Näytetään tekstit, joissa on tunniste kompostointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kompostointi. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. maaliskuuta 2022

Kotikompostoinnista ilmoitus


Luin alla olevan uutisen lehdestä. Uutinen oli otsikoitu ylimääräisenä ja turhana byrokratiana. Hetken se siltä tuntuikin, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani ja mietittyäni totesin, että ihan hyvällä asialla ollaan. Ohi ovat menneisyyden vuodet, jolloin jätettä kipattiin milloin mihinkin sen enempää lajittelematta ja miettimättä seurauksia. Kaikilla ei ole halua eikä mahdollisuutta kerätä biojätettä omalla tontillaan. On siis tärkeää tietää talouksissa syntyvän biojätteen määrä, jotta sen keräys pystytään järjestämään. Biojätteelle on myös monenlaisia jatkokäyttö- ja käsittelymahdollisuuksia. 

Puutarhaihmiset ovat kompostoineet puutarhajätteensä ja yhä useammat myös biojätteensä, koska siten saa mainiota multaa kasvien käyttöön. Usein kuulee sanottavan, että kompostointi on työlästä, vaikeaa. Ja kallista. Ei se ole vaikeaa, eikä aikaavievää. Kompostoimaan oppii ilman kuuden vuoden yliopistokoulutustakin. Hyvä, jyrsijäsuojattu biokompostori maksaa muutaman satasen, vaan eipä niitä kovin montaa elämänsä aikana tarvitse ostaa.

Kuinka moni tietää, että biojätteitä jätehuoltomääräyksen mukaisesti kompostoimalla voi sekajätteen tyhjennysväliä pidentää? Meidän alueella sekajätteen tyhjennysväli on neljä viikkoa, kun taloudessa on käytössä biokompostori. Ilman kompostoria sekajätettä saatetaan tyhjentää kahden viikon välein. Jäteautot eivät ilmaiseksi meidän kotikaduillamme kierrä. On siis taloudenkin kannalta hyödyllistä kompostoida biojätteet itse.

Meidän alueella jätehuollosta vastaava taho ei ole vielä julkaissut päivämäärää, jolloin ilmoitus on tehtävä. Eikä myöskään tapaa, jolla se tehdään. Todennäköisesti se tapahtuu netissä täytettävällä tai postitse toimitettavalla lomakkeella. Me olemme kompostoineet biojätteemme vuosikausia ja aiomme kompostoida jatkossakin. En koe ilmoitusvelvollisuutta byrokraattisena rasitteena.

 

Tässä lukemani uutinen. Tarkempaa tietoa saat oman kuntasi jätehuoltoviranomaiselta.

"Uudistetun jätehuoltolain mukaan kotikompostoinnista on ilmoitettava oman kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Ilmoitus koskee biojätekompostointia, oli se sitten ympärivuotista tai kesämökillä osan vuotta tapahtuvaa. Ilmoitusvelvollisuus koskee biojätettä, jota saa kompostoida lämpöeristetyssä, suljetussa ja haittaeläimiltä suojatussa kompostorissa. Puutarhajätteen, kuten risujen ja haravointijätteen kompostoinnista ei tarvitse ilmoittaa.

Ilmoitus kompostoinnista tulee tehdä viiden vuoden välein. Myös kompostoinnin lopettamisesta on ilmoitettava.

Tiedot tallennetaan lakisääteiseen kompostointirekisteriin, jonka tietoja käytetään Suomen biojätteen kierrätysasteen laskentaan. Tavoite biojätteen kierrätykselle on jopa 65 % vuoteen 2027 mennessä. Vuonna 2020 kierrätysaste oli 42 %. 

Ilmoitusvelvollisuuden on tarkoitus astua voimaan esimerkiksi Uudenmaan jätehuoltoviranomaisen alueella 1.9.2022. Joillakin alueilla voi ilmoituksen kotikompostoinnista tehdä jo nyt joko puhelimitse tai nettilomakkeella."

