(Luku)päiväkirja: Ei edes yhtä, paitsi ehkä Utrio

Keskiviikkona 5.1.2022

Kyllä nyt menee huonosti ainakin lukujen valossa. Ollaan jo menty viisi päivää tammikuusta eikä minulla ole luettuna yhden yhtä kirjaa loppuun saakka.  

Kuten aina statistiikkojen osalta, ei pidä katsoa pelkästään numeroita vaan dataa niiden takana, jotta tulkinta olisi edes sinnepäin oikein. Toki on ollut kiirettä töissä, mutta olen minä lukenutkin. Nyt vain sattuu olemaan niin, että kesken on useampi järkäle ja savottaa jäljellä vielä melkoisesti ennen viimeistä sivua. 

Tällä hetkellä minulla siis on (enemmän tai vähemmän) aktiivisessa luvussa seuraavat opukset. Eteneminen on hitaammanpuoleista paitsi mahtavan sivumäärän vuoksi, myös kunkin kirjan vaatiman keskittymisen takia. Yksikään ei ole sisällöltään nopeasti luettavaa välipala-ainesta. 

• Haruki Murakami Vieterilintukronikka, josta luettuna 151s/744s
• Ritva Kylli : Suomen ruokahistoria, josta luettuna 186s/470s
• Anna-Liisa Haavikko : Kaari - Kirjailija Kaari Utrion elämä. Erja Manton lukemasta äänikirjasta kuunneltuna 18h18min ja jäljellä noin 50min. 

Ei siis hätää. Kyllä minä luen. Sitä paitsi, Taustapeili-postausten ihmettelyssäkin meni hetki. 

Ensimmäisenä taidan näillä näkyvin saada loppuun tuon Kaari Utrion elämäkerran, todennäköisesti jo myöhemmin tänään. Aion nimittäin nauttia pitkän viikonlopun alusta lukemalla rauhassa normaalia myöhempään. 

Kaari - Kirjailija Kaari Utrion elämä on osoittautunut ennakko-odotuksiani vielä paljon mielenkiintoisemmaksi. 

Olen toki Utrioni lukenut jo varhaisteininä ja nyt taas vähän tiheämmässä viime vuosien aikana kuunnellut äänikirjoina. Nuorena ahmin keskiaikaa, näin vanhempana olen tykästynyt 1800-luvun tapakomedioihin. Molemmat ovat olleet runsaasti aikansa kuvausta sisältäviä, romantiikkaa tihkuvia ja tapahtumia täynnä olevia historiallisia romaaneja. 

En ole ihan varma uskaltaudunko tarttumaan enää noihin keskiaikaisiin "rouvasporno"-romaaneihin, kuten 70-80-luvulla vanhoilliset ja kateelliset Utrion kirjoja kuvasivat, mutta vielä taitaa olla jäljellä noita  myöhäisempiäkin. Vanhempien teosten uudelleen lukemisen välttelyn syynä on ehkä vähemmän rohkeiden kohtausten pelko kuin nuoruuden lukuelämyksen laimentuminen aikuisen kokemuspohjalta. 

En varmastikaan ole ainoa, jolla Utrio on kulkenut mukana melkoisen nuoresta lukijasta tähän päivään. Siksi hänen elämäkertansa onkin niin mielenkiintoista luettavaa. Useampi kirja tuntuu tutulta ja sen syntytarina syventää yhteyttä. 

Lisäksi, harva kirjailija tai yleensäkään minkään ammatin edustaja, on niin laaja-alaisesti ja aktiivisesti osallistunut myös aikansa keskusteluihin ja tapahtumiin. Onhan Utrio vaikuttanut mm. aktiivisena kirjoittajana, paikallispoliitikkona, presidentin valitsijamiehenä (tai -henkilönä kai nykyään pitäisi sanoa), erilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä ja Kirjailijaliitossa, puhumattakaan laajasta kontaktiverkosta ja roolista Suomen kulttuurielämässä. Haavikko on osannut kirjailijan elämäkerran lisäksi luoda aiheelleen sopivasti myös kontekstina suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja tapahtumia 40-luvulta tähän päivään. Erityisen kiinnostavaa oli lukea myös suomalaisen kirja- ja kustannusalan kehityksestä. Onhan Kaari Utriolla ollut alusta alkaen Tammen perustajan tyttärenä myös erityisen läheinen suhde kyseiseen toimialaan. 

