Näytetään tekstit, joissa on tunniste perinteitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perinteitä. Näytä kaikki tekstit

30/04/2020

MUISTIKUVIA LAPSUUDEN VAPUISTA

Vappuaatto tuli taas tänäkin vuonna, vaikka kaikki muuten tuntuukin olevan ihan erilailla kuin aikaisemmin.

Tätä vappua juhlitaan entistä rauhallisemmissa merkeissä, ainakin jos viranomaisten toiveita ja kehoituksia noudatetaan. Eipähän tässä iässä enää muutenkaan kovin repäiseviä vapunviettotapoja ole, vaan useimmiten vappuaatto on kulunut ystävien kanssa skoolaten, tai sitten ihan vaan mökkeillen.

Nyt ollaan päätetty olla ihan kotosalla kaksistaan. Näin vappuna, kevään juhla kun se on, tulee aina muisteltua lapsuudenajan vappuja. Silloin olivat säät yhtä epävakaiset kuin nykyäänkin, eikä koskaan tiennyt pitääkö pukeutua toppavaatteisiin, vai saisiko jopa laittaa polvisukat jalkaan.

Miten hienolta olo tuntuikaan, jos ne polvisukat sai laittaa ja takkina oli samantyylinen popliinitakki kuin aikuisillakin. Minun oli tummansininen ja tärkeä varuste siinä oli vyö ja taskut, sekä olkapäillä olevat epoletit. Kädessä oli tietysti valkoiset pitsimäiset sormikkaat ja päässä taisi olla baskeri. Kengistä minulla ei ole mitään muistikuvaa millaiset ne olivat, mutta tuskinpa ainakaan mitkään kumitossut kun muutenkin oltiin noin hienosti pukeuduttu.

Tänä päivänä tuntuu kummalliselta että jokin noinkin pieni juttu kuin polvisukat voi jäädä muistikuviin niin selvästi että vielä kuudenkymmenenkin vuoden päästä sen tunteen muistaa!

Kun hienoksi oltiin pukeuduttu, niin sitten tietysti piti mennä koko perheen voimalla kauppatorille torielämää ihmettelemään. Ja kyllä siellä näkemistä riittikin. Vilinää oli ja ääntä. Serpentiinit lentelivät, markkinapalloista valui sahanpurua ulos ja vappuhuiskut hulmuivat tuulessa. Lapsen silmin katseltuna oli kuin satumaailmassa oltaisiin oltu.

Ilmapallonmyyjiä oli monia ja voi sitä onnea kun sellaisen kaasuilmapallon sai! Vaikeuksia vain oli valita kymmenistä se kaikkein ihanin, joka tietysti kiinnitettiin tiukasti takin nappiin ettei se vaan päässyt lentoon.

Sima ja munkit kuuluivat ilman muuta vapun herkkuihin. Ja miten se sima olikin niin hyvää!

Simaa en ole vuosikymmeniin valmistanut, enkä maistanutkaan.

Tänään skoolataan kuoharilla ja syödään jotain hyvää. Kesähuoneessa on katto paikoillaan ja ikkunatkin kohta. Saa nähdä jos tämän viikonlopun aikana päästään siellä olosta nauttimaan.

Miten sinä vietät tänä vuonna vappua?


ILOISTA VAPPUA OLOSUHTEISTA HUOLIMATTA!

💙💚💛💜💗


 

13/01/2020

ONKO TÄMÄ PERINNE SINULLE TUTTU?



"Hyvä Tuomas joulun tuopi,
paha Nuutti pois sen viepi"



Tuo lausepari on varmaan tuttu useimmille. Se kuvaa joulunajan pituutta, eli joulu alkaa Tuomaan päivänä 21.12. ja loppuu Nuutin päivänä 13.1.

Nuutinpäivän viettoperinne on tullut Suomeen Ruotsista. Nuuttipukit, jotka entisaikaan kiersivät talosta taloon naamioituneina, kerjäsivät olutta ja ruokaa ja olivat siihen aikaan aikuisia, sekä miehiä että naisia. Naamioituneita he olivat ettei heitä tunnistettaisi.

Nuuttipukkiperinne on vanha ja nimensä se sai tanskalaisesta pyhimyksestä Knut Pyhästä.

Nykyisin nuuttipukkeina kulkevat lapset. He koputtavat oveen ja kysyvät saavatko tulla siivoamaan joulun pois. Tästä "siivoamisesta" he saavat palkkioksi makeisia tai ehkä pienen rahasumman.


Täällä Ahvenanmaalla tuo nuuttipukkiperinne vielä jatkuu, joskin tuntuu että se viime aikoina on vähentynyt. 


Onko sinun kotiseudullasi tätä perinnettä?


Tänään siis joulu virallisesti päättyy.


HYVÄÄ NUUTINPÄIVÄÄ!

💚💚💚