Korkeasaari petraa

Tänä kesänä minun on tullut käytyä tavallista useammin Korkeasaaressa. Tämä johtunee osin siitä, että kolmella aikuisella lapsellani on ”Korkeasaari-ikäisiä” lapsia ja osin siitä, että ostin keväällä vuosikortin Korkeasaareen :)

Yhdeksän lapsen mummille vuosikortti saareen kannattaa, sillä eläkeläisen päivälippu maksaa lipunmyynnistä ostettuna 19 euroa ja netissä 17 euroa, kun eläkeläisen vuosikortti on (vain) 40 euroa. Aikuisellehan päivän nettilippu maksaa 22 euroa ja 4-17 -vuotiaalle lapselle 15 euroa sekä vuosikortti 65 euroa/aikuinen.

Vaikka suhteeni eläintarhoihin on ristiriitainen (täällä), niin viihdyn Korkeasaaressa. Näyttää ja tuntuu, että viime vuosina saaressa on tehty useita parannuksia niin tarhassa elävien eläinten hyvinvointia kuin tarhan vierailijoita ajatellen. Ja korjaukset ja uudistukset jatkuvat edelleen, mikä elokuussa vaikeutti muun muassa kävelyä karhulinnan ympäristössä. 

Elokuun lopussa minua ilahdutti erityisesti komea kamelit, jotka eivät koskaan petä. Ne ovat aina näkyvillä - niin keskikesän helteillä kuin sydäntalven lumituiskuissa. Monet muut eläimet saattavat tuolloin vetäytyä omiin piiloihinsa kuumuutta tai sadetta pakoon. Upea katseltavaa oli myös komean värinen tiikeri, joka Opiskelijatytön ja hänen pikkupoikiensa kanssa nähtiin aivan lähietäisyydeltä. 

Saaressa on esim karhulinnan lähellä iso ja hyvä leikkipuisto, jota tänä kesänä on vielä laajennettu ja petrattu. Ja useissa paikoissa pöytiä ja istuinryhmiä omien eväiden syömistä varten. Ja myös upea näköalatasanne, jonne johtaa kiviportaat kissalaakson keskeltä. Kiipeämisen palkitsee hieno näköala Helsingin kantakaupunkiin.

Mutta ennen kaikkea tykkään nykyään Korkeasaaren luonnosta - kallioista, kukista, pensaista, puista ja kaikesta yllättävästä vehreydestä, joka ympäröi saaressa kiertelijää. Vaikka aina en niin eläimistä välittäisikään…

PS. Ensi keväänä/kesänä saareen - suoraan pääsisäänkäynnin eteen - tulee pääsemään raitiovaunulla, kun raitiotieyhteys Helsingin keskustasta Nihdinrannan ja Flinkensillan kautta valmistuu. Loppukesästä keksimme pysäköidä auton Nihtinrantaan ja kävellä lyhyen matkaa uuden Flinkensillan yli, mikä jo helpotti ja lyhensi tavanomaista saarimatkaa merkittävästi verrattuna perinteiseen kävelyreittiin Mustikkamaan kautta. 

Pienten vierailijoiden tutustumista eläimiin helpottaa, kun saaressa ei enää ole umpinaisia aitoja.

Ja vehreyttä riittää :)

Kuparikäärö

Vaskitsa saunan portailla

Lomaviikko Salossa

Yksi kahdeksasta lapsenlapsestani vietti yhden kesäisen viikon Salon mökillä Ukin ja mummin ilona. Poika on juuri päättänyt ekan luokan ja on todellinen touhupekka ja juttujukka, jonka seurassa ei koskaan pitkästy. Vilkkaudestaan huolimatta hän jaksaa - ja haluaa - keskittyä myös muun muassa kuuntelemaan, kun mummi lukee vanhoja lastenkirjoja, sekä rakentamaan yksikseen legoista mitä ihmeellisimpiä taistelumaailmoja. 

Ja kirjoja ja legojahan mökillä riittää. Kirjat on osin omien lasteni vanhoja, osin kirppareilta ostettuja ja kaksi jättilaatikollista legopalikoita on säilynyt nyt jo yli 30-vuotiaiden poikieni lapsuudesta 1990-luvulta. 