Kirja etenee enemmän tai vähemmän kronologisesti. Välillä vähän hypätään ja sitten taas palataan taaksepäin aiheesta riippuen, mutta suurilla linjoilla edetään vuosikymmenestä toiseen. Välillä tarina menee juonenkaareltaan loogisemmin, välillä hajaudutaan yksittäisiin aiheisiin ja lyhyisiin lukuihin, mutta koko ajan pysyy aihe kasassa. 

Erja Manto lukijana on tietysti taitava ja sopii tähän kirjaan erittäin hyvin. Hän lukee elävästi, muttei teatraalisesti. Tapahtumat ja henkilöt suorastaan syntyvät kuvina silmien eteen. 

Olen siis nauttinut elämäkerran kuuntelusta valtavasti. Tämä taitaa olla yksi parhaita lukemiani/kuuntelemiani. Osansa on tietysti mielenkiintoisella päähenkilöllä, mutta paljon on vaikutusta myös hyvin taustoitetulla käsittelytavalla. Tätä voi suositella niin historiasta, kirjallisuudesta kuin ihan vain ihmiselämästä kiinnostuneelle lukijalle. 

Saippuaprinsessa

Olen tykästynyt näihin pariin viimeksi kuuntelemaani Kaari Utrioon. Jo Pappilan neidot oli vähän niin kuin vinosti hymyilevä historiallinen romanssi. Siinä ei ketään henkilöistä päästetty oikein helpolla. Sama hykerryttävä meno jatkuu nyt Saippuaprinsessassa.

Myönnän hymyilleeni ja välillä vähän hymähdelleeni riemastuttavien käänteiden ja hienostuneesti karikatyyrimäisten henkilöhahmojen touhuille ja pyrkimyksille. .

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa
Oma ostos Elisa Kirjasta - äänikirja 
lukijana: Susanna Haavisto 

Ulrika Rutenfelt vietti lapsuutensa isänsä kanssa laulusaloja samoten. Miten ihmeessä sellaisissa toimissa voisi oppia hienoksi nuoreksi neidiksi? Onneksi hänellä on kahmaloittain rahaa. Se auttaa, vaikka alkuperänä olisikin saippuaa sivutoimenaan myynyt teurastaja-isoisä. Kun on velkaa, eikä omaisuutta näkyvissä ennen isosedän kuolemaa, kelpaa porvarillisempikin omaisuus. Eikä romanttisen kauniin nuoren miehen luulisi olevan vaikeaa hurmata maalaistylleröä?

Niinhän sitä voisi luulla, mutta kummasti päätyy kapuloita veljensä onnea juonittelevan seurapiirikaunottaren rattaisiin, eikä omastakaan aviomiesehdokkaasta ole oikein apua - niin paroni kuin tämä onkin. Kaiken lisäksi tuleva anoppikin on saamaton kurinpitäjä eikä kälyn käytöksessä ole kuin parannettavaa. Onneksi sentään kotiopettaja on ryhdikäs ja silmää miellyttävä periaatteiden mies.

Kirja on edelleen täynnä asiantuntevaa ajankuvausta, mutta ihmisten kohdalla Utrion kynä on muuttunut entistä terävämmäksi. Jokaiselle voi vuorollaan nauraa ja ihmisten halut, toiveet ja heikkoudet lävähtävät esiin lukijan analysoitavaksi. Kovin kriittinen tosin ei kai kannata olla, sillä kyseessä ovat inhimilliset piirteet, joihin sortunee itse kukin kohdallaan...

Kovasti siis nautinnollinen kuunneltava, joka ainakin minua kannusti lähtemään ylimääräisillekin kävelykierroksille. Onneksi, sillä noin muuten ovat aktiivisuusrannekkeen tilastot olleet surkeaa luettavaa. Ihan pakko olisi ryhdistäytyä, vaikkei kelikään kyllä asiaa auta, perheeseen iskeneestä flunssaviruksesta puhumattakaan.

Susanna Haaviston lukeminen on ammattitaitoista ja sujuvaa. Hän sai tarinan soljumaan ja jollain tavalla pysymään selkeänä huolimatta Utriomaisen pitkistä henkilöistoista. Kaiken kaikkiaan Saippuaprinsessa on erittäinkin suositeltava ja äänikirjaksi vallan mainiosti taipuva epookkiromaani.

Pikantit pappilan neidot

Onko kukaan muu kyllästynyt ehkä vähän kipakoihin, mutta hyveellisiin mamselleihin, jotka viattomina etsivät aviomiestä pelastamaan köyhyydestä ja muista elämän karikoista? Myönnän toki, että aina välillä on tuollainen herttainen ja ennalta-arvattava tarina hyvinkin paikoillaan, mutta huokailin minä kuitenkin vähän Kaari Utrion Pappilan neidot -äänikirjaa aloittaessani. Utriollahan noita tyttösiä riittää ja usein he ovat juuri sellaisia siveydensipuleita ja muutenkin vietävissä.

