Olen kova pohtimaan asioita. Nyt ajattelin kirjoittaa parisuhteesta ja kuinka ei ole olemassakaan sitä yhtä ja ainoaa oikeaa parisuhteenmallia. Minulla on ystäväpiirissäni gaypariskuntia ja minusta he ovat aitoja. Käyneet läpi paljon tulleessaan ulos kaapista, eivätkä tyrkytä "aatettaan". Jokainen elää tavallaan. Yksinkin eläminne on valinta ja varteenotettava ratkaisu.
Nautin omasta ajasta ja siitä, ettei minun tarvitse olla kumppanini kanssa koko ajan käsikynkkää. En nimittäin ole mikään yltiöromanttinen persoona. Ahdistun suuresti pelkästä ajatuksesta, että minun pitäisi tehdä kaikki maailman asiat yhden ihmisen kanssa. Ja tällä en nyt tarkoita pettämistä. Se on täysin poissuljettu asia suhteessa. Ei minkäänlaisia syrjähyppyjä tai muitakaan loikkia uskottomuuteen.
Tarkoitan siis sitä, että pidän tietyllä tavalla omasta vapaudestani ja siitä, että vierelleäni on hyviä ystäviä, joiden kanssa voin myös mennä ja tulla sekä omaamme samanlaisen kiinnostuksen kohteen asioihin. Mikään suhde ei toimi sillä, että koettaa laittaa toista tietynlaiseen muottiin. Minulle sellaista on koetettu tehdä aiemmissa suhteissa ja se on loppunut sitten siihen.
Hyvässä suhteessa toimii luottamus ja voi muun muassa matkailla/mennä tapahtumiin ystävien kanssa. Minulle matkailu ja ystävien kanssa vietetty aika on irtiottoa arjesta ja sen takia teenkin töitä välillä aika paljon, että pääsen matkailemaan. Meillä kaikilla on omat rentoutumiskeinomme. Älä koeta mennä väkisin toisen muottiin. Pidä kiinni omista harrastuksistasi ja ystävistäsi, jolleivat ne ole vahingollisia suhteellesi ja itsellesi. Se, että voin elää omannäköistäni elämää ja toteuttaa unelmiani on minulle tärkeää. Meillä jokaisella on omanlaisemme haaveet ja unelmat. Elämä on myös hyvin arvaamaton, se voi kääntyä yhtäkkiä niin, että ne suuret haaveet jäivät toteutumatta, kun koetit vaan elää elämääsi toisen kautta kaiken pelon keskellä. Tästä seuraa katkeruutta ja pahaa oloa. Miksi en elänyt silloin, kun oli mahdollisuus?! Mikään suhde ei toimi sillä, että koetetaan sammuttaa toisen elämän ja unelmien toteuttamisen palo eikä arvosteta ollenkaan toisen elämää.
Rakkaus sisältää aina niitä vaalenpunaisia ihania asioita, arkea, mutta myös särkyneitä sydämiä, surullisiakin tarinoita rakkaudesta. Odotuksia, jotka eivät kohdanneet. Tunne, joka vedettiin jalkojen alta. Pettymystä siitä, että se mitä rakennettiin vuosia, ei kestänytkään elinikää.
Entäs sitten? Mutta olet kumminkin elossa ja saanut oppia elämän varrelle. En ole ollut koskaan naimisissa, mutta olen ollut kerran aiemmin kihloissa ennen nykyistä kihlattuani. En ole ihminen, joka olisi haaveillut pienestä tytöstä saakka perheestä ja prinsessahäistä. Minua ei ole kyllä koskaan kosittukaan. Mutta iän myötä ajatus on vahvistunut, ettei avioliitto ole juttuni. Se ei muuta elämää onnelliseksi automaattisesti. Ei ole ollut juttuni koskaan. Onnellinen voi olla ilman naimisiinkin menoa. Vaikka kulttuurissamme naimisiinmeno onkin tärkeää ja siihen liitetään vahvasti perheen perustamisajatus. Ymmärrän myös niitä ihmisiä, jotka haluavat mennä naimisiin, jokainen elää tavallaan.
Jos unelmat eivät ole kohtaloksi suhteelle, niin minusta molemmat voivat tehdä omia juttujaan - toki niiden yhteisten juttujen lisäksi. Nautin siitä, että voin välillä olla kotona aivan ypöyksin tai tavata ystäviäni. Painajaismainen suhde on sellainen, jossa toinen ei luota sinuun yhtään, vaikket ole antanut minkäänlaista aihetta epäillä mitään, roikkuu sinussa koko ajan kiinni ja sinua koetetaan pomottaa. Jos olet ystävien kanssa ulkona niin sinulle soitellaan ja tekstaillaan vähän väliä, missä olet, ja mitä teet?Kaikkea koetetaan kontrolloida ja koet lopulta olevasi hylkiö, jolta koetetaan viedä viimeinenkin elämän ilo ja omatila. Sitä on miettinyt jälkikäteen, että mitä hittoa mä näin tossa tyypissä, kun aloin aikanaan suhteesen? Olen kohdannut suhteissani narsisimia, mutta noussut vahvalla päämäärätietoisella luonteellani ja ystävien avulla voittajaksi. Enää kukaan ei kävele ylitseni.
Elämä opettaa, niin minäkin! :D
Jokainen kaipaa välillä omaa tilaa ja rauhaa, reviiriä. Varsinkin, kun työpäivän mittaan on ihmisiä lähellä omassa työssään tai lapset huutavat koulussa. Mielikään ei aina halua olla yhdessä. Mielikin kaipaa yhtä lailla lepoa, omaa tilaa ja hiljaisuutta, jossa kukaan ei halua yhtään mitään, ei tarvitse keskustella toisen kanssa tai reagoida yhtään mihinkään.
Jokaisessa parisuhteessa jokaisen ihmisen olisi hyvä ottaa omaa aikaa ja tilaa kokematta syyllisyyttä. Syyllistäminen on kamalaa, se tappaa kaiken! Aina ei tarvitse olla yhdessä eikä tarvitse edes haluta olla yhdessä. Paras palvelus itselle ja sitä myötä parisuhteelle on olla välillä yksin, omassa tilassa. Kummallakin osapuolella on parisuhteessa erilaiset lähtökohdat ja perhemallit elämään, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmiset muuttuvat, koska elämänkokemuksemme muokkaavat meitä jatkuvasti. Olisihan se kamalaa, jos olisin sama tytön hupakko edelleen kuin olin 20 vuotta sitten.
Hirveetä!
Mutta parisuhteessa voi kokea myös yksinäisyyttä, vaikka toinen tulee viereen nukkumaan joka yö. Jos yhteys on katkennut, sekään ei haittaa. Riittää, että molemmat haluavat palata takaisin yhteyteen ja antavat sille riittävästi aikaa. Mutta viemättä kuitenkaan asioita äärimmäisyyksiin. Muistetaan ne omat jutut, unelmien tavoittelu, ystävät ja oma tila! Älä koskaan suostu ohjailtavaksi ja tallottavaksi. Ei ole olemassakaan täydellistä pari suhdetta.
Täytyy luottaa siihen, että elämä kantaa.
Pitää uskaltaa yrittää ja elää. Epäonnistua.
Yrittää ja epäonnistua paremmin.
Muistaa, että onni on monitahoinen asia.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia!
