Kesän viimeiset päivät

Kesän viimeiset päivät ovat hujahtaneet ihan tuosta noin vain, huis hais. Syksyn ensimmäinen Krapukin jäi kirjoittamatta, vaikka vakaasti niin aioin ja pyörittelin ajatuksia. Ehkä tulevalla viikolla.

Torstaina heittäydyttiin reippaiksi ja vaihdettiin lakanat - taas yksi kotityö josta en pidä, koska olen lyhyt. Samalla päädyin heittämään Mursun tyynyn, jota myös "Lohkareeksi" kutsutaan, roskikseen. Mikä vaimo - hävittää nyt toisen tyyny! 
Jotain muutakin varmaan yritin reippailla, ainakin ajatuksen tasolla, mutta siihen se taisi sitten jäädäkin. 

Perjantaina sitten käytiin optikolla. Me ollaan käyty varmaan 30 vuotta samalla optikolla ja olisi luultavasti menty sinne nytkin, mutta pari pientä ongelmaa: se sijaitsee melkein keskellä kaupunkia, kapealla kadulla jota jo pelkästään ajaminen meidän Eniilillä on lähes mahdotonta saati sitten sinne pysäköinti. Tai jos me saada se sinne pysäköityä, niin kukaan muu ei siellä enää kuljekaan. 

Nyt sitten päädyimme Synsamille (ei mainos, meidän kunnassa ei vaan ole muita). Kun kaikki alkuhommat oli hoidettu ja Mursu viety näöntarkastukseen, minä sain kehotuksen "istu tuohon, katsotaan muutama arvo vielä". Minä istuin ja saman tien liike pelmahti täyteen iäkkäitä asiakkaita. 
Eihän minulla mikään kiire ollut, olin vain ajatellut käyttää odotusajan kehyksien valintaan itselleni, mutta yhtäkkiä liike olikin täynnä hulinaa ja huisketta 😍

Siinä odotellessa pyörin katselemassa kehyksiä, tiesin kyllä millaiset haluaisin, mutta mutta... Sitten yksi myyjistä vapautui ja tuli luokseni, kerroin mitä haluan: tämän tyyppiset olisi mielessä - käyköhän ne edes minulle - mutta ongelma on se, että haluaisin niihin silikoniset nenätuet... "No eihän se ole ongelma, laitetaan sellaiset" Täh??  Ongelmani oli ratkaistu ja oikeanlaiset kehykset löytyi kahdella sovituksella. Minä en ole hankala 😄

Kyllä, näette ne kolmen viikon päästä, kun ne ovat valmiit. 

Luulin meidän ajelevan ihan eri suuntaan, mutta lähdimmekin kaupunkiin ja menimme tyynyostoksille. Oikea tyyny löytyi Jyskistä. Olihan sillä hintaa, siihen nähden, että sieltä olisi löytynyt tooosi edullisiakin tyynyjä. Saimme sopivasti tyynyhyllyn päädystä nuoren miehen avuksemme etsimään juuri SITÄ OIKEAA. Mursu pyöritteli tyynyä käsissään, sanoin että minä maksan sen, kun kerran hävitin sen vanhan. Samalla myyjä tuumasi, että hän voi katsoa siihen vähän alennusta. Lopulta kävi niin, että saimme kaksi tyynyä yhden hinnalla 😄

Samalla reissulla kävimme vielä päiväkahvilla Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luona, tervehtimässä sinne sijoitettuja pöllöjä. Kotiin ajelimme kotiin maisemareittiä.

Lauantaiaamuna ajattelin ensin reippaasti vastata kaikkiin blogin kommentteihin ja sen jälkeen lukea teidän bloginne ja kirjoitella tervehdykset teille. Ja sitten keskittyä pistelyyn ja kirjan kuunteluun. Vaan kuinkas sitten kävikään. 
Poika soitti isälleen. Kuulin vain sanan "tatteja" ja melkein heti sen jälkeen puhelu lopetettiin ja sain kehotuksen sulkea läppärin ja pukea päälleni (kyllä, olin pukeissa, mutta ihan vain kotivaatteissa). En paljon selityksiä saanut, mutta arvasin kyllä, että parasta pistää töpinäksi jos haluan mukaan, muuten jään kyydistä: Mursu päätti lähteä moikkaamaan Poikaa Tampereelle. 
Oli hyvä aika pistäytyä - Poika aloittaa huomenna taas uuden työn eikä ole tietoa koska ehtii seuraavan kerran meille tai mummolaankaan. 

TÄMÄN päivän, sunnuntain käytin tähän pistelyyn - samalla kun seurasin rallin etenemistä netistä. 
Viikko sitten oli valmiina siis vain se ruudukko ja maanantaina pistelin ensimmäiset pistot. Tässä työssä ei ole kuin neljä eri väriä sekä jälkipistojen väri. Kuvan hahmottaminen voi siis olla aika hankalaa vaikka työ eteneekin. Vielä se ei ole paljon edennyt ja näissä pistoissa on vasta kahta eri väriä. 

Näin. Tuosta se lähtee. Teen sen valmiiksi nyt yhteen menoon, siis en jätä sitä odottamaan ensi kesää tai uutta inspiraatiota - kudon sukkia ja lapasia sitten pistelyn ohessa jos niitä tarvitaan. 

Kuulokkeista soi The Rasmuksen Last Waltz - se lienee merkki, että höpötykset loppu, vastaukset kysymyksiin ja uudet kysymykset pohdittaviksi. 

1. Kuka voitti 5 kilometrin hiihdossa kultaa sekä Innsbruckin olympialaisissa 1976 että Lahden MM-kilpailuissa 1978?
- Helena Takalo
Nämä taisi olla niitä vuosia, kun suomalaiset voittivat aina ja joka paikassa niin talviurheilussa kun yleisurheilussakin.
Pisteet Ella Junnilalle, joka tänään juoksi 100 m aidat loukkaantuneen Lotta Haralan sijasta Suomi-Ruotsi -ottelussa, sukkasillaan 👍👍

2. Millä nimellä myytiin sahanpurutäytteisiä kiiltopaperilla päällystettyjä palloja, joita pomputeltiin kuminauhan päässä?
- Markkinapallo
Tässä kohdassa Mursu tokaisi taas "karu lapsuus", sillä minulla ei ollut koskaan markkinapalloa. 
Mutta ihan parasta oli kaupungissa markkinapäivinä lihapiirakat, joita silloin sai myydä styroxlaukuista. Oli parasta olla paikalla aamulla ajoissa, että sait piirakan, sillä ne oli varmasti torin suosituin myyntituote. 

3. Mitä instrumenttia Juha Mieto soitteli tv-mainoksessa?
- Sähköurkuja
Tällaista mainosta en kyllä muista 🤔

4. Minkä lajin termejä ovat kelli ja puolikelli?
- Neppauksen (auton kaatuminen kokonaan tai puolittain)
Neppaus on tuttu nimenä ja tiedän kyllä mitä se on, mutta *karu lapsuus* ei meillä maalla pojat, eikä tytötkään semmoista.... 😄

5. Millä nimellä Diana Palmer-Walkerin aviomies Christopher Walker tunnetaan paremmin?
- Mustanaamio
Aika moni teistä on Mustanaamiota katsellut - minä en näitä supersankareita muista kuka on kuka.
Aqumanin tunnistan vain, sitä kun katselisin pidempäänkin 😉😉

Ja sitten pohdittavaa ainakin pariksi päivää:

1. Minkä nimistä hahmoa Simo Salminen esitti Turhapuro-elokuvissa?

2. Kuka urheilutoimittaja muistetaan mm. syvästä rusketuksesta ja omintakeisista järjestysluvuista?

3. Mihin yritykseen liittyi vuonna 1977 paljastunut Suomen siihen mennessä suurin veronkierto- ja lahjusskandaali?

4. Kenen albumi on Häirikkö vuodelta 1976?

5. Minä tv-sarjan hahmoja olivat mm. Renko, Belker ja Furillo?

Ilmoitusasiaa, raportti uupuu

Ensin ilmoitusasia:

Mursun kesäloman ensimmäinen osa alkaa huomenna. 
Tarkoittaa sitä, että menen Äidin hoiviin viikoksi. Sisko on tullut Suomeen eilen, viettää viikonlopun ystäviensä kanssa Tuskassa ja tulee sitten myöskin Äidin ja Tunturiruipelon luo. 
Ilkimys ilman lapsia 😭

Koska asioilla on tapana muuttua, niin Pojan vierailu meillä muuttui tapaamiseen Mummolassa huomenna. 

Mursun kesäloman toinen osa alkaa näillä näkymin 8. tai 9. heinäkuuta, käyn siis vain kotona hakemassa lisää troppeja. Periaatteessa voisin jatkaa matkaa Täti Tomeran luo suoraan Äidin luota, mutta tulen kuitenkin käymään kotona. 

Raportti-jaarittelua:

Raporttia ei tule tällä kertaa. Joskus kannattaisi tauon jälkeen lukea ohjeet uudelleen. Paviljongin kohdalla katsoin - vaikken vieläkään osaa kirjoittaa paviljonkia, siitä tulee aina palvinjonki. 

Käsillä olevan työn kanssa kävi siis niin, että joudun purkamaan siitä osan. Luulin pääseväni helpolla ja purkavani vain  \ -pistot väärin tehdystä väristä, joka onneksi on hahmon jalkojen ympärillä. Vaan ei onnistunut niin, joudun purkamaan ko. alueen kokonaan. Onneksi lankaa riittää ja se on sitten helppo ja ehkä nopeakin pistellä uudelleen. Toivon niin. 
Nyt vaan tympii sen verran, ettei pistely huvita eikä pariin viikkoon luultavasti tule pisteltyä muutenkaan. 
Tilanne olisi ollut paaaaljon pidemmällä kuin viimeksi esittelemäni kuva, mutta oikeastaan olen edelleen samassa jamassa - vähän pidemmällä ehkä.

Jussin päivänä ajelimme minun Mummolassani. Olimme matkalla kauppaan kun Täti Tomera soitteli onnitteluja ja samalla pyysi ostamaan (=tilaamaan) Enolle talkkunajauhoja. Tilamyymälä josta ennen niitä ostimme, ei enää pidä kahvila-myymälää auki kuin silloin tällöin - ja kun en ole facessa, en tiedä niistä etukäteen. Lupasin tilata.
Vaan tulipa siinä Liiteriin ajellessa, että olisiko sitä talkkunaa saanut siitä lähiruokamyymälästä jonka naapurista juuri lähdimme 🤔Mahdollisesti, koska myyvät ko. tilan tuotteita. Ja ei kun takaisin. Mursu kilttinä lähti katsomaan ja tuli kahden paketin kanssa takaisin! 
Ja kun nätisti kysyin ja oli nätti ilma ja synttärit niin lähdettiin viemäänkin ne saman tien. Nähtiinpä samalla mitä kaikkea on muutamassa vuodessa ehtinyt tapahtua. 

Siellä sen tunsi, miten vanhenee: melkein metri metriltä hiekkatietä ajaessa ikää tuli lisää (olen syntynyt illalla). Ihan ensimmäisenä ikää lisää toi se, että talo, jossa Äiti sisaruksineen on ihan pienenä asunut, oli poissa 😢 Vain osa tiilimuurista oli enää pystyssä.
Tie on mutkainen ja mäkinen, mutta miten tuntuikaan, että mäet olivat kuluneet matalammiksi? Oliko joku käynyt höyläämässä niitä mäkiä? 
Suuret kivet, varsinkin se, joka ei ennen edes näkynyt autotielle ja jolle enot aina meidät lapset nostivat, se oli kutistunut! Jopa minä, tämmöinen persjalkainen, olisin melkein voinut astua sen yli.

Sen ison kiven paikkeilta lähti ennen polku, jota pitkin pääsi Mummolan pihaan. Nyt metsää oli kaadettu niin, ettei polkua enää ollut - eikä muitakaan polkuja. 

Ymmärrän, että metsää pitää kaataa. Sekin metsä, se ei ollut Mummolan maita, oli vanhaa jo silloin kun minä olin pieni tyttö, ja se oli synkkä kuin mikä. 
Sitä näkymää katsellessa vain tuntui, kun osa lapsuuttakin olisi kaadettu - vaikka muistot ovatkin tallessa. Jos ei minun kovalevyllä, jonkun muun kovalevyllä ❤️

Uutta saunaa odottaessa on pukuhuone rakennettu valmiiksi. Pohjaa varten tuodusta sorakasasta oli löytynyt tämä kivi ❤️

Soitin aamupäivällä Kelaan. Ovat tainneet viime aikoina taas saada vähemmän ystävällisiä puheluita, asiakaspalvelija oli niin hämmästynyt, kun kiitin neuvoista ja avusta ja toivotin hyvää viikonloppua. 
Soitin tekemäni hakemuksen tilaa ja varmistin tarvitsenko sittenkin lääkärinlausunnon. Kyllä tarvitsen. Sanoin, etten sitä varmaan kovin pian näin kesäaikaan saa, mitäs tehdään, kun se määräaika muutenkin meni jo. Luulin, ettei tarvita (itse asiassa ohjeissa luki ettei tarvita..). Kannastakaan ei ole apua, kun en ole tämän vuoden puolella käynyt lääkärissä. "Tehdään sitten uusi hakemus"
Selvä juttu, eihän tämä nyt tämän hankalampaa ollut 👍
Sitten jätin soittopyynnön meidän terveyskeskukseen (ennen meidän terveyskeskukseen sai soittaa suoraan, mutta nyt on muiden hyvinvointialueen kuntien kanssa yhteinen numero "paina - paina - paina...) Kesti MELKEIN VIISI MINUUTTIA kun hoitaja soitti.  Suunnilleen yhtä kauan, kuin minulla meni soittopyynnön jättämisessä 😄
Sain lääkäriajan, oikeastaan sinne minne sen halusinkin. Kun ei ole kiire. Sitten hoitaja soitti takaisin ja pahoitteli: ylilääkäri oli sanonut, että "ei-kiireellisiä" lääkärinlausuntoja ei kirjoiteta heinäkuussa, kun on loma-aika. Ymmärrän eikä minun lääkärinlausuntoni ole kiireellinen. 
Hoitaja sanoi laittavansa tiedon ylös ja he soittavat heti kun elokuun lääkäriajat avataan ja saan ajan sinne. 
Jo vain se sopii minulle. Tiedän, että saan lääkärilausunnon nopeasti - vahingosta viisastuneena otan sen paperilla mukaani saman tien 😉
Jotta kauhian huonoa palvelua sain. Tiedä mihin tästä valittais 🤔🤔

K-Supermarketin sisäänkäynnin tolppien maalarille ehdotin, että hän maalaisi vieressä olevan postilaatikon samalla. Harmaaksi. Josko se toimisi ja posti rupeaisi kulkemaan nopeammin. Nauroi kyllä ehdotukselle, ei varsinaisesti tyrmännyt sitä, mutta ei kuitenkaan uskaltanut ryhtyä moiseen tehtävään. 
Oli kyllä samaa mieltä, että sitä kannattaisi ehkä kokeilla. 

Ai niin, kysymykset! Meinasin unohtaa kokonaan! 

1.Kuka ohjasi elokuvat Bensaa suonissa, Loma ja Jäniksen vuosi?
Risto Jarva
- kaikki Loma -elokuvan nähneet muistavat varmaan Antti Litjan uimahousut 😂
- Pate Mustajärveen tykästyneenä tykkään myös tästä:

2. Mikä tv-sarja kuvasi lontoolaisen Bellamyn perheen ja palvelusväen elämää 1900-luvun alkupuolella?
Kahden kerroksen väkeä

3. Mitä makeista Mennään bussilla -sarjan rahastajaa näytellyt Bob Grant mainosti Suomen televisiossa?
Lontoon raetta
- odotan ja odotan, milloin tämä sarja tulisi uusintana. Kun kaikkia muitakin sarjoja uusitaan kymmeniä kertoja

4. Mikä pankki syntyi kun KOP ja SYP yhdistyivät?
Merita

5. Mikä oli Helsingin suuntanumero ennen lokakuuta 1996, jolloin vanhoista verkkoryhmistä luovuttiin?
90
- monen arvaama 09 tuli siis käyttöön 12.10.1996, kun 74 vanhaa, numerolla 9 alkanut suuntanumeroa korvattiin 13 nollalla alkavalla telealueen suuntanumerolla. 
Joku siitä mainitsikin, että vanha lankaverkon suuntanumero on vielä käytössä, vaikka onkin matkapuhelinliittymä. Näin on myös Äidillä ja Tunturiruipelolla.

Ja näin on esim. hammasteknikolla jolle Mursu sai ajan. Erikoinen tapaus: Mursu löysi numeron netistä ja yritti soittaa, ihan vain naputtelemalla numeron puhelimellaan. Puhelu ei yhdistynyt mihinkään. Mitään muuta numeroa ei yritykseen ollut.
Etsin yrityksen kännykällä netistä ja valitsin sieltä "soita" - hälytti normaalisti, annoin puhelimen Mursulle ja numerosta vastattiin kuten pitikin. 

Ei, en jätä teitä ilman kysymyksiä, teen ihan erillisen kysymyspäivityksen vielä myöhemmin illalla - nyt on täytettävä vatsa, dosetti ja reissukassi 😄

Pärjäilkää - luen reissussa blogejanne ja koetan kommentoidakin, mikäli en ole heittänyt puhelinta junan tai ratikan ikkunasta lepikkoon! 

Viikkoraportti ja Repolaisen haaste: Toukokuun toimintaa

Koko viime viikko oli jonkin laista menoa ja melskettä, kun vain muistaisi mitä kaikkea sitä oikein tekikään. 

Maanantaina varmaankin katselin kaunista maisemaa ikkunasta - ja pistelin ristipistoja, luulen ma. Muuta ei tule mieleen. 

Tiistaina Mursu sai tarpeekseen vanhasta puhelimestaan joten lähdimme kaupunkiin: hän kävi ostamassa itselleen uuden puhelimen ja minä itselleni uudet farkut. Koska inhoan vaatteiden ostamista ja erityisesti sovittamista ehkä enemmän kuin mitään muuta, otin kuvan entisten farkkujen nimi- & kokolapusta ja näytin kuvan myyjälle: "Löytyykö teiltä vielä näitä, haluaisin tällaiset". Vastaukseksi sain, että jo vain löytyy, kuuluu heidän perusmallistoon eli on aina saatavilla. Kahta eri sinisen sävyä ja mustia. 
Leveämpi- ja kapeampilahkeisia. Tulimme siihen tulokseen, että malli on leveämpilahkeinen. Tällä kertaa vain mustana. Ei ongelmaa, mustat kelpaa hyvin. 
Jos olisin kuvannut farkuista toisen lapun, olisi mallin valinta/vahvistus ollut varmempi, eikä olisi tarvinnut sopia palautuksesta tai vaihdosta. Mutta kaikki sujui just hyvin. 

Ja kiitos Puskissalle vinkistä; samana tiistaina sain pakettini jossa oli sortsihame. Ei ihan sellainen kuin ajattelin, mutta Mursun mielestä kiva: takaa sortsit, edestä hame.

Ilta meni sen puhelimen kanssa. Hymyilin. Mursu hymyilee aina kun muut manaa ja manaa kaikkien tietotekniikkaan liittyvien vekottimien kanssa. Nyt minä hymyilin. Ja neuvoin auliisti ja kiltisti sen minkä osasin. 
Vain yksi asia ei onnistunut.

Keskiviikkona piti soittaa pankkiin ja sitten ajaa lähimpään konttoriin joka on avoinna. Se EI tietenkään ollut siellä, jonne olimme muutenkin menossa, vaan oman kunnan taajamassa. Henkilökortti oli liian vanha. Siis liian aikaisin otettu. Ehkä noin kuukausi liian aikaisin. Mikään ei siis auttanut. Armand-seiväshyppääjän näköinen nuori mies korjasi asian konttorissa niks-naks nips-naps. Nopeasti. Minä juttelin sillä aikaa odotustilassa iäkkäämmän rouvan kanssa. Hän oli kova puhumaan mutta ei malttanut kuunnella 😊

Yksi tehtävä suoritettu, toinen edessä. Ihan kiva kun on palveluyrityksiä jotka hoitavat asioita meidän puolestamme ja me voimme tehdä muita asioita sillä aikaa tai sen sijaan, mutta nyt kyllä ees taas ajelu harmitti. Ja ihan vain sen takia kun loistavat (pankki)sovellukset ei toimi niin kuin niiden olettaisi toimivan. 

Loppupäivän ja torstain käytin pistelyyn. 
Olisiko ollut perjantaina aamupäivällä kun selviteltiin mikä tuosta oikein tulee ja eilen illalla varmistin sen Pojalta, olimme oikeassa. 

Koska lauantaiaamuna lähdin reissuun, niin pistelyt ja kaikki loppui perjantai-iltaan. Tässä viime viikon aikaansaannos:

Tehdessä tuntuu, ettei se etene mihinkään, mutta näin kun sitä vertaa edellisen viikon kuvaan, niin onhan siinä jotain edistystä. 