Biokompostorimme jämähti tiukkaan jäähän tammi-helmikuussa. Laitoin sinne kuumalla vedellä täytetyn 5 litran kanisterin. Vaihdoin kanisteriin uuden veden lähes päivittäin, kunnes kompostori vihdoin heräsi taas eloon. Sittemmin lämpötila on alkanut laskea, johon tiedän syynkin. Alaosa on täynnä.

Viikko sitten en saanut kompostorin tyhjennysluukkua auki, sillä sen edessä oli tiukka jääkerros. Luultavasti myös luukun tiivisteet ovat jäässä. En halunnut väkisin kiskoa luukkua irti, etteivät tiivisteet rikkoudu.

Kompostoriin mahtuu vielä hyvin tavaraa, joten tilanne ei ole kriittinen. Ei siis tarvitse laittaa biojätettä sekajätteeseen. Ja vieressä on varalta anopin vanha biokompostori, jota olen käyttänyt jatkokypsyttämiseen.


Lauantaina 19.3. kokeilin luukun avautumista uudemman kerran. Jääkin oli sulanut sopivasti kompostorin edestä sen verran, ettei sekään estänyt luukkua aukeamasta. Kellarista pressu kompostorin eteen ja alaosan massa siihen. Kananmunankuoret näkyvät massassa valkoisina. Pyrin murskaamaan kuoret heti biojätteeseen laittaessani, mutta parantamista näköjään on siinäkin.

Loppusyksyllä kompostoria tyhjentäessäni yläosasta humahti massaa alaosaan, jolloin kompostori tuli tyhjennettyä liian tarkkaan. Riittää, että tyhjentää alaosan. Nyt se onnistui hyvin. Vihreä kompostori tuli puolilleen jälkikypsytettävää.

Kottikärryt ovat alapihan puuvajassa, enkä saanut niitä raahattua  hankien keskellä kompostorin ääreen. Niinpä lapioin massan jatkamaan kypsymistä viereiseen kompostoriin.

Kasvimaa 19.3.2022


Kunhan kasvimaa ja reitti sinne vapautuu lumesta ja jäästä, voinkin kärrätä kompostorin sisällön ravitsemaan kasvua.


lauantai 29. syyskuuta 2018

Kompostointi takkuilee + haaste kompostoinnista


Olen aina iloinnut siitä, että lähes kaikki puutarhajäte löytää uudelleensijoituspaikkansa omassa puutarhassa. Multana ja oksahakkeena. Näin on ollut ennen, vaan nyt homma takkuilee pahasti. Onko syynä tontin valo-olosuhteiden muutos vaiko helteinen ja kuiva kesä? Luultavasti molemmat, yhdessä ja erikseen.

Kompostit huhtikuisen kääntöhomman jälkeen

Meillä on kolme 1m x 1 m -kokoista lautarakenteista lehtikompostia ja yksi isohko muovinen kompostori. Käytimme muovikompostoria aiemmin myös biojätteen kompostointiin, vaikka se ei mikään lämpökompostori olekaan. Vuosi sitten ostimme kunnollisen lämpökompostorin ja siirsimme vanhan vekottimen lehtikompostien jatkeeksi.


Lehtikompostit olivat alapihalla, tontin rajalla, sankan metsikön tarjoamassa varjossa. Keväällä massan sulaminen kesti vähän pidempään, mutta hyvin saimme multaa. Käänsin kompostit keväällä ja usein uudelleen myös syksyllä. Kierrätin massaa kompostien välillä siten, että yhden ollessa muhimassa täytin toista ja kolmas oli tyhjänä. Tavoitteena oli päästä kääntämään muhineesta massasta hieman raaka pinta tyhjään kompostiin. Aina kierto ei tietenkään näin siististi mennyt. Joskus kuorin pinnan maassa olevan pressun päälle, jotta sain alempana olevan valmiimman materiaalin kottikärryihin ja hyötykäyttöön.

Metsikön tilalla avaruutta - eiköhän tuo kasakin tuolta pian poistu.

