Tämä löytyi taas luettavaksi divarin hyllystä, Helmi-sarjan pienoisromaaneista ja pitkistä novelleista olen ollut kiinnostunut joten kokeillaan tätäkin ja sittemmin huomasin että Gerhart Hauptmann on kirjallisuuden Nobelinkin saanut 1912 (Suomennos on Alpo Kupiaisen).
Tarina on sinänsä yksinkertainen, nuori pappi tulee maalaispaikkakunnalle ja työssä ylevät periaatteet alkavat horjua, varsinkin erään perheen tyttären seurassa...kerronta on maalailevan naturalistista, ehkä ihan ansiokastakin jos sellaista arvostaa.
Ja noin muuten...ehkä tähän suhtautuisi eri tavalla jos tämä olisi lukenut ilmestymisajankohtaan 1918, mutta saman aihepiirin tietämillä olen jo lukenut Greeneä, Bernanosia, Gideä, Mauriacia, Andresia jne. joilla kaikilla on kiinnostavampaa kerrottavaa kutsumuksensa kanssa kipuilevista ja kompastelevista papeista.
Tämä on niitä kirjoja jotka lukee loppuun koska ne ovat tarpeeksi lyhyitä.
Kirja on luettu myös Kirja-Aitassa ja Hurjassa Hassussa Lukijassa.