Ihan hirveästi tästä ei enää puutu, tämän kun saan täytettyä, siirrän kehyksen viimeiseen (oletettavasti) osioon ja ohjetta kun katselen, se näyttäisi suht nopeasti pisteltävä. 

Olin viikonloppuna tapaamassa neuleystäviä ja Poikaa ja Miniää.

Mursu oli ihana ja vei minut junalle vaikka oli jo viikolla ajanut kilometrin toisensa perään - ja lupasi tulla hakemaan seuraavana päivänä kotiinkin. 

Ensimmäinen tapaaminen oli jo heti juna-asemalla: nuori tyttö, jolta varmstin, onko vieressä oleva juna SE juna. 
Oli se, mutta ovet olivat vielä lukossa. Jäin höpöttelemään hänen kanssaan, kerroin mm. siitä kuin parikymmentä vuotta sitten pidättelin samaa reittiä kulkevaa junaa, kun Siskorakas juoksi viimeisiä kymmeniä metrejä junalle. Hyvin onnistui. 
(Seuraava tavoite on pidetellä lentokonetta).
Ihana tyttö oli hän; pyysin anteeksi kun sillä tavalla jäin hänelle höpöttämään, mutta hän vain nauroi ja sanoi, että oli mukava kun joku joku jutteli.🥰

Riihimäellä oli edessä "Pöllön pikajuoksu": vaihtoaika 6 min ja radalta 4 radalle 7 (tai ehkä toisin päin, mutta numerot oli kuitenkin nuo). Ehdin hyvin, sain hengityksenkin tasaantumaan ja taas varmistin nuorelta neidolta, että olenhan oikeassa paikassa. Hän puolestaan varmisti minulta, että mihin vaunuun olen menossa, että olen suunnilleen oikeassa paikassa laituria 🥰

Pääsin junaan, löysin vaununi ja...etsin paikkaani... Ja apuun saapui Tonttu 🥰 Hänen kanssaan meillä treffit olikin ja tiesin, että olimme samassa vaunussa, mutta törttönä kävelin ohitseen. Hän pelasti minut ja löysi paikkani nopeasti; ja siinä samalla mukavan vieruskaverin 😄
En osaa arvioida vieressäni istuneen miehen ikää, minua nuorempi kuitenkin. Minä, ujo, arka ja hiljainen juttelin hänen kanssaan koko matkaan Tampereelle asti: kirjoista (hän lähetti Pojalle terveisiä), Suomen kunnista, harrastuksista, mikä on Suomen kaunein lehtipuu, käytetäänkö saunassa vastaa, vihtaa (vai vistaa 😆). Matka meni nopeasti mukavan juttuseuran kanssa. 

Tontun kanssa lähdettiin yhdessä eksymään = etsimään muita treffikumppaneita, mutta meidät tultiin pelastamaan hyvissä ajoin, emmekä ehtineen eksyä, ennen kuin lopulta tänne kauniiseen lintuhäkkiin:

Täältä Poika tuli minut hakemaan ja saattoi hotellille, jossa otin ruokaperäset ennen seuraavaa ateriaa - olin luvannut viedä Pojan ja Miniän illalla syömään. Kävimme nepalilaisessa ravintolassa ja ai että oli hyvää ruokaa! Olin vain vieläkin niin täynnä päivällä syömästäni salaatista, etten jaksanut syödä annostani loppuun, oikein harmitti. 

Hirvittävä helle, kengät hankasi ja oudokseltaan sellainenkin käveleminen - ei edes pitkiä matkoja, vaan varovaisia juurikin kenkien takia, ja jalat ovat vieläkin ihan sikakipeät!  
Poika ja Miniä saattelivat takaisin hotellille ja lähtivät etsimään rakkolaastareita, onneksi sairaalan kioskilta löytyi! 
Nukuin vaatimattomat 10 tunnin unet ja Pojan kanssa syödyn aamiaisen jälkeen lähdettiin Hakametsän halliin Antikvaarisille kirjamessuille. Voi kun olisi enemmän tilaa = kirjastohuone ja enemmän rahaa. Oli niiiiiiin paljon ostettavia kirjoja. Ostin vain...kolme kirjaa, yhden jokaiselle. Itselleni Tonttu -kirjan. 

Niin ja Ötökkätutkijalle ostin kirjan. Kaikki lähti siitä kun kirjan tekijän - laitan kuvan seuraavaan päivitykseen - pöydällä oli huuhkaja. Sitä tietysti himoitsin. Jäin suustani kiinni. Puhuimme linnuista. Kysyin häneltä tietääkö hän mikä on paarmalintu. Mietti tovin ja vastasi.. kirjosieppo. Kysyin myös mikä on raunioruntti. Sitäkin mietti tovin, mutta tiesi senkin, kivitasku.

Jalat oli ihan puhki poikki särki rikki ja päätin lähteä kotiin. Poika saattoi minut rautatieasemalle, haki Mursu sieniä Aasia-marketista ja pisti junaan. 

Ne kengät. Ne mitkä piti olla hyvät ja mitkä on olleetkin hyvät. Eivät vaan olleet vielä tottuneet tällaisiin pitkän matkan reissuihin. Piti laittaa niistä kuva jo aikaisemmin. Tällaiset Sievin kengät. Vetoketjutkin toimi jo, aluksi jumittivat, mutta nyt toimii ihan normaalisti.

Vielä viimeiset kiusaukset 😄 Kotiin päin tullessa oli myös vaihto Riihimäellä, vaihtoaikaa huimat 9 minuuttia. Muuten ihan ok, mutta kun jalat.... No, ehdin kuin ehdinkin vaan kun on joku lähijuna, niin portaat on julmetun korkeat. Ja Eniilin kanssa olen oppinut siihen, että nousen oikea jalka "edellä". Nyt oikea jalka oli se huonompi jalka 🫣

Kanssani samaan aikaan oli junaan nousemassa kaksi naista, tai toinen oli jo ehtinyt nousta junaan ja kuuli kun jupisin "ja sitten pitäisi vielä päästä tänne junaankin"

Hän ojensi kätensä ja auttoi minua nousemaan ne korkeat portaat vaunuun 🥰 Teki mieleni halata häntä, niin kiitollinen olin avusta. Puuskutin kuin höyryveturi, kun vihdoin pääsin istumaan. 

Mutta täällä olen taas, teidän riesananne. Riesa pysyi poissa koko reissun vaikka ainakin Mursua ja Poikaa kai vähän jännitti kuinka pärjään kun matkustan yksin. 

Minulla oli kuitenkin joukko Ystäviä pitämässä huolta ja tarvittaessa soittamassa Pojalle, että tulee hakemaan pois häiriköimästä 😜

Oletteko te vielä hereillä?

PS. Ostin messuilta korttipakan "Muistatko?" 324 kysymystä arjen historiasta.

Muistatko sinä?

1. Minkä nimistä mehujuomajauhetta myytiin 1970-luvulla Kiviset ja Soraset hahmoilla kuvitetuissa pusseissa?

2. Kuka ajoi tekoälyllä varustettua KITT-autoa?

3. Minkä niminen makeinen oli pakattu oranssiin kääreeseen, jonka kuvituksen mustapartainen merirosvo?

4. Kenen ystäviä ovat pingviini Pingo, pelikaani Pelle sekä piippua polttava Kalle-mursu?

Olen aina luullut

 Mutta tänään sen vihdoin tajusin: en olekaan huono äiti eikä Mursu ole huono isä. Olemme aina olleet hyviä vanhempia. 

Nykypäivänä puhutaan ruuhkavuosista. Ei meillä ollut sellaisia - tosin meillä oli vain yksi lapsi. 
Poika, jota ei tarvinnut kuljettaa harrastuksiin. 
Luulin, ettei hänellä ollut harrastuksia, koska hän ei pelannut jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Ei opetellut itsepuolustusta eikä soittamista. 

Partiolupauksen hän on antanut, oliko 7-vuotiaana, mutta "partioitseminen" loppui siihen, kun olisi pitänyt nukkua teltassa. Ehei, meidän kermapyllyt (Poika ja Äiti 😆) eivät nuku teltassa. 

Tanhuamista kävi katsomassa 3-vuotiaana, Äidin taka-ajatus oli, että olisi oppinut tanssimaan, tanssitaito on hyvä olla olemassa. Kiinnostui kyllä, mutta kun ohjaaja meni ja sanoi, että "No kiva, poikia me tarvitaankin, kun tyttöjä on niin paljon, että kaikille ei ole poikaa pariksi". 
Pojan silmät pyöristyivät kauhusta "En mä kyllä tyttöjen kanssa tanssi!" ja saman tien vilkkui kantapäät ovesta ulos 😂

Mummi osti sähköurut ja niillä opeteltiin kotona soittamaan sen verran, että nuotit on hallussa. Sitten ne unohtui laatikkoon. 

Mutta. 

Pojalla oli ystäviä. Koko "kylällinen", voisi sanoa. Juuri luin, että meidän kirkko puretaan, se jossa Poika aloitti päiväkerhossa ennen koulua ja sitten ekaluokkalaisena kävi siellä iltapäiväkerhossa. Päiväkerhoajoilta on parikuva parhaan ystävän kanssa: alakerran tytön ❤️
Ala-aste aikaan koululaiset kokoontuivat koulun kentälle pelaamaan ja leikkimään milloin mitäkin - tai milloin kenenkin kotitalon pihalle. Ei tarvittu ohjaajia, joskus joku vähän ojentamaan kun melu yltyi liian kovaksi ja kuului seuraavalle ostarille asti 😜
Ja aina joku aikuinen muistutti kotiinlähtöajoista. Koko kylä kasvatti - vaikka kaupungissa oltiinkin.

Paha paha lelu rantautui meillekin: ensin Nintendo ja sitten Playstation. Mursu ja Pöllökin jäivät koukkuun. Vaan ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin:
Poika säästi saamiaan rahoja ja osti itse kioskilta ENGLANNINKIELISIÄ pelilehtiä ja luki niitä. Siinä kehittyi kielitaito sellaiseksi, ettei minulla koskaan.
Looginen ajattelu, matemaattiset taidot ja... Isän kanssa väittely - se jatkuu vieläkin, eikä kumpikaan koskaan voita. 
Monen mielestä pelaaminen ei ole harrastus, vaan humpuukia ja turhaa ajantuhlaamista. Minä olen eri mieltä: tuo harrastus antoi Pojalle ensimmäisen ammatin.

Lopputyötä vaille toisenkin, mutta sen opiskelun ohessa luottamustehtävän ja työtäkin. 
Humpuukia siis? 

Minä pelaan edelleen; puhelimella ja läppärillä. Sanovat, että aivot tykkää siitä - aina ei minulla tykkää, mutta se tietty osaa kai tykkää.

