä mielessä helppoa, ettei se paina paljoakaan. Kevyttä kärrättävää ja kevyttä nosteltavaa. Päivä on ollut aurinkoinen ja lämmin, mutta sopivassa määrin. Ei siis mitään hien pintaan nostavaa hellettä vaan sopivaa säätä shortseissa työskentelylle. 

Yksin pihatöitä tehdessä tulee mietittyä monenlaisia asioita. Tuumasin talikolla haketta nostellessani, että taidan kyllä olla harvinaisen tylsä ihminen. Tykkään viettää sunnuntaita alapihan yksinäisyydessä seuranani talikko ja kottikärryt. Tänä kesänä ei ole tullut käytyä juuri missään, eikä myöskään tehtyä mitään normaalista päiväjärjestyksestä poikkeavaa. Vaan se ei minua häiritse. Tuntuu todella rauhoittavalta kuluttaa aikansa kasvien parissa touhuamalla, kun on niin paljon päiviä, jolloin saa juosta tukka putkella sinne tänne. Minun aivoni lepäävät ja akut lataantuvat varsin yksinkertaisilla keinoilla.

En muuten erityisemmin välitä tavaroiden ja tuotteiden mainostamisesta, mutta varmasti moni minun laillani on pohtinut, miten saada vaaleat laattasaumat puhtaiksi. Keittiömme valkoiset laatat ovat olleet paikoillaan kohta 28 vuotta ja luonnollisesti niiden valkoiset saumat ovat paikoitellen myös tummuneet ja likaantuneet. Koska minulla ei ole toivoakaan saada keittiöremppaa, on ollut pakko etsiä muita keinoja kohentaa olemassa olevaa. Pitkin viime talvea googletin ja kyselin monesta paikasta erilaisia vaihtoehtoja saumojen putsaamiseksi ja päädyin lopulta ostamaan rautakaupasta suihkepullon Mellerudin Saumanpuhdistajaa ja maalikynän laattasaumojen valkaisemista varten. Siellä ne tarpeet ovat seisseet kaapin hyllyllä odottamassa päivää parempaa, kunnes vihdoin viime torstaina sain jostain kummallisen voimalatauksen ja ryhdyin putsaamaan laattasaumoja.

Suihkutin ohjeiden mukaisesti saumanpuhdistajaa laatoille ja annoin vaikuttaa tovin, jonka jälkeen pesin sen pois hinkkaamalla puhtaalla sienellä. Tulos oli hämmästyttävä. Lika valui pois ja vain muutaman paikan jouduin käsittelemään toiseen kertaan. Seuraavana päivänä käytin vielä muutamiin kohtiin tuota maalikynää ja lopputulos on todella hyvä. Ihan hirvittävän likaiset eivät meidän laattasaumamme olleet, mutta kyllä tuosta tiskipöydän takaa saumojen valkoisuus oli kaukana. Nyt vielä pitää saada Ukkokulta uusimaan silikonisaumat, niin jälleen on yksi pitkään mieltä hiertänyt kohde selätetty. Aika tyyriitä nuo tuotteet olivat, mutta onneksi niitä ei alituiseen tarvitse olla ostamassa.

Juso taitaa olla enimmäkseen yhtä tylsä kuin emäntänsä. Ainakin silloin, kun kamera on näkösällä. Se jämähtää johonkin tiettyyn asentoon ja nököttää siinä sen näköisenä, että tästä en liikahda ennen kuin olet kiikuttanut tuon dokumentaatiovekottimen jonnekin kauas pois. Aika verkkaiseksi on Juuson elämäntahti muutenkin vuosien myötä muuttunut. Enimmäkseen se taitaa vedellä hirsiä milloin ruohikon kätkössä, milloin olkkarin pöydän alla. Aniharvoin se innostuu ainakaan yksikseen leikkimään. Tänään sitä taisi häiritä minun varpaani tai sitten se ei vain pitänyt mustista sukistani. Oli täysin mahdotonta pitää jalkoja pöydän alla, sillä heti niihin iski kiinni kaksi pisteliästä tassua ja välillä kiinnipitämistä tehostettiin hampaiden iskuilla. Koska kuitenkin takajalkojen rytimikkäät raapaisut puuttuivat, Juuso ei sitten tainnutkaan olla erityisen väkivaltaisella tuulella. Kohta se jo nuoli lohdutukseksi varpaitani ja päätti jättää ne omaan rauhaansa.

Jotta saisi parhaat palat elämästä ikuistettua, pitäisi kotonakin kulkea koko ajan kamera kainalossa. Tai pikemminkin laukaisuvalmiina sormi liipaisimella. Ukkokulta tuli nimittäin päivällä nauraen luokseni alapihalle, jossa kärräsin sitä oksahaketta. Hän oli hieman aiemmin laittanut broileria uuniin paistumaan ja mennessään uudelleen keittiöön, istui Juuso uunin edessä, eikä korvaansa lotkauttanut Ukkokullan kysyessä, lähtisikö tämä kenties ulos. Taisi kissa taas kerran haistaa lempiruokansa ja päätti vahtia, ettei se ainakaan hänen ohitseen uunista ulos tulisi. "On meillä fiksu kissa", totesi Ukkokulta ja siihen mnun on helppo yhtyä.

Suuressa hellyydenpuuskassa otan kissan syliini 

ja supattelen sille somia sanoja, 

silitän sen turkkia 

ja nuuhkin maidolta tuoksuvaa poskea, 

se katsoo vihreillä silmillään
marjapuurokieli vilahtaa haukotellessa,
hymyssä suin me kuljemme keittiössä edestakaisin.

-Timo Pusa-

 

* * *

Mamma N ja Famu Falsetissa, olette lämpimästi tervetulleita blogini lukijoiksi. 

Koululaiset palaavat katukuvaan, joten ajakaa varovasti. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

.