maanantai 29. tammikuuta 2018

Iltapäivätee Kämpissä & Noolanin Showroomilla

Piipahdettiin ystäväni Harrin matkassa maailmalla-bloggaajan kanssa Kämpissä iltapäiväteellä.
Voin suositella tätä ripauksella luksusta olevaa hetkeä arki-iltapäivään.
Iltapäiväteellä tarjoillaan pientä makeaa ja suolaista sekä valitsemaasi teetä.
Atmosfääri Kämpissä on rauhallinen ja luokseenkutsuva, sellainen jota tarvitsee aina ajoittain. Teehetki oli niin mieluinen ja edullinen, että löydän itseni taas pian Kämpistä iltapäiväteeltä.












Noolan Oy on vuonna 2000 perustettu yritys, jonka liikeideana on vaatteiden suunnittelu ja myynti. Marja Rak (s. 1966) toimii yrityksen pääsuunnittelijana. Yrityksen kotipaikka on Pietarsaari, jossa sijaitsevat studio, myymälä ja logistiikkakeskus. Sana Noolan on paikallista Pietarsaaren murretta ja tarkoittaa pohjoistuulta; ”det blåser Noolan”! 


Muotokieli on saanut rauhassa kehittyä ja on sen myötä hionut esiin Noolanin omaleimaisen ja graafisen pelkistetyn tyylin. Luonnon läsnäolo, rauha ja meren läheisyys ovat luoneet Noolanin, joka tarjoaa laadultaan korkeatasoisia vaatteita ja asusteita naisille ja miehille. Uskollisille kanta-asiakkailleen Noolan on jo elämäntapa, tarjoten asusteet niin juhlaan kuin arkeen.


Talven pelastaja - tiedät aina mitä laittaa päälle, tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Materiaaliana on monesti keittovillaa, 100% villa. Noolanin vaatteissa on naiselliset leikkaukset ja niissä on monesti kauniit leikkaukset vaatteiden sivussa. Minunlaiselle vilukissalle Noolanin vaatteet ovat kuin taivaanlahja. Olen oppinut ostamaan kestäviä,laadukkaita ja klassisia vaatteita.
Noolanin myymälän ja Showroomin löydät Kapteeninkadulta Helsingistä ja netistä.




Have an Ice Dayn aina tyylikäs Mankka





Korvakorut: Via Minnet
Takki: Noolan
Kengät: Alexander Wang
Huivi: Louis Vuitton







SHARE:

maanantai 2. lokakuuta 2017

Yhteistyö: Borgström Trading Oy:n upeat David Jones-laukut

Yhteistyöpostaus, Borgström Trading Oy:n kanssa.
Yritys on  kenkien, laukkujen ja oheistuotteiden jakelija. 


Borgström Trading Oy:llä  on yli 30 vuoden kokemus ja heidän kanssa on helppoa sekä turvallista tehdä yhteistyötä. Yrityksen Showroom sijaitsee Fashion Centerissä.


Sain neljä kaunista David Jones-merkkistä laukkua yhteistyönä ja päätin kuvata ne parin eri asun kanssa. Jos lähdet lenkille lemmikkisi kanssa, niin voit olla hyvin puettu ja kaunis laukku olalle keikkumaan, voilá ja asu on valmis! David Jonesin useimmissa laukuissa on sekä kantokahva, että pidempi hihna siltä varalta, että saat muunneltua laukkua myös cross-bodymalliseksi. Näitä laukkuja saa ostettua Haloselta, Aleksi 13-myymälöistä sekä Sokoksilta.

Minulle laukku on pukeutumisessa yhtä tärkeässä osassa kuin esimerkiksi takkia, paita tai housut. Niitä tulee olla erilaisia, eri värisiä ja eri kokoisia.  Koska emmehän me käytä aina samoja alus-tai päällysvaatteitakaan. Erilaisiin tilaisuuksiin eri värisiä ja kokoisia laukkuja. Möin taannoin kaikki Vuittonin laukkuni pois, kyllästyin siihen, koska niitä kopioidaan niin valtavasti sekä niiden ulkonäkö on kovin muovinen, jos vertaa niiden ylikallista hintaa. Kenties vielä joskus lämpenen vielä Vuittonin laukuille. Nyt etsinnässä on aitonahkainen merkkilaukku. Toimivia ja kauniita laukkuja voi saada paljon edullisemminkin, että joutuu säästämään vuodesta toiseen. 
Nämä kuvien David Jones laukut maksavat noin 50-80e.


