Hirrrrvittävän ahkeria lukijoita

On ollut mukava lukea listoja viime vuonna luetuista kirjoista ja siinä samalla tietenkin poimia lisää luettavaa Lukemattomien listalle. Se on kyllä jo niin pitkä, että en pääse koskaan sitä loppuun - varsinkin kun siihen tulee koko ajan lisää.

Kovin ahkeria lukijoita ja kuuntelijoita teissä on, tunnen itseni suorastaan laiskaksi teidän rinnallanne. Täytyy siis reipastua ja ruveta enemmän lukemaan tässä tuolissa istuen; sänky ei ole hyvä paikka lukemiseen 😉

Siinä on nyt 240 kirjaa. Tai no, oikeastaan enemmänkin, kun siellä on esimerkiksi Eija Piekkarin ja Timo Sandbergin tuotannot, samoin kuin Lucinda Rileyn Seitsemän sisarusta. Eli ajatukseni mitä meinasin kirjoittaa, menikin jo tuossa. Ajattelin, että kun 250 tulee täyteen, aloitan uuden listan ja sitten luen tuon ensin pois ja... Ei se taida oikein toimia.

Pöllö kirjojen maailmassa on jonkinlainen lukublogini; en ole mikään kirja-arvostelija millään tavalla enkä tasolla, kerronpa siellä vain mitä olen lukenut ja tykkäsinkö vaiko en. Sieltä löytyy vuoden mittaan lukemiani/kuuntelemiani kirjoja sitä mukaa kun niitä tulee luettua/kuunneltua. 

Tässä kuitenkin listana kirjasaldo.

Leppoisaa hyvän mielen luettavaa/kuunneltavaa, mukavaa neuleseuraa:
Colgan Jenny: Suolaisten tuulten saari 
Kajanto Maija: Korvapuustikesä
Pehkonen Kirsi: Unelmia ja unikoita Jylhäsalmella
Vaara Amanda: Pientä fiksausta vailla
Vaara Amanda: Routavaurioita
Pulkkinen Riikka: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Nämä kirjat pistivät miettimään läheisten ja omaa tulevaisuutta:
Jensen Hanna: 940 päivää isäni muistina
Jensen Hanna: Äitini muistina Toinen kierros
Huttunen Katriina: Mustaa valoa: muistiinpanoja hautausmaalta

Näitäkin lukiessa ajatukset karkasivat välillä läheisiin ja elämään yleensä:
Nutti Ella-Maria: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana
Lundberg Sofia: Kuin höyhen tuulessa

Olen oppinut lukemaan myös vähän "jänskempiäkin"  (kuin Viisikot)kirjoja:
Frantz Eva: Tästä pelistä pois 
Lehtinen Tuija: Väärä vainaja
Lehtinen Tuija: Viesti menneisyydestä
Lehtinen Tuija: Kuollut jättää jäljen
Lehtinen Tuija: Tornin naakat
Lehtinen Tuija: Klovnin kahdet kasvot
Jónasson Ragnar: Pimeys:

Nämä pari kirjaa saivat hymyn huulille ja joskus jopa tirskahtamaan:
Heikkinen Antti: Pihkatappi
Holmqvist Brunk Karin: Pieni Potenssipuoti

Loppuja en oikein osaa kategorisoida, kaikista pidin kyllä:
Smirnoff Karin: Lähdin veljen luo  
Riley Lucinda: Perhosten huone
Norman Hilary: Unelmien hinta 
Myron Vicky & Witter Brett: Kirjastokissa

Kilpi Volter: Alastalon salissa, osa 1 - kakkososasta on vielä neljä tuntia jäljellä... 

Luettuja kirjoja 11 kpl ja kuunneltuja 14 kpl, näistä pitäisi tulla yhteensä 25 kirjaa...

Onko minun listassa yhtään kirjaa joka eksyisi sinulle luettavaksi tai oletko lukenut näistä jonkun?
Katsotaan mitä alkanut vuosi tuo tullessaan 😊

Hyvää lukuvuotta kaikille! 📖🦉

Montako päivää?

Päiviä on jäljellä vielä 364. Aika monta. Ihan uudesta kalenterista on käytetty vasta yksi päivä. 

Ensimmäiseen arkipyhään on vain neljä arkipäivää.

