Näytetään tekstit, joissa on tunniste tonttuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tonttuja. Näytä kaikki tekstit

22.12.2025

Joulun satupuu

 



Joko tänään olisi sopiva päivä koristella kotia jouluiseksi? Minulla itselläni on kuusi ollut koristeltuna jo kauan mutta joissain kodeissa kuusikin tuodaan sisälle vasta näinä päivinä... 

  





 Koristeet siis esille, 

että joulun satupuu saadaan somistettua.  

 


 Joulupuu valaisee maailmasi.

 

 

 

 

Kuusijuttuja:  

Jouluksi jotain uutta 2016 

Onko joulupuu jo rakennettu? 2017 

Tämän vuoden joulukuusi 2018 

Menneiden joulujen tunnelmia eli kuvia Punaisesta pikkutalosta 

 Joulukuusia ja mokkapaloja 2024 

 

 

 


Ja jos huomaat outoja jalanjälkiä pihamaalla, niin se on sitten selvä. Tontut ne siellä saattavat jo kurkkia ikkunoista. Tässä juttua niistä viime vuodelta. 



Tänään joulukalenterissa kuusenkoristelua ja hieman tonttujen kurkistelua... 

22.12.2024

Tonttu - globaali joulun symboli






Jo lapsena olin hullaantunut Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun ihanista satumaisista kuvista muun muassa joulukorteissa.

 

Punaisessa koltussa hyppelehtivä joulutonttu on varmasti monille ensimmäisenä mieleen tuleva tonttuhahmo. Joulutonttu on vasta hieman yli satavuotias hahmo, mutta kodeissa ja luonnossa tonttujen on tiedetty vaikuttaneen satoja vuosia. 

Tonttuperinteestä kirjan kirjoittaneen Heikki Sauren mukaan tontut ovat jääneet tutkimuksessa suotta kalevalaisen mytologian sankareiden varjoon.
- Kansa uskoi lukemattomiin henkiolentoihin eli siihen, että kaikkialla on tonttuja, haltijoita ja muuta väkeä. Niiden kautta ihmiset oppivat ymmärtämään, että oli kyse sitten luonnosta, eläimistä, rakennuksista tai ihmisistä, kaikesta täytyy pitää hyvää huolta.
Lapsiystävällisen joulutontun edeltäjät saattoivat olla rankkaa sakkia. Heikki Sauren mukaan saunatonttujen tiedetään suutuspäissään polttaneen taloja, saunoja ja muitakin rakennuksia. Rankimmissa tarinoissa tontut olivat jopa murhanneet ihmisiä.
- Joulutonttu on saunatonttua paljon kesympi hahmo, kertoo Heikki Saure.




Kotitonttu 

Kotitontun eli kodinhaltijan uskottiin tulevan taloon sillä hetkellä, kun tulipesään sytytetään ensi kertaa tuli. Sen on kerrottu viihtyvän tulisijan äärellä, uunin päällä tai uunin takana. Kotitontun kanssa yritettiin pysyä hyvissä väleissä, sillä huonosti kohdeltu tonttu alkoi häiriköidä. Kun kotitontun haluttiin muuttavan uuteen taloon kun sellainen rakennettiin vanhan tilalle, tuotiin uuteen taloon vanhan talon tulisijan kiviä, tuhkaa, multaa tai hirsiä.

Saunatonttu 

Saunatontun asustaa saunassa, kiukaan ja seinän välisessä pienessä tilassa. Luonteeltaan saunatonttu on yleensä hyväntahtoinen, hyväsydäminen ja hyväntuulinen. Sillä on kuitenkin myös vaarallinen puolensa, joten ihmiset ovat pyrkineet olemaan saunatonttunsa kanssa hyvissä väleissä käyttäytymällä saunassa rauhallisesti ja kunnioittavasti. 
 
Saunomisen jälkeen saunatontulle on jätetty saunaan löylyä ja vihta. Jos saunatonttua kohdeltiin hyvin, se varmisti saunan toimivuuden, löylyjen puhtauden ja saunojien hyvinvoinnin ja turvallisuuden sekä esti saunaa palamasta. 