Sitten tuli anime, manga, desuconit... Säästämistä, säästämistä, säästämistä: ja ensimmäinen matka Japaniin. Ja toinen, ja...
Ja niin tuli harrastuksesta, intohimosta ammatti. 

Tänä päivänä koko perheellä on yhteinen harrastus: kirjat, erityisesti vanhat kirjat.

Kukas se pöllön pyrstön nostaa jos ei pöllö itse: meillä on hyvä perhe ❤️

Teilläkin on hyvä perhe, kaikilla! 

Kuulumisia ja pistelyn viikkoraportti

 En ole laiskotellut, päin vastoin, olen ollut oikein reipas. Ainakin omasta mielestäni. Tai ainakin olin kovin utelias. Ja olen vieläkin iloinen ja hyvillä mielin, että sain oppia teistä ystävistäni paljon uutta. 

Eilen käytiin Äidin ja Tunturiruipelon luona - siis Mummolassa. Poika tuli junalla ja sillä aikaa kun Mursu oli häntä junalta (n. kilometrin päästä 😄) hakemassa, minä purin "lahjakassin". Ei oltu ostettu uusia ja hienoja eikä kalliita lahjoja, oli vain meille tarpeettomia mutta Mummolassa käyttökelpoisia ja tarpeellisia. Se on meidän tapa, koska kaikilla on tavaraa enemmän kun tarpeeksi. Jos joku tarvitsee jotain, sen voi ostaa/pyytää ostamaan minä päivänä tahansa, siihen ei tarvita merkkipäivää. Olemme merkillisiä. 

Yksi käytetty esine oli kuitenkin erityinen.

Juttelin taannoin (jälleen kerran) Äidin kanssa lukemisesta ja kirjoista ja hän kertoi ensimmäisestä lukemastaan kirjasta pienenä tyttönä, kun oli oppinut lukemaan. Sanoi muistavansa kirjan nimen ja kannen kuvankin, mutta ei ole löytänyt sitä mistään... 

Minäpä löysin. Piti viedä jos syntymäpäivälahjaksi, mutta kun en ehtinyt lukea sitä.

Onnimanni asuu Metsän Suloisimmassa Paikassa, auttaa, hoivaa ja hoitaa metsän eläimiä.
Hän vastaa lopulta pahaan hyvällä, kun ymmärtää, ettei pelastamansa varis, Rikkosiipi, todellisuudessa halua hänelle pahaa.

Kirjasta löysin myös sisilisko Sisin, sammakko Samin sekä Onnimannin käymän keskustelun. Otin siitä kuvan luettavaksenne - Onnimanni taitaa olla oikeassa 🤔

Kovin paljon ainakin on ihmisiä, jotka eivät näe silmillään eivätkä ajattele aivoillaan ja se tekee surulliseksi Onnimannin lisäksi niin minut kuin varmasti monen muunkin. 

Mutta se Onnimannista. 

Äiti oli iloinen saadessaan kirjan ja monta muutakin meille tarpeetonta, heille tarpeellista tavaraa.

Äiti oli tietenkin tehnyt eilen meille kakkua. Oli voileipäkakkua ja hmm.. olikohan se mansikka- vai vadelmakakkua - kermakakkua kuitenkin. 

Ja sitten tietenkin ensimmäisenä sitä perinteistä kakkua: 

Kun kaksi lautasellista syö kakkua, niin kyllä jaksaa! Eikä Pojankaan varmaan tarvinnut illalla tehdä enää ruokaa, kun söi vielä jälkiruoaksi suurimman osan voileipäkakusta, jonka Mummo oli häntä varten käynyt hakemassa naapurikunnasta 💕, kun ei oman kylän kaupasta löytynyt 

Kun vatsat oli syöty täyteen, Mummon tablettia vähän päivitetty, oli aika lähteä viemään Poika kotiin - hän oli sitä Mursulta pyytänyt. 

Ihan vain kuulemma siksi, että olisi kiva höpötellä kolmestaan. 
Ja kyllähän sitä höpöttelyä riitti. 
Jostain syystä minä jään aina alakynteen, oli aihe mikä tahansa 🤔😂

Nytkin pyysin etäneuvoja tämän tietokoneen ja kaiken muun kanssa. Vastauksia sain kaksi: 
a) olen räplänyt asetukset vituralleen (tietokoneiden räplääminen on ehdottomasti meillä kielletty eli en varmasti ole)

b) hiiri on sairastunut ellei jopa kuoleman kielissä

Tänään kävimme ostamassa (Tokmannilta, ei mainos) ne hiirimatot. Ainoat vaihtoehdot oli RULLALLA olevat hiirimatot. Vinkkejä niiden suoristamiseksi vastaanotetaan. Ovat muuten ihan toimivat, eivätkä olleet kalliit.

Ostin myös uuden hiiren - sekään ei ollut kallis ja se on PUNAINEN! 
Kaikki viat hävisivät. Tättärää - vanha hiiri siis oli kuolemaisillaan. 

Pistelyn viikkoraportti on myöhässä, sillä perjantaina vietimme LASKIAISTA.

Kyllä, luit oikein. Laskiaista. 
Isotätini oli kutsunut minut ja Äitini sisaruksineen hernekeitolle luokseen. Silloin ennen koronaa kun vietimme Laskiaisriehaa enon luona, Isotäti keitti sinne valtavan kattilan (tai jopa kaksi) hernekeittoa meille. 
Nyt meitä oli syömässä kuusi Isotädin lisäksi - meteliä kyllä lähti varmasti yhtä paljon kuin ennen reilusta 20 henkilöstä... 💕🫣😂

Ja koska perjantain pistelyt jäi pistelemättä, hoidin homman lauantaina. Tarkoitus oli kirjoittaa viikkoraportti eilen aamulla ennen Mummolaan lähtöä, mutta mutta... Läksinkin ulos pesemään parvekekukkalaatikkoa, jotta voidaan ottaa se(kin) mukaan....

Mutta tässä raporttia. Edellinen raporttihan päättyi siihen, että valmista oli 3/4 verran ja jäljellä siis tämä viimeinen neljännes. Tästä kuvasta kun tarkkaan katsoo, näkee kuinka suuri pisteltävä alue on:

Vähän huonosti näkyy, kun tyyny on tuossa alla ja on kirjava, mutta ehkäpä tuosta saa selkoa.

Ja kun olin taistellut paikalleen kirjontakehyksen - alakuva - ja aloittanut sinnikkään pistelyn, olen tänään tässä tilanteessa.  Tai siis olin eilen, eilen en pistellyt piston pistoa, enkä tänäänkään vielä. 

 

Näin. Nyt taitaa olla jo jonkinlainen kuva siitä mitä on tulossa, tosin kuvahan ei ole kokonainen, koska olkapäälläni istuu pieni ilkiö ja paljastaa kuvasta palan kerrallaan. 

Koko kuvan näette vasta sitten kun olen tehnyt kaikki jälkipistot ja muut ja silittänyt ryppyisen työn 😂 Jokunen viikko varmaan menee vielä. 

Tästä siis jatketaan: 

Hyvää syntymäpäivää

sinulle Äiti, Mummo, Anoppi, Vaimo, Sisko.. 🎂 
Mikä nimitys on avomiehen Mummolla 🤔Mummo on varmaan ihan hyvä, Mummoja ei ole kenelläkään koskaan liikaa, eihän?

Olimme siis eilen juhlimassa Äitirakkaan syntymäpäiviä, pienellä porukalla. Luulen kyllä, että jos joku kävi ulkoeteisessä ajatellen tulevansa kahville, niin kääntyi vaivihkaa kannoillaan ja päätti tulla toisen kerran. 

Paikalla oli siis Tunturiruipelo, Poika ja Miniä, Täti Tomera ja Mursu ja Minä. 
Äiti on jo aikaa sitten vaihtanut kaikkiin näihin meidän pieniin perhejuhliin täytekakun riisivelliin/-puuroon. Niin nytkin. 
Iso kattilallinen riisivelliä keskelle pöytää ja pohjaa myöten se taisi mennä 🤗 Kun vatsat on täynnä riisivelliä, Äiti keittää kahvit ja kattaa kahvipöydän; voileipäkakun kera. Kaikki ottavat voileipäkakusta pienen siivun ja loput kakusta siirretään Pojan eteen. Ole hyvä. Siinä on mies joka todella rakastaa voileipäkakkua ❤️❤️ Ehkä teemme hänelle kahden vuoden päästä syntymäpäivälahjaksi ison voileipäkakun...🤔

Saimme myös omat kappaleemme Voita -kirjasta; yksi meille, yksi Mummolle ja yksi odottamaan Pojan tätiä, joka tulee Suomeen näillä tiedoin kesäkuussa. Siis Siskorakas. 

Täti Tomera näytti kuvia omalta terassiltaan: 

Terassille oli pölähtänyt NOITA! 

Serkkupoika oli kuvat nähdessään kylläkin jämäkästi komentanut "Nyt äiti alas sieltä puusta!

Olisi varmaan syytä käydä vähän useammin käydä äitiään katsomassa, jos ei erota Täti Tomeraa noidasta... Onhan Täti melkoisen vauhdikas, myönnetään, mutta kyllä se vielä puita väistelee (toisin kuin eräät nimeltä mainitsemattomat)

Mistä tuli mieleen, jostain syystä eilen jouduin selittämään, erityisesti Pojalle, miten ihminen onnistuu putoamaan sängystä sänkyjen väliin ja vuodevaatelaatikkoon. 
Eli en minä nyt niin kauhean iso ole, kun sänkyjen välissä on rako n. 5 cm 😲😉

Viikko sitten käytiin shoppailemassa. Juu-u. Uudessa Puuilossa ostamassa..tuota..odottakaas... niin, joku semmoisen härveli millä on helppo sitten kelien salliessa käsitellä noi meidän portaat ilman selkäkipuja. Siis selkä melkein suorassa. 
Sitten kävin vieressä Tokmannilla ostamassa YHDET TIETYT sukat, joka ovat osoittautuneet hutiostokseksi. Paketissa pitäisi lukea, että osta normaalikokoasi pienemmät. 
Siinä vaiheessa jo jalkaterä vähän kiukutteli, mutta minkäs teet, ruokakauppa kutsui.