Viime vuoden pikkujouluihin on 6 päivää. Tämän vuoden pikkujouluihin on varmaan jotain 370 päivää. 

Viides koronarokotus pistetään 3 päivän päästä.

Pojan lento on Isolla Kirkolla aamulla varhain 47 päivän päästä. Niin ne kuukaudet meni, aika nopeasti sitten kuitenkin, vaikka lähtiessä se aika tuntui pitkältä.

Mutta ken tietää, milloin tulee meidän uusi hella? Kaikenmoisiin muihin päiviin voidaan laskea päiviä joko ihan almanakasta 1,2,3... tai netin laskuria käyttämällä, mutta vaikka tilauksen toimittaja ilmoittaa, että tilaus toimitetaan päivänä xx, niin eipä muuten tulekaan. 

No joo, se siitä. Ajattelin siis vain, että uusi kalenteri on avattu - joka kuudes viikko siinä on merkittynä "R". Mmmm-m. Se tarkoittaa, että roska-auto tulee 😂

Sitten on se toinen kalenteri, joka saatiin joululahjaksi, Luonnonystävän vuosikirja. Siinäkin on paljon päiviä. 

Niin se joulu. Joulun olin Äitirakkaan ja Tunturiruipelon - siis mummun ja papan - luona. Siellä oli myös Siskorakas, Ötökkätutkija ja Isosisko. Ja huh, voi sitä touhua ja tohinaa. Ei haitannut pieni kielimuuri lasten ja Papan välillä, hyvin toimi kommunikaatio. Suomen kielikin rupesi taipumaan pikkuhiljaa. Ja mummun puuro maistui aamuisin! 

Molemmat vävyt viettivät joulunpyhät kotona, kumpikin tahollaan. Toinen osin töissä, toinen ihan vain kotona "leväten ilman vaimoa" 😉 Mursu ainakin sanoi viihtyneensä kotona ihan yksinkin.

Lapset viihtyivät mummulassa, kun oli lunta ja saivat olla pihalla Papan kanssa; tehdä lumitöitä, laskea mäkeä, rakentaa Papan kanssa lumilinnaa. Ja kuunnella lintujen sirkutusta: niitä on mummulan pihalla niin paljon, ettei normaali puheääni tahdo sirkutuksen yli kuuluakaan. Keittiön ikkunasta on mukava katsella lintuja ja niiden siemenien nokkimista, oravakin kävi välillä ikkunaan imukupeilla kiinni olevalla akryyli lintulaudalla. Hassu orava, kun ei oikein osannut sieltä pois, vaikka sille koputeltiin ja yritettiin kertoa, että sen ruokapaikka on maassa olevan lintulaudan juurella.

Uusi vuosi vastaanotettiin Mursun kanssa kahden kotona - Pojan kanssa viestiteltiin aattona viiden maissa Suomen aikaa kun Yokohamassa vuoden vaihtuminen läheni. Siellä viettivät rauhallisesti vuoden vaihdetta asuntolassa yhdessä ruokaa tehden ja tv:stä laulukilpailua ja Dvorakin uuden maailman sinfoniaa (sinfonia nro 9) kuunnellen. 

Juuri ja juuri jaksoin pysyä hereillä tämän vuoden puolelle, tiukkaa kyllä teki. 

Pidin itseäni hereillä lukemalla, päätin että edes yksi kolmesta kesken olevista kirjoista on saatava luettua. Jostain kumman syystä pitkällään lukeminen ei nykyään oikein onnistu... Usein herään siihen kun Mursu joko ottaa kirjan pois tai kysyy ovelta "oot sä vielä hereillä?"  "joo, oon!"..... 

No, joka tapauksessa, vuoden viimeinen luettu kirja oli 

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Ja kuten Olifantti taisi sanoa, loppu oli yllättävä. 

Tänään käytiin juhlimassa Tunturiruipelo-Papan 85-vuotispäiviä - nuori poika siis on hän vielä. 

Ja nyt lähden tästä lukemaan Cristal Snow/Kati Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus.

Monesta blogista olen jo löytänyt pitkät listat lukemattomia - siis luettuja - kirjoja, eli tälle vuodelle on taas paljon iltasatuja; luettavaa ja kuunneltavaa. 