Saunatonttua ei kannattanut suututtaa. Esimerkiksi saunanovea ei kannattanut jättää auki tai sulkea huolimattomasti. Saunatonttu kosti mahdollisen erheen louskuttamalla ovea yön läpeensä.

Liian myöhään saunova saattoi saada kuumaa vettä silmilleen tai päätyä lauteilta lattialle. Tuohtunut tonttu saattoi myös kärventää löperön löylyttelijän liki hengiltä kuumilla löylyillä. Saunatonttujen aiheuttamista kuolemantapauksista kerrottiin monilla paikkakunnilla.

 

Joulutonttu 

Joulutonttu on joulupukin apulainen. Sen kerrotaan kurkkivan joulun alla ihmisten ikkunoista sisään tarkkaillen, ovatko lapset kilttejä ja ansaitsevatko he joululahjoja. Joulutontut valmistavat joululahjoja joulupukin pajassa Korvatunturilla ja auttavat joulupukkia lahjojen jakamisessa. Joulutonttu kuvataan yleensä pukeutuneena punaiseen nuttuun ja punaiseen tonttulakkiin. Luonteeltaan joulutonttuja kuvataan iloisiksi ja hyväntahtoisiksi kujeilijoiksi, nuorekkaiksi tai lapsekkaiksi olennoiksi. Tontulle on viety jouluyönä lautasellinen puuroa. Joulupöytään on myös jätetty yöksi herkkuja tontuille.


Riihitonttu

Riihitonttu on kuvattu ukoksi, joka istuu piippuaan poltellen riihessä. Riihitonttu ei pitänyt luvattomista riihessä yöpyjistä ja valvotti näitä metelöimällä. 
 

Myllytonttu

Myllytontun päätehtävä oli myllystä huolehtiminen ja mylläreiden auttaminen. Myllytonttu herätteli nukahtaneita mylläreitä, jotta myllynkivet eivät aiheuttaisi kipinöidessään tulipalon vaaraa. Myllytontulle vietiin juhlien aattoina myllyyn hyvää ruokaa. Kaltoin kohdellun myllytontun uskottiin pysäyttävän koko myllyn. 
 

Puutarhatonttu

Lisätään nyt tämäkin, alkujaan keskieurooppalainen, erityisesti saksalainen ilmiö. Näitä tonttuja on valmistettu 1800-luvun loppupuolelta saakka.
Ranskassa vaikuttaa "Puutarhatonttujen vapautusrintama" ("Front de Liberation des Nains de Jardins") -niminen liike, joka varastelee niitä ihmisten pihoilta ja vie ne metsään.
Laivaonnettomuus Suezin kanavassa keväällä 2021 korona-aikana aiheutti Britanniassa huutavan tonttupulan. Ihmiset viihtyivät kotona ja kunnostivat puutarhojaan, mutta tonttuja ei tullut maahan tavalliseen tapaan. 
Nykyään voi vaikkapa tilata muotin, jolla voi itse valaa ja maalata oman puutarhatontun pihallensa. 

 

 

 

 

Joulutonttu astui Suomessa lasten satuihin, kun Zacharias Topelius kirjoitti 1849 yhden varhaisimmista tonttusaduista nimeltään Turun-linnan tonttu-ukko.





Joulutonttu muotoutui monista eri vaikutteista. Tonttu oli totuttu näkemään harmaisiin pukeutuneena ja yksin liikkuvana. Lastenkirjojen kuvittajat alkoivat kuitenkin piirtää punertavaan asuun pukeutuneita tonttuja, jotka liikkuivat myös laumoissa. 

Joulutonttutraditio vahvistui, kun tonttuja alkoi esiintyä koulujen kuusijuhlissa ja seurojen ja yhdistysten joulujuhlissa. Usein lapset esittivät tonttuja.

Nykyisin jouluaattona maailmalle leviää kuvaa, miten joulupukki lähtee poron kyydillä Korvatunturilta jakamaan tonttujen avustuksella lapsille joululahjoja. Tarinan leviäminen on mahdollisesti radiopersoona Markus Raution, eli Markus-sedän ansiota. Hän kertoi tarinan melkein sata vuotta sitten, vuonna 1927 Lastentunti-ohjelmassaan.