Sitä sanotaan, että laukku kertoo kantajastaan mutta mitä se kertoo? Kertooko olalla keikkuva kallis merkkilaukku vauraudesta, muotitietoisuudesta, rakkaudesta kalliisiin tavaroihin vai ehkä vuosien säästöprojektista? Määritteletkö sinä ihmiset sen perusteella onko heidän käsipuolessa merkkilaukku vai ei? Kohteletko alitajuisesti Chanelia kantavaa henkilöä paremmin, kuin edullisemman laukun kanssa kulkevaa?



On ihmisiä, jotka kuluttavat jopa kymmeniä tuhansia yhteen käsilaukkuun tai merkkituotteisiin ja on ihmisiä, joilla ei ole varaa edes leipään. Olen sitä mieltä, että jokainen käyttäkööt rahansa miten haluaa. Materian ei kumminkaan kuulu määritellä meitä ihmisenä, eikä meidän kuulu määritellä muita materian kautta. Haluan ostaa sellaisia veskoja joista aidosti pidän, enkä sellaisia joilla ajattelen saavani tietynlaista statusarvoa. Tuhansia en tule varmasti koskaan laukkuun hassaamaan. Uskon edullisempienkin laukkujen kestävän. Luksusmerkki ei tosiaankaan aina kerro laadusta ja siitä, että laukku olisi ajaton ja ikuinen. Itse en osta koskaan loppuelämän laukkua, tykkään, että garderobissani on erilaisia laukkuja ja voin vaihdella niitä tilanteiden mukaan.



Kiitoksia Borsgtröm Trading Oy yhteistyöstä, odotan innolla jo seuraavaa yhteistyötämme!

Asut:
Yläkuvat
Laukku: David Jones
Takki: Vero Moda
Karvakauluksinen neuleliivi: Andiata
Paita: KappAhl
Aurinkolasit: Michael Kors,
Housut: Gina Tricot, Molly
Huivi: Louis Vuitton
Kengät: Vagabond

Alakuvat
Laukku: David Jones
Takki: H&M
Karvakauluksinen neuleliivi: Andiata 
Aurinkolasit: Micheal Kors
Housut: Gina Tricot, Molly
Huivi: Louis Vuitton
Kengät: Mustang


















Kuvat: Kati Riikonen ja mallina toimi nasa_avaruuskoira

Elämässä täytyy olla aina ripaus luksusta, kaunis laukku asun koristeena ja jotain silmiä hivelevän kaunista kotona. Kaunis laukkuhan sopii myös hyvin kodin sisustajaksi ;)



Näitä merkkejä Borgström Trading Oy edustaa:







SHARE:

perjantai 29. syyskuuta 2017

Elämän vaatekaappiteoria: Kaapit järjestyksessä, elämä järjestyksessä!

Elämä se on vaan ihmeellistä. Se on yhtä aikaa komediaa ja draamaa, kaaosta. Silti usein kumminkin ihanaa. Hetkissä on kauneutta, vaikka ne olisivat millaisia tahansa. Jokainen askel on niin uusi. On vapauttavaa ottaa askelia, jotka vievät eteenpäin. Tänään jos pitäisi valita jokin väri tälle päivälle, se ei olisi varsinaisesti väri. Se olisi kristalli. Elämässä on pieniä kristallisia hetkiä  Elämässäni kääntyi uusi lehti. Mitta tuli lopulta täyteen. On kaiken uuden aika, tarkastella elämää uusin silmin.

Miksiköhän toisille ihmisille siisteys ja järjestys on niin tolkuttoman tärkeitä ja toiset taas pystyy elämään ihan yhtä onnellisena tai onnettomana vähemmän siistissä kodissa? Mulle riittää, että oon pelastanut vaatehuoneeni kaaokselta, ei tartte pelastaa Gotham Cityä, kuten Batmanin täytyy. Ehkä eämän juju on tässä: on toimittava niin, että itsestäkin tuntuu hyvältä. Samaan tapaan kuin lentokoneen turvaohjeissa, joiden mukaan pitää pukea happinaamari ensin omille kasvoille ja vasta sitten auttaa toiselle.


