Maagisen rauhallinen hengähdystauko kahden maailmansodan välissä, vain hetki ennen holokaustia... Lyhyeen rauhan aikaan sijoittuva Tyhmä neitsyt pitää sisällään kokonaisen kadonneen maailman: teos on oivaltava kuvaus Haagin ja Antwerpenin juutalaisyhteisöistä 1920-luvulla mutta ennen muuta se on herkästi kirjoitettu nuoren tytön kasvukertomus, tuokiokuva matkalta kohti aikuisuutta - ja ymmärrystä.
12-vuotiaan Gittelin kotona kuohuu: tytön isän epäonnistuneet liiketoimet synnyttävät vanhempien välille riitoja, joiden pääteeksi äiti uhkaa jättää miehensä ja suuntaa tyttärensä kanssa oman sukunsa huomaan Antwerpeniin. Mutta takaisin Haagiin palataan aina kun viha lauhtuu ja äidin lapsuudenkoti lukuisine sukulasineen alkaa ahdistaa. Gittel oppii nauttimaan matkustamisesta: Haag, jonne perhe on muuttanut maanpakoon ensimmäisen maailmansodan aikana Belgiasta, edustaa kotia ja ikävää kouluelämää, Antwerpen taas seikkailua, lomaa ja uusia elämyksiä. Lopullinen muutto takasin synnyinmaahan venyy isän saamattomuuden vuoksi, mutta Gittelin mielestä tilanne on mitä ihanin...
Simonsin tarina saa voimansa yhteisöllisyydestä. Tädit, enot, isoäidit ja isoisät, lapset ja vanhemmat muodostavat keskenään tiiviin verkoston, joka laajenee lähisuvun ulkopuolelle, kaukaisiin tuttaviin ja naapureihin asti. Sukupäivällisiä ja syntymäpäiviä pidetään tämän tästä, niihin osallistuvan porukan koostumus selviää usein vasta h-hetkellä, eikä kaikia läsnäolijoita edes tunneta. Ketään ei kuitenkaan lähetetä tästä piiristä pois, vaan kaikkia siedetään - tiettyyn rajaan saakka - olipa kyse sitten ammattikulkurista, kaikkien salaa inhoamasta itsetietoisesta, rehentelevästä ja juonikkaasta kauppiaasta tai Isidor-sedän 'salaisesta' rakastajattaresta. Lopulta tunteet kuohahtavat, mutta laajan verkoston yhteys säilyy natinosta huolimatta murtumattomana. Niin on ollut aina ja niin on aina oleva...
Elämä täyttyy ihmisistä, äänistä, kielten sekamelskasta ilosta, suruista, juoruista ja juonitteluista. Ja tämän kaiken keskellä kasvaa Gittel, onnellisen tietämättömänä pian seuraavista kauhun vuosista. Vielä nyt Gittelin maailmassa on kaikki hyvin. Koska Simons on kirjoittanut tarinansa lapsen näkökulmasta, kaikki mahdolliset viitteet tulevista kauhunajoista pysyvät Tyhmässä neitsyessä piilossa tai ne korkeintaan häivähtävät jssakin taustalla, haaleina varjoina kaukana Gittelin arjesta.
Aikuisten maailma on tytölle vielä kovin kaukainen. Hän kyllä törmää siihen, hämmentyy ja saa hyväuskoisuutensa vuoksi vähän nenilleenkin. Simonsin lempeän satiirinen kerrontatyyli antaa lukijalle viitteitä myös lapsen yllättävästä viisaudesta: nuori sankaritar lukee kanssaihmisiään toisinaan kuin avointa kirjaa - ja osaa olla paljastamatta kykyään aikuisille. Asetelma tuo Simonsin kerrontaan herkullista tilannekomiikkaa. Tarpeen tullen tyttö pakenee mielikuvamaailmaansa, löytää Antwerpenistä epätavallisen ystävän ja Steinway flyygelin, jotka tuovat elämään jännitystä ja suloista lumoa.
Vuonna 1911 Antwerpenissä varakkaaseen juutalaissukuun syntyneellä Ida Simonsilla oli monia yhtymäkohtia romaaninsa nuoreen päähenkilöön. Hän syntyi Belgiassa ja joutui ensimmäisen maailmansodan sytyttyä lähtemään sieltä evakkoon Alankomaiden puolelle. Simons rakasti pianonsoittoa kuten Gittelkin (hän toimi konserttipianistina aina 1950-luvulle), ja olipa hänellä sama syntymäpäiväkin kuin sankarittarellaan. Tietämäni mukaan Tyhmä neitsyt ei kuitenkaan ole Simonsin muistelmateos.
Simonsin omassa elämässä olisi kuitenkin ollut aineksia moneenkin teokseen. Hän joutui keskitysleirille, josta selvisi hengissä kuin ihmeen kaupalla, mutta menetti siellä terveytensä ja joutui lopulta luopumaan konserttipianistin urastaan. Kirjoittaminen toi taiteilijalle lohtua ja avasi taiteilijalle uuden uran. Valitettavasti tämä hieno, lempeällä huumorilla maustettu teos jäi Simonin ainoaksi romaaniksi, sillä kirjailijatar kuoli vain vuosi teoksen ilmestymisen jälkeen.
Tyhmä neitsyt nousi Alankomaissa uuteen kukoistukseensa vuonna 2014 ja on sen jälkeen herättänyt innostusta myös maan rajojen ulkopuolella. Suomeksi teos ilmestyi tänä keväänä. En ihmettele teoksen saamaa suitsutusta: Simonsin kerronta on herkkävaistoista ja viehättävää. Tyhmä neitsyt jäi mieleeni Schumannin pianosävelinä, ilkikurisena ja iloisena sitrustuoksuna, häivähdyksenä ujoa ja herkkää narsissia...
Muualla blogeissa: Annelin kirjoissa, Järjellä ja tunteella, Kirjapolkuni, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Mari A:n kirjablogi, P.S.: Rakastan kirjoja, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Yöpöydän kirjat...
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.
Ida Simons: Tyhmä neitsyt (Een dwaze maadg, 1959)
Gummerus 2016
Suomentanut Sanna van Leeuwen
Alkukieli: hollanti