Ethän koskaan sano

 Älkää säikähtäkö, ei ole tapahtunut mitään ikävää - soittolistani Spotifyssa vain sattui äskettäin  soittamaan monta surullista kappaletta peräkkäin. Kyllä nekin muuttuvat kohta iloisemmiksi. 

Mutta ethän koskaan sano läheisellesi tai ystävällesi "onhan meillä vielä aikaa". 
Muistetaan, että aikaa on rajallinen määrä ja se voi päättyä hetkenä minä hyvänsä. 
Liian monta auto-onnettomuutta tapahtui viikonloppuna, liian monta kaikkea. En ymmärrä maailmaa. 

Olin tänään Mursun mukana hammasteknikolla, kun teknikko tarkisti, että suu on parantunut ja otti muotit. Viikon päästä on seuraava käynti, ensimmäinen sovitus ja värin valinta. Ihan kuin räätälillä kävisi pukua teettämässä. 
Kolmen viikon päästä hampaat ovat valmiit. Eipä kestä kauaa, toivottavasti hampaat kestävät. Olen iloinen Mursun puolesta. 

Minulle soitti hoitaja terveyskeskuksesta, aivan niin kuin muutama viikko sitten lupasikin. Silloin kun ensin sain sen lääkäriajan c-lausuntoa varten, mutta jonka hän sitten joutuikin perumaan. Kysyin samalla, josko voisin varata ihan lääkäriajan, mielellään naislääkärille. En yleensä "valitse" lääkäreitä, mutta tällä kertaa pyysin. Sainkin sitten tupla-ajan - molemmat asiani hoituvat kerralla, lääkärikäynti ja c-lausunto. 

Viime viikolla sain viestin OmaKelasta; sinulle on viesti. Kyllähän minä tiesin mitä viesti koskee ja luettuani soitin Kelaan, että mitäs tehdään, kun en saa tuota yllä mainittua c-lausuntoa heidän haluamaansa päivään mennessä. 
Yllätyin vastauksesta. Ensinnäkin hän sanoi, että kirjataan tieto tänne ylös, lausunto tulee kun tulee. Se oli selkeää, mutta sitten hän sanoi, että älä välitä, jos saat tässä välissä hylkäävän päätöksen hakemukseesi, laita vain se lääkärinlausunto tulemaan, me otamme hakemuksen sitten uudelleen käsittelyyn. 
HÄ? Ei siis tarvitsekaan tehdä uutta hakemusta? Olin jo varmistanut ennen reissuun lähtöä, että koneellani on kopio tekemästäni hakemuksesta, että jos ja kun joudun tekemään sen uudestaan, kirjoitan asiat samalla tavalla. 

Nuo asiat ovat siis ilahduttaneet, mutta MTV Sub sai eilen ja tänään näkemään punaista! Yleisurheilun Timanttiliigan kilpailut ei muutenkaan näy suorana meille jotka emme maksa kanavista ja eilen kun olisimme katsoneet jälkijunassa lauantaista Lontoon kilpailua, jossa tehtiin uusi ennätys mailin juoksussa, niin eivätkö ne sössineet oikein urakalla! Kun sama ohjelma alkoi kolmannen kerran alusta, loppui meiltä mielenkiinto. Ja tänään sen sitten olisi saanut katsoa - voi kiitos kamalasti! - ilmaiseksi Katsomosta! Grrrrrr!

Muutenkin suututti, anteeksi nyt vain kovasti, että jalkapallo vei lähes kaiken yleisurheilun lähetysajan. Ottelut pelattiin YÖLLÄ ja sitten ne lähetettiin uusintana alkuillasta - eikö niitä olisi voinut lähettää ilmaiseksi Katsomossa. Minä vaan kysyn. 
Ja kiukuttelen jo etukäteen, kun ei varmaan Jyväskylän ralliakaan näytetä telkkarissa. Tai siis Secto Rallya. Minulle ne on aina Jyväskylän Suurajot. 

Riittäisikö jo valitus? 