Leppoisten mökkijuttujen lisäksi teimme perheellemme tuttuja Salo-juttuja: Yhtenä päivänä ajoimme Salon keskustaan ja nautiskelimme ihanasta Salon torista (täällä), mikä tällä kertaa tarkoitti torikaffeja ja paria mansikkatuokkosta ja kiipeilyä viereisen Horninpuiston vanhalla ankkurilla (täällä) sekä käyntiä kirpputorilla, miksi Pikkupojan toivomuksesta tällä kertaa valikoitui Radiokirppis (täällä).

Toisena päivänä kävimme Lohjan Nummella olevassa jännittävässä Kasvihuoneilmiössä (täällä). Kyseessä oli todellinen sekatavarakauppa, jossa ihmettelimme ulkoaitauksessa viihtyviä jättikaneja, tutkimme painavia (ja kalliita) haarniskoita sekä ostimme tietty paikan erikoisuuksia - jättikokoisia munkkirinkilöitä. 

Jokaiseen suurperheemme lomaviikkoon kuuluu tietysti aina myös Muru-koiran syykyttelyä ja pienimmän eli viisikuisen serkkupojan silittelyä.

Kyitä, käkiä ja kukkia

On kyy kyllä aika komea :) Onneksi tämä yksilö on kuollut - jäänyt mökkitiellä ajaneen auton alle. Onnekseni en ole törmännyt elävään kyyhyn, eikä niitä Salon mökillä viettämiemme yli 40 vuoden aikana ole näkynytkään. Rantakäärmeitä kyllä useampiakin, ja niistä olen alkanut tykkäämään :)

Tosin juuri ennen koronavuosia kyy puri nyt jo kuollutta Chloe-koiraa kuonoon. Koira selvisi, mutta oli runsaan vuorokauden tiputuksessa eläinlääkäriasemalla.

Kyy on selvä merkki kovaa vauhtia lähestyvästä kesästä :) Samoin kuin käki, jonka kukuntaa olen metsäkävelyillä kuullut jo viikon päivät. Ja pääskyset, jotka ovat ilmaantuneet rantasaunalle. 

Ja kukintaansa aloittavat tuomet. Ja huominen Korkeasaaren retki Opiskelijapojan kolmen lapsen kanssa…

Sinivalkoa

Olen kaivannut vuokkoja, ja nyt tuntuu että sini- ja valkovuokot ovat puhjenneet kukkaan aivan yhtäaikaa. Menneinä vuosina sinivuokot ovat yleensä kukkineet selvästi valkovuokkoja aiemmin - leskenlehtien kanssa. Johtunee yllätyslämpimistä kevätsäistä… 

Jopa aiemmin keväällä ihmetteleväni punamaljakotkin (täällä) ovat saanee vuokoista seuraa. Ja tuttu västäräkkipari on ilmestynyt tepsuttelemaan mökin terassille… Kevättä, kevättä :)

Hautalan suosikki

Uivelopariskunta, 1982

Salon taidemuseossa on parhaillaan upea näyttely kaikille luontovalokuvista ja etenkin lintujen kuvaamisesta kiinnostuneille. Poika, joka rakasti lintuja -nimisessä näyttelyssä on tunnetun ja arvostetun luontokuvaajan Hannu Hautalan (1941-2023) valokuvia neljältä vuosikymmeneltä - 1960-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.

Hautala oli Suomen ensimmäinen ammattimainen luontokuvaaja. Näyttelyssä kerrotaan, että elämänsä aikana hän otti ainakin 1 200 000 valokuvaa ja julkaisi yli 60 valokuvakirjaa yksin tai toisen (toisten) tekijän kanssa.

Vuonna 1979 hän muutti vaimonsa kanssa pysyvästi asumaan Kuusamoon. Suurin osa näyttelyn valokuvista kuvasikin juuri Kuusamon luontoa ja monet niistä ovat 1980-luvulla. 

Näyttelyssä oli mm. Hannu Hautalan vuonna 1972 Karstulan Vahankalla ottama värivalokuva parittelevista maakotkista. Samassa tilanteessa valokuvaaja otti myös mustavalkokuvia, joista yksi valittiin seuraavana vuonna vuoden luontokuvaksi. Näyttelyn esitetekstissä kerrotaan, että tämä oli ensimmäinen kerta maailmassa, kun ihminen onnistui valokuvaamaan kyseisen tilanteen :)

Näyttelyssä oli myös Hannu Hautalan toukokuussa 1982 Kuusamon Oivanginjärvellä ottama valokuva uivelopariskunnasta. Sen kerrotaan olleen yksi valokuvaajan omia suosikkikuvia. Ja upea kuva se onkin - uros kaula pitkänä tähystämässä keväisessä räntäsateessa.

Ja valokuva hellyttävästä joutsenen poikasesta oli supersöpö :)

Parittelevat maakotkat, 1972

Naarastelkkä toukokuussa, 1990-luku

Poikanen, 1980-luku

Iltaruskon aikaan, 1980-luku

Hannu Hautala Elina Ketolan ottamassa valokuvassa Nuotiolla Heta-koiran kanssa (1999).

Elämää ruovikossa

Joutsenet lentelevät nyt päivittäin mökin lähistöllä - yksin ja pareittain. Puuhaavat pesiään tutuille paikoille läheisiin järvenlahtiin. Toinen pari mökin vierestä alkavaan pikkulahteen ja toinen noin puolen kilometrin päässä olevaan rantaruovikkoon. 

Kurkia en ole vielä nähnyt enkä kuullut. Sen sijaan musta palokärki on käynyt jo kahdesti kurkkimassa terassilla olevaa pikkulintujen ruokintapaikkaa. On se iso ja komea lintu :)

Ja kymmenkunta tali- ja sinitiaista pyörii mökin ja ruokintapaikan ympärillä. Odottelen innoissani, että osa niistä löytäisi pesäpaikan pihapiirin pöntöistä. Vaikka pönttöjä ei ole vuosikausiin siivottu eikä kunnostettu. Josko saisin ensi syksynä tuon homman tehtyä - ensi kertaa elämässäni…

Valoa kohti

Mökkiaamu klo 06.49

Heräsin mökillä kuuden jälkeen. Nostin rullaverhoa ja hämmästyin, kun valo jo kajasti järven perällä. Ennen seiskaa minun oli ihan pakko mennä terassille ihailemaan nousevaa aurinkoa. Taivas leimusi punakeltaisena ja jää piti jatkuvaa syvää murinaa muistuttaen kaukaa kuuluvaa ukkosta. Ja mikä hankikanto…

Tätä iloa kesti hetken, ennen kuin hämärä kirkastui valoksi ja aamu muuttui päiväksi. Tervetuloa Lauantai ja teatteriretki Siskon kanssa Kansallisteatteriin katsomaan Eija Ahvon ja Jonna Järnefeltin tähdittämää Nämä juhlat jatkuvat vielä.

Valoa kohti mennään - kaikin puolin :) Ja ennen kasia jäisen järven päällä lensi vielä kevään ensimmäinen yksinäinen joutsen - jee.

Kevättä kohti

Viimein onnistuin korjaamaan blogger-ohjelmassani olleen häikän ja saan taas siirrettyä valokuvia kuvatiedostosta blogiini. Osin kiitos Anonyymin kommentin, jonka hän oli kirjoittanut edelliseen postaukseeni (täällä). 

Anonyymi kehotti kysymään blogiongelmasta tekoälyltä. Saman neuvon olin saanut tekoälyä paljon hyödyntävältä Ukilta, mutta en ollut häntä uskonut. Toisaalta en ehkä ollut silloin vielä valmis palaamaan blogin pariin. 

Nyt on toisin ja tekoäly osasi auttaa ongelmassani. Sain siltä selkokielisen ja ymmärrettävän vastauksen tarkasti yksilöityyn kysymykseeni. Toimin älyn antamien ohjeiden mukaan - vähän niitä mukaellen - ja sain palautettua yhteyden blogin ja kuvatiedoston välille. Jee :) Tosin en osaa tarkkaan selittää, mitä tein. Tärkeintä on että homma pelaa :) Kiitos Anonyymi, Ukki ja Tekoäly - tosin jälkimmäistä monessa jutussa vielä karsastan…

Olen nyt ollut viikon päivät yksin kahden koiran kanssa mökillä. Kerännyt voimia, nauttinut mökin isoista ikkunoista avautuvasta upeasta maisemasta ja ihmetellyt lumen käsittämättömän nopeaa sulamista ja haihtumista. Käveleminen on tällä erää jäänyt vähemmällä, sillä alkuviikosta liukastuin ja katkaisin kylkiluun - murtuma, joka jaksaa kipuilla yllättävän pitkään

Olen myös kaivannut pikkulintuja. Yhtenä päivänä rantapusikossa jo iloitteli kuusi talitinttiä, mutta sitä ennen eikä sen jälkeen lintuja ei ole näkynyt. Tosin lähimetsästä kuuluu lähes jatkuvasti tikkojen kovaäänistä reviirirummutusta. 

Se on kevättä se…

Ystävykset Dora ja Muru

Päivä ennen trimmausta :)

Syys sykkii

Varhaisaamua mökillä

Lilaa luonnossa

Lila tuntuu olevan syksyn väri - ennen ruskaa. Ja se sopiikin hienosti kesästä muistuttavan vihreän sekaan. Kylmästä hidastuneet ja kangistuneet kimalaisetkin näyttävät viimeisillä voimilla takertuneen lilan värisiin ahdekaunokkeihin, joita ihailen päivittäisillä kävelyillä Murun kanssa.

Aamupalalla Ukin mökin isojen ikkunoiden edessä saatamme usein viipyä pitkään järvelle avautuvaa luontoa ihaillen. Varsinkin silloin, kun mökillä on ollut yövieraita, kuten alkuviikosta oli Lontoontyttö, joka tuli hakemaan mökillä hoidossa olleen Love-kissan (täällä) takaisin kotiin. 

Pitkillä aamupaloilla saattaa nähdä myös ihania yllätyksiä :) Heinäkuussa ikkunan editse jolkotteli komea kettu (täällä). Ja tällä viikolla huomasin, että jo kuukauden poissa ollut tuttu västäräkkipariskunta (täällä) oli palannut terassikävelyilleen - ainakin hetkeksi. Piti ihan netistä tarkistaa, koska västäräkit lähtevät, ja vastaus oli syys- tai lokakuussa. 

Aurinkoisia syyspäiviä - sateiden lomassa - maalla ja kaupungissa :)

Mitähän nuo valkoiset pisteet lilan keskellä ovat? Yritin selvittää, mutta en onnistunut…

SyysSaloa

Sieniä lahokannon nokassa ja vesipisaroita mehiläisen turkissa. Vaaleanvihreää torvisammalta 

ja suven sinisiä muistoja. Illalla salamoi ja ukkosti, ja aamukävelyllä kaipasin sormikkaita.

Se on Salon syksyä se :)

Seittejä syksyyn

Rakastan hämähäkkien verkkoja :) En niinkään sisällä huoneissa olevia, mutta ulkona luonnossa ne ovat upeita taidonnäytteitä. Ja näin elo-syyskuussa niitä ei voi olla näkemättä, varsinkaan aamuisin kun kastepisarat kimaltelevat niiden ohuilla seiteillä.

Tosin osa hämähäkinverkoista näyttää lähinnä järjestäytymättömiltä sykeröiltä, mutta osa on käsittämättömän säännönmukaisesti koottuja. Vaikea käsittää, miten pieni hyönteinen saa sellaisen aikaiseksi - ja ilmeisen nopeasti.

Viikonloppuna törmäsin myös rantakäärmeen pieneen poikaseen, joka oli suloisella kerällä saunan tummilla portailla. Toivottavasti se löytää lajitoveriensa luokse ennen ilmojen viilenemistä…

Pikkuruinen rantakäärmeen poikanen nautti syysauringosta saunan rappusilla - supersuloinen :)

Sumua ja sieniä

Viikonloppu mökillä on alkanut tutusti - sumua, sieniä ja rauhaa. Jännä herätä aamulla, kun sumu ulkona alkaa heti ikkunan takaa eikä edes näe terassin kukkia. Yhtä jännä on seurata sen hidasta vetäytymistä - vähitellen alkaa erottaa sumun seasta ensin terassin kukkia, sitten rantatöyrän heiniä ja lopulta myös kauempana oleva pieni lokkisaaren alkaa erottua sumun seasta. 

Tänä aamuna äkkäsin, että pienessä lokkisaaressa näkyy jotain tavallisuudesta poikkeavaa - jokin valkoinen piste värähtelee saaren oikeassa reunassa. Lintukiikarilla varmistin, että se oli yksi lahden joutsenista… Tarkkanäköinen voi nähdä sen myös yllä olevassa valokuvassa :)

Sieniä lähinnä valokuvailen, harvemmin keräilen - mitä nyt heinäkuussa kanttarelleja parista tutusta paikasta. Kehtaanko edes tunnustaa, että suurimman osan kanttarelleista, suppilovahveroista ja tateista ostan Salon torilta. Ja usein ostankin, sillä sienikastike ja -risotto ovat syksymme herkkuja :) Tatteja tosin on nykyään aika harvoin torilla myynnissä…

Ja syyskuussa mökillä riittää rauhaa. Lähes kaikki ympäröivät mökit on yleensä jo tyhjiä, ja useimmat linnuistakin ovat kadonneet, mikä tietty on harmi. Onneksi tuttu joutsenperhe - tänä vuonna neljä poikasta - viipyy yleensä pitkälle syksyyn. Ja vielä plussana - lämmin yö ja upea kuutamo. Mitäpä muuta toivoisin…

Kuten lauantain Hesarissa neuvottiin, yritän sukeltaa lempeästi syksyyn ja viettää ruotsalaisten tapaan tjejnyåria :) Ja kun vielä Susijengi voitti eilen Serbian ja tänä illalla näkyy täydellinen kuunpimennys, niin Hyvää ja Lempeää Syksyä meille kaikille :)

Perhosten tanssia

Kolmantena retkipäivänä pyöräilimme runsaat 60 kilometriä Kuresaaresta Luonteis-Saarenmaalle Kärlan, Kihelkonnana, Kureveren ja Veeren sataman kautta Odilätsille.

Kärlassa ostimme sunnuntainakin auki olevasta Coop-kaupasta virolaiset jäätelöpuikot, Kihelkonnassa kävimme Mihklin viehättävässä maatilamuseossa ja söimme borssikeittoa Köstrimajan viehättävässä ”perhetavontolassa”. Kureveren ja Veeren välisellä pätkällä humalluimme perhosista :) Ja Odilätsissä ihmettelimme metsässä porisevia lähteitä. 

Parasta päivässä olivat - pyöräilyn lisäksi - kuitenkin perhoset. Parinkymmenen kilometrin pituisella metsätiellä törmäsimme satoihin erivärisiin perhosiin. Aurinko paistoi ja kesä lämmitti - ja kymmeniä uusia perhosia pyrähti metrin välein lentoon ohittaessamme kesäkukkien täyttämiä tienpientareita. Eikä virolaisilla pientareilla näkynyt yhtäkään lupiinia :)

Saimme lähes tunnin pyöräillä keskellä keijukaissatua ja tanssia perhosten kanssa. Lopuksi osa meistä kävi vielä uimassa tien vieressä kimmeltävässä meressä. Kesä, meri ja perhoset - ja päivä oli täydellinen :)

Kuusen kylän bussipysäkki matkalla Kärlaan :)

Mikhlin maatilamuseon rakennukset ja esineistö olivat 1800-luvulta. 

Tila rakennuksineen on ollut saman suvun omistuksessa kahdeksan sukupolven ajan. 

Viimeiset asukkaat jättivät tilan vasta vuonna 1987. 

Kaunista ja hyvin hoidettua - vierailun väärtti - ehdottomasti :)

Mihklin museon kiehtovaa, käsintehtyä esineistöä.

Saarenmaa on kuuluisa komeista kiviaidoistaan. Ja niitä todella riitti. Jumalaisen kauniita :)

Köstrimaja oli pyöräilyreissun mukavin ravintola. Suosittelen, jos Kihelkonnaan satutte :)

Odalätsin lähteillä pohjavesi pulppusi parissa kohdassa maanpinnalle - 

ruskeahko kohta kuvassa :)

Alueella oli pari lähdettä vierekkäin helposti saavutettavissa tien vieressä. 

Kiva luontokohde, mutta muuta ei järin kiinnostavaa…

Kuressaaresta Kärlan, Kihelkonnan, Kureveren ja Veeren kautta Odalätsin lähteille.

Pyöräilyä yhteensä runsaat 60 km :)