Metsän kaatumisen myötä tontiltamme meni varjopaikat lähes tyystin. Alapihaa rajaavan aidan rakentamisen myötä komposteille piti löytää uusi paikka. Siirsimme ne aidan viereen, kasvimaan taakse. Muutakaan paikkaa en ole keksinyt. Yläpihalla, autotallin päädyssä olisi ehkä sopivan varjoinen paikka. Siihen pitää kuitenkin mahtua lumet talvella, enkä halua myöskään kompostiyksikköä ihan naapurin rajan tuntumaan, vaikka lehtikompostista ei hajuhaittoja tulekaan. Lisäksi en halua yläpihalle yhtään enempää huoltopaikkoja, mitä siellä jo pyykki- ja mattotelineen vuoksi on.

Biokompostori pöhisee tehokkaasti

Käänsin loppukeväällä ensimmäisen vuoden uudella paikallaan sijainneet kompostit. Multaa tuli äärimmäisen vähän ja suurin osa massasta oli täysin kypsymätöntä. Annoin kompostien jatkaa tehtäväänsä. Muutama päivä sitten päätin tarkastaa tilanteen ja totesin sen yhtä toivottomaksi kuin keväällä. Näin syksyllä kompostiin pitäisi saada tilaa niin pihan siivouksessa syntyvälle jätteelle kuin kevättäkin varten. 

Kaatopaikan multatehtaalle lähdössä

Tilaa on saatava, joten oli pakko keksiä jokin keino hävittää kompostien sisältö. Tyhjensin kaksi kompostia ja ahdoin kypsymättömän puutarhajätteen säkkeihin. Alapihalle ei voi peruuttaa peräkärryä, joten säkkien avulla sain tavaran siirrettyä yläpihan varaparkkipaikalle odottamaan jatkoa. Kunhan puutarhan syystyöt etenevät, kuskaamme puutarhajätteet kaatopaikalle. Siellä massaa otetaan vastaan viiden euron peräkärryhintaan ja massasta kypsytetään multaa. 

Esi- ja jälkikompostorit

Näyttää siltä, että kompostimme ovat liian aurinkoisessa ja tuulisessa paikassa. Kun muuttuneita kompostiolosuhteita tehosti vielä kuuma ja kuiva kesä, ei materiaali kypsynyt laisinkaan. En aio luopua kompostoinnista, vaan seuraan tilannetta ensi kesään. Biojätteet sentään hoituvat nyt mallikkaasti, kun alan vihdoin päästä lämpökompostorin kanssa sinuiksi. Säännöllinen tyhjennys saa lämpökompostorin hyrräämään mukavasti ja kunnon tavaraa syntyy. Siirsimme sukulaiselta perityn vanhemman lämpökompostorin uuden viereen jatkokypsymispaikaksi ja näin biojätteen kompostointiin syntyi toimiva kaveripari. 



Itse tuotettu multa on ollut oiva lisä puutarhan tarpeita täyttämään. Lisäksi kompostoiminen on ollut helppo, edullinen ja luontoa palveleva ratkaisu hoitaa puutarhajätteen hävittäminen. 

Kompostoiminen on meille puutarhureille tärkeä asia. Olisi kiva kuulla, miten sinä hoidat puutarhajätteen kompostoinnin ja kompostoinnin ylipäätään? Toimiiko vai onko ongelmia? Jotta aihetta tulisi pohdittua kommenttikenttää laajemmin, laitan liikkeelle haasteen, jonka sisältö on esitellä oma kompostointijärjestelmä etuineen ja haittoineen. Haasteen saa ottaa käsittelyyn vapaasti, mutta aktivoidakseni teitä haastan ensimmäisenä seuraavat blogit:


Mukavaa syyskuun viimeistä viikonloppua kaikille!
 

perjantai 23. helmikuuta 2018

Pöhiseekö komposti?


Tyhjensin elokuussa hankitun kompostorin alasäiliön marraskuussa. Silloin maa oli sulana ja hyvin pääsin kärräämään kottikärryillä massan alapihan kompostoriin jälkikypsymään. Pitkään sen jälkeen kompostorin lämpömittari näytti pelkkää nollaa ja pohdin, tapahtuuko vekottimen sisällä yhtään mitään. Kyllä tapahtuu. Kun uutta kompostoitavaa tuli tarpeeksi, lämpömittarin neula heilahti pakkasista huolimatta 20:een ja ylikin.