Sitten jossain kohtaa kirjaa piristyin ja huomasin käveleväni ylimääräisiä lenkkejä kuulokkeet korvissa.

Kuva Tammi

Kaari Utrio: Pappilan neidot 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukija: Lis Laviola

Pastori Israel Löfberg on varsinainen kotityranni ja pahemmanlaatuinen egoisti. Vaimo ja 11 lasta elävät köyhyydessä, mutta isäntä vaan tilaa lehtiään. Sitten inhottava kauppias kosiskelee perheen kaunotarta ja sehän tietysti ratkaisisi kaikki taloudelliset ongelmat. Paitsi, että Hedvigillä on varalleen ihan muita suunnitelmia.

Sara saa isän ylhäiseltä tädiltä kutsun Helsinkiin. Varusteet hankitaan, mutta jo matkalla myrkyssä matka muuttuu odotuksista poikkeavaksi, eikä Helsinkikään ole ihan niin kuin kuviteltiin. Sara huomaa itsessäänkin piirteitä, joita hyveellisessä ja hurskaassa pappilan neidossa ei odottaisi löytävänsä. Lovisa puolestaan on piiloutunut keittiöön ja pitää huolta koko pappilan taloudesta. Kaikki vain onnettoman rakkauden vuoksi.

Kunkin tytön kohdalla tarina tietysti etenee tavallaan odotetusti, mutta sankarittarista löytyy hauskasti särmää eivätkä he välttämättä ole ollenkaan ihan niin siloisia kuin voisi pappilan mamselleilta odottaa. Miehet eivät aina olekaan pelastavia sankareita eikä elämän auvo ala avioliitosta. Varsin piristävän pikanteiksi osoittautuivat nämä pappilan neidot.

Muuten kirja on tietysti täynnä taattua Utriota eli rikasta ja elävää kuvausta aikakaudesta. Kirjassa liikutaan sekä Somerniemen suunnalla maaseudulla että Helsingin seurapiireissä. Henkilöitäkin riittää kaikista yhteiskuntaluokista ja rooleista. Utrion historiallisia kuvauksia on aina nautinnollista lukea, tai tässä tapauksessa kuunnella. Lukijakin eli Lis Laviola osasi asiansa ja jotenkin hänen tapansa lukea sopi tähän kirjaan vallan mainiosti.

Pappilan neidot on siis ehdottoman suositeltava vaikka tulevan hiihtoloman huvitukseksi. Mahtaako olla vielä peräti tarjouksessakin? Puhelimeen Elisa Kirjan sovelluksella ladattuna saa äänikirjan luettavakseen kätevästi. On se mahtavaa, miten paljon nykyään on kaikenlaisia sovelluksia ja palveluja tarjolla. Laadukasta ajanvietettä saa ladattua muutamalla klikkauksella.

Vaitelias perillinen - arvasitte oikein, kesäkirjahan tämä

Minä olen ihan mahdoton noiden Elisa Kirjan tarjousten osalta. Aina tulee ladattua, kun uutiskirje vilahtaa silmissä. Tosin täytyy sanoa, että hyviä kirjoja tarjouksista löytyy. Nytkin on Hobitti ja Taru sormusten herrasta äänikirjana tarjolla kohtuulliseen hintaan. Kannattaa tarkistaa.

Kaari Utrio: Vaitelias perillinen
Elisa Kirjan alesta 
Lukijana Kaija Kärkinen 

No, enhän minä tietenkään mitään tyhmyyksiä lataile. Kaari Utrion Vaitelias perillinenkin on aivan mahtava ja taattua viihdettä.

Paronitar Claudia Bravert saapuu vaatimaan lapselleen kuolleen miehensä perintöä. Naapurikartanoon on saapunut vaiteliaana ja vähän tyhmänäkin pidetty perijä Robert Bravert. Arvannette, miten tarinassa käy, mutta matkassa on monta mutkaa ja herkullisia tilanteita.

Alkuun vähän pelotti, kun lueteltiin kirjan henkilöhahmoja. Niitä oli nimittäin aikamoinen lista ja epäilin, ettei kuunnellessä onnistuisi seuraamaan tarinan kulkua. Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi. Henkilöhahmot ovat niin herkullisen karikatyyrejä, että heidän touhuistaan pysyi vaivatta selvillä.  Ilkeät ovat niin perusteellisen ilkeitä ja hyvät niin täysin hyviä, että sitä voi vain nautti miljöö- ja henkilökuvauksia turvallisin mielin. Kyllä tässä vielä hyvin käy. Niin kuin tietysti käykin.