Ristipistotyö oli loman ajan myös lomalla. Olin tehnyt siihen virheen ja jouduin purkamaan siitä aika paljon. Olisi pitänyt purkaa vielä vähän enemmänkin, mutta jätin ainakin toistaiseksi purkamatta, sillä ei ehkä ole merkitystä. 
Vielä en ole oikein päässyt vauhtiin, mutta on siitä nyt puolet tehty ja toinen puolikas on aloitettu:

Tädin luona näin bussissa nuorella pojalla juomapullon jonka malli näytti mukavalta minun silmääni ja etsin saman mallista netistä. Löysin sitten väriltänsäkin kivan. No niitähän ei ollut lähimmässä Prismassa, mutta Täti oli kiltti ja lähti iltalenkille ja kävi ostamassa se toisesta, vähän kauempaa. Olisin saanut sen kotimatkallakin kaupungista, mutta... 

Kuvaaminen olisi kuulemma ollut helpompaa, jos olisin laittanut pullon pöydälle ja kuvannut sen siinä. 

Ei minusta. Olisin joutunut kömpimään ylös sohvan nurkasta ja... ja... Ei ei ei, kyllä tämä oli paljon helpompaa 😂😂

Tykkään tuosta pullosta, vetoisuus 0,7 litraa ja väri sellainen kuparin tai jotain. Eikä ollut kalliskaan. 

Ja sitten vielä viimeiseksi eilisten kysymysten vastaukset:

1. Mikä on hiekkahentunen?
Leivonnainen (yleensä vaniljakiisselillä ja marjoilla täytetty)
- en muista koskaan syöneeni hiekkahentusia, mutta enpä kyllä ole koskaan poikennut Mummukan maininneessa Hiekkahentusessa, vaikka ohi olen ajanut monia kertoja.

2. Kuka levytti kappaleet Rikas mies jos oisin ja Hei hei Pussycat?
Lasse Mårtenson  
-olisihan se ihan kiva olla rikas, mutta ehkä olen sittenkin onnellisin ihan vain näin

3.  Minkä niminen oli Aleks Lepajoen rikoskumppani kaksikon ryöstäessä helsinkiläisen Tillanderin kultasepänliikkeen huhtikuussa 1985?
Raivo Roosna
- näiden miesten nimet on jääneet mieleen, sillä huhtikuussa 1985 oli ikävä mitä suurin: Mursu opetteli silloin Mursun tavoille Suomenlinnassa Merisotakoulussa. Ja minä harjoittelin merimiehen muija alkeita 😉 
Olimme olleet kihloissa 45 päivää. 

4. Mikä yhdistää seuraavia eläimiä: Ukkometso, saimaannorppa, sudenkorento, leijona ja karhu?
Kaikki ovat kuvattuna Suomen viimeiseen markkakolikkosarjaan
- Ukkometsosta tuli tietenkin mieleen Tampere, Ukkometso, Popeda ja Pate Mustajärvi. 
Karhusta taas karhu joka oli nähty tuossa nelostiellä lähellä Heinolaa ihan vähän sen jälkeen kun me olimme ajaneet siitä ohi - tässä ihan muutamia viikkoja sitten. 

5. Minkä tv-sarjan alkutunnuksessa paloi Nevadan kartta?
Bonanza
- Bonanzaa en katsonut koskaan, minulle ihan vieras tv-sarja. Mutta olen kuullut pontikkaa sanottavan bonanzaksi! 

Olisipa nämä hiihdot näytetty myös

 Osmo Peltola mitaleille Special Olympics -kisoissa - Ilta-Sanomat

Nämä Special Olympics -kisat eivät kestäneet kuin pari-kolme päivää - olisin katsonut näitä ihan mielelläni sillä välin kun olympialaisissa on kynnetty lunta milloin milläkin raajalla, oikein urakalla 😜😂

Osmolle ja kumppaneille siis paljon Onnea! 

Paralympialaisia taas odottelen, olympialaiset taitaa olla jo taputeltu - toki Leijonille pidän vielä tänään peukkuja. 

Katsoitteko muuten eilen VUORIHIIHTOA? 
Yhdistetyn sprinttiä odotellessa oli tv auki taustalla ja osuin vilkaisemaan, että mitäs mitäs - olipahan mielenkiintoinen laji!  
Ei ihan huonokuntoisia naisia olleet he, jotka siinä kisasivat, huh huh! 

