Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustuskuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustuskuvat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Julistetaulut luo kotoisuutta!

* Kaupallinen yhteistyö Posters Storen kanssa



Poster Storen julisteet on painettu laadukkailla musteilla 240 g paperille, jossa on mattaviimeistely. Tuloksena on upea, kestävä, vertaansa vailla oleva printti.

Poster Store houkutteli uudemman kerran mukaansa minut yhteistyöhön heidän kauniiden julisteiden sekä ajattomien ja tyylikkäiden kehyksiensä kanssa! Kiitos ♥

Tiesin jo valmiiksi että tästäkin kerrasta tulisi vaikeaa valintojen kanssa! Poster Storella on valtava määrä eri aiheisia ja upeita julisteita!
Minulla kuitenkin oli jo muutama varma valinta ja yksi niistä oli tämä tekstitaulu! Toivon että meillä olisi usein lämminhenkinen ja iloinen tunnelma jonka vieraatkin voisi aistia meillä käydessään ♥ HYGGE ♥
Joku väitti jo pari vuotta sitten että kaikenmoiset tekstit olisi kodinsisustuksessa mennyttä muotia, meillä ne ainakin uuden kodin myötä tuntuu taas vaan lisääntyvän ♥




Voi miten kauniisti omenapuut on tänä vuonna kukassaan, pihalla leijailee vieno tuoksu ja oli niitä muutama oksa tuotava maljakkoonkin ♥

Olohuoneen seinälle halusin vähän vaihtelua entisten taulujen tilalle ja niimpä tällä kertaa valitsin rauhallisen valkoisen magnoliakukka aiheen! Julisteessa olevat ruskean sävyt yhdistyi kivasti vanhoihin maalarintikkaisiin.




Julisteet yhdistettyinä kehyksiin syntyy kaunis taulu tai kuvakollaasi seinälle!




Tämä julistetaulu on ihan mun lemppari tällä kertaa ♥ Hauska teksti ja kiva pieni sisustus juttu meidän vanhan pihasaunan pukuhuoneeseen!

Tykkäätkö sinä sisustaa teksteillä tai tauluilla? Käy kurkkaamassa klikkaamalla tekstissä olevia linkkejä Poster Storen sivuilla. Sieltä löytyy moneen makuun ja tyyliin olevia julisteita ja kehyksiä sekä kuvia kivoista kollaaseista jos oma mielikuvitus loppuu kesken :)

Ens viikolla juhannus, mitäs suunnitelmia teillä on? Meillä perheillään isolla porukalla, syödään, pelaillaan, köllitään paljussa ja löylytellään pihasaunassa ♥ Eipä onnellisuuteen juuri muuta tarvi :)
Ihanaa viikon jatkoa kaikille ♥

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kevät ♥






Noin vuosi sitten oli muutto edessä tähän taloon ♥
Piha oli täynnä kinoksia, pelkkiä salaisuuksia lumen alla. Oli kihelmöivän jännittävää odottaa nurmikon alta paljastuvia kukka aarteita!!

Joka vuosi jaksan hämmästyä entistä vahvemmin tätä valtavaa energian määrää mikä nousee koko kroppaan Maaliskuun alkupuolella, silloin, kun aurinko ja valo herättelee nukkuvaa luontoa ja minua talvipesästä.

Ja tämä talvi oli unelmieni talvi, en kaipaa lunta, en pakkasta kun Marras/Joulukuuksi tuomaan tunnelmaa joulun juhlaan!

Ulkona tuoksuu selvästi jo keväälle. Aivan pian avoterassin paviljongin runkoon laitetaan katto ja verhot, grilli tuodaan vajasta ja sohvalle levitetään päälliset. Mitä sitä odottelemaan enää kun kevät kuume on jo ihan pitelemätön ♥
Auringon lämmittämä lasitettu terassi, lehtien välistä esiin pyrkivät suloiset helmililjan kukat, lintujen laulu aamussa, ensimmäinen puutarhalla käynti ja ne ekat aamuteet ulkona, I LOVE IT ♥



Eilen käytiin Repoveden kansallispuistossa kävelemässä, nauttimassa kauniista päivästä ja paistamassa makkaraa! Metsä on kyllä äärimmäisen rauhoittava paikka ja jokaisen kannattaisi välillä piipahtaa metsässä nauttimassa luonnonterapiaa. Suomi on täynnä ihania metsiä ja kauniita järvimaisemia ♥ Aika halpaa luoda itselleen arjen luksusta!

Tänä kesänä yhtenä lomatoiveena meillä olisikin kierrellä vähän Suomea ja nähdä paikkoja missä ei olla käyty tai mihin kaipaa uudestaan. Minä olen aika paljon nähnyt lapsena tätä kotimaata, kun asuntovaunulla kierreltiin kesälomalla Suomen mantuja ristiin rastiin, mutta ei niitä lapsuudessa nähtyjä paikkoja enää kovin hyvin muista :)

Kun korona virus jyllää, täytyy hillitä halua lähteä ulkomaille ainakin niin kauan kun näin suositellaan ja uhka on todellinen!

Toivotaan siis Suomeen pitkää ja kuumaa kesää :)




Alakerran maalaus projekti valmistui jo Helmikuun alussa ja ollaan oltu äärimmäisen tyytyväisiä lopputulokseen. Muutamia korjattavia paikkoja jäi mutta vanhassa talossa nekään ei ole niin justiinsa. Maali on sopivasti kulunut laminaatin reunojen kohdalta ja lattia näyttääkin nyt enemmän lautalattialta. Koti on paljon paljon valoisampi ja niiiiin rauhoittava ♥



Valkoinen tuo enemmän tilan tuntua ja raikkautta ♥ Muutos on valtava ennen ja jälkeen kuvissa, eikö?



 Luulisi että täällä olisi tehty isompikin remontti! :)





Olohuoneeseen vaihdettiin myös pöytä! Arkkupöytä oli ollut 15-vuotta meillä ja nyt tuli aika vaihtaa! Kaivattiin pienehköön olohuoneeseen jotain kevyempää ja sirompaa. Mies toi kauniin metallisen tarjotinpöydän kokousmatkaltaan Espoolaisesta Cafelattelifestyle myymälästä ♥
Pöytä sitoo nyt harmaan vuolukivitakan ja sohvan yhteen olohuoneessa!

Makuuhuoneeseen löydettiin uudet yövalot, kun mies ei nähnyt lukea kunnolla entisillä lampuilla. Uudet valaisimet sopii makuuhuoneeseen kun nenä päähän ♥



Meillä vietellään nyt koiranpäiviä, kun äidin koira tuli viikoksi hoitoon!
Pipsa on kaksivuotias yorkshirenterrieri ja aika veikeä ja suloinen paketti ♥

Vanhempi tytär on allerginen koirille ja jouduttiinkin sen vuoksi luopumaan omasta muutamia vuosia sitten, mutta allergia lääkkeillä pysyy tytön allergia toivottavasti viikon kurissa! Ja vielä kun nukkuu yläkerrassa, mihin Pipsa koiralla ei ole ollenkaan menemistä.

Aika kylki kyljessähän tässä yhdessä ollaan, ihana Pipsa ja minä ♥


Ihanaa uuden kevät viikon alkua kaikille ja aurinkoista Maaliskuuta ♥
Kuka muu odottaa kevättä yhtä paljon? :)

lauantai 25. tammikuuta 2020

Laminaatin maalaus projekti ja keittiön muutos!




Heipat Lauantai-iltaan ♥

Meillä toteutettiin menneellä viikolla laminaatin maalausprojekti keittiössä, jota jännitin etukäteen hieman kuinka se onnistuu! Olin lukenut paljon juttuja blogeista jo monta vuotta, kuinka hyviin lopputuloksiin moni oli päässyt, mutta silti arvelutti voisiko noin "helposti" oikeasti saada lattioihin uusi raikkaampi ilme.

No lopputuloshan oli IHANA ♥ ♥ ♥

Jos alakerran lattioita olisi käynyt uusimaan uusilla materiaaleilla, olisi hintaa tullut vähintäänkin kolminkertainen summa! Joskus valinta on sitten vinyylikorkki, jos ikinä enää koen siihen tarvetta ;)

Instagramissa kyseltiin asiasta paljon ja lattia sai super paljon kehuja, kiitos niistä ♥ Siksi nyt kertaankin vielä tässä kuvien lomassa tekovaiheet!



Ensin siis pesin lattiat oikein kunnolla muutamaan kertaan lattian pesuaineella. Tässähän voisi käyttää vaikkapa maalipesua tai soodakide liuosta, joka vähän kuluttaa maalattavaa pintaa, jos oikein haluaisi olla huolellinen. Myös pieni laminaatin hiominen auttaa maalia kiinnittymään hyvin pintaan mutta uskoin otex akvan hoitavan homman muutenkin :) Olen aina vähän tämmöinen huoleton maalari!
Vesiohenteisella Otexilla maalasin ensin nurkat ja puulistat pensselillä. Sen jälkeen maalasin loput lattiasta varrellisella telalla! Telan täytyy olla laadukas ja tehdä sileää jälkeä! Otex kuivuu noin 4 tunnissa päälle maalattavaksi, mutta maalasin illalla lattian jolloin aamuun mennessä se oli saanut kuivua kunnolla rauhassa useamman tunnin.




Seuraavana päivänä tartuntapohjamaali sai päälleen lattiamaalin. Betolux akva on siihen huippuvalinta! Betolux akva on tunnin päästä uudelleen päälle maalattavissa ja tekee hommasta nopeaa! Vesiohenteiset maalit on lähes hajuttomia sekä helposti pestävissä pensseleistä ja sormista. Joskus aika usein myös hiuksista :D Sekä tietysti ne on myös ympäristöystävällisempiä kuin liuotin ohenteiset haisevat ja hitaasti kuivuvat maalit!

Parin päivän päästä projekti oli valmis ja olin ihan super ihastunut meidän uuteen keittiöön! Tuntuu niinkuin siellä olisi tehty valtava remontti, vaikka suhteellisen pienellä tekemisellä saatiin aikaan valtava muutos ♥



Nyt on niin meidän näköistä!!! ♥ Ensimmäinen huone neljästä on valmis ja täytyy sanoa että vähän kauhun ja innostuksen jännitteisissä tunnelmissa mennään koska makuuhuoneesta ja olohuoneesta on siirrettävä aika isojakin huonekaluja toisiin huoneisiin... Sekamelska ehkä eniten stressaa, mutta onneksi se kestää vaan hetken ja lopputulos kuittaa pienet ärsytykset ♥

Liian valkoistakaan ei haluta ja siksipä lattialle valinnaksi osui luonnonkuituinen juuttimatto. Juuttimatto yhdistyy hyvin keittiön rottinki tuoleihin, lamppuun ja muihin rottinkisiin keittiön tavaroihin. Tummat tammitasot näkyy nyt selvemmin eikä sekoitu eri sävyiseen pyökki lattiaan. Keittiössä on minusta nyt harmonia, valoisuus ja raikkaan puhdas tunnelma ♥



Teräksen sävy ryhdittää muuten niin vaaleaa keittiötä. Olen todella tyytyväinen meidän valintoihin tässä talossa, kun ollaan edetty remonteissa ja suhteellisen pienellä budjetilla tehty koko muutos vuoden sisällä. Luovuus, ideointi, kärsivällisyys oikean ratkaisun löytymiseen ja punaisen langan seuraaminen ja siitä kiinni pitäminen mahdollistaa tyytyväiseen lopputulokseen ♥



Suuren kuuden hengen pöydän vaihtaminen neljän hengen pöytään oli alussa shokki ja nyt ratkaisu tuntuu ainoalta oikealta. Vaikkakin iso perhe ei tuon pöydän ääreen kokoonnukkaan niin meidän tämän katon alla asuvat tuohon mahtuvat. Me jaksetaan odottaa tulevaisuudessa makuuhuoneesta vapautuvaa ruokailutilaa ja sitä ennen me sovelletaan tarpeen mukaan. Onneksi kevään tullessa meillä on lasitetulla terassilla isot tilat ruokailla ja lämpimällä ilmalla avautuu ovet myös avoterasille paviljongin suojaan. Joten kevään ja kesän juhlissa jokainen vieras varmasti mahtuu istumaan ♥

Nyt kuitenkin on ihanaa että keittiöön vapautui tilaa kokata ja leipoa! ♥



On erittäin tärkeää että me ollaan molemmat miehen kanssa tyytyväisiä! Mies on ilmoittanut ettei halua liian valkoista ja minä sitten yritän parhaani mukaan pitää tämän talon tasapainossa niin ettei unohdu ne tärkeät väripilkut sisustuksessa. Onneksi kukilla, tyynyillä, puulla ja tekstiileillä saa kotiin kotoisuutta ja lämpöä valkoisen rinnalle. Luonnonmateriaalit ja pehmeät beigen sävyt on tällä hetkellä makuuhuoneen valtteja ja en malta odottaa kun lattia muuttuu rauhoittavan valkoiseksi ja tuo näitä materiaaleja sieltä esiin entistä selvemmin ♥

Joten ei muuta kun seuraavaa projektia kohden :) Ensin kuitenkin lähdetään huomenna miehen kanssa pienelle kahdenkeskiselle hotelli minilomalle ♥ Sitten jaksaa taas jatkaa!

Ihanaa viikonloppua sinulle ♥

tiistai 31. joulukuuta 2019

Muistoja vuodesta 2019 ♥








Kun katselin puhelimen satoja kuvia tästä menneestä vuodesta, päällimmäisenä jäi mieleen että vuosi 2019 kohteli meitä lempeästi ♥ Meillä oli kymmeniä eri tapahtumia, juhlia, reissuja ja paljon paljon arjen luksusta perheen kanssa sekä hyvien ystävien! Tärkein ja merkittävin tapahtuma oli oman talon osto!! Ensi hetken hyvä tunnelma ei ole häipynyt, talossa on kotoisa fiilis ja lämpöinen olo, vieläkin ♥
Kuvia selatessa tuli mieleen että vaikka onkin paljon asioita mitä tehtiin rahalla, ei asennetta kuitenkaan voi kukaan ostaa, eikä läheisyyttä perheen välille. Ylpeästi haluan todeta että mulla on taito tehdä melko pienistäkin asioista merkittäviä meille ja se auttaa jaksamaan arjessa. Jokaisessa viikossa on hyvä olla pientä tuiketta silmäkulmassa ja elämisen nälkää, niin syntyy ihania muistoja! Tätä taitoa aion vaalia, aion ottaa niistä sekunninkin kestävistä onnenhetkistä kiinni ja toivoa että ne kantaa silloin kun edessä on vastoinkäymisiä. Vastoinkäymisiä ei kuitenkaan pidä jäädä odottamaan, ne tulee odottamattakin, jokaiselle, aina välillä!

TAMMIKUU

Oli jännittävä! Oltiin käyty katsomassa joulun jälkeen omakotitaloa ja tehtiin samantien tarjous. Huomasin itsessäni uutta, en kertonut asiasta alussa juuri kenellekkään. Vanha homehelvetti historia koputteli välillä pelotellen, että kannattaako ottaa uudelleen vanhan talon riskiä...
Tehtiin ehkä ikinä parhain reissu miehen kanssa Hotel&Spa Resort Järvisydämeen ♥ Vaikka oltiinkin vaan vuorokausi, riitti se lataamaan akut kaksin! Välillä on tärkeää muistaa perheessä myös parisuhde!!
Kuun viimeisenä tehtiin talokaupat ♥ ♥ ♥  Olin päälle nelikymppinen, ensimmäinen omantalon puolikas, oi sitä pakahduttavaa tunnetta joka ei oikein tiennyt miten oisi tunteiksi purkaantunut ♥







HELMIKUU

Kihelmöivän ärsyttävää odotusta. Maaliskuuhun tuntui olevan piiiitkän pitkä odotus kun, talo olisi tyhjä ja avaimet meillä käsissä. Toisaalta tekemistäkin oli ennen sitä! Shoppailua Ikeassa, shoppailua siellä täällä ja vähän tuolla...
Kevään odotusta, sisustus suunnittelua! Kerittiin kyllä käydä Tahkolla viikonloppua viettämässä ja tehtiimpä retki myös Lahden Hoploppiin lapsenlapsen kanssa, reissu oli rankka, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy :D









MAALISKUU

Remontti käynnistyi, laskettiin päiviä, koska voisi nukkua ensimmäisen yön oman katon alla ♥
Päivitettiin keittiö, maalattiin kattoja ja tapetoitiin! Rakkautta ensi kohtaamisella lasitetun terassin kanssa, kodin sydän mulle, ainakin puolikas! Nuorimman lapsenlapsen ekat synttärit, niin tärkeä päivä ♥
Luulin että istuisin päivät pitkät kirjoittamassa uusia sisustus postauksia, mutta kaikesta uudesta niin hämmentyneenä en kerennyt, malttanut, jaksanut! Oli kiire saada miehen talvilomalla koti kuntoon ja muutto tehtyä!






HUHTIKUU

Nautittiin auringosta, KEVÄT ♥ Valtterin syntymäpäivistä alkaa oikein juhlakausi. On vävyn, miehen ja tyttöjen synttärit, nimppareita, pääsiäistä ja vappua... Toukokuussa jatkuu minun syntymäpäivillä ja lapsenlapsien nimipäivillä eikä vähäisempänä, äitienpäivä ♥
Huhtikuussa käytiin kevätmessuilla ja upotettiin sormet mustaan tuoksuvaan multaan, ensimmäinen puutarhalla käynti on aina se paras!







TOUKOKUU

Juhlittiin ja odotettiin kesää ♥ Oli niin ihanaa kun oli oma piha! Alkoi olla ikävä Kreikkaan, tilattiin matka! Odotus alkoi! Pää oli pyörällä välillä kaikesta, ei ihme jos ei oikein pysynyt välillä menossa itsekkään mukana :D










  

KESÄKUU

Fiilisteltiin kesästä, auringosta, lämmöstä ja vietettiin koko perheen juhannus ♥ Vietiin papan kanssa tytöt ja lapsenlapset huvipuistoon vanhempineen! Oli ihana juhannus! Remontoitiin pihasaunaa maalaten ja loppukuusta matkustettiin tyttöjen kanssa hotellilomalle Helsinkiin vuorokaudeksi ja sieltä juhlimaan taas syntymäpäiviä, Helmiina 3v ♥





HEINÄKUU

Odotettiin kesälomia, muu perhe kävi Suonenjoen mansikkakarnevaaleilla juhlimassa kun olin töissä ja katsoin lapsenlapsia. Vierailtiin Helmiinan ja Valtterin kanssa Kuopion eläinpuistossa *suosittelen ja paljon paljon kesäpuuhia puutarhassa. Joka päivä keväästä asti riitti ihmeteltävää ja uutta kasvua. Kerrassaan upea piha saatiin talolle! Viimeinen päivä Heinäkuuta lennettiin Kreetalle viikoksi!






ELOKUU

Nautittiin auringosta kesäloman ensimmäinen viikko Kreetalla all inclusive hoidolla. Täydellistä lomaa ♥ Vaikka pettyneitä oltiinkin ruokaan! Onneksi Kreeta oli tuttuja ihania ravintoloita pullollaan ♥
Suomessa jatkettiin kesälomaa ja korjattiin satoa pienestä kasvihuoneesta!! Ajatukset harhaili usein tulevaan syksyyn. Kaksi vuodenaikaa kokematta vielä uudessa kodissa!







SYYSKUU

Otettiin ilo irti uuden paljun tuomasta viihdykkeestä pihassa ja terassille ilmestyi värejä! Malttamattomana jo odotteli kirpsakoita kuulaita syyspäiviä jolloin sai laittaa tulet takkaan ja käpertyä sohvalle. Kesän jälkeen tulee tunne hetken levätä ja laittaa ovet säppiin :)





LOKAKUU

Vihdoin takkatulen tunnelmaa, Halloween juhlia, kynttilöitä ja jouluradio netistä! Käytiin Tallinnan risteilyllä, vietettiin rauhakseen syyslomaa ja tulihan se Lokakuun loppu jolloin hain varastosta tonttuja ja muita joulukoristeita! Tätä olin odottanut ♥



 

  
MARRASKUU

On aina ihanan tunnelmallinen ja jouluinen ♥ En saisi joulusta tarpeeksi jos aloittaisin sen myöhemmin. Joka päivä soi jouluradio, autossa sekä kotona ja pakettien ostot hoidin suuremmaksi osaksi Marraskuun alkupuolella! Se tuntui niin hyvälle että päätin aloittaa keräämään lahjoja jo pitkin vuotta erilaisiin juhliin heti joulun jälkeen ja korissa on jo muutama hankittu! ;)
Marraskuu ei ole pimeä jos laittaa kynttilöitä ja kaamosvaloja! Lunta kyllä olisi kaivannut, minusta se kuuluu Suomalaiseen jouluun ♥
Marraskuussa vietetään taas paljon meidän perheessä juhlia, yhdet tärkeimmistä oli Amalian 4v juhlat joihin sain taas leipoa tytön toivoman suosikki kakun ♥






JOULUKUU ♥

Meni taas kiireellä ohitse! Keskellä kuuta jännitettiin kuopuksen Suomen mestaruuskisoja cheerleadingista ja sijoitus oli odotettua parempi tytöillä. Oli huippu tunne kun tytöllä alkoi tauko treenaamisesta, tämä harrastus kun vie paljon aikaa viikossa tytöltä sekä resursseja vanhemmilta! On välillä ansaittua levätä!

Jouluna kokoonnuttiin kaikki taas yhteen ja ääniaaltoja murtui..  Oli taas onnistunut ja ihana joulu ♥

Ajatukset tulevassa vuodessa, tulee olemaan paljon merkittäviä tapahtumia ja juhlia koko vuosi täynnä! Kuopus pääsee ripille ja saa mopokortin, vanhempi tyttö täyttää 18v ja ajaa ajokortin. Vanhojen tansseja tanssitaan lukiossa Helmikuussa ja puku sekä kengät onneksi jo löydetty ♥

Joten postauksien aiheet ei lopu, riippuu taas asioiden hektisyydestä kuinka paljon tänne niitä saan tuotettua! Instan puolella jatketaan samaan malliin ja nähdään tarinoissa joka päivä! Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille, kiitos tsemppi viesteistä sekä kiinnostuksesta ja monista ihanista kommenteista ♥

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA SYDÄMELLISET ♥

P.S Onneksi olin aloitellut tätä postausta jo aikaisemmin koska nyt makaan influenssassa sohvan pohjalla, pysykäähän terveenä!