Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivet. Näytä kaikki tekstit

16.9.2026

Kiinnostavatko kivitarinat?






 

Esimerkiksi Stonehengen rakentaminen alkoi noin 3000–3100 eaa Englannin Wiltshiressa. Kivikehän materiaaleista  kaukaisimmat sinikivi (bluestone), hiekkakivi ja ryoliittipaadet on tuotu paikalle satojen kilometrien päästä Walesista ja Skotlannista asti.
Egyptiläiset keräsivät 2560 eaa kiviaineksia pyramideihinsa. Pelkästään Kheopsin pyramidi on 5,75 miljoonaa tonnia painava kivikokoelma. Valtaosa Kheopsin pyramidin massasta on tehty harmaasta tai kellertävästä kalkkikivestä, jota louhittiin aivan rakennuspaikkojen läheisyydestä. 
Pyramidit oli alun perin päällystetty sileillä, hohtavan valkoisilla Turan alueen kalkkikivilaatoilla, jotka heijastivat auringonvaloa. Nämä hienot ulkopinnat ovat vuosisatojen kuluessa irronneet tai käytetty muihin rakennuksiin. 
Sisäpuolen hautakammioissa ja massiivisissa kattolohkareissa käytettiin punertavaa graniittia, joka tuotiin kauempaa Assuanista noin 800 kilometrin päästä. 
Samoihin aikoihin pyramidien rakentamisen aikaan polynesialaiset tekivät Pääsiäissaarella Moai - patsaita. Nykyaikana on luultu niiden esittävän vain päitä, mutta maa-aineksen alta paljastuu myös kunkin patsaan kokonainen vartalo kaikkine asusteyksityiskohtineen. Ne on veistetty suurimmaksi osaksi kiveksi muuttuneesta vulkaanisesta tuhkasta.   
Myös roomalaiset tarvitsivat tiettyjä kivilajeja valtakuntansa rakentamiseen, heistä tuli erityisen taitavia tutkimaan ja louhimaan erilaisia ​​kiviä sekä hankkimaan niitä.  

 

Geologian alkulähde    


Kivien ja maan tutkiminen eli geologia on ollut olemassa ainakin 300-luvulta lähtien. Jo Aristoteles teki tärkeitä havaintoja geologisista muutoksista. Tästä voidaan sanoa geologian alkaneen. Tieteenala tutkii Maata ja sen historiaa, rakennetta, koostumusta sekä sen muotoutumiseen vaikuttavia tapahtumia. Tutkimuksen kohteena ovat maankuoren kivet ja kiviä synnyttävät prosessit. Geologian sovelluksilla on taloudellista merkitystä etenkin malmien, mineraalien ja fossiilisten polttoaineiden etsinnässä 




 


Minua kivet kiinnostavat... 

 

Kivien keräilyä  

 Vaikka jotkut saattavatkin pitää kivien merkitystä vähäpätöisenä, toisilla on tarkka silmä, joka havaitsee, miten ainutlaatuisella tavalla planeettamme ilmentää itseään erilaisten kivien kautta.  
 Mikset sinäkin toteuttaisi lapsuudenhaavettasi ja viettäisi päivää geologina kivien keräilypäivän kunniaksi? Jos kuulut niihin ihmisiin, jotka eivät voi vastustaa kiusausta poimia rannalta muutamaa kiveä tai jotka etsivät aina kiiltäviä mineraaleja puutarhatöiden lomassa, tämä on oiva päivä kauniiden kivien etsimiseen. Kaikenikäiset voivat hyödyntää tätä päivää ja lähteä etsimään arvokkaita ja kauniita kiviä.
Kerää kiviä -päivänä opettajat voivat oppilaitoksissa yhdistää keräilyn opetukseen eri kivilajeista ja niiden syntytavoista. Olisi hauskaa lähteä esimerkiksi puistoon, metsään tai vaikkapa vain koulun pihalle etsimään ainutlaatuisia ja kiinnostavia kiviä, joita lapset voivat kerätä ja tutkia tarkemmin. Opettajat voivat myös kannustaa oppilaita lainaamaan kirjastosta geologiaan ja kivien keräilyyn liittyviä kirjoja. Kun luokan oppilaat ovat käyneet ulkona keräämässä kiviä, on hyvä tilaisuus rakentaa oppitunti geologian teeman ympärille.   
 Aikuisille kivien keräilypäivä on oiva tilaisuus lähteä retkelle fossiilipitoiselle rannalle etsimään kivisiä aarteita. Voit myös vierailla museoissa, jossa on esillä ammattimaisesti koottuja kivikokoelmia. Tai miksi et kokeilisi kullanhuuhdontaa pienessä purossa tai joessa? 


Tänään voit viettää myös mm ryppyisen sadetakin päivää, tai vaikkapa muovailuvahapäivää.
 
 
Doty 
Wikipedia  




 

16.9.2024

Kerätään kiviä ja hengitellään

 

 

 





Olen aina kerännyt kaikkea luonnosta.
Hassunmuotoisia pieniä kiviä, (mm sydämiä!)
söpöjä käpyjä, kukkia, kasvien siemeniä jne...

 Tänään on

🪨🪨🪨🪨🪨🪨


- Siis muutama kivi vaan. 
 
- Ei peräkärryllistä! 








Kerään kiviä
Puikulaisia
Sydämenmuotoisia
Röpelöisiä
Sileitä
Pyöreitä
Littanoita
Muodokkaita
Muodottomia
Ruukunsiruja
Kaakelinsäröjä
Laavanmuruja 

Simpukoita
Sulkia
Siemeniä
Meren silottamia
lasinpaloja
Poluilta
Metsistä
Järviltä
Rannoilta
Meriltä
Muistoiksi
Tarinankertojiksi

 
Takkini taskussa
on melkein aina
sileäpintainen kivi
jota voin kävellessäni 
hivellä sormissani

- Una Reinman 

🪶🐚🪨🌰🌸

 
 

 
 
 
Tänään on myös 



Otsonikerros suojaa planeettaamme 
auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä.


Se sijaitsee 15–30 kilometrin korkeudessa.
Otsonia esiintyy ilmakehässä kaikilla korkeuksilla, mutta suurimmat pitoