Philip Pullman: Ruusunmetsästäjät (Lyran kirjat #2)
Lyran kirjat -sarja kertoo Pullmanin Universumien tomu -trilogian Lyrasta, ennen ja jälkeen Tomua . Bloggasin aiemmin tänä vuonna sarja-avaus Vedenpaisumuksesta , joka oli miljöön puolesta hieno (luostari, pubit, veden vallassa oleva maaseutu- ja kaupunkitienoot toimivat erinomaisesti) mutta juoni jäi aika keskinkertaisella tasolle. Mietin jopa, viitsinkö enää ollenkaan vaivautua sarjan pariin. Onneksi sentään otin Ruusunmetsästäjät lukupinoon, sillä se piti minut vaivatta otteessaan tiiliskivimäisestä sivumäärästä (himpun yli 900!) huolimatta. Kirjassa hypätään Lyran aikuisvuosiin, ja siirtymä on äärimmäisen onnistunut. Lyrassa on paljon tuttua, mutta jotain on vuosien mittaan tapahtunut: Lyrasta on tullut analyyttisempi, harkitsevampi, opiskelija - eikä hän enää ole Pantalaimonin kanssa samalla aaltapituudelle. Erkaantuminen Pantalaimonista lähes järkytti minua, sillä kumppanuus daimonin kanssa on ollut Pullmanin kirjojen keskeisimpiä erikoispiirteitä. Toisaalta oli kiehtovaa...