Vaitelias perillinen on täydellinen kesäkirja riippumattoon. Ei tarvitse edes pidellä, sen kun pistää kuulokkeet korviin ja antaa pyöriä. Minä nautin kirjan työmatkoilla ja lopuksi aurinkoisella iltakävelyllä ja hyvin maistui niinkin. Hermostun helposti tyhjään hömppään, jota nämä historialliset rakkaustarinatkin kai edustavat, mutta Utrio pelastaa romaaninsa sisällyttämällä niihin uskomattoman eläväntuntuista ajankuvausta. Miljöö, tavat ja uskomukset tulevat tarinan ja henkilöhahmojen käytöksen kautta selväksi. Joku toinen voi tietysti niihin vähän kyllästyäkin, mutta minä nautin.
Kyllä Kaari Utrio historiansa tuntuu osaavan ja näin viihtyen opin minäkin jotain.

Eiväthän tämä tietysti ole mitään superjännittävä tai juoneltaan yllätyksellinen, mutta aina joskus on tosissaan rentouttava lukea kirjaa, jossa voi oikeasti toivoa pahaa tuhmureille ja tietää päähenkilöiden päätyvän onnelliseen tilanteeseen. Tunne on rentouttava ja sellaistahan lomalla juuri kaipaa, vai mitä?

Kesälukemista : Ruma kreivitär

Kaari Utrio : Ruma kreivitär
Kesälukemista kirjastosta 

Kesä, sade ja historialliset romaanit on klassinen yhdistelmä. Kun romaanin on kirjoittanut Kaari Utrio ollaan jo melkein lapsuudenmuistoissa, paitsi että nyt ei puhuta niistä keskiaikaan sijoittuvista ritariromaaneista vaan 1800-luvun Helsinkikuvauksista. Ei silti, minä pidän molemmista. Ainoana huolena on, että ajan kuluessa on vaikea erottaa romaaneja toisistaan Oppinut neiti, Seuraneiti ja Ruma kreivitär kun ovat aikalailla samantyylisiä.

Jokaisessa kirjassa on köyhä, mutta sivistynyt nuori nainen, joka haluaa selvitä omillaan. Jokaisessa kirjassa on vähän porvarillinen, mutta ah, niin ritarillinen rikas mies. Jokaisessa kirjassa on vaikeuksia ja ikäviä rovastinrouvia tai muuten vaan tyrannimaisia vanhoja tätejä. Jokaisessa kirjassa on vaikeuksia, mutta sitten koittaa rakkaus. Ihania siis, mutta pienissä määrin kerralla. Ei näitä kauhean montaa ihan peräjälkeen jaksa lukea.

Ruma kreivitär kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka kreivi-isän pelihimo pudottaa köyhyyteen ja sukulaisten armoille. Paikalle ilmaantuu ulkomailta palannut tupakkatehtailija. Hän on vanhan merikapteenin poika, joka on menestynyt elämässään ja tulee tasaamaan tilejä lapsuutensa kokemusten kanssa. Tarinan käänteissä juonitellaan niin avioliittomarkkinoilla kuin talouden kentällä ja parikatrilli pyörii useampaankin kertaan, ennen kuin päädytään loppuratkaisuun.

Kirja on taattua Utriota historiallisine yksityiskohtineen, vaikka niitä ehkä Rumassa kreivittäressä onkin hiukan vähemmän kuin noissa kahdessa muussa. Mielenkiintoista kuitenkin.

Mitäpä tästä nyt sitten muuta sanoisi, varsin mukavaa kesälukemista.

Kaari Utrio : Oppinut neiti

Kaari Utrio : Oppinut neiti
Elisa Kirjan lukijalahja 

Utrion nimi kirjan kannessa antaa aina takuun viihdyttävästä lukukokemuksesta eikä Oppinut neiti tee siinä poikkeusta. Viihtymisen lisäksi Utrion kirjoista tietää aina saavana aimo pläjäyksen historiatietoa, sellaisessa helposti nieltävässä muodossa.

Kirjan sankaritar on Oppinut neiti Sophia Malm, joka on saanut koulutuksensa peräti Smolnan hienossa naisopistossa. Köyhän neidin on ansaittava elantonsa rikkaiden lapsia opettamalla ja seuraneitinä ja Sophia selviääkin toimissaan mainiosti. Sitten kohtalo heittää hänen eteensä ylpeän paroni Christian Hackfeltin.