Vielä pari päivää,
hiihdetään, hiihdetään,
kaikki kärkeen kiidetään.

Tänään lätkää pelataan,
yhdessä kannustetaan
Leijonat olympiakullasta
karjumaan 🦁🦁🦁

Taas aikaa juoksee

Minä en juokse vieläkään. En varsinkaan pakkasilla.

En kyllä näköjään tehnyt muutakaan ja nyt harmittaa. Eilen olisi ollut oikein hyvä pakastimen sulatuspäivä (niin kuin Olifantti Fizbanin kanssa homman hoitikin) ja minä vain suunnittelin ja totesin asian ääneen. Ei tehty asialle yhtään mitään.

Olisi siellä vielä tänäänkin ollut, mutta pakkanen lauhtui, tänään on jo 10 astetta lämpöisempää kuin eilen. Ei varmaan ollut viimeiset pakastimen sulatuspäivä nuo menneet päivät.

Yritin eilen reippailla. Koska en voi kertoa tapahtumista kertomatta alusta asti niin.. Huokaus. En nyt ihan aakkosten alusta aloita, koska te jo tiedätte hyvinkin miksi en käy lenkillä, vaikka niin siitä tykkäisin.

Niinpä menin ja tilasin itselleni stepperin tai millä nimellä sitä nyt sitten kutsutaankaan. Mutta semmoisen meille sopivan. Jos olisi enemmän tilaa, säilytykseen, olisin tilannut juoksu-/ kävelymaton, mutta kun ei niin ei. Tuo vie juuri sopivasti tilaa. 

Käyttöohjeissa lukee, että "älä käytä 15 min. pidempään kerralla". Sopii minulle huonokuntoiselle ERITTÄIN hyvin. 

Ja kun ei ole sen erityisempää tekemistä välttämättä, voinhan käyttää sitä useamman kerran päivässä. Bingo! 

Ko-kei-lin sitä toissa päivänä. Hyvä kapine. Annoin Mursulle oikeuden pitää minut ruodussa: vartti päivässä, vähintään, hopi hopi.

Niinpä siis myös eilen. Kaikki meni hyvin. Koska tasapainoni on huono, otin käyttöön aiemmin ostetun (leuanveto)tangon, josta voin tarvittaessa ottaa tukea. 
Vartti meni nopeasti eikä Mursun tarvinnut edes vahtia kelloa, kun pistin puhelimesta kirjan  höpöttämään ja siihen uniajastimen 15 min. (Kukaan ei ole niin fiksu kuin nainen, paitsi ehkä insinööri 😜tai toinen nainen). Vartin päästä tavarat paikalleen ja.... 
Viltin alle tuoliin istumaan. Ja niin hävisi taas Pöllön elämästä sellaiset 3-5 minuuttia. 
Viimeinen mitä muistan, oli se kun Mursu kysyi "Onks kaikki okei?" En tiedä mitä vastasin, luultavasti en mitään tai sitten yritin taas näyttää "kyllä tää tästä" -ilmettäni. Seuraavaksi kuulin kysymyksen "Joko rupeaa kuulumaan jotain?" kun olin katselevinani televisiota tai siis ymmärtävinäni sieltä jotain. 

Ja sitten otin sellaiset vajaan tunnin nokoset tässä nojatuolissa. 

Lopputulema: ei siis joka päivä. Joka toinen päivä riittänee? Tai joka kolmas päivä? 
Kunhan se ei jää sängyn alle pölyttymään. 

Tänään olen taas istunut ja ihmetellyt maailmaa. Lukenut yhden kirjan loppuun, jotta pääsen Pöllön Lukupiirin vuoden ensimmäiseen kirjaan (toisen niistä) käsiksi:

Minna Canthin Ihmisenkuvia. Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun unohdin kirjastoon.

Tervetuloa käymään Lukupiirissä - lukupakkoa ei ole. Eikä kommentointipakkoakaan.

Ja..ja.. Kun nyt kirjoihin siirryttiin, niin...  Maanantaina se on ilmoitettu ilmestyväksi. Kaikkien niiden 516 sivun, joiden kimpussa Poika uurasti viime talven, kevään ja kesän. 