Ystävältä tuli aamulla surullinen viesti. Kaikesta surusta ja ikävästä huolimatta niin hänelle ja perheelleen kuin poisnukkuneelle rakkaalleenkin helpotus. Ajatuksemme ovat olleet heidän luonaan. 

"Kun sydän on suuri, siihen mahtuu äärettömästi rakkautta..."

Otsikko lainattu Cristal Snow'n Penni Pähkinäsydän -kirjasta.

Mainitsin jo aikaisemmin kuunnelleeni iltasatuna muusikko, ohjaaja, näyttelijä ja juontaja Cristal Snow'n, oik. Tapio Huuska, kirjoittaman kirjan "Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku"

Kyse on Cristal Snow'n esikoisromaanista ja ensimmäinen osa Penni Pähkinäsydän -sarjasta. Toinen osa, "Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous" on jo ilmestynyt ja odottaa mulla Celiassa kuuntelua. 

Penni Meirami Pähkinäsydän on pienen peukalon kokoinen keijuipana, joka asuu perheineen ja ystävineen Tuulenpesän metsässä. 

Penni pohtii mm. miksi heitä sanotaan Pähkinäsydämiksi, siksikö kun he asuvat pähkinäpuussa?

Ei, vaan siksi, kun heidän sydämensä on pähkinän kokoinen.

"Mutta eikös pähkinän kokoinen sydän ole hirvittävän suuri näin pienelle keijulle?" kysyy Penni.

Annelie -äiti vastaa, että voi se olla ja onkin. Mahdottoman suuri. Ja säikäyttää Pennin sanomalla, että koska heidän sydämensä on kertakaikkisesti liian suuri, on se myös hyvin herkkä. Se särkyy kovin herkästi. 

Penni-parka kauhistuu "Siis menee rikki, säpäleiksi, pirstaleiksi! Kamala ajatus. Voi sydänparka. Annelie, miten minun sitten käy?"

Sydän on siitä mielenkiintoinen kapistus, että vaikka se vahingossa särkyisi, se korjaantuu ajan myötä yleensä melko ennalleen. 

Kutakuinkin kaikkien tuntema tv-persoona Cristal Snow on luonut kokonaisen taikamaailman, jollainen on juuri minunlaisilleni keijuihin, tonttuihin ja muihin satu-/taikamaailman asukkaisiin uskoville tarkoitettu: lapsille ja lapsenmielisille.

Kirja on samalla humoristinen ja herkkä - rehellisesti voin sanoa, että kirjaa kuunnellessa muutaman kerran pyyhin silmäkulmia.

Jännitystä tarinaan tuo kun Penni näkee, miten naapurin, rouva Vadelman kotiin ilmestyy uppo-outo asukas rouva Vadelman ollessa poissa... Markka Meritähti on kuitenkin ihan asiallisella asialla ja muuttaa kesäksi Pennin naapuriin, ihan selvästi Pennin kiusaksi. 

Ystäviensä Viliinan ja Lianan avulla Penni haluaa päästä Markasta eroon ja löytääkin siihen keinon, mutta...

Vaikka keijut ovat ihania ja keijumaailma juuri sellainen kuin se mielestäni onkin, ei tarina ole pelkkää kilttiä söpöstelyä. Moni kohta pistää miettimään asioita, näinkö elämä kulkeekin. 

Keijut ovat välillä melkoisen kipakoita ja sanovat asioita suoraan. Tämmöinen keski-äkäinen rouvaslukija hihitteli välillä ja mietti, että "tuo täytyykin muistaa" (noh... muisti on niiden osalta lyhyt).  

Kirjan suloisen kuvituksen on tehnyt Kati Vuorento.

Saa aikuistakin lapsettaa, saahan? Voisin ihan hyvin muuttaa Tuulenpesän metsään asumaan :) 

Kelpaisiko Cafe Latte?