Lintulauta lumipyryssä

Nyt kompostorin yläosa alkaa olla taas täynnä tavaraa. Vaan mitenkäs tyhjennät tai pikemminkin minne tyhjennät, kun alapiha on lumen vallassa? Ostin vähän pienikokoisemman pressun, jonka saan mukavasti kompostin eteen siten, että voin purkaa puolikypsän aineksen suoraan pressulle. Vetäisinkö pressullisen kompostitavaraa hankea pitkin alapihalle ja siellä sitten lapioisin sen toiseen kompostoriin? Vai saisinko pressun siirrettyä täytteineen vaikkapa lasten vanhaan pulkkaan ja sen avulla alapihalle? Kottikärryistä ei nyt ole apua. 

Ohjeissa sanotaan, että kompostori täytyy välillä tyhjentää ja ilman muuta näin on, kun kohta ei lisää kamaa mahdu. Kompostori myös toimii paremmin, kun sitä välillä tyhjentää. Se on jo käytännössä todettu.

Aiemmin niin bio- kuin lehtikompostimmekin olivat yläpihan puistopäädyssä, jossa ne naamioituivat hyvin taustan metsikköön ja ympäristön pensaisiin. Metsän kaatumisen vuoksi kompostialue oli siirrettävä ja ainakin toistaiseksi paras alue löytyi alapihalta. Biokompostille alapiha on kuitenkin liian kaukana, joten sen paikaksi tuli ns. takapiha varaston oven läheisyydessä. Kompostointi toimii paremmin, jos sen käyttö ei muodostu liian vaikeaksi. Jatkokompostille ei ole tilaa biokompostorin läheisyydessä. Lumettomaan aikaan homma hoituu, mutta talvi näköjään tuottaa pienoisia logistiikkaongelmia.

Miten te hoidatte talviaikaan kompostorin tyhjennyksen? Kertokaapa kokemuksia ja vinkkejä.


En ole vähään aikaan linkittänyt blogijuttuja facebookiin. Olen pohtinut koko facesta luopumista, sillä niin kätevä tiedonvälityksen väline kuin se onkin, monille se tuntuu olevan vain foorumi purkaa pahaa oloaan. Jos pelkistä villasukkien kuvista saadaan riitaa ja epäsopua aikaan, koirankakasta puhumattakaan, on ehkä parempi etsiä muita keskustelupaikkoja. Mukavaa, että täällä puutarhablogien parissa on niin ihania ihmisiä.

Helmikuun loppu taidetaan viettää oikein vanhanajan talven tuntumissa. Lunta ja pakkasta riittää. Nautitaan hohtavista hangista ja auringonpaisteesta. Hyvää viikonloppua!


torstai 8. toukokuuta 2014

Sadepäivän kuulumisia


Orvokkikuva antaa säästä aivan väärän vaikutelman, mutta se onkin otettu aiemmin. Tänään nimittäin sataa oikein kunnolla ja kova tuuli saa vesisateen liikkumaan vaakatasossa. Sateenvarjolla ei siis ole minkäänlaista merkitystä ulkona liikkuessa. Eipä ole lämpötilakaan kovin mieltä kohottava. Vaivaiset neljä astetta, mutta plussan puolella sentään. Vesisade tekee kuitenkin puutarhalle hyvää, joten ei parane valitella. Ainakaan tässä vaiheessa, kun meneillään on vasta sadesään ensimmäinen päivä.

Pionin kevättä

Eilen tuli ahkeroitua pihahommissa ihan kokopäiväisesti. Aurinko paistoi ja ajoittain oli niin lämmin, että saattoi työskennellä paitahihasillaan. Minulla on kyllä varsin hyvä lämmitys ihan omasta takaa ja se vain tehostuu, kun lapioi ja kärrää tuolla pihamaalla intensiivisesti.

