Mikä viikonloppu

Tällä kertaa huonot säät eivät haitanneet. Piti siivota koti kuntoon, tip top, sillä tänään sunnuntaina vieraaksemme tuli paljon sukua. Isäni täytti pyöreitä ja sen kunniaksi siskoni saapui Saksasta Suomeen. Emme ole nähneet toisiamme lähes kahteen vuoteen, miten ihan oli huomata, että siitä jatkettiin mihin viimeksi jäätiin. Sain harjoitella englanninkieltä reilusti mikä on aina kiva. Sen vain huomasin, että puutarhasanastoni englanniksi on onneton. Latinaksi muistin kasvien nimiä yllättävän hyvin.

 Viikko sitten tein kolme tuntia töitä jotta sain 'Pohjantähti' köynnösruusun kuntoon. Poistin kaikki kuivuneet oksat joita oli paljon. Hankalaa puuhaa koska kuivat oksat kasvoivat limittäin ja lomittain elossa olevien kanssa. Kymmenen sentin pätkiksi piti pilkkoa jotta sain siististi pois.

 Sen jälkeen kiinnitin kaikki oksat uudelleen toisiinsa kiinni. Nuo vihreät klipsit ovat siinä käteviä. Kunhan ruusu saa lehdet niin klipsit häviävät kasvuston sekaan. Ruusulla on mahtava kasvuvoima, tämä on vasta muutaman vuoden vanha ja näyttää siltä kuin olisi kasvanut tuossa vähintään kymmenen vuotta.

 Tulppaanien aikaa odotan kunhan tämä siperialainen sää on ohi. Eivät näyttäneet hätkähtävän hetkellisestä kylmyydestä mikä on hyvä sillä lisäsin tuohon kivijalan eteen viime syksynä aika paljon 'Finola' ja 'Van Eijk' tulppaaneja.

 Arboretumissa oli yllätys, en muistanut istuttaneeni tuohon matalia punaisia tulppaaneja. Vaan eivät ne siihen itsestään tulleet, myyntipakkausten lapuista selvisi, että tulppaanit tulivat mix-pussissa krookusten kanssa.

 Valkovuokot runsastuvat joka vuosi. Haluaisin levittää niitä muuallekin puutarhaan mutta en raaski jakaa näitä. Meillä kylällä ja lähitienoilla kasvaa huonosti valkovuokkoja joten en voi edes kysyä naapureilta saisinko ottaa vuokkoja heidän mailtaan.

Loppuun vielä yksi kuva iki-ihanasta nimettömästä esikosta johon olen umpirakastunut. Heleä pinkki kukka näkyy pitkälle, huikkaan sille hei joka kerta kun astelen lähistöltä ohi, niin onnellinen ole tämän kasvusta ja elinvoimasta.

Kahden viikon loma on nyt ohi. Nopeasti se meni mutta sain mahtavan paljon aikaan niin puutarhassa kuin kevätsiivousten suhteen. Sääennusteet lupailevat lämpimämpää säätä joten eihän tässä ole kuin aihetta iloon.

Liian kova urakka?

Nuorin poika ilmoitti joitain viikkoja sitten ettei hän leiki enää legoilla ja haluaa ne pois huoneestaan. Siinä sitten mietittiin mitä valtavalle määrälle legoille tehdään. Ongelma ratkesi kun joku kissoista päätti pissiä yhteen legolaatikkoon, tietysti siihen suurimpaan. Päätin pestä saman tien kaikki legot.

 Pesu tapahtui useammassa erässä iltaisin töiden jälkeen ja kesti parisen viikkoa kuivumisajan takia. Onni oli vanha vauvan amme joka toimi pesusaavina. Pölyttömät legot kuivui kodinhoitohuoneen lattialla pyyhkeen päällä.

 Kuivuttuaan lajittelin legot väreittäin, tämä jos mikä otti aikaa. Harmikseni taloudessa ei ollut sopivia astioita enempää, nykyisestä vaiheesta olisi selvitty paljon helpommin jos legot olisi saanut lajiteltua vieläkin yksityiskohtaisemmin.