Asako Yuzuki: Voita

Oman kappaleeni varasin kirjastosta jo pari viikkoa sitten 🥰😜

Siskorakkaalla ja Lankomiehellä oli eilen 9.1. 7-vuotishääpäivä. 

Huomaan tekeväni niin paljon kirjoitusvirheitä, että taitaa olla paras kokeilla pysyisikö puikot vielä kädessä vähän aikaa. 

Piip - kuuluuko - piip - kuuluuko?

 Kuulotesti ja korvalääkäri on taas tältä vuodelta ohi. Kuulo on vähän parantunut ja niin kuin ihan arjessa olen sen huomannut, matalat äänet kuuluu paremmin. Minun tapauksessani ei voi siis sanoa, että kyse olisi avioliiton mukanaan tuomasta kuulonalenemasta, koska kuulen paremmin miesten matalat äänet kuin korkeammat äänet. 

On mukavaa, kun syksystä asti kuulotestin on tehnyt sama audionomi, ei tarvitse jännittää ja eilen neljännellä kerralla muisti jo ulkoa kaiken muun "työjärjestyksen" paitsi silmälasien poisottamisen. 
Koska meillä oli tovi aikaa ennen lääkäriaikaa ja oletimme, että kyse oli viimeisestä tapaamisesta, höpötimme niitä näitä. "Moneskos kerta tämä olikaan - neljäs. Minä muistan kun sinä tulit ensimmäisen kerran sairaalavaatteissa pyörätuolilla tänne huoneeseen" 😊 Tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että kaikkien niiden asiakkaidensa joukosta olin jäänyt hänen mieleensä. 
Luonnollisesti kiitin ja annoin hyvää palautetta, olinhan oppinut kuulosta ja kuulemisesta paljon. 

Oli myös mukava, kun korvalääkärinä oli syksyllä sairaalassaolon viimeisinä päivinä ja sen jälkeen sama lääkäri, joka oli ennen vastaanottoa selkeästi lukenut kuka ja minkä laisen vaivan kanssa on tulossa: "Mitenkäs sulla on mennyt, vieläkö niitä korvia vihloo" - joo-o, voi kuulostaa sellaiselta yleiskysymykseltäkin, mutta kun keskustelu jatkuu, niin huomaa, että hän tosiaan on perehtynyt korviini jo ennalta. 
Toisen korvan putki on kuulemma jo tulossa pois, siksi kuulokkeiden pitäminen välillä sattuu, vaikka se ei korvia vahingoitakaan. Putken poistaminen kuulemma kuitenkin sattuisi niin paljon, että hän ei ruvennut sitä poistamaan, se tulee sieltä pois sitten kun tulee. 
Te joiden lapsilla (tai joilla itsellänne on ollut) on ollut putket korvissa, tiedätte miten ne sieltä tipahtaa - huomaako sen kun ne tulee pois vai voiko ne tulla pois noin vain huomaamatta? 

Vaikka kuulo onkin parantunut siitä mitä se oli silloin syksyllä eli ei kuuloa aluksi lainkaan, on kuuloni huonontunut, se on sitä "rouva on vanhentunut" -kuuloa. Siis silloin kun sitä huimausta korona -keväänä ruvettiin selvittämään ja nimenomaan korvista aloitettiin. Terveyskeskuslääkärin kommentti oli IÄN MUKANAAN TUOMAA KUULONALENEMAA, jonka minä kuulin, että on "rouva hyvä, te olette vanha" 😜😂
Siispä korvalääkäri eilen kysyi, mitä mieltä olen kuulokojeesta. Olen miettinyt sitä jo pitkään, sillä tiedän, että se auttaisi tinnitukseen, joka tuntuu vain pahenevan. Keskustelimme aiheesta.

Ja nyt olen sitten kuulokoje -jonossa, joka on n. 7 kk. (Jep, meidän sote -alueemme on laaja ja sillä on lisäkseni muitakin huonokuuloisia, jotka tarvitsevat kuulokojeen ja ymmärtääkseni kuulokeskuksia, joissa niiden sovituksia ja säätöjä hoidetaan, on vain yksi. NIIN iso sote -alueemme ei sentään ole, että meillä olisi useita sairaaloita kuulokeskuksineen...) Ensi keväänä siis jälleen kuulotestiin ja korvien mittaamiseen. 
Siihen asti kärvistelen korvien kohinan, suhinan, rahinan, vinkuna, piipityksen kanssa. Ja koetan olla hakkaamatta päätä seinään. 