Mentiin sittariin ja porttien sisäpuolella Mursu huomaa ja huomauttaa, että katsos housunlahkeitas. Kuraset kun mitkä. Hän sanoi menevänsä kaupan toiseen päähän kemikalio-osastolle, minulla jalka kiukuttelee jo sen verran, että huikkaan vaan perään, että "jos löydät, niin tuo mullekin". Onnellisesti jäin just wc-paperi osaston kohdalle ja nappasin siitä kosteuspyyhkeitä, menin itsepalvelukassan kautta ulkopuolelle ja yritin putsata niitä housuja. 
Juu, puhdistuihan ne, mutta ihan pikku vinkki vitonen: olikohan joku Lotus tai joku, sillä hinkatessa lähtee väritkin! Nyt on sitten farkkujen toinen polvi ja toinen lahkeen suu vaaleampia kuin farkut muuten. 

Muuten kauppareissu meni kutakuinkin ihan hyvin, mitä nyt askel askeleelta onnuin enemmän ja enemmän! Oikea jalkateränihän ON kuin ankanjalka, läpsyy ja läpsyy, mitä väsyneempi se on sitä enemmän se läpsyy. Siitä Mursu minut aina kaupassa tunnistaa ja tietää missä liikun.

Tiistaihin asti lepuuttelin jalkaa, sitten ehdotin, että jos leikeltäis tuota rhodoa. Rhodoa vaihtui lennosta Terijoen salavaksi. Ei siinä mitään, ei siinä askelia sen enempää tullut ja olin laittanut turvakengät jalkaan, ajatuksena, että jalkapohja pysyy suorassa eikä taivu sinne tänne. Tuntui ihan hyvältä. 
Samaan syssyyn sitten vietiin oksat sitten jäteasemalle ja käytiin kaupassa. Läps läps läps. 

Kaiken luppoajan olen pistellyt ristipistoja ja ky-yllä, on se työ edennyt. Lupasin teille ja eritoten Sartsalle (ainakin mielessäni, jos en muuten 😉😍) kuvia edistymisestä. Tämän verran sain pistoja aikaan viikossa. Eli alakuva edellisestä päivityksestä 27.3. ja ylempi kuva eilisaamulta, 3.4. - muutaman piston pistelin ennen kun lähdin kampaamaan tukkaani ihmismäiseen kuntoon. 

Ja vielä, ennen kuin päästän teidät tästäkin piinasta, kaikkein hienoimmat kuvat. Nämä ovat REPOLAISEN käden jälkiä - niin kuin varmasti tunnistattekin ❤️❤️ (Nyt vain toivon, ettei Siskorakas eksy tänne juuri tänään..)

En tilannut korttia kissanristiäisiin, vaan KOIRANristiäisiin - wuh! Siskon perheeseen tuli pari viikkoa sitten tuollainen ihana suloisuus, joka sai nimekseen Pluto. Ilman Siskon lupaa laitan tuon pienen kuvan tänne ja kerron, että Pluton lempitv-sarja on Hercule Poirot - selvää etsiväkoira ainesta siis. 

Toinen kortti, on kaikkineen ja avattuna tällainen: 

Tämän kortin sisälle kirjoitin Ötökkätutkijaa mukaillen "Kiva kun oot Papan ja Mummon kaveri"

Siskon kanssa halusimme muistaa Papan (Tunturiruipelo) ja Mummon ystävää, joka käy heitä auttamassa milloin missäkin asiassa, milloin ilmestyy mustikka-, karpalo- tai sieniämpärin kanssa, käy linturetkillä Tunturiruipelon kanssa, korjaa tietokonetta - kaikenlaista. 
"Hädässä ystävä tunnetaan" 
Siskon kanssa asumme kumpikin kaukana, että hädän tullen se on jo housussa ja vaikka hän kiitoksia varmasti on saanutkin, niin olemme sitä mieltä, että hän on ansainnut kiitoksen myös meiltä. 

Kiitos Repolainen -  vähilläkin tiedoilla sinä teet juuri sellaisia kortteja, että ne ovat saajansa näköisiä ❤️❤️

Vaihtarit

Olen nyt ruvennut pakkaamaan talvea pois ja aloitin sen langoista ja puikoista. Järjestelin lankakaapin ja keräsin sieltä hedelmäpussillisen verran jämälankoja Kiertolaan vietäväksi. Mistä muuten tuli mieleen, sain vuosi vai pari sitten yhdeltä ystävältä pussillisen/kassillisen lankoja, kun hän lopetti kutomisen (on nyt aloittanut uudestaan 😊) ja kaikki tuomansa lankakerät ovat kuin pesäpalloja! 
Lähes kaiken muun olin siis muutaman vuoden aikana muistanut ja ehtinyt hänelle opettaa, mutta en lankojen kerimistä. "Pesäpallojen" osuessa käsiini kysyin Mursultakin, miten A-noppi oli hänelle neuvonut lankakerän kerimisen ja samalla tavalla: lankakerää ei puristeta ja aina kun vaihdetaan suuntaa, niin yksi tai kaksi sormea jätetään sinne uuden lanka... - no mikä se nyt onkaan, alle. Eli kerästä pitää tulla sopivan pehmeä ettei lanka veny. 

Mutta niin. Jos jollakulla on tarvetta erikokoisille jämälankakerille, enimmäkseen ohuille (Nalle ja sitä ohuemmille), niin olen valmis luopumaan niistäkin, joita vielä jätin itselleni. Kirjavia kuin kesäiset niityt 😜😊

Viimeiset sukat kudoin ja päättelin valmiiksi aamulla. Ensi talveksi on lämpöiset sukat valmiina heti kun kylmää pukkaa. Viimeiset Novitan Isoveli -langat pistin näihin, vähän valkoista taisi jäädä jäljelle.

Alta pilkistää tätini Seiska veikasta tekemä villatakki. Hän teki sen joitakin vuosia isotädille ja minä sain sen, kun isotäti nukkui pois.
Villatakki on lämmin, mutta kutittaa niskaa.

Illalla sytytin kynttilän A-nopille ❤️ ja lähetin kiitokset hänelle sinne jonnekin. 

Olen onnellinen niin monesta asiasta, yksi niistä on se, että ehdin kiittää häntä siitä, että hän antoi minulle kalleimman aarteensa, Mursun. 

En osaa, enkä edes halua, ajatella mitä minulla olisi ilman A-noppia, Mursua ja Poikaa.

En aloittanut vielä sashikoa, ajattelin katsoa missä jamassa on ristipistotyö, jota viime kesänä väkersin. Valmistuisiko se joskus 🤔 Jos ei se lähde käyntiin, otan sashikon työn alle. 

Tai verannan järjestelyn. Onneksi aina löytyy jotain tekemistä siivouksen sijaan...

En sano mitä mieltä olen tästä "pakkodigitalisonnista" eli suomi piste fi:stä mutta kerron, että olen meidän perheessä koekaniini. 
1) viestit pitäisi edelleen lähettää ns. normisähköpostiini - mitäpä huomasin kun tänään sitten menin ihan tuonne suomi...  - eipä ole kaikkia lähetetty!  Onneksi ei ole aiheutunut mitään vahinkoa, koska noin niin kuin yleensä hoidan asiani säädetyssä järjestyksessä toisin kuin määrätään 😜
2) ainakaan tänään siellä ei ollut missään mitään, mistä olisi voinut palata takaisin paperipostin käyttäjäksi 
Onneksi on käytössä e-lasku kaikilla muilla paitsi "herra kakalla" s-posti. Ja "herra kakan" laskua jos ei maksa, se varmaan sanoo tyhjennystä tilatessa, että "ei pysty, ei oo polttoainetta, tili on tyhjä" 😜😂

Noh, joka tapauksessa verotoimistosta tuli postia sitä kautta. Ja sitten piti soittaa verotoimistoon kun en ymmärtänyt. Veroilmoitukseen oli jäänyt iankaikkisen vanhaa tietoa, jolla ei onneksi ollut mitään merkitystä, mutta turhaan se siellä roikkui. 
Palvelu oli ystävällistä ja kun kiitin hyvästä palvelusta, asiakaspalvelija selvästi taas hämmentyi. Ei ole tainnut kovin usein saada asiakkailta kiitoksia.
Mikä meitä vaivaa, kun ei osata kiittää? Miksi ajatusmaailmana on "no sehän on sen työtä/työtäänhän se tekee". Aaarrrggghhhh. 

Se siitä, kiitos kun kuuntelitte. 

Pikkumiehet jaksaa iloita sormikkaista 😊 "Mummi, kun Pöllö-täti lähetti meille yllätyspaketin! Minä kyllä tahtoisin nähdä Pöllö-tädin" - sanoo pienempi. Johon isompi vähän polleana "Minäpä olenkin kyllä tavannut Pöllö-tädin!" 
"Niin mutta kun hän lähetti meille YLLÄTYSPAKETIN!"  

Olen jäänyt vähän jälkeen teidän blogipostausten lukemisessa. Luen kyllä vaikken aina kommentoikaa. 
Silmiäkin vaivaa joku, sinne on varmaan pesiytynyt joku kotihiiri tai joku. Oikeasti pitäisi mennä silmälääkäriin, mutta nyt etusijalla on Mursun hammaslääkäri. Ja sitten oma.... (Älä Terhi sano mitään 🫣🫣)

Aurinkoisia kevätpäiviä - nautitaan keväästä ja auringosta!

Taas aikaa juoksee

Minä en juokse vieläkään. En varsinkaan pakkasilla.

En kyllä näköjään tehnyt muutakaan ja nyt harmittaa. Eilen olisi ollut oikein hyvä pakastimen sulatuspäivä (niin kuin Olifantti Fizbanin kanssa homman hoitikin) ja minä vain suunnittelin ja totesin asian ääneen. Ei tehty asialle yhtään mitään.

Olisi siellä vielä tänäänkin ollut, mutta pakkanen lauhtui, tänään on jo 10 astetta lämpöisempää kuin eilen. Ei varmaan ollut viimeiset pakastimen sulatuspäivä nuo menneet päivät.

Yritin eilen reippailla. Koska en voi kertoa tapahtumista kertomatta alusta asti niin.. Huokaus. En nyt ihan aakkosten alusta aloita, koska te jo tiedätte hyvinkin miksi en käy lenkillä, vaikka niin siitä tykkäisin.

Niinpä menin ja tilasin itselleni stepperin tai millä nimellä sitä nyt sitten kutsutaankaan. Mutta semmoisen meille sopivan. Jos olisi enemmän tilaa, säilytykseen, olisin tilannut juoksu-/ kävelymaton, mutta kun ei niin ei. Tuo vie juuri sopivasti tilaa. 

Käyttöohjeissa lukee, että "älä käytä 15 min. pidempään kerralla". Sopii minulle huonokuntoiselle ERITTÄIN hyvin. 

Ja kun ei ole sen erityisempää tekemistä välttämättä, voinhan käyttää sitä useamman kerran päivässä. Bingo! 