Ystävä kävi eilen kylässä, juttelemassa ja kattelemassa sukkamalleja. Arvaisitteko, että suurin osa niistä oli pöllöjä 😛

Oltiin tuossa verannalla saattelemassa häntä kotimatkalle, kun muistin ruskean paperikassin erkkerin ikkunalla ja kurkotin sen käteeni. Siellä on koko talven majaillut kaksi sanomalehtipalloa, semmoista... hmm... no miehen kahden nyrkin kokoista, suunnilleen. Kurkkasin toista. Ihan kuiva ja surkean näköinen. Otin toisen ja kurkkasin sitä: sielläpä olikin n. sentin mittaiset uudet vihreät alut! Ja paketissa oli tarra CAFE LATTE. Pussissa oli viime syksynä maasta kaivamani daaliat, joita neuvojen mukaan yritin talvehdittaa (uusi sana suomen kieleen) - tosin ne oli tarkoitus viedä Äitirakkaan kellariin, mutta mitenkäs se nyt sitten jäikään. Kysyin apua, että mitäs nyt tehdään, kun ei niitä vielä voi maahankaan istuttaa, ainakin metri on vielä lunta. Äitirakas neuvoi, että pistä pimeään, vaikka jätesäkkiin koko paperipussukka, vähän rakosta, että saavat ilmaa muttei valoa. 

Siellä nyt ovat ja odottavat sulaa maata. Hus pois lumet ja maa sulaksi, pakkaset pois ja lämmintä ilmaa. Semmoista sopivan lämmintä. Aurinkoa ja lintuja jotka syö mahdolliset ötökät ja ölliäiset. 

Hyvä mieli tuli, kun on Cafe Lattea keväällä tarjolla - johan tota tavallista kahvia onkin koko talvi juotu 😜😜

Puikollanikin -blogin paastoon läksin mukaan ja melkein olen pysynyt ruodussa. Ne on ne herkut. Sunnuntainahan ei paastota, silloin ostin yhden suklaapatukan. Maanantaina kävi vieraita ja niin kuin jo etukäteen puhuin, kahvipullat toivat mukanaan. Seuraavalla kerralla lupasivat tuoda ruisleipää - en kyllä muista mistä puhe aiheeseen oikein lähtikään. Kaikki oli kuitenkin sitä mieltä, että hyvä idea 👍 

Mursu kävi eilen kaupassa ja osti pienen pussin ruohomunia, ne kun on meidän molempien herkkua. Mutta vain pienen pussin. Entinen Mursu olisi ostanut ison pussin. Ei ostanut pullaa eikä edes keksiä vaikka oli vieras tulossa. Teki vieraalle ruokaa ja siitä oli vieraskin tyytyväinen. 

En ole pitkään aikaan kertonut teille lukemistani kirjoista. No en on kyllä pitkään aikaan lukenut enkä kuunnellutkaan uusia kirjoja, olen lukenut vanhoja tuttuja "aivot narikkaan" -kirjoja. 

Mutta pari kuukautta sitten luin  Sayaka Muratan LÄHIKAUPAN NAINEN 

Jossain kirjaa oli kehuttu ja siksi siihen tartuin, mutta minä en saanut siitä ihan samanlaista elämystä kuin kirjaa kehunut lukija. KIrjaa kuvattiin "riemastuttavan ihmeelliseksi ja hauskaksi", ja monin muin sanoin, joiden perusteella kirjan olisi pitänyt olla - no, edes hauska. Pari kohtaa alussa sai naurahtamaan, mutta sen jälkeen tarina ennemminkin, jos ei ollut surullinen, niin pisti miettimään. Miksi ihminen on outo, jos ei ole normien mukainen = puoliso, 2,5 lasta, omakotitalo, säleaita, farmariauto, kultainen noutaja?

Japanissa normit on toki vähän erilaiset kuin meillä Suomessa.

Toinen kirja samalta kirjalta - joo-o, kyllä, ehkä myöhemmin, ei tämä huono ollut. 

Ihan äskettäin kuuntelin iltasadukseni Tapio Huuskan eli Cristal Snow'n Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku. Voiko sanoa ihana tarina keijuista, kun se oli "jännittävä" 💓 Ei nyt ehkä niin jännittävä tämän ikäiselle lukijalle/kuuntelijalle, mutta... no jännittäväksi se nyt kuitenkin on tarkoitettu. Kerron siitä enemmän toisen kerran. 

Pähkinäsydänten suvulla on kovin herkkä sydän, se särkyy helposti.

"– Sydän on siitä mielenkiintoinen kapistus, että vaikka se vahingossa särkyisi, se korjaantuu ajan myötä yleensä melko ennalleen."

Olisiko höpötykset höpötelty?