Ja se nykyinen vaihe on kasaaminen. Eli ensin kaivetaan tallessa oleva ohje esiin ja aletaan etsiä laatikoista ohjeeseen kuuluvia legoja. On hetkiä jolloin olen ajatellut että neulankin löytäisi helpommin heinäsuovasta kun pienen legon piperryksen tuhansien kaltaistensa joukosta. Onneksi nuorin poika on auttanut ja tekee mukana.

Päätimme säästää suurimmat ja mieluisimmat rakennelmat sekä ne joihin löytyy kaikki osat, tai siis lähes kaikki, osia on vuosien saatossa hävinnyt, mikä imuriin ja mikä rikki menneenä roskiin. Loput myydään pois ja lisäksi jätetään tänne mummolalegot lastenlasten riemuksi.

Ihan mukavaa puuhaa nyt kun puutarhaan ei pääse mutta äärettömän hidasta, valmista lienee vuoden päästä tällä vauhdilla.

Melkoinen vuosi

On aika miettiä taakse jäävää vuotta, Suomen juhlavuotta, vuotta 2017. Minulle vuosi oli taas kerran uuden aikaa ja kovin tapahtumarikas.

 Alkuvuosi vaihteli vihreän ja valkoisen maan merkeissä. Lunta oli kaiken kaikkiaan todella vähän. Meillä ei taidettu aurata lumia kertaakaan traktorilla. Välillä pelotti hurjasti miten kasvit selviävät moisesta märästä talvesta. Tammikuussa vietettiin tuoreimman kummilapsen, pienen pojan ristiäisiä.

 Mutta hyvin selvisivät. Kevät koitti pitkä odotuksen jälkeen. Minä sain tietää että työpisteeni missä olin aloittanut uutena elokuussa tullaan lakkauttamaan kesäkuussa. Ei sentään irtisanottu, työpiste ja työ vain muuttuisi.

 Kevät oli kiireistä aikaa. Toukokuussa saimme toisen lapsenlapsen, pienen mummin kirppusen. Juhlimme helmikuussa valmistuneen pojan valmistujaisia, olimme ajatelleet että juhlat pidetään koulujen päättyessä kesäkuun alussa niin voidaan juhlia pihalla. Osin ajatus toteutui, sää oli silti kylmää. Ja juhlia aikaistimme hieman että pääsimme ystäväperheen häihin.

 Kesäkuussa oli aikaa keskittyä puutarhaan. Kasvukausi oli noin kolme viikkoa myöhässä. Meillä kukki yhtäaikaa tulppaanit ja syreenit.

 Alkukesän vihreys on sitä aikaa vuodesta josta pidän erityisen paljon. Kaiken peittävä rehevyys ei vielä ole vallannut istutuksia. Iso koristeomenapuu kukki tänä vuonna hienosti, ehkä saan ensi kesänä sen siemenistä uusia tummalehtisiä taimia.

 Heinäkuussa piha osallistui ensi kertaa Avoimiin puutarhohin. Meillä kävi yli 70 vierasta mikä on paljon siihen nähden miten syrjässä asumme. Aitan museo oli auki ja esillä oli materiaalia myös miehisempään makuun.

 Viikko avoimien jälkeen vietettiin täällä Arvilassa toisen lapsenlapsen ristiäisiä. Sen kunniaksi istutettiin juhlassa kaksi kuusta tontin rajalle, molemmille lapsenlapsille omat. Puut ilmoitin myös Suomi 100 vuotta-puiksi. Tässä vanhempi lapsenlapsi auttaa istuttamisessa. Kastevesi kaadettiin molemman uuden kuusen juurelle. Ristiäisten jälkeen oli vuorossa siskon esikoisen rippijuhlat. Miten se aika hurahtaa, vastahan tuo nuori mies oli pieni vauva.