Ko-kei-lin sitä toissa päivänä. Hyvä kapine. Annoin Mursulle oikeuden pitää minut ruodussa: vartti päivässä, vähintään, hopi hopi.

Niinpä siis myös eilen. Kaikki meni hyvin. Koska tasapainoni on huono, otin käyttöön aiemmin ostetun (leuanveto)tangon, josta voin tarvittaessa ottaa tukea. 
Vartti meni nopeasti eikä Mursun tarvinnut edes vahtia kelloa, kun pistin puhelimesta kirjan  höpöttämään ja siihen uniajastimen 15 min. (Kukaan ei ole niin fiksu kuin nainen, paitsi ehkä insinööri 😜tai toinen nainen). Vartin päästä tavarat paikalleen ja.... 
Viltin alle tuoliin istumaan. Ja niin hävisi taas Pöllön elämästä sellaiset 3-5 minuuttia. 
Viimeinen mitä muistan, oli se kun Mursu kysyi "Onks kaikki okei?" En tiedä mitä vastasin, luultavasti en mitään tai sitten yritin taas näyttää "kyllä tää tästä" -ilmettäni. Seuraavaksi kuulin kysymyksen "Joko rupeaa kuulumaan jotain?" kun olin katselevinani televisiota tai siis ymmärtävinäni sieltä jotain. 

Ja sitten otin sellaiset vajaan tunnin nokoset tässä nojatuolissa. 

Lopputulema: ei siis joka päivä. Joka toinen päivä riittänee? Tai joka kolmas päivä? 
Kunhan se ei jää sängyn alle pölyttymään. 

Tänään olen taas istunut ja ihmetellyt maailmaa. Lukenut yhden kirjan loppuun, jotta pääsen Pöllön Lukupiirin vuoden ensimmäiseen kirjaan (toisen niistä) käsiksi:

Minna Canthin Ihmisenkuvia. Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun unohdin kirjastoon.

Tervetuloa käymään Lukupiirissä - lukupakkoa ei ole. Eikä kommentointipakkoakaan.

Ja..ja.. Kun nyt kirjoihin siirryttiin, niin...  Maanantaina se on ilmoitettu ilmestyväksi. Kaikkien niiden 516 sivun, joiden kimpussa Poika uurasti viime talven, kevään ja kesän. 

Asako Yuzuki: Voita

Oman kappaleeni varasin kirjastosta jo pari viikkoa sitten 🥰😜

Siskorakkaalla ja Lankomiehellä oli eilen 9.1. 7-vuotishääpäivä. 

Huomaan tekeväni niin paljon kirjoitusvirheitä, että taitaa olla paras kokeilla pysyisikö puikot vielä kädessä vähän aikaa. 

Joulu joulu tullut on

 Joulu saapui Poikien hahmossa: kuten kerroin, Poika kävi viime viikolla, tuli Mummolan kautta, jotta saatiin syödä yhdessä joulupuuroa.

Perinne monen vuoden takaa, joka sekään ei ole säästynyt "sattuu ja tapahtuu" -menolta. 

Olin ostanut kirpparilta pienen, ihanan talvisen mökin, johon sai valot. Palasimme joulupuurolta ja sytyttelin kotona kaikki kyntteliköt ja joulukuusen valot (onneksi kuusessa ei ollut niitä papan isopapan äidille antamia sähkökynttilöitä!) ja viimeisenä sen mökin. Riks raks poks pam. Kaikki valot sammuivat. Sulake!  
Eihän siinä mitään, sulakkeita oli kyllä ja sehän on helppo vaihtaa. Vai onko? Ei! Ei ole, jos "äidin pikkunikkari" on rakentanut keittiöön - tarpeellisen toki - lisäkaapin ja jättänyt sähkökaapin sen kaapin sisään. Ja hyllyt niin, että saadakseen sähkökaapin auki, on otettava pois ylimmäinen hylly, tietenkin. Ja jotta sen saa pois, on tyhjennettävä sen alapuolinen hylly. 🫣🫣 
Eihän siinä ollut vaihtoehtoja, jos halusi saada valot jouluksi. 
Kaikesta löytyy tietenkin aina hyviäkin puolia: tulipa käytyä läpi kahden hyllyn tavarat ja heitettyä pois vanhentuneet jauhot (onhan kolme vuotta vanhat sämpyläjauhot, avattu paketti, vanhoja, onhan?) Sulake saatiin vaihdettua, hyllyt paikalleen, tavarat järjestettyä, turhat tavarat roskiin - kierrätyksestä ei silloin ollut tietoakaan - itselle muistiin: ÄLÄ OSTA KIRPPARILTA MITÄÄN SÄHKÖLAITTEITA. 

Toinen perinne on Joulupoika, Varapoika. Häntä odotin yhtä paljon kuin omaa Poikaa. He olivat parhaat ystävät ala-asteelta siihen asti kunnes opiskelut ja maailma heidät erottivat. 
Nykyään taitavat vaihtaa kuulumisensa meidän kauttamme - tuntuu, että ovat edelleen tärkeitä toisilleen, mutta elämänsä vain ovat niin erilaisia. 

Joulupoika. Hän oli 12- tai 13-vuotias kun hän toi ensimmäisen joulutähden minulle. Kun lähikaupassa joulukukat olivat tarjouksessa jouluaattona. Joulutähti oli suloisen pieni, vaaksan korkuinen. "Suloinen kuin ystävykset ♥️"
Siitä lähtien hän on tuonut joka vuosi, koronavuosia lukuun ottamatta, minulle joulutähden. Vaikka kuinka valmistan joulua ja joulu tulee totta kai oman Pojan mukana, sen viimeisen silauksen tuo Joulupoika. Niin nytkin. Ei haitannut, vaikka ei oltu imuroitu, vaikka ruuanlaitto oli kesken.. 

Pöydällä on joulutähti, aamupäivällä soi puhelin, joulurauha on julistettu, Äidille ja Tunturiruipelolle on toivotettu hyvää Joulua ja Siskorakas soitti meille hyvänjouluntoivotuksen.

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Onhan niin?

Hyvää Joulua Ystäväni!

Taidan jäädä koukkuun

Ei vaan. Olisin varmaan löytänyt ohjeen ihan normaali google-haulla tai kysymällä Pojalta tai Miniältä. Tai Siskolta. 
Joku täälläkin olisi voinut tietää, joku jolla on Samsungin puhelin. Mutta kyllä tuli taas mieleen, että kyllä ennen oli paremmin. 
Ruoho oli vihreämpää (mistä muuten todiste eilisessä päivityksessä 😜), pulut oli lihavampia ja kivetkin oli kovempia. 
Puhelin: jos ei ollut puhelinta kotona, kävelit lähimpään naapuriin jossa oli puhelin, jos oli pakko soittaa. Vaikka viisi kilometriä. Eli kyllä sitä mietti tarkkaan näin marraskuun iltoina, että onko asiaa vai ei. Vai ehtiikö asian hoitaa postikortilla vai peräti kirjeellä, niin voi kirjoittaa kaikki, koko perheen, suvun, kulmakunnan asiat siihen samaan kirjeeseen. Eikä muuten olleet postimerkitkään reilu 40 vuotta sitten niin kalliita kuin tänä päivänä! 
Tekstiviestit ja votsapit. Ei tullut kirjoitettua viestejä väärille ihmisille eli ei tarvinnut pyydellä anteeksi jälkikäteen. 
Saati sitten näihin viestipalveluihin liitetyt emojit eli suomeksi (kai) hymiöt. Niistä kohta.
Kamera. Ei ollut siinä naapurin lankapuhelimessa kamera. Eikä muuten myöskään mitään nauhuria - ellei naapurin pojankloppi ollut joku amiksen käynyt näppäräsorminen kaveri, joka oli siihen piilottanut nauhurin. Mutta kameraa siinä ei ollut. Kamerat oli erikseen. Ja filmirullat ja niiden kehittäminen kuviksi, se se oli kallista. 

 

Tällanen kamera meillä oli, kun olin vähän paatin tappia isompi. 

Mutta mikä oli tänään ongelmana? Minä. Pöllö. 

Yritin olla kauhean näppärä ja melkein onnistuinkin. 
Minulla oli kaksi kuvaa. Toisessa oli meidän "sortin sakki" eli Äiti ja Tunturiruipelo, Sisko, Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija, Poika ja Miniä ja Minä. 
Toisessa kuvassa oli Pojan ja Miniän tilalla Mursu ja Ystävätär. Näppäränä osasin "irrottaa" Mursun ja Ystävättären ja siirtää ne toiseen kuvaan. Mutta ei siitä sitten kuitenkaan tullut sitä mitä halusin - meitä oli liikaa. 

No kas vain, ihmettelin Whatsappin emojeissa punaista pistettä... Milloin on puhelimessa vihreä piste milloin punainen - mitähän vielä 😂😂 Sain selville mitä punainen piste tahtoo kertoa minulle: siellä ne on, Mursu ja Ystävätär, tarroina! Voi vihne sentään, millä saan ne pois 🫣🫣 Kokeilin kaikkea muuta paitsi kärrynpyöriä. Kunnes sitten tietokoneen avattuani päätin kokeilla tekoälyä - jota Arkeilija tietämättään yllytti minut kokeilemaan - ja kysyin siltä, mitä tehdä. Helppo homma, nyt ne ovat poissa, eikä tarvitse enää pelätä, että lähetän vahingossa Mursun kuvan esim. Stanstalle kun piti lähettää halaus 😜

Joutsenet lensivät eilen etelään, niin Mursu sanoi. Yöllä oli ollut kylmä, lämpötila kai nollan alapuolella. Tänään leppäkertutkin menivät talvilevolle. Portaat ovat autiot, ei ole ketään enää meidän portailla.
Sisiliskotkin ovat jo varmaan menneet talvehtimaan, mutta ensi kesää varten teimme niille paikan missä asua ja pesiä. Oli pakko heitellä kiviä pois pihatien reunalta, jotta saa lumityöt tehtyä kun lunta joskus tulee. Ja arvatkaa kuka lensi pyrstölleen hiekkakasassa 🙄😏

Tein pienet sukat valmiiksi. Niihin piti silmukoida nimi molempiin sukkiin, mutta eihän se onnistunut, kun ei käteni mahtunut sukkiin. Sovelsin siis. 

En ole ihan tyytyväinen ja saattaa olla, että otan vielä kerran ja puran koko systeemin - en sukkia vaan nimet ja teen uudestaan. Tai sitten annan olla ja pistän postiin, että pieni mies saa varpaiden lämmikettä.

Seuraavana jonossa oli kai lapasia ja sormikkaita, pieniä nekin. Nopeita tehdä. 