Niin hassulta kun se ehkä kuulostaa, niin joskus vaan tulee tunne, että on pakko siivota kaapit tyyliin "kaapit järjestyksessä, elämä järjestyksessä". Kuulostaako ihan urpolta? No, voi se sitä ollakin. Syksyssä on jotain, joka saa tutkailemaan elettyä elämää. Joskus sen löytää vaatekaapista. On käytettyjä ja käyttämättömiä paitoja. Vähän kuin käytettyjä hetkiä, ja sitten hetkiä joita ei ole vielä käytetty. Tilaisuuksia jotka odottavat vielä saapumistaan. Ja sitten on kirpputorikasa. Tänä syksynä hankkiudun siitä kasasta eroon ja annan uusien asioiden tulla. Minun kirpputorikasassani on mm.vaatteita, jotka liittyvät onnellisiin ja uniikkeihin asioihin elämässäni. Eivät ne mihinkään katoa,vaikka itse vaatteista luopuukin. Kerrankin minulla on kauniit vaatepinot ja vaatteet kauniisti hengareissaan vaatehuoneessani. Tunne on vapauttava. Ajatus vaan kulkee paremmin, kun tavarat ovat paikoillaan. Ajatus selkiytyy, kyn ympäristö tekee samoin.


Elämä on kyllä kuin vaatekaappi. Koskaan ei tiedä mitä löytää läheltä. Jotain minkä tiedostaa, mutta ei koskaan tule ajatelleeksi. Se on jossain kasan alla. Se on kuin paita, jossa on hintalappu kiinni. Ryttääntyneenä nurkkaan. Odottamassa vuoroaan. Ei tule ajatelleeksi että paita onkin hyvä. Sitten sen kuulee läheiseltä ihmiseltä aivan spontaanisti ja ihmettelee miksi antoi paidan odottaa kaikki nämä ajat? Kyllä elämä on vaan ihmeellisen ihanaa ja niin helkkarin omituista!













SHARE:

tiistai 19. syyskuuta 2017

Yhteistyö: Skovhuus & klassisen naisellinen neuletakki

Postaus on tehty yhteistyössä Skovhuusin kanssa. Teen Fashion Centerin toimijoiden kanssa yhteistyötä ja sain ilokseni tehdä yhteistyötä Skovhuusin kanssa. Tämä upea tumma kultanappinen neuletakki on uusi lempparini. Se menee lämpimällä säällä ulkotakkina, juhlavampana takkina, kylmemmällä säällä lämpimämmän takin alla tai sisätakkina. Olen saanut jo paljon kehuja tästä upeasta neuletakista, se on niin klassinen vaate. Tällainen klassikko tulisi löytyä jokaisen daamin vaatekaapista. Neuletakin saa myös tarvittaessa kiinni hakasten avulla. 
Skovhuusin vaatteet ovat huokeahintaisia ja aikaa kestäviä laadukkaita vaatteita. 
     

Skovhuusin jälleenmyyjiä on ympäri Suomen. Skovhuusin nettisivuilta voit etsiä oman paikkakunnan jälleenmyyjän postinumeron avulla. Skovhuus on tanskalainen vuonna 1972 perustettu yritys, joka on erikoistunut elegantteihin ja laadukkaisiin naisten neuleisiin.
Skovhuus valmistaa suurimman osan tuotteistaan omassa neulomossaan Tanskassa, Herningissä. Skandinaavista laatua ja kauneutta.
Designerit suunnittelevat kaksi laajaa neulemallistoa vuodessa. Skovhuus valmistaa vaatteita kokoihin S-3XL.


Olen niin innostunut Skovhuusin upeista vaatteita, että aion hankkia jatkossakin kyseisen merkin vaatteita. Vaatekaappini nimittäin suorastaan huutaa klassikkoja ja kauniita helppohoitoisia vaatteita.
Syksyn tullen kaappini täyttyy erilaisista takeista. Rakastan takkeja! Minulla onkin garderobissani useampaa eri sorttia. Jos haluaa olla trendinmukainen niin nahkahousut tämän ihanan Skovhuusin neuletakin kaveriksi on se juttu, joka tuo lisäksi hieman seksikkyyttä ja räväkkyyttä asuun tai alle värikäs toppi.
Väriä ja klassisuutta. Monikäyttöinen ja kaunis.

Kiitoksia kuvista Ikkunalla-blogin Annukalle.       





Neuletakki: Skovhuus
Laukku: Louis Vuitton Eva
Paita: Mango
Housut: Gian Tricot
Kengät: Marc Jacobs
Korvakorut: Via Minnet
Huivi: Louis Vuitton Shine Shawl
Silmälasit: Tiffany












SHARE:
Blog Design Created by pipdig