Kaiken kaikkiaan positiivinen vierailu. 
Sairaala on remontissa ja perinteinen reitti korvapolille oli tukittu. Sairaalassa on useita vapaaehtoistyöntekijöitä opastamassa asiakkaita oikeille reiteille, jotta löytävät oikeaan paikkaan. Sama vanhempi rouva joka opasti minut tutulle reitille mennessä oli "vastassa" kun tulin pois päin ja vähän kai eksyneen näköisenä katselin, että mistä kohtaa pääsen pääaulaan. "Onko rouva ulosmenoreittiä etsimässä?" 😍

Yhteydenotto Mursuun ei ensiyrittämällä onnistunut ja jano oli kammottava. Palasin kahvioon ostamaan juotavaa ja edessäni oli miesasiakas ostamassa kahvia. Valkaisuaineita kahviin oli monenlaista ja oikeaa valitessaan hän vilkaisi minua. Sanoin, ettei ole kiire, johon hän tokaisi, ettei hän sitä, mutta hän etsii sellaista mistä olisi helpoin kaataa. 
Ja niin me saimme aikaan lyhyen keskustelun nykyisistä korkeista, varsinkin maito- ja mehupurkeissa ja erityisesti jugurttipurkeissa! Miten saa jugurttipurkin tyhjäksi korkin kautta - olimme molemmat sitä mieltä, että ajatus on ehkä ihan hyvä, mutta ei ole ajateltu loppuun asti. 
Kassalla ollut nuorehko naishenkilö katseli meitä vähän sen näköisenä, että "voi hyvänen aika mitä jääriä" 😂😂

Ja jos joku miettii, miten me ne jugurttipurkit tyhjennetään, niin Mursu kaataa niihin yleensä lorauksen maitoa, ravistaa kunnolla ja juo pois 👍

Tämmöistä meillä meillä.

Paralympialaisten avajaisia ei jaksettu katsella, vaikka niitä oli odotettu. Alku oli vähän liian taiteellista meille. Katselin siihen asti kun joukkueet oli saapuneet paikalle, mutta sitten hyydyin (huonosti nukuttu yö takana). 
Mutta itse kisoja meillä kyllä tullaan seuraamaan - miten teillä?
Uskon, että mitalisaldo on näistä kisoista hiukkasen suurempi kuin olympialaisista 😜

"...ja hantvärkkäri on noita talossa"

"Rakkaus lievittää, avaa sydämmen, sielun ja mielen."

Eilissäpäivin oli taas se päivä vuodesta kun kävin Äidin kanssa katsomassa meidän kylän Nuorisoseuran Teatterikerhon näytelmän. Ja ensi-illassa tietenkin, ihan niin kuin viime vuonnakin. 
Ensi-illan piti olla jo kesäkuun alussa, mutta syystä tai toisesta se siirrettiin eiliselle. 

Näytelmänä oli Aleksis Kiven Kihlaus. Näytelmässähän ei ole kuin neljä roolihahmoa; kraatarit Eenokki ja Aapeli sekä Aapelin oppipoika Jooseppi sekä Eeva, kahden varakkaan herrasmiehen taloudenhoitaja, joka heidän kanssaan riitaannuttuaan saapuu Aapelin ja Joosepin asuinhuoneistoon - joka on näytelmän tapahtumapaikkana. 
Näytelmää esitetään varmasti useammallakin paikkakunnalla tänäkin kesänä, missä vähän modernisoituna ja missä ihan alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan - kannattaa käydä katsomassa.

Ja ken ei pääse katsomaan, niin Wikipedia ja kirjasto auttavat selvittämään, miten Aapelin loppujen lopuksi kävikään... 😉😃

Lainaukset ovat näytelmästä/käsiohjelmasta.

Teatterikerhon näyttelijät näytelmässä ovat kaikki naisia, mutta hoitui ne Aapelin, Eenokin ja Joosepin rooli heiltäkin, hienosti hoituikin. Eevasta nyt puhumattakaan. 