Tämä kertoo hyvin, miten suosittu ja moniulotteinen hahmo tontusta on kehkeytynyt. Maatalojen salaperäisestä suojelijasta on tullut globaali joulun symboli. 


Suvi Teräsniska - Tonttu 


Lähteet:

/Helsingin uutiset 

/Wikipedia  
 




4.12.2018

Mitä onkaan tullut tehtyä?





Ammoisista ajoista saakka 
 on varoiteltu varsinkin lapsia tontuista 
jotka stalkkailevat ikkunoiden takana 
ovatko jälkeläiset kilttejä vai tuhmia, 
ja että ne kirjoittelevat muistiinpanoja 
itselleen joulupukille näistä varjostuskeikoistaan... 
Tänään onkin sitten sellainen 

Siellä ne ovat nyt tiedot menossa pukille 
meidän kaikkien teoista 
tämän kuluneen vuoden ajalta...  





-päiväkin on tänään. 

Ehkä ei nyt kuitenkaan noin 
avonaisiin... 


Joululauluna 
Kelly Clarkson 
My crown up christmas list 






19.10.2017

Jotenkin...






...ajatukset karkaavat väkisin 
jo jouluun... 





Jokohan jotain voisi kaivaa joulutarvikelaatikoista 
esille? Ihan vaan pientä ja huomaamatonta?






Piti minun etsiä laatikoista 
keittiön vanhan ikkunan väliin 
jäkälien kanssa istuskelemaan 



Vanhoissa taloissa, vanhojen ikkunoiden väliin, 
voi laittaa kuivattua jäkälää, poistamaan 
mahdollista huurua ikkunalaseista talven ajaksi. 

Samalla sinne jäkälien päälle voi laittaa jotain 
pientä koristetta. Jo lapsuudenkodissani oman 
huoneeni ikkunan välissä oli jäkälää ja 
 esim muovisia puolukanvarsia puolukoineen. 
Nyt ei ollut sellaisia mutta tontut 
löytyivät, sopivasti. Siellä ne nyt tutkailevat 
pihan ja keittiön elämää. 



 Yläkuvan enkelit torkkuvat olohuoneessa.



Teemapäivissä on tänään 




19.12.2016

Kukkaruukun harmaat hiippalakit



Bongasin nämä tonttukolmoset Lahdessa käydessämme 
Trion K-kaupasta josta ne piti ostaa kotiin. Sain niistä idean...


Kaksi valkoisen amarylliksen sipulia on ollut kasvamassa
(joskus kierrätyskeskuksesta ostamassani) sinkkipytyssä,
joka on samanlaista harmaata kuin tontut.



Minä siis yhdistin harmaat löydöt keskenään 
ja näkyvät hyvin sopivan yhteen. 



Tontut suorastaan nauttivat olostaan sammalmättäällä 
kelliessään. Siirsin koko astian jo lämpimämpään paikkaan ja 
kukat saivat luvan jo ruveta kukkimaan ettei mene joulu niiltä ihan ohi. 


Koetan luvata kuvata kokonaisuutta sitten paremmin 
kun kukat suostuvat aukeamaan. =) 

1.12.2016

Joulukuun ensimmäinen








Lumi tekee maailmasta 
jouluisen ja väkisinkin alkaa
hyräilemään joululauluja. 

Ainakin minulle käy niin. 


mitä ihmeellisimmissä paikoissa. 
Muista katsella ympärillesi, 
jos yhtään uskot ihmeisiin...


Kuvituksena maisemaotos 
19.1.2011 kauppamatkalta, 
kun olemme vasta 20 päivää 
asuneet tässä talossa. 



PS: 
Muissa blogeissa on paljon 
ihania joulukalentereita 
joten en tänä vuonna 
tee itse erityistä joulukalenteria,
mutta jouluista musiikkia 
voisin tänne laittaa!  

Feliz Navidad!