 Heinäkuun juhlat eivät päättyneet siihen. Loppukuusta suuntasimme isommalla porukalla siskopuoleni häihin Ukrainaan, pieneen Krasnopilkan kylään. Sitä ennen vietettiin pari päivää tutustumassa Kiovan nähtävyyksiin. Tässä olen toisen siskoni kanssa Itsenäisyyden aukiolla Kiovan keskustan tuntumassa.

 Elokuussa aloitin uudessa työssä, tai oikeastaan kahdessa uudessa työssä. Työpäivien jälkeen oli silti puhtia puutarhalle, se on mitä parhaista vastapainoa työelämälle. Niin täysin erilaista. Sadonkorjuuta aloiteltiin pikku hiljaa ja mustikkametsäänkin pääsi.

 Syyskuussa jatkui verhoilukurssi työväenopistossa. Pikkuhiljaa tuolini valmistuvat mutta siltä näyttää että niiden parissa vierähtää kolmaskin vuosi. Ei siinä mitään, mikään kiire ei ole.

 Syyskukkijoista salkoruusu ilahdutti todella pitkään. Vasta ensimmäiset pakkaset lannistivat kukinnot. Jätin kukkaverret maahan josko saisin siemenistä jatkossa salkoruusuja. Aiemmin en ole onnistunut siementen kanssa, nämäkin ovat juurakosta kasvatettuja.

Marraskuussa Arvilan pääpuutarhurista harrastuksineen oli juttu oman ammattiliiton lehdessä. Tässä linkki *klik* nettiversioon. Tottumattomana kyllä niin jännitti olla haastateltavana ja kuvattavana. Paljon suurempi juttu kuin blogin kautta elämästään kertominen.

 Joulukuussa pääsin pienelle irtiotolle Berliiniin äidin ja siskon kanssa.  Matkalta palattiin hivenen kiireellä, samana iltana oli 100-vuotiaan Suomen kunniaksi oman kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotto. Jouduin, tai saako sanoa pääsin ostamaan pitkästä aikaa itselleni pitkän juhlapuvun. Tummansininen puku, laukussa ja koruissa hopeaa, halusin että asuni väritkin toistavat juhlavuoden värejä.

Vuonna 2017 tapahtui paljon ihania, iloisia ja ikimuistoisia asioita. Ilman varjoja vuodesta ei selviydytty, varjot jatkuvat tulevaisuuteen. Nuorin poikamme on menossa tutkimuksiin mielen ongelmien vuoksi. Odotamme kutsua sairaalaan mahdollisimman pian. Tällä hetkellä emme edes tiedä voiko poika mennä loman jälkeen kouluun vaikka loman onkin voinut paremmin. Vanhempina olemme saaneet kokea lasten kanssa paljon ja kaikenlaista, niistä olen kertonut mm. tässä *klik*. Positiivisin ajatuksin kuitenkin mennään eteenpäin. Surulle ja murheelle on turha antaa jalansijaa, iloittavaa on paljon. Vuosi 2018 saa tulla, oli sitten millainen tahansa.

Hyvää ja antoisaa vuotta 2018!

Arvoitus ratkesi

Muistatteko kun kysyin blogissa saamistani oudoista rautaesineistä joiden käyttötarkoitusta en tiennyt. Ripustin rautamötikät aitalle roikkumaan Avoimiin Puutarhoihin, ties vaikka joku vieraista tietäisi mitä ovat.

 Ja niinhän siinä kävi, että ystäväni mies tiesi mitä nämä ovat. Tiedättekö ne vanhanajan vesiklosetit joissa on vesisäiliö ylhäällä, lähes katonrajassa. Säiliön vesi huuhteli pöntön kun vedettiin säiliön kyljessä roikkuvasta narusta. Nämä minun mötikät ovat sieltä vesisäiliön sisältä, eräänlaisia veden säätelijöitä joita narun vetäminen liikautti niin että vesi pääsi huuhtelemaan pöntön.