Näytelmän päätyttyä lavalle nousi 12-vuotias Onni Elomaa, harmonikansoiton Suomen mestari vuodelta 2023!

Eipä vaan voinut nostaa takamusta penkiltä, ennenkuin Onni oli settinsä soittanut; Ievan polkasta Metsäkukkien Säkkijärven polkkaan - ja monta monta upeata kappaletta siinä välissä. Olisin voinut kuunnella vielä vaikka tunnin pari lisää! 
Ja sainpa istua hänen isoisänsä vieressä - saa olla isoisä ylpeä pojanpojastaan! 

Onnin esitys veti kyllä vertoja Olympialaisten avajaisten sitä minun odottamaa kohokohtaa:
Céline Dionin esitystä - ja vielä ehkä kaikkein kaunein laulu minkä vain esittää voi: Hymni rakkaudelle. En vain voinut estää silmien kostumista. 
Olin koko illan toivonut kaikesta sydämestäni, että hän pystyy esiintymään, toteuttamaan toiveensa - olen onnellinen hänen puolestaan. 

Avajaisia on arvosteltu monelta kantilta; ei ollut hyvin se, ei ollut hyvin tämä eikä tuo. Minua nolottaa suomalaisen median kohdalla se, että olympiatulta sytytettäessä kaikki muut urheilijat on muistettu mainita joka puolella, mutta hän, joka ojensi tulen Rinerille ja Perecille, häntä ei mainita missään! En voi nyt sanoa yhtään mitään varmaa tietoa hänestä, kun en muista, mutta jotain sinne päin; olisiko ollut Ranskan vanhin elossa oleva olympiamitalisti tai jotain vastaavaa, ikää 100 vuotta tai ainakin aika lähellä. 

Mutta.. tällaisia me ihmiset olemme. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 

 

Millainen mies herättää katsomaan urheilua?

Viimeiset kaksi viikkoa seurattiin lähes jokaisessa mediassa yleisurheilun maailmanmestaruuskisoja. Eikä siinä mitään, ne ovat mukavaa katsottavaa, vielä mukavampaa tietenkin olisi jos suomalaisetkin pärjäisivät, mutta paremman puutteessa nautin upeista suorituksista, ennätyksistä, muiden ilosta ja onnesta. 

Aina aurinkoinen, Ruotsin Daniel Ståhl ei onnistunut tällä kertaa niin kuin oli itsekin odottanut; mummille Turkuun varmaan lähti terveiset kuitenkin ja mummi odottaa Danielia pelaamaan kanssa Kimbleä 💕 

Mutta. Millainen mies siis herättää vaimonsa aamulla, kun viimeisen kisapäivän kooste lähetetään Suomen televisiosta? Sitä ennen hän on tehnyt aamupalaleivät valmiiksi, kääntänyt tv:n varmasti sellaiselle kanavalle, ettei sieltä näy urheilutuloksia.

Mies, joka tietää, että ainoa urheilulaji, jota vaimo kansainvälisisissä kisoissa ihan oikeesti oikeesti haluaa katsoa on miesten seiväshyppy.

Arman Duplantis. Nuori poika, kuin ihmepoika. Eikä Arman pettänyt tänä aamunakaan - upeita hyppyjä, jotka päättyivät uuteen maailmanennätykseen. 

Kuva;https://fi.wikipedia.org/wiki/Armand_Duplantis Suomi-Ruotsi maaottelu 2019

Ai mitä? Minäkö fanittaisin urheilijoita? Pois se minusta, laiskamato, sohvaa selässä pitävä tv:n töllöttäjä. Arman ja Kalle vain. 

Jättipalsamia yritettiin hävittää sunnuntaina meidän tontilta. On pahalainen sekin päässyt leviämään. Tiedetäänpä ainakin mitä tehdään ensi kesänäkin. Sitä oli nimittäin niin paljon, että sen juuriltaan repiminen ei ollut vaihtoehto, vaan oli niitettävä. 

 

Miks toisille sattuu ja miks toisia sattuu?