Ja vielä ennen kuin päätän tämän höpötyksen, esittelen teille tilataidetta. Näitä taideteoksia oli itse asiassa kaksikin kappaletta, mutta otin kuvan vain tästä toisesta. 
Nähdessäni tämän teoksen, arvasin Suuren Taiteilijan. Esittelin teoksen ensin muille ja sen jälkeen varmistimme, että olemmehan varmasti oikeassa siinä, kuka teoksen on tehnyt. 
Taiteilija ensin vähän säikähti, että hän on tehnyt jotain väärää ja että nyt tulee sapiskaa, mutta siitähän ei suinkaan ollut kyse. Halusimme vain varmuuden ja että kunnia menee varmasti oikealle Taiteilijalle.

Teos ei kaivanne sen suurempia selityksiä? Taiteilija kyllä selitti teoksen paikkaa "No kun siinä oli naula, jossa ei ollut mitään, niin hän ajatteli, että jotain siihen on laitettava."

Hyvin loogista. 

Tässä on vielä ihan asiasta näkkileipään: kuva Päiville. Hän esitteli taannoin naulakkoa, kahvipannun mallista pientä naulakkoa. Äidiltä löytyi sekin josta minä mainitsin, mutta siitä jäi kuva ottamatta, mutta tästä toisesta otin kuvan sillä, vinkkasin tästä, että "ei Mursu mitään 60-vuotislahjaa tarvitse, mutta jos tästä raaskit luopua, niin saat taas anoppina lisäpisteitä ja johdat olemattomassa anoppikisassa 😜" 

Tämä siksi, että pannussa on kuva Outokummun vanhasta kaivoksesta (näin ymmärsin) ja siinä lukee Outokumpu.

Mursu on syntynyt Kuusjärvellä, nyk. Outokumpu ja hänen rakas Ukkinsa oli Outokummun kaivoksella töissä sekä porauksen opettajana. Mursu asui pienenä poikana Ukin ja Mummin luona, ennen kuin muutti Tsadiin 😉 Tai Hesaan niin kuin me maalaiset sanotaan.

Ja tarkennuksena:
Mitään anoppikisaa ei ole olemassa 😂
Äiti tulee toimeen molempien vävyjensä kanssa, vaikka toisen kanssa onkin pieni kielimuuri. Kielimuuri murtuu, kun Äiti tekee makaronilaatikkoa ja Mursulle käy mikä vain (suolapurkki varoilta viereen; "suolaa sen verran, että pinta tulee valkoseks" on Mursun motto, joka pätee kaikkeen, myös riisipuuroon) 

Ainoa mitä Äiti on sanonut vävyilleen: Palautusoikeutta ei ole!

Hyvää yötä!

Taivas itkee sadoin pisaroin...

...mutt mä sateellekin nauraa voin, kun monta märkää suudelmaa muistot mieleen tuo... - Pepe Willbergin iskelmää mukaellen. Tosin tänään aurinko kurkistelee pilvien raosta ja muistuttaa viime viikon "aurinkoisista" päivistä, satoi tai ei. 

Tämä maisema näkyy Äidin ja Tunturiruipelon keittiön ikkunasta. Ikkunan alla on kymmenkunta marjapensasta ja ainakin yksi pöllö. Iso ja pieni polkupyörä, kuusi kausivaloineen - kaikkea mitä Satumaasta vain voi löytääkään, kun sinne saapuu. Kuvan otin kun odotettiin Siskon Ystävää  naapurin majoituksesta aamukahville, mutta hänpä livahtikin ohi suloisen Nalle-koiran kanssa ja pian takaisin toiseen suuntaan, ennen kuin tuli mummolaan. Meidän ihmetellessä mihin ihmeeseen hän jäi, huomasimme Siskon kanssa, että koko muu porukka onkin pihalla haravoimassa ja tekemässä pihatöitä, kun me istumme keittiön pöydän ääressä katselemassa toisten ahertamista 😄 Jokaiselle on tehtävänsä 👍

Maanantai oli pitkä päivä vieraita odottaessa, mutta odotus palkittiin: Ötökkätutkija halasi mummon, tädin ja sitten papan: niin kostui tädinkin posket kun huomasin ÖT:n poskien kostuneen pappaa halatessa, hän kun oli vähän kipeänä. Villi ja touhua täynnä oleva ÖT, mutta sydän täynnä rakkautta ja empatiaa ❤️

Futari-Prinsessa; se pieni tyttö, jota vasta odotettiin ja joka juuri täytti 13, ottikin tädin kainaloon ja halasi - kun olisi pitänyt olla toisin päin 🥰 Eikös tätien pitäisi halata lapsia? Onneksi sain kuitenkin paljon halauksia ja halata, molempia, sekä Futari-Prinsessaa että Ötökkätutkijaa ❤️
Ja tietenkin Siskoa ja Ystävää. Isä oli jätetty kotiin, se on usein isien kohtalo - vai mahtoivatko olla vävyt mielissään, kun saivat olla kerrankin viikon yksin kotona, kumpikin 🤔🤔

Tuliaiset vaihdettiin: sukat ja lapaset ja mitä lämmintä varuilta veinkään - oikeastaan turhaan, viikkohan oli lämmin. Minä puolestani sain herkkujen lisäksi 

Ystävän tekemän tuulikellon - arvatkaa raaskinko tätä ulos laittaa? Värit taas vähän heittää sinne tänne; se on puna-sini-vihreä ja sen saa "painettua" nippuun. 

Kuvien asettelu ei näköjään taas minun taidoilla todellakaan onnistu, olisi pitänyt kokeilla leikkiä puhelimen kameralla vähän enemmän. 

Joka tapauksessa. Linnutkin sai oman tuliaisensa, en vain ole vielä keksinyt paikkaa tällekään. Luultavasti omin tämän muuhun käyttöön kuin lintujen ruokintaan. 

Näiden lisäksi sain vielä kynttilälyhdyn jonka vein jo ulos, ostin siihen ajastimella toimivan led-kynttilän. 

    
Suklaalakkoni oli viikon ajan tauolla. En vaan voi vastustaa Terry'sin appelsiinisuklaapalloja. 
Minun onnekseni "jouduin" antamaan toisen niistä Pojalle ja Miniälle. 

Sen sijaan Lindtin pistaasisuklaamakeiset söin periaatteessa kaikki yksin. 
Suklaalakko jatkuu jälleen. Viikko EI kaatanut sitä, mutta enhän voinut jättää Siskon tuomia tuliaisia syömättä, kun hän oli ehtinyt ostaa ne, ennen kuin sanoin, että suklaata ei tarvitse välttämättä ostaa. Tämä olisi riittänyt ihan hyvin:  

Purkki täynnä pieniä voikeksejä ja sisällä led-kynttilä. IHANA! Voisi minun puolesta olla pimeä vaikka ympäri vuorokauden. 
Nyt kun olen elvistellyt tuliaisilla (yksi jäi pois, näytän sen myöhemmin), kerron jotain muuta. 

Myös Poika ja Miniä kävivät lisäämässä väkimäärää - meitä oli pöydän ääressä Piparkakkuriisipuuroa syömässä yhteensä kahdeksan! Harmi, etten voi laittaa kuvaa, mutta koettakaa kuvitella: Nuorin 8 v ja vanhin 87 v - me muut siitä väliltä 💞

Englannin kielen taitoni ON melkoisen huono, mutta se sai taas hyvää harjoitusta ja onneksi puhelimissa on kääntäjät. Niillä pärjättiin.

Mummolan keittiön ikkunassa on imukupeilla kiinni lintulauta - semmoinen läpinäkyvä, missä oravakin välillä käy. 
Yhtenä aamuna rupesin selittämään Ötökkätutkijalle, mitä lintuja siinä käy - talitinttejä. 

Jouduin käyttämään puhelimen kääntäjää ja käytin vielä puhetoimintoa, joka kertoi, että "Those birds are great tits".
Ei, ei, ei.... ei kun ne on... TA LI TINT TE JÄ. Onneksi Sisko istui pöydän toisella puolella ja kertoi, että kyllä, englanniksi tintti on tit ja talitintti on great tit. Eli monikossa great tits. 
Jatkossa puhuin vain suomeksi tinteistä. 
Ötökkätutkija oli kaiken kaikkiaan innostunut oppimaan suomenkieltä, kuten myös Futari-Prinsessa, joka jo osaakin jonkun verran.

Eräänä iltana leikkimme salmiakkiaakkosilla sanapeliä. Eli jokaisen vuorollaan piti sanoa sana sillä kirjaimella, jonka sai: Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija suomen kielen sana ja mummo ja minä englannin kielen sana. Hienosti meni, lapset osasivat hyvin suomen kielen sanoja. Kuten esimerkiksi Ötökkätutkija V niin kuin vittunen. Mmmm... ihan oikein: lapselle se oli vain sana sanojen joukossa. Täti, äiti ja mummo olivat sekunnin pari hiljaa ja jatkoivat peliä nikotellen. (Hyi, hävetkää aikuiset!)

Mummo tarjosi koko porukalle (pl. Tunturiruipelo) lounaan paikallisessa pizzeriassa, jota oli kehuttu kovasti. Eikä turhaan! Ruoka oli hyvää ja sitä riitti vielä seuraavaksikin päiväksi ja palvelu oli loistavaa. Tässä juuri katselen kalenteria ja Turkin karttaa 🤔 - omistaja lupasi, että voimme lähteä Turkkiin ja lähettää laskun heille 😜😜😂 Muistutti asiasta useamman kerran. 

Lapsille riitti paljon ohjelmaa kaiken kaikkiaan, mutta luulen, että eniten he odottivat ostospäivää 🥰 Futari-Prinsessan synttärit oli juuri olleet ja Ötökkätutkijan synttärit ovat parin viikon päästä. Mummo ja täti olivat luvanneet ostaa molemmille synttärilahjat ja kumpikin tiesi mitä haluavat: Futari-Prinsessalle logiikka-, äly- ja pulmapelejä ja Ötökkätutkijalle jalokiviä. Yksi lentokone myös. 
Leikkipyssystä jouduimme vähän keskustelemaan, sillä sen kanssa hän olisi ehkä joutunut tarkempaan syyniin lentokentällä niin täällä lähtöpäässä kuin kotonakin. Löysimme kuitenkin ratkaisun, saimme jo maanantaina kuvan onnellisesta pojasta vartioimassa jalokiviään, etenkin kultaharkkojaan. 

Ikävä on iso; vaikka Mursu halaakin joka päivä monta kertaa, ei ne halaukset ja pusut ole samanlaisia kuin Ötökkätutkijan pusut ja halaukset ja Futari-Prinsessan halaukset. 