Asiaa vielä sen verran, että Sus' lähetti herra ja rouva Pöllölle paketin. Kuva jäi ottamatta, kun innoissaan avasivat ja rouva Pöllön lahjus on, kuten kuuluukin, tuolla yöpöydällä, iltalukemisena. Kolme riviä ja Pö-lö on unten mailla, joten kestää tovi. ISO KIITOS paketista. 

Laiskiaisen arvonnasta saamansa paketin ehdin kuvata, ennen kuin ahneuksissani yksin söin herkut sillä aikaa kun Mursu teki lumitöitä loppuun. Olin oman osani jo tehnyt ja paennut paketin kanssa sisälle. ISO KIITOS paketista - paikka löytyi heti 😊

Lukupiirin kirja; Mehiläisten historia

Lukupiirin kirjana oli norjalaisen Maja Lunden
http://hpollolukee.blogspot.com/2018/11/maja-lunde-mehilaisten-historia.html

Mielenkiintoinen kirja, joka sai paljon keskustelua aikaan.

Ruislinnun laulu korvissani...

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.


Eino Leino: Nocturne 1903

Kuunneltua ja luetun yritystä

Tänään kokoontui taas kirjastomme lukupiiri ja tällä kertaa luettavana oli kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2006 saaneen kirjailijan Orhan Pamukin kirja Uusi elämä.

Minä en saanut tätä(kään) kirjaa luettua. En vain kertakaikkiaan ymmärtänyt siitä mitään. Kirjailija on turkkilainen ja oli oikeastaan ihan sama, vaikka kirja olisi ollut alkuperäiskieltä. Luin kolme sivua enkä ymmärtänyt mistä oikein on kysymys. Etsin kirjan Celiasta ja ajattelin, että kuuntelen sen samalla kun neulon, jospa se siitä.
En päässyt sen pidemmälle. En ymmärtänyt. Yritin hädissäni eilen vielä uudestaan lukea sitä, mutta ei, en vieläkään ymmärtänyt siitä mitään.
Vain lukupiirin vetäjä ja kaksi muuta oli saanut kahlattua kirjan läpi, kaikilta muiltakin kirja oli jäänyt kesken, tosin muut olivat sentään päässeet pidemmälle kuin minä 😃😃

Sen sijaan kuuntelin sukkia neuloessani A.W. Yrjänän kirjoittaman Joonaanmäen valaat, josta kirjoitin toiseen blogiini, käypä kurkkaamassa.

Lukupiirin kevään viimeiseksi kirjaksi saimme Han Kangin Vegetaristin.
Kirja kertoo Etelä-Korealaisesta aviovaimosta, joka päättää lopettaa lihansyönnin.
Miksi ja mitä siitä seuraa..

Aiheena mielenkiintoinen, sillä Poika lopetti lihansyönnin muutama vuosi sitten joksikin ajaksi kokonaan, mutta on sittemmin muuttanut ruokailutottumuksiaan niin, että esim. meillä ja kylässä yms. käydessään syö mitä on tarjolla, myös lihaa. Kotonaan tekee kasvisruokaa.

Lukemiseen tarvitaan valoa

Kuvan valaisin on Lopelta Puneliajärven rannalta, Marskin Majalta eli Marsalkka Mannerheimin metsästysmajalta. Se on rakennettu Marsalkka Mannerheimille 75-vuotislahjaksi vuonna 1942, alunperin Lieksajärven rantaan, mutta siirretty sieltä sitten Lopelle 1945.

Pieni pala historiaa mukaan 😊

Kuva on otettu joskus 10 vuotta sitten, kun olimme kiertämässä Poronpolkua. 

Pöksyt ois nyt valmiit ja Hämärinkäinen luettu

Nyt ois pöksyt valmiit! Niistä ei tullut ihan sellaiset kuin alunperin ajattelin - ohjeen mukaiset toki, mutta kun tein ne paksummasta langasta kuin ohjeessa neuvottiin, ei lanka riittänytkään ja niistä tuli isommat kuin piti, niistä tulikin sitten kaksi väriset. Vaan eipä tuo haittaa.
Kyllä niille varmastikin käyttäjä jostakin löytyy, luulen mä. Lanka on Dropsin Merino Extra Fine, merinovillaa siis, ihanan pehmeää. Puikot olivat 3 mm. Piti laittaa - arvaatte varmaan - pöllönapit, mutta kun hän kenelle pöksyjä alunperin ajattelin, onkin kovin pieni eikä pöksyt taida hälle mennäkään, niin laitoin tuollaiset tavalliset napit.