Ja sitten on meitä, joille sattuu ja joita sattuu? 
Jos ei sattuis, niin naurattais.
Ja kun taas sattui, niin naurattaa.
Mutta kun nauraa, niin sattuu.

Nii-in, ota tuosta nyt selvää, saat nauraa, mutta älä naurata - se sattuu 😂

Kerroin jo Siskorakkaalle, että olen aina halunnut urheilijaksi. Ja eritoten korkeushyppääjäksi. Koska harjoittelu on jäänyt vähän tänne varttuneemmalle iälle, ajattelin nousta tyvestä puuhun.
Aloitin siis harjoittelun alastulosta. Tiesithän, että korkeushypyssä on tai on ollut eri tyylilajeja?
1800-luvun alussa hypättiin kyykkyasennossa - se oli aika tehotonta, eikä rima silloin ollut kovin korkealla. 1870-luvulla opittiin käyttämään saksaustyyliä - jossa jalat tyylin nimen mukaisesti tekivät saksien mukaisen liikkeen. 1890-luvulla keksittiin ulkojalantyyli (toinen jalka jätettiin sisälle lämpimään 😉😉) ja parikymmentä vuotta myöhemmin, 1910-luvulla otettiin se sisäjalkakin mukaan eli kehitettiin sisäjalantyyli.

Olisihan noita tyylejä, mutta minä päätin valita 1930-luvulla kehitetyn KIERÄHDYSTYYLIN. Korkeutta ei ollut paljon ja kun pehmusteita on omasta takaa, en ajatellut tarvitsevani niitä enää erikseen lisää. Enkä nyt varsinaisesti tarvinutkaan. Kypärä olisi ollut ihan hyvä, mutta siitä ei ollut ohjeissa mitään mainintaa.

Putosin aamulla sohvalta. Pelkkä sohvalta putoaminen ei ehkä olisi ollut niin paha, pahinta oli se, että löin pääni kirjahyllyyn!
TÄSSÄ PÄÄSSÄ ON MUUTENKIN VIKAA IHAN TARPEEKSI, KIITOS VAAN! 😵😵
Nyt on siis kuhmu päässä, kyynärpää kipeä, rintalastaan sattuu kun yskäisee, aivastaa (ei ole koronaa) tai vetää syvään henkeä. Ja niskat on vielä pahemmin jumissa kuin ennen.

Riesaksi luulemani olo laskiaisena - ei ehkä olekaan Riesasta johtuvaa, vaan jotain muuta. Olo on jatkunut sieltä laskiaisesta asti; välillä olo on ihan jees ja välillä tarvitsisin kävelytuen tms. Onneksi on AM.
Kuulontutkimukseen varaamani ajan peruin; en halua mennä terveyskeskukseen hakemaan minkäänlaista virusta, kuulummehan molemmat riskiryhmään. Kuulontutkimuksen ehtii tehdä sitten kun tämä poikkeustilanne joskus on ohi ja pääsen sitten korvalääkärillekin.
Sen sijaan jos tämä maapallo ei kohta pysähdy, niin on pakko tehdä jotain - sängystä sohvalle ja sohvalta sänkyyn - alkaa ennen pitkää kyllä tympimään 😝😝

Mutta ei elämä nyt pelkkää kurjuutta ole, vaikka tänään onkin ollut vuosipäivä.


Olen täysin unohtanut esitellä tämän ihanan paketin jonka sain jo monta viikkoa sittten. Pöllöjä, pöllöjä, pöllöjä 💗💗💗
Kaikki on yhtä ihania, mutta tuohon pöllöprojektipussukkaan on suorastaan RAKASTUNUT!  (Ihan niin kuin siihen aiemmin saamanikin - molemmat kulkevat mukanani joko yhdessä tai vuorotellen)




Kaikki langat ovat ihan uusia ja ennen kokemattomia - tai siis olivat. Mellanraggi -langasta on nyt neulottu sukat:

Ja jäljelle jääneestä pienestä kerästä tein vielä neulakirjan:

Urheilua - televisiossa

Meillä on katsottu viime aikoina aika paljon urheilua, ottaen huomioon, että minäkin oon viime aikoina ollut aika laiska liikkuja, niin olen yllättävän kiinnostuneena katsellut erityisesti yleisurheilua. Se jalkapallo ei niinkään kiinnostanut, mutta piti siinäkin sitä loppuottelua vähän jänskätä. Sen verran että seurasin ottelun etenemistä netistä ja sitten ne viimeiset minuutit meilläkin katsottiin ihan tv:stä. Mutta nehän on jo menneen kesän helteitä.