 Mötiköistä synttäreihin. Sunnuntaina juhlittiin keskimmäisen pojan syntymäpäiviä. En muistanut käydä kukkaostoksilla mutta ei se mitään, puutarha tarjosi vielä yllättävän paljon kukkia pariin kimppuun. Olen katsellut muiden blogeista, että oman puutarhan kimput ovat nyt aika pop. Hyvä tapa jatkaa kukintaa sisätiloissa nyt kun pihapuuhat alkavat olla tältä kaudelta ohi.

 Rantakukkaa, ruiskukkaa, tähtiputkea, sinipiikkiputkea, syysleimua ja yksi ruusukin joukossa.

Synttäreillä oli perinteiset tarjottavat. Leivoin pullaa ja kokeilin uusinta Yhteishyvää mukaillen puoleen taikinaan murskattuja Omar-karkkeja, puolukat jätin pois. No, en ehkä tee toista kertaa. Perinteiset korvapuustit on omaan makuun parempia. Vaikka fariinisokeria saatan käyttää toistekin korvapuusteissa, sen mausta tykkäsin.

Sunnuntaina ilmoitin pojan ensi kesän riparille, luvassa on perheen kolmannet rippijuhlat, toiseksi viimeiset.

Ukraina, Kiova

Viiden päivän loma omatoimimatkalla Ukrainassa on ohi. Keskiviikkona lensimme Riikan kautta Kiovaan, Ukrainan pääkaupunkiin. Kiovan kentällä kymmenhenkinen seurueemme sai esimakua Ukrainan kesäsäästä, lämmintä ja hikisen kosteaa. Jotain ihan outoa Suomen koleuden jälkeen. Eurot vaihtuivat paikalliseen valuuttaan kivuttomasti. Parilla sadalla eurolla sai tuhansia hryvnioita.

Seikkailumme oli alkanut.

 Lentokentältä otimme kolme taksia, tietysti virallisia koska näin kaikki tahot kehoittivat. Tosin myöhemmin huomasimme että jos jäi odottamaan virallisen taksin saapumista tai ohi ajamista, sai odottaa lopun ikäänsä. Suosiolla käytimme sitä taksia joka kohdalle osui, hinta oli aina sovittavissa ja turvavyöt puuttuivat myös virallisista autoista. Emme kokeneet näitä epävirallisia autoja kertaakaan turvattomiksi muuta kuin turvavöiden satunnaisen puuttumisen takia. Liikenne Kiovassa oli hurjaa mutta ei niin hurjaa mitä odotimme.

 Hotellimme lähellä oli päärautatieasema, bussiasema ja metroasema. Metro olikin yksi matkamme kohteista, sillä liikuimme jonkin verran. Metrolle kävelimme kauniin puiston läpi. Rautatieaseman läpi kävelimme muutaman kerran. Siellä viimeistään huomasi olevansa muutaman miljoonan asukkaan kaupungissa, pelkkä aseman koko oli huikea, pituutta noin 400 metriä. Aseman luota löytyi ensimmäisen illan helppo ruokapaikka, McDonald's. Viisihenkisen porukkamme ateriat maksoivat yhteensä n. 15 euroa.

 Metro meni järkyttävän syvälle maan alle. Erään taksikuljettajamme mukaan 105 metrin syvyyteen maan alle. Rullaportaita riitti ja riitti, ylhäällä ei nähnyt mihin ne alhaalla loppuvat.

 Opasteet tutuilla kirjaimilla auttoivat maalaista suurkaupungissa. Jokaisella ajelulla pääsimme sinne minne halusimme. Metropoletti maksoi 5 hryvniaa per nenä eli n. 0.20e. Edullista lystiä Suomen hintatasoon tottuneelle.

 Kiovan nähtävyyksiä emme valitettavasti nähneet paljon sillä jo perjantaina matkasimme Kiovasta eteenpäin mutta siitä on tulossa ihan oma postaus.