********************

Onneksi te olette siellä - olen lukenut teidän blogipäivityksenne, vaikka en kaikkiin olekaan kommentoinut. Sukka- ja lapasprojektit jatkuu, mutta ei ihan samalla kiireellä kuin edelliset, ehdin tännekin taas.

Kilin kalin kilin kalin

Otsikossapa se oikeastaan onkin, Pöllönkulman kuulumiset. 

Bingokin näyttää jäävän lokakuulta minun osalta tekemättä, sillä aika loppuu. Huomenna tähän aikaan saan toivottavasti rutistaa mun Ötökkätutkijaa ja Futari-Prinsessaa ❤️❤️
Ja totta kai myös Siskorakasta ja hänen ystäväänsä.

Joku (monikin ehkä) saattaa ihmetellä, miksi olen antanut Siskon lapsille tuollaiset nimet. Ötökkätutkija lienee aika selvä, eikö vain? Ötökät, ne tietenkin. Oli ihan huippua kun muutettiin tänne maalle ja lähettelin kuvia erilaisista ötököistä. 
Futari-Prinsessa sen sijaan. Hän on sisaruksista vanhempi, täytti juuri 13. Hän ilmoitti pienenä tyttönä ensin, että hänestä tulee ballerina, sitten prinsessa ja sitten rakennusmestari. 
Sen jälkeen jalkapallo vei koko tytön mennessään ja hän on ilmoittanut, että hän tulee Suomen naisten maajoukkueeseen pelaamaan ja silloin viimeistään Suomi voittaa maailmanmestaruuden!

Toivon, uskon ja luotan, että reissaajilla on tänä iltana ja huomenna muutakin tekemistä, kuin luuhata täällä minun blogissani, joten nyt voin näyttää mitä niistä sukista lopultakin tuli. Välillä teki tiukkaa enkä kaikin kohdin ole ihan tyytyväinen, mutta kuten Mursu minun "olisihan nämä joku varmaan tehnyt paremmin" -mutinaani sanoi: joku ei olisi osannut tehdä ollenkaan.

Vasen yläkulma skorpioni Siskolle ja vieressä vesimies hänen Ystävättärelleen.
Vasen alakulma vaaka Futari-Prinsessalle ja vieressä skorpioni Ötökkätutkijalle. 
Ja värit on saajien lempivärejä. 

Näiden jälkeen olen kutonut unisukat Pojalle ja vielä pitäisi kutoa unisukat Miniälle. Miniäkin olisi skorpioni... unisukkiin ei tule kuviota, ihan vain perussukat, tämä ilta ja huominen on aikaa - se mikä ei mene 

- perunan ostoon (vaatimattomat 30 kg - kyllä ne varmaan minulle viikoksi riittää?)
- kaupassa käyntiin
- auton renkaiden vaihtoon
- ja itse ajomatka kotoa äidille noiden mutkien kautta  

Onhan tässä vielä aikaa.... Ai niin pakatakin kai pitäisi 🧳

Semmoista. 
Eilen käytiin kaupassa, kolmen tunnin Pöllö-päiväunien jälkeen. Kumpaakaan ei kiinnostanut ruuanlaitto. Ei edes puuron keitto. Siispä ostin itselleni valmispuuron. 

Oli tosi hyvää puuroa, nam nam. Niin kuin Kokkikartanon valmisruuat yleensäkin ovat. 

Riesasta. Saatte vähän iloa siitä. Olin saanut kirjeen jo aikaa sitten, soittoajan, että epilepsiahoitaja soittaa silloin ja silloin. Minä odotin koko maanantaipäivän, puoli neljään asti iltapäivällä eikä soittoa kuulu. 
Mursu meni keittiöön ja pyysin sitä tarkistamaan siitä viestistä, että niin olihan se 20. päivä, kun se hoitaja soittaa. Ei kun keskiviikkona 22. päivä! No kiva - minä olen kulkenut koko päivän joka paikkaan (ei meillä nyt kovin pitkiä matkoja sisällä kuljeta) puhelin kädessä. 
Keskiviikkona sitten piti lähteä kaupunkiin ja Mursu sanoi, että lähdetään vähän aikaisemmin, että ehditään hoitaa se ja se. Ja juuri kun olin MELKEIN valmis, puhelin soi. Epilepsiahoitaja soittaa: ai niin, olin unohtanut TYYSTIN, että se soittaa silloin keskiviikkona. Niin oli Mursukin. 
Puhelu oli ihan ok, venähti vain siksi, kun minulle tarjotaan uutta, yhden tai kahden lääkkeen korvaavaa lääkettä. Ei huono vaihtoehto. 

Kaupunkiin lähdettiin siksi, että Mursu oli jälleen kiltti ja vei minut tapaamiseen:

Tapasimme Laiskiaisen kanssa ja höpöttelimme melkein kaksi tuntia 🤗 Hyvin suunniteltu on hyvin tehty - varmaan vuosi siinä meni ennen kuin saatiin tapaaminen aikaiseksi.

Kaikkien äitien itketyselokuva

 Mikä on kaikkien äitien - ja lasten - itketyselokuva? En ole katsonut sitä vuosiin, vaikka se tulee kai joka vuosi ja nyt näin siitä kai vain viimeiset kolme minuuttia. Ja itkin silti. Elokuva on tietysti FREE WILLY 🐳❤️

Niin, se tuli iltapäivällä ja piti kirjoittamani Pöllönkulman kuulumisia, mutta uskokaa tai älkää, mutta... tämä jäi kesken! Minulta. Jäi kesken. 
Oli oikea syykin. Päivitin ensin Pöllön Lukupiiri -blogin; oman kommentin ja vastailin muiden lukijoiden kommentteihin. 
Sen jälkeen päivitin Pöllö kirjojen maailmassa -blogia, että voin viikon päästä julkaista lokakuussa luetut kirjat. 

Ihmettelin lattiaan tullutta lommoa/monttua/kuoppaa. Mietin mistä se on voinut tulla ja juuri tuohon kohtaan. Ja hah; kukaan ei ole niin fiksu kuin nainen. Paitsi toinen nainen. Ja ehkä mieskin. Pudotin yhtenä päivänä tablettini (en pilleriä) lattialle ja sen on täytynyt pudota kulma edellä. Putosi sen verran korkealta, että sai sopivasti vauhtia ja kun kulma on kova ja lattia puuta, niin kuoppahan siihen tuli. Onneksi ei sentään reikää! 

Viikko menisi taas ihan itse eestään. 

Tiistaina oltiin lähdössä kauppaan. Mursu katsoi, että Citymarketissa on naisten alushousuja tarjouksessa ja lupasi ostaa minulle alushousuja ❤️ Lähtöä tehdessä soitti Poika ja Mursu kysyi, onko siellä Citymarketia - siis sellaisessa paikassa mihin Eniilin kanssa on helppo ajaa. Jep. Ja niinhän siinä sitten kävi, että mentiinkin moikkaamaan Poikaa, minä sain alkkareita, Poika sai alkkareita, me saatiin ruokaa ja Poika sai ruokaa. Ja kaikilla oli mukavaa ja hyvä mieli. 
Minä ostin eilen Mursulle netistä alkkareita. Ei tarvitse kenenkään odottaa talvea pylly paljaana. 

Päivät on taas menneet jotenkin sekaisin, mutta luultavasti olen keskiviikon paneutunut jälleen kerran silmukointiin ja pienten sukkien kutomiseen. 
Koska silmukoiduista kuvioista tuli sittenkin niin paljon eripariset, etten kestänyt niitä itse katsella, purin ensimmäisen ja tein uudelleen. Nyt näyttää paremmalla vaikka on ne vieläkin hippasen eri paria. Olkoon. 

Luin myös Lukupiirin kirjan loppuun. Pitkästä aikaa taas luin ihan lukemalla, siis istuin tuolissa ja luin. Muutoin lukeminen on taistelua Nukku-Matin kanssa, joskus voitan, yleensä häviän. Siksi joudun niin kovin monta kertaa uusimaan kirjaston lainat. 

Torstaina kävin tädin kanssa tapaamassa enoani naapurikunnassa ja ette ikinä arvaa mistä löysin itseni ensimmäisenä? Kuka arvasi? Yllätys yllätys: KIRJASTOSTA 📚📚 Kirjasto on ihan enon kotitalon vieressä ja päätin vain käydä varmistamassa, että on siellä(kin) omatoimipalvelut ja toimiihan kirjastokorttini siellä tai jos se tarvitsee jotenkin aktivoida, niin aktivoidaan. Ei tarvinnut, kun ollaan samaa systeemiä. 
Jäin kuitenkin siihen jutustelemaan tiskille, kun oli hiljaista, ja varmaan tunnin päästä oltaisiin huomattu, että kas vain, ollaan sukua 😜😂 Piti kuitenkin väistää, kun tuli muitakin asiakkaita ja kiersin vielä pari hyllyä ja yhtäkkiä vieressäni oli vanhempi nainen rollaattorin kanssa.
"Anteeksi, minä vain, kun sivusta kuulin, että teillä on ollut sukua siellä, niin asuttekos te itse missä päin ja ketäs sukua teillä siellä on asunut. Kun minä olen siellä asunut"

Eihän se mikään salaisuus ollut ja kyseinen isotäti joka siellä kulmalla mistä oli puhe, asui, oli sellainen persoona, että kyllä hänet tunsi kaikki - niin tämäkin nainen. Hänen ei kyllä kertonut omaa nimeään vaikka kysyin, mutta eipä se haittaa. 

Ja se, että minä menin vain tutustumaan sinne kirjastoon.... Kahden kirjan kanssa sieltä pois läksin. 
Siellä enon luona se päivä sitten menikin. Illan katselin meidän ensimmäistä laskiaisvalokuva-albumia, muistelin menneitä vuosia ja hihittelin monen moisille sattumuksille. 

Sitä jäin vaan miettimään, että tietääkö teistä kukaan millainen leikki on "Mitä tiedät sä Piipposesta?" Sitäkin nimittäin ollaan joskus leikitty, mutta Mursun kanssa ei tarkkaan tiedetty, miten leikin säännöt oikein meni.🤔
Voi se varmaan olla joku muukin kuin Piipponen, meidän leikissä se sattui olemaan Piipponen. 

Se asia muuten minkä aioin teille kertoa viime viikolla, mutta minkä autuaasti unohdin, se oli se, että varasin (en varastanut - vaikka ensin kirjoitin varastin) meille ajat koronarokotuksiin. Ei siis sen kummempaa, mutta kunhan nyt kerroin 😂

Kuulokkeet on ehkä nyt latautuneet sen verran, että niillä pystyy kuuntelemaan Elämäni biisiä, joten mukavaa lauantai-illan jatkoa teille!