Päätin kääntää kaikki neljä lehtikompostia, joista kolme oli piripinnassa. Viime keväänä kompostien sulaminen kesti todella pitkään ja vielä kesäkuun alussa niiden pohjalla oli jäätä. Nyt ei jäästä ollut puhettakaan. Sain taas monta kärryllistä muhevaa multaa. Pinnassa tietenkin oli maatumatonta materiaalia, mutta sen laitoin pohjaksi tyhjennettyyn kompostiin. Ystävät hyvät, kompostoiminen on kyllä todella kannattavaa hommaa. Sinne häviää monenlainen eloperäinen materiaali, eikä tarvitse lähteä kärräämään haravointijätteitä kaatopaikoille. Tuntuu suorastaan ihmeeltä, miten hyvin puutarhajätteetkin muuttuvat mustaksi mullaksi.

Jaloruusu sammalleimun syleilyssä.
Erilaiset jaloruusut ovat selvinneet talvesta yllättävän hyvin. Ainoastaan pari markettien äitienpäiväruusua on kohdannut tiensä pään. Harvinaisen pitkään ne jaksoivatkin elää. En ole koskaan erityisemmin pitänyt markettien purkkiruusuista. Niiden pienet lehdet putoavat ennen aikojaan, eikä lukuisista nupuistakaan läheskään kaikki aukene. Onneksi Ukkokulta ei ole sellaisia minulle ostanut.


Kurgaanissa elämä jälleen viriää. Pikkusydämet tehtailevat jo nuppuja, sammalleimut alkavat vähitellen vihertyä ja niistäkin löytyi jo nuppuja. Toisella puolella peittokurjenpolvi sananmukaisesti jatkaa oman alueensa valtaamista. Ja yhdellä sivulla havaitsin kahden kukkulaan siirretyn pioninkin heränneen talviunestaan. Kaikki on siis jotakuinkin kunnossa.


Monien ikivihantien kasvien tapaan myös Taponlehtikin kärsi lumettomasta talvesta. Leikattuani tämänkin tuppaan päältä pois kuolleita lehtiä, löytyi alta reipasta virkeyttä. Saapa nähdä, mitä tämä taponlehtitupas tykkää tulevasta kesästä, sillä leikkasin sen varjostajana olleen aronian syksyllä matalaksi. Aronia on nopeakasvuinen ja uusia versoja näkyykin olevan tulossa. 


Joukko valkovuokkoja on leiriytynyt nurmikollemme, jopa kolmeen eri paikkaan. Kun niiden kukinta puistikon puolella jo lopettaa, nurmella se jatkuu niin pitkään, että joudun jättämään joitakin ensimmäisiä nurmikonleikkuukertoja näiden leirinuotioiden kohdalla väliin. Pidän kovasti näistä valkovuokoista ja erityisesti vielä siksi, että ne ovat ihan itsestään muuttaneet asuinsijansa tontillemme.


Punaherukat availevat lehtiruusukkeitaan ja karviaisessakin on jo hiirenkorvat. Mustaherukoita meillä ei nyt ole ainuttakaan, kun jouduin viimeisetkin pensaat hävittämään äkämäpunkin vuoksi. En mitenkään ehtinyt nyppiä kaikkia pullistuneita silmuja sitä vauhtia, kun uusia ilmestyi. Ja ylipäätään pensaat kärsivät ja vähitellen niiden marjatuontanto kutistui olemattomiin. Nyt ollaan oltu pari vuotta ilman mustaherukoita ja poika lupasikin äitienpäiväkukkana tuoda minulle uuden pensaan

Olisikohan ollut Niksi-Pirkka tai jokin muu lehti, josta luin seuraavan idean: "Istuta puutarhaasi valkoista tai viherherukkaa. Linnut eivät syö niitä yhtä innokkaasti kuin punaisia ja näin jää sinullekin satoa korjattavaksi".


Tulisipa jo lämmintä, jotta pelaguutkin pääsisivät ulos kukkimaan.


Äitienpäiväkortit on askarreltu. Lauantaina menemme porukalla Tallinnaan syömään; vanhempani, vanhin veljeni vaimonsa kanssa ja minä sekä Ukkokulta. Sunnuntaina sitten kahvitellaan anopin kanssa. 

Josko huomenna olisi vähemmän sateista, jotta pääsisi tekemään pihakierrosta ja kuvaamaan kevättilanteen kehitystä puutarhassa.