Ja Hämärinkäisen luin eilen illalla itselleni iltasaduksi.

Kirjasta kerron tarkemmin Pöllö lukee ja kuuntee -blogissa, mutta jos et halua "juonipaljastuksia" vaan lukea kirjan ihan itse, niin sitten ei kannata käydä siellä 😉

Kirjan luettuani jäin miettimään sitä, että meidän ihmisten pitäisi ihan oikeasti olla tarkeampia ja tarkkailla, milloin Hämärinkäiset, tähtiset, yöntekijät ja kuunkierittäjät aloittavat iltaisin työnsä. Milloin Hämärinkäisen hämäränhuntua ruvetaan levittämään metsän - ja kaupunkienkin - ylle, jotta se moninkertaistuu ja niistä muodostuu meille riippumattoja, jossa voimme levätä.
Meidän pitäisi osata rauhoittua iltaisin hyvissä ajoin ja jättäää työasiat ja muut murheet taka-alalle. Keskittyä vain perheeseen ja mukaviin asioihin: lukemiseen, käsitöihin, puhumiseen (puolison, lasten, ystävän, äidin, isän, siskon, tädin - kuka nyt kohdalle sattuukaan 😉) tai ihan vain hiljaa istumiseen ja ikkunasta ulos katselemiseen.

Kuunneltua ja luettua

http://hpollolukee.blogspot.fi/

Pöllö on saanut käsitöiden teon ohella kuunneltua vähän kotimaista mukavaa hömppää, semmoista... Muistatteko vanhan tutun Perjantai -lehden? Semmoinen siitä tuli mieleen, tuosta  

Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella.  Semmoinen "hyvänmielen kirja", näin voisi sanoa.

Kirjaston lukupiirissä sen sijaan luettiin taas toisenlainen kirja, toisaalta vähän vakavampaa mutta toisaalta myös hyvää mieltä tuottavaa. 

Eowyn Iveyn Lumilapsi. Kirja, jota ei olisi malttanut laskea käsistään. 

Postipoika piipahti taas!

Aamupalaa syödessä rupesi postiluukkuu kolisemaan. Meidän postipoika - tai -tyttö - on jännä tyyppi. Yleensä silloin, kun on tulossa vain yksi ohut kirje, hän saa aikaan hirvittävän kolinan ja me luullaan, että nyt tulee postia oikein enemmänkin. Ja varoilta sipaisen tukan vähän siivommaksi, ettei ihan pystyssä sojota: jos vaikka sattuu soittamaan ovikelloa, kun ei mahdu postit luukusta sisään.

Mutta sitten kun postia on tulossa enemmän tai on tulossa jotain paksumpia kirjeitä tms. niin ei kuulu mitään, humps vain ja luukku vähän kopsahtaa, posti on oven välissä. Todella kummallista.

Tänään postiluukku taas kolisi ja sipaisin tukkaani vähän siistimmäksi, kolina kesti sen verran kauan. Ajattelin, että josko se ovikello soisi. Nousin jo sohvaltakin. Mutta ei se soinut vaan kuului kumea "kops". Kynnyksellä oli kirje mökkikunnasta, niin kuin aina tähän aikaan.

Mistähän ne muuten tiesi, että meidän piti tänään mennä mökille? Ei vaan menty, kun tuli mutkia matkaan. Rehellisesti ja suomeksi sanottuna, Osuuspankki teki oharit, ja jätti aamulla laittamatta rahaa tilille. Kyllä ne sieltä sitten tuli, mutta kun siellä mökillä olisi ollut paljon hommia - mm. se ikkunoiden laitto ja sen sellaista niiden syksyisten rosmojen jäljiltä, niin se käynti taas siirtyi, ensi viikkoon.

Niin, ei se kirje sitä kopsausta aiheuttanut, vaan paketti. SNY-parini, SNY-Peikkonen oli laittanut postia ja luukusta tipahti tämä, kera kortin ja kysymyksen:



Ja että tykkäänkö? Kuule, ihan varmasti!  Tuskin maltan odottaa, että pääsen tästä tarttumaan siihen ja aloittamaan lukemisen 😊😊 Vielä tovin joudun odottamaan, mutta illalla sitten 😊😊

Iso kiitos SNY:ni!