Nyt katsellaan EM-kisoja, niin yleisurheilua kuin uintiakin. Nuo selostajat tuovat oman....välillä huvinsa ja välillä ärtymyksensä kisoihin. Ovat joskus aika tietämättömiä, oikeasti, eivät ole ottaneet asioista selvää, tai urheilijoiden nimien lausumisesta - se on aika ärsyttävää.
Ja vaikka onkin kiire, niin pitäisi silti miettiä mitä sanoo, kuulostaa suomalaisen korvaan aika ikävältä esim. lause "... puolalaisen Guban jälkeen..." - varsinkin kun suomen kielessä nuo g:t ja b:t ei aina ole niin sointuvia ja pehmeitä kuin pitäisi....

Äsken sen sijaan nauratti, kun haastateltiin sitä jotakin YLEn asiantuntijaa juoksija Topi Raitasen tulevasta juoksusta; "minkälainen työkalupakki Topilla on sitten mukana" - tai jotain sinne päin. Me ruvettiin AM:n kanssa pohtimaan, että kyllä se työkalupakki kannattaisi jättää sinne lähtöpaikalle, se hidastaa ikävästi juoksuvauhti, kun se siinä kädessä heiluu ja jos se on kovin painava, sitä täytyy välillä vaihtaa kädestä toiseen - sekin hidastaa vauhtia.

Taisi jäädä mitalit näistä kisoista saamatta.

Ylihuomenna on toivottavasti sopiva keli, ei kuumaa eikä märkää, että melojat pääsevät mukavasti matkaan Teuronjoelle.

Sitä mäkihyppyä, nii-in...

Arkeilija sanoi, ettei hyppää lauantaina, vaikka lehdessä niin "määrättiin" 😉😉 - tarkempi tarkastelu kyllä sitten osoittikin, että se olikin onneksi neljä vuotta vanha juttu.

Mutta; tämäkin saattaa taas olla juttu joka on toisille tuttu, olen ehkä kertonut tämän aikaisemminkin, mutta luulen, että on ainakin jokunen, jotka eivät ole tätä lukeneet:

Minustapa piti tulla mäkihyppääjä! Oltiin kahdeksannella luokalla kun luokkakaverin kanssa päätettiin, että nyt, nyt me lähdetään kokeilemaan ja meistä tulee mäkihyppääjiä - pois tieltä mummot ja männynkävyt 😃
Suksia ja hyppypukua äiti ei suostunut ihan heti ostamaan, sovittiin, että lainaan ne hiihtoseuralta, mutta oman kypärän äiti osti 😃
Mutta mutta... ensimmäisiin harjoituksiin jäi minun mäkihyppääjän ura, muisto siitä kyllä kulkee mukana elämäni loppuun asti:
Me aloittelijat saatiin ihan ensimmäisenä mennä kokeilemaan ihan lumesta tehtyä hyppyriä ja sekin näytti sieltä ylhäältä katsottuna ihan hurjalta...
Sieltä sitten alas tultiin... jäistä ja kuoppaista alastulorinnettä kuin peffamäkeä. TASAN YHDEN kerran 😃😃. Enempää ei nimittäin häntäluu kestänyt. 😨😨 

Ja kun sitä häntäluuta on sen jälkeen pari muutakin kertaa kolhittu, niin kyllä joka ilta muistan tuon suuren unelman päästä Olympialaisiin edustamaan Suomea ensimmäisinä naismäkihyppääjinä...
Onneksi sinne on nyttemmin päässyt oman kaupungin tyttö meidän puolestamme ❤❤

...ja onneksi on noita pehmusteita nykyään omasta takaa sen verran, että pulkkamäessä voi edes kerran talvessa laskea, paitsi tänä vuonna, kun Mäkimestarimme on loukkaantunut ja päätimme antaa hänen viettää sairaslomaansa rauhassa 😃