 Itsenäisyydenaukiolla Maidanilla kävimme, siellä tapasimme loput eri lennoilla saapuneesta matkaseurueestamme. Maidanilta seurueemme matkasi ortodoksiseen Lavran luolaluostariin. Tosin osa seurueestamme kertoi että 1980-luvulla näki vielä ne aidot luostariluolat. Tämä nykyinen oli ilmeisesti siistitty turisteja varten ja oli vain pieni osa luostarin käytävistöä. Vaikuttava kokemus silti.

 Kiovan kaupunki yllätti meidät siisteydellään. Toki näimme myös elämän nurjaa puolta, roskia ja likaa mutta vastapainoksi paljon kaunista. Kukkaistutuksia jossa kiinnitin huomiota siihen että maksaruohoja oli käytetty runsaasti. Kiovan kasvitieteellisen puutarhan olisin halunnut nähdä mutta siihen aikamme ei riittänyt. Jäi jotain nähtävää seuraavalle kerralle. Niin onnistunut oli matkamme että Ukrainaan on päästävä toistekin ja onhan meillä siihen hyvä syykin, siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Paluu Savosta Hämeeseen

Viikonloppuna vietettiin siskon esikoisen rippijuhlia. Minä hyppäsin äidin matkaan jo aiemmin viikolla ja porhalsin siskon luo järjestelyavuksi. Vastuullani oli puutarhan saattaminen vierailukuntoon ja kukka-asetelmien teko. Siinä sivussa tutustuin millainen imuri ja pölyriepu siskollani on.

Kotimatkalla tehtiin mutka matkaan ja kävimme tutustumassa Pielavedellä auki olleeseen maatalon pihaan. Puutarha oli upea, voittanut joskus puutarhapalkinnon. Aittoihin oli tehty museoita ja talo kunnostettu.

 Puutarhaan oli tehty erilaisia rajattuja alueita. Yhteen niistä kuljettiin tämän pienen portin läpi. Kuvasta ei näy mikä puutarhurin paratiisi portin jälkeen aukeni.

 Pieniä yksityiskohtia ja asetelmia oli tehty monenlaista materiaalia kierrättäen. Ei hetken vierailu riittänyt kaiken sisäistämiseen.

 Perennoja oli valtava määrä ja jokaista lajiketta runsaasti. Väleissä kiemurteli pieniä käytäviä joita pitkin kulkea. Vierailun aikana yritin hahmottaa pihaa myös siltä kantilta miten se esittäytyy vierailijoille. Rikkoja takuulla oli mutta yhteenkään en kiinnittänyt huomiota, muuta nähtävää oli niin paljon.

 Vaikka nimikyltit jollain tapaa pilaavat puutarhan tunnelman niin silti olisin niitä kaivannut. Tämän erikoisemman kasvin nimeä en muistanut kysyä, sateessa en viitsinyt muutenkaan vaivata talon emäntää yhtään liikaa.

 Jännä miten tuolla oltiin yli 300km pohjoisempana kuin oma puutarhani on ja silti siellä kukki jo liljat. Omassani ei kuki vielä yksikään. Kertoo siitä miten oma pihani on virallisesti vyöhykkeellä II mutta olosuhteiltaan III.

 Varjoliljat kaariporttia vastaan teki hienostuneen tunnelman. Tuolla puutarhassa varjoliljat kukkivat runsaina.

 Mooseksenpalavapensas, hanhikki ja liilakukkainen kasvi, oisikohan jokin salvia. Kerrassaan hyvä yhdistelmä joka piti kuvata itselle muistutukseksi. Uuden kasvihuoneen eteen tulee pitkät perennapenkit. Nämä voisivat olla siihen oivallinen yhdistelmä yhdelle pätkälle.

 Tässä toinen mysteerikasvi jota ihmettelin. Myöskään puutarhuri ei tiennyt sen nimeä. Ehkä joku teistä lukijoista sen tunnistaisi. Mielettömän kaunis ja myös sellainen jonka haluaisin itsellenikin.

 Rautaromua kivimuurin jatkeena ja kivikkokasvien alustana.

 Perennapenkkien kukkaloistoa. Kuvan iso keltainen kasvi on lupiini. Mielessäni on pitkään hautunut ajatus siirtää omaan puutarhaan tyttären talon viereisellä joutomaalla kasvavaa rubiininpunaista lupiinia omaan pihaan. Se vain pohdituttaa saanko pidettyä kasvin kurissa. Toisaalta rubiininpunainen on jalostettu versio, ei leviä tyttärenkään luona holtittomasti. Nurmirajauksella ja kuihtuneiden kukkien leikkauksella työ rajoittaminen käy helposti.

Museoista räpsin vain muutaman kuvan, hämärä sadesää ja kotiin unohtunut kamera johti siihen että kännykkäkuvien laatu ei ole paras mahdollinen. Yhteen aittaan oli tehty pyykkitupa. Sen pyykkinaru nenäliinoineen oli ikuistettava kuvaan. Kangasnenäliina kun taitaa olla yksi katoava kansanperinne.

Kiitos sisko vierailuvinkistä ja Väkikarttu talon ja puutarhan esittelystä.

Juhlat on juhlittu

Mummin kirppusen kastejuhla oli kaunis tapahtuma. Pieni oli pääosassa, tarjoilut onnistuivat ja sää suosi. Juhlissa oli paikalla kuvaaja ja kaikessa siinä tohinassa en itse ehtinyt kuvia ottaa.

 Talon palatessa omaan rauhaansa otin sentään kukista muutaman kuvan. Muutaman ostoruusun avulla sain loihdittua pihan ja pientareiden kukkaloistosta sisälle sinivalkoiset kimput pienen pojan ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.

 Pionejakin raaskin kimppuhin napsia. Pioneja oli myös yksittäisinä kukkina, siinä kukka joka ei välttämättä vaadi mitään kaverikseen maljakkoon.

 Mummin mussukasta ehdin napata yhden heikkolaatuisen kuvan. 3,5-vuotias nuoriherra oli niin komea puvussaan ja hoiti isoveljen roolin juhlissa täydellisesti. Kun tuli aika istuttaa juhlavuoden kuuset hänelle ja kirppuselle, oli mussukka istutusapulaisena ja kasteli kastemaljan vedellä pikkuveljensä kuusen. Mummi oli niin ylpeä hyvin käyttäytyvästä lapsenlapsesta.

 Piha antoi parastaan. Pionit kukkivat parhainta kukintaansa. Luumulehdon jasmikepensas levitti tuoksuaan ympäri pihaa.

 Jasmikepensas on aivan täynnä kukkaa. Mietin miten jasmikkeen leikkaaminen onnistuisi, haluaisin siihen jonkinlaista muotoa mutta kiihdyttääkö leikkaaminen oksien muodostumista?

Valkoista löytyy jasmikkeen lisäksi vaikka edellisessä postauksessa puutarha oli vaaleanpunainen. Kyläkurjenpolvi "Laura" kukkii tänä vuonna todella runsaana.

Pihan perältä en ole tainnut ottaa koskaan kuvaa. Seison kuvaamassa aika tarkkaan siinä kohtaa mihin lastenlasten kuuset istutettiin, nurmikkoalueen reunalla. Tähän loppuu hoidettu piha-alue nyt ja jatkossakin, tulee tontin raja vastaan. Aitta on hieman yksinään ison kuuden lähdettyä mutta kohta aitan rinnalle nousee uusi kasvihuone kuvan vasempaan reunaan, kivimuurin taakse. Kasvihuoneen eteen tulee istutuksia mutta tämä pihan perän nurmialue pidetään toistaiseksi nurmena. Isossa puutarhassa on tilaa sellaisellekin.

Huomenna jatkuu normaali loma-arki. Pitää tehdä raudoitus valua varten ja minulla on tiedossa pihakeinun maalauksen valmiiksi saattaminen.