Juoni kuljettaa päähenkilöitä niin Pietarin bulevardeilla, Lapin tuiskuissa kuin Helsingin seurapiireissäkin. Matkan varrelle osuu liuta mielenkiintoisia henkilöitä. Sophian idealistinen pappisveli, jonka tavoitteena on pelastaa Lapin alkuperäisväestön elo ja kulttuuri, Christianin leppoisa setä ja miestä etsivä venäläinen ruhtinatar. Parhaimmillaan Utrio on kuitenkin ehkä kuvatessaan juonittelevia vanhempia naisihmisiä, jotka pyrkivät hallitsemaan ympäristöään ja sen ihmisiä oman tahtonsa mukaan. Sophiakin joutuu napit vastakkain ruustinna Pihlmanin kanssa, vaikka lopputulos ei ehkä sitten olekaan kaikkien ennakoima.

Tarinan kulku ja loppuratkaisut eivät näissä Utrion epookkiromaaneissa ehkä ole varsinaisesti yllättäviä, mutta niitä on mukava lukea. Seuraneiti oli kaikessa yksinkertaisuudessaankin viihdyttävä, mutta Oppinut neiti nostaa koukuttavuuden tasoa roimasti. Tämä johtuu yksinkertaisesti laajemmasta maakuntakierroksesta, jolloin historiallisen miljöön ja tapojen kuvaus pääsee vielä enemmän oikeuksiinsa. Lapin tuntureilla kulkevat kappaleet ovat kirjan parasta antia juuri niiden ansiosta.

Oppinut neiti on siis erinomaisen sopivaa joululomalukemista - ei liian raskasta, viihdyttävää ja ehdottoman onnellisella lopulla.

Hyvänmielen historiapläjäys - Kaari Utrio : Seuraneiti

Kaari Utrio : Seuraneiti 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Tämä oli juurikin sopivaa luettavaa kiireestä väsyneelle lukijalle loppuviikosta. Herttainen sankaritar, komeita kosijoita ja hurja määrä kuvausta ja tietoa 1800-luvun Suomen oloista ja tavoista. Sopi ihan täydellisesti aurinkoisen lämpimän syysviikonlopun kävelyjen lomaan.

Metsätaipaleiden takaa kuljetaan tarinassa Helsingin seurapiirien humuun, kun mamselli Linda Melin lähetetään Helsinkiin seuraneidiksi ja etsimään sulhasta. Maalaispapin tyttärellä on edessään kova paikka, kun pitäisi löytää oikeanlainen herrasmies, jonka on tarkoitus ennen kaikkea avustaa Lindan veljen opintojen rahoittamisessa. Kosijoista ei sentään ole pulaa sillä Linda on kaunis kuin enkeli vaaleine hiuksineen ja herättää huomiota korkeammissakin piireissä ja pari innokkainta sulhasehdokasta on matkassa mukana jo vaunujen lähtiessä Kajaanista kohti Helsinkiä.

Kaari Utrio kuvaa yksityiskohtaisesti ja ehkä vähän ilkeästikin Helsingin seurapiirejä. Ihmiset ovat jakautuneet tiukkoihin leireihin asemansa mukaan eikä aitojen yli voi hyppiä aiheuttamatta pahennusta. Kun monissa romanttisissa romaaneissa aristokraatit ovat sankareita, ei Utrio kuvaa heitä laisinkaan hellällä kädellä. Lämpö ja ystävällisyys ovat ennemminkin porvarillisen kauppiasluokan ja maan työmiesten ominaisuuksia kuin korkeimpien piirien hyveitä.

Kirjailija ehdottomasti osaa historiansa. Rakkaustarinan ohessa lukija saa rautaisannoksen tietoa Venäjänajan yhteiskuntarakenteesta, mitoista, kuuluisista historiallisista henkilöistä. Mielenkiintoista taustatietoa, joka täydentää mukavasti tarinaa ja vähentää sulhasenetsinnän imelyyttä. Onhan Linda kuitenkin nuori tyttö romanttisine haihatteluineen. 

Kaikkiaan pidin tästä kovasti. Mieli lepäsi lukiessa, kun tiesi, että hyvinhän tässä varmasti käy. Kirjassa ei myöskään tapahtumina ole mitään suuresti väkivaltaista tai ravisuttavaa. Samalla rentoutuessa tuli kuin huomaamattaan myös opittua jotain. Vai tiesittekö te ennen, että 1800-luvun Helsingissä kaunottaren tuli olla tumma ja vaaleus oli pikemminkin rahvaanomaista ?

Elisa Kirjalta vapaavalintaisena luettavaksi ja blogattavaksi