Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. toukokuuta 2016

Takaisin puutarhaan

Kivi & Kakun puutarhaosio taputeltiin talviunille syksyllä yhdessä multaan peiteltyjen kukkasipulien kanssa. Viime syksyn muisteloita löydät täältä. Viime kesänä pihaa myllättiin isosti, joten tänä kesänä taitaa olla lähinnä pientä korjailua puutarhaohjelmassa. Istutusaltaasta olen hiukan huolissani, sillä sieltä ei oikein tunnu nousevan mitään. Kova pakkanen ja vähäinen lumipeite taisivat olla nuorille taimille liian ankara yhdistelmä. Pidetään peukut pystyssä, että kärhö, pioni ja päivänlilja selvisivät talvesta ja jaksavat puhjeta kukoistukseen! 

Jotain suunnitelmia pitää totta kai olla. Juuri nyt polttelee eniten yrttimaan laittaminen. Kasvilavaan olen jo istuttanut korianteria, keräsalaattia ja lehtikaalia, ja minttua on myös kylvetty iso ruukullinen. Toisen lavan laittaminen houkuttaisi kovasti, sillä pitäähän johonkin saada mahtumaan persiljaa, tilliä, lisää erilaisia salaatteja, basilikaa, pinaattia ja kaikkea muuta ihanaa. Päivänliljapenkkiä pitäisi laajentaa ja vuorenkilpien koti tontin nurkassa pitää rajata. Puutarhahan ei ole koskaan valmis, joten saa nähdä, mitä kaikkea pikkuprojektia tälle kesälle keksitään. 

Kesäiset säät ovat saaneet ensimmäiset kukkijat innostumaan ja vihreää nousee nyt joka puolelta hurjaa vauhtia. Kevättähden siniset kukat valtaavat kukkapenkit ja nurmikot varhain keväällä. Kevättähti leviää siemenistä, joten tätä kukkaloistoa on luvassa vuosi vuodelta runsaammin. Kaukasianpitkäpalko sopii tällaiselle huolettomalle puutarhurille, sillä se ei ole hoitonsa tai kasvualustansa suhteen vaatelias. Toukokuinen lämpö sai sen avaamaan valkoisen kukkapilvensä täyteen loistoon. 


Viime syksynä pääsisäänkäynnin edessä olevaan isoon kukkapenkkiin upposi kymmeniä tulppaaninsipuleita. Niistä ensimmäisenä kukkaan ehti hennon keltainen lummetulppaani Concerto. Seuraavia tulppaaneita odotellaan vielä, ne ovat enemmän varjossa, joten kasvu on selvästi hitaampaa kuin aurinkoisemmalla paikalla. Tulppaanit ovat hyvä pari kuunliljoille, sillä kuunliljat nousevat maasta hitaasti antaen tulppaaneille tilaa loistaa. Kuunliljan isot lehdet peittävät sitten vuorostaan lakastuvat tulppaanit. 




Mustaherukan lehdet tuoksuvat hurmaavilta, niitä pitää käydä aina ohimennen nuuskimassa. Kasvilavassa valtaa pitää vielä tässä vaiheessa kevättä monivuotinen ruohosipuli, joka alkaa olla jo valmiina hyödynnettäväksi kesäkokkauksiin. Tuoreiden kylvöksien nousua saankin odotella vähän pidempään. Jännä nähdä, miten lehtikaalin viljely onnistuu! 





Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua Sinulle! 

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ellos S/S 2016 | Maistiaisia kevään uutuuksista

Joulun alla piipahdin tutustumassa Elloksen tulevan kevään uutuuksiin, joita oli esillä Aallon kodissa aivan Helsingin ytimessä, Finlandia-talon naapurissa. Aurinko paistoi joulukuulle epätavallisen kauniisti ja puiston nurmikot viheriöivät, joten keväisiä tunnelmia oli helppo vangita kuviin. 

Kevään sisustusuutuuksissa ripaus etnisyyttä tuo kontrastia vaaleaan rauhalliseen yleisilmeeseen. Merellisiä tunnelmia on aistittavissa raidoissa ja sinisävyisissä väreissä. Värimaailmassa on samaa keveyttä ja raikkautta kuin trendiväriauktoriteetti Pantonen kevään paletissa, jota hallitsevat pastelliset vaaleanpunainen Rose Quartz ja vaaleansininen Serenity, kumppaneinaan mm. vaaleaa turkoosia, harmahtavaa lilaa ja puhdasta sinistä. Värit solahtavat skandinaavisen vaaleaan sisustukseen vaivattomasti, olematta liian röyhkeitä ja brassailevia. Tyylikästä ja hillittyä, suomalaiseen makuun sopivaa. 

Kyllä sieltä mallistosta muutama tuote jäi vähäsen polttelemaan ja ihan hiukkasen mielikuvitusta kutittelee ajatus sisustuksen suuntaamisesta sinisiin veden sävyihin kesää kohti mentäessä. Kiitos Ellos ja pr-toimisto Marsaana! 

Soul

Serenity

La dolce vita







lauantai 16. toukokuuta 2015

Yrityksen ja erehdyksen kautta - pihallakin

Alan jo vähitellen kaivata kunnon terassikelejä. Eilen syötiin jo pikkumiehen kanssa välipalaa terassilla, hivenen hytisten tosin. Tänään sitten kaivoin kukkaliinan varastosta ja laitoin pöydän koreaksi. Hemtexin kerniliina on helppo ratkaisu terassin kesäsisustukseen, mutta valitettavasti se osoittautui tosi hankalaksi silittää. Viime kesän jälkeen liina nimittäin päätyi pesukoneeseen ja tänä aamuna silityslaudalle kaikkine ryppyineen. Eikä siitä kyllä sileää saanut ja saattoipa materiaali silittäessä vähän venyäkin. Ei kiva. Elän toivossa, että kostea sää saisi liinan vähän oikenemaan. Vielä kun ne liinan painot löytyisivät jostain jemmasta... 

Tältä pikkuterassi näyttää kesäasussaan. 





























Pihalla oli tänään vuorossa sijaistoimintaa. Kun kivihommiin ei nyt ole mitään inspiraatiota, on toki hyvä kehitellä pieni sivuprojekti. Tontin nurkassa kiven juurella sijaitsee laiminlyöty kukkapenkki, johon en viime kesänä kiinnittänyt juurikaan huomiota. Jotain vihreää siellä kai kasvaa kesälläkin. Penkkiä ei oltu rajattu mitenkään, joten se päättyi epämääräisesti nurmikkoon. Nyt innostuin rajaamaan sen puisella reunuksella, jota ilokseni K-Rauta myy mustana. 

Jotta homma ei sujuisi liian helposti, ostetaan ensin se reunus hetken mielijohteesta ja sen jälkeen mitataan. Kaivelin penkin reunaan kuoppaa reunukselle ja totesin aika nopeasti, että heipparallaa. Tuli ostettua puoli metriä korkeaa mallia, mikä ei millään tavalla soittanut kelloa siellä rautakaupassa. Eihän siitä kukkapenkin reunaan ole, ellei halua huvikseen kaivella nelimetristä puolen metrin syvyistä ojaa... Lisäksi reunus oli tietysti puolet liian lyhyt. Joku välähdys siinä lapioon nojaillessa sitten tuli ja kokeilin reunusta yrttilaatikon ympärille. Ja siihen se sitten jäi. Edessä oli toki toinen reissu rautakauppaan, että sain korkeaa reunusta lisää ja sen verran tuuri kävi, että matalampaakin reunusta oli mustana.

Että loppu hyvin, kaikki hyvin. Lavakaulukset maastoutuvat nyt maisemaan huomattavasti paremmin ja kukkapenkkikin sai kummasti ryhtiä! 





























Kukkapenkin reunaan on keräilty piharevohkan yhteydessä löytyneitä kiviä. Penkistä löytyy ainakin krookuksia, helmihyasintteja, narsisseja, ruusupensas (ehdonalaisessa), vuorenkilpeä ja syreeni. Jotain täytettä siihen vielä tarvitaan. Yrttilaatikossa rehottaa yksinään ruohosipuli. Perjantaina istutin siihen sidesalaattia ja rucolaa, niiden satoa saa vielä hetken odotella. Nurtsia en viitsi edes mainita. Se on nyt etupihalta niin moneen kertaan yliravattu, että mahtaako siihen mitään koskaan kasvaakaan. 

Ja koska ideoita pitää aina olla vähän enemmän kuin toteutuneita ideoita, olen nyt iskenyt silmäni liuskekiviin. Niistä tulisi aika kiva polku kiveyksen reunalta yrttilaatikolle, vai mitä? 

Leppoisaa lauantaita! 

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kukkiva piha, keväinen versio

Pihahommat ovat siinä pisteessä, että pihalle on levitetty 12 kuutiota multaa ja nurmikko on kylvetty. Näkymä on siis suurelta osin melko musta. Elän toivossa, että jossain vaiheessa alkaisi vihertääkin. Kivihommista myöhemmin lisää, se projekti on nyt istutusaltaan valmistuttua hiukan ollut jäissä. 

Naapuriin on tulossa uusi paritalo, mikä on tarkoittanut melkoista ryminää tontin rajalla. Kaivinkoneita, räjäytyksiä, kaivantoja jne on ollut ilonamme viimeiset kaksi viikkoa, nyt alkaa toivottavasti vähän rauhoittua siltä osin. Rytinä ja pölinä on osunut juuri tuohon pääsisäänkäyntimme ja ilta-aurinkoterassimme eteen, joten terassia ei ole vielä laitettu kesäkuntoon. Terassin edessä oleva kukkapenkki ei onneksi ole remppakohteena, joten sen kukkaloistosta on sentään saatu nauttia muun pihan ollessa mitä on. 

Tässä muutama ilta-aurinkoinen kuva keväiseltä etupihalta: 

Rusokirsikka hurmaa keväällä vaaleanpunaisilla kukillaan ja syksyllä leiskuvan punaisella ruskavärityksellään.

Blogien lukeminen kannattaa. Tämä tuntematon kaunokainen sai nimen, kun törmäsin siihen Hernepensaskujanne - blogissa. Ikivihreä kivikkokasvi  on nimeltään kaukasianpitkäpalko ja se tulvahtaa keväisin täyteen valkoisia kukkia. 

Vuorenkilpi on myös puhkeamassa kukkaan. Vuorenkilpi ei kuulu suosikkeihini ja olen sille ollut antamassa lähtöpassit parikin kertaa, mutta vaaleanpunaisten kukkien noustessa sydämeni heltyy ja siinä se kukkapenkin kulmalla edelleen on.

Etupihan istutusalue on iso ja hiukan sekalainen. Sateenvarjojalava on vielä varsin vaatimattoman
näköinen, mutta kesällä se on näyttävä tummassa vehreydessään. Tulppaaneja nousee maasta puun juurella. 

Nämä männyt... Saatan seuraavaksi kirjoitella siitä, miten kaivetaan vuorimänty (tms) ylös penkistä.
Epämääräinen rohjake, tilalle on suunnitteilla matalampia havuja. Kuvassa näkyy myös suikerotuhkapensas,
jota pitää taas kurittaa. Muuten se valtaa koko alueen pitkillä oksillaan. 

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Aurinkokuvia viikonlopulta ja arvontamuistutus


Arvonta onkin aiheuttanut melkoista kuhinaa täällä! Lukijoita on yhtäkkiä yli 50 ja FB:ssä tykkääjiä pian 100. Tervetuloa kaikki uudet lukijat näin yhteisesti Kivi & Kakkuun! Kiva kun olette täällä ja kommentoikaahan ahkerasti :) 

Vielä on pari päivää aikaa käydä kommentoimassa arpajaispostausta ja 
osallistua Cliniquen tuotepaketin arvontaan! Arvontaan pääset tästä KLIK. 



************************

Viikonloppu sujui keväisissä, mutta vielä lumisissa maisemissa. Aurinko heijasteli kovaksi jäätyneeltä hangelta siihen  malliin, että saattoi hiukan väriäkin tarttua poskiin. Pienestä päivetyksestä en ole kyllä yhtään pahoillani, mutta Redness solutionin testaamista aurinko hiukan sekoitti. Ajattelin nyt tätä testiä pari viikkoa jatkaa, sitten muutan vähän speksejä. 

Aurinkoa ja ulkoilmaa tuli todella tankattua, keväästä pitää nauttia silloin kun niitä kirkkaita päiviä on annettu. Ikävästi se takatalvi saattaa eteläänkin vielä jotain valkoista ropsauttaa, mutta onhan tämä viimeisen viikon aurinkoannos ollut yhtä juhlaa. Tässä muutama otos lähtevistä jäistä ja sinisestä taivaasta. Enjoy!








Tällä viikolla Kivi & Kakussa on luvassa ainakin kenkiä, kevätkenkäpaketti saapui nimittäin Zalandolta. Lisäksi Kokkikoulussa turnausbuffettien vakioherkku... kuka arvaa? (Aika helppo.)

Aurinkoista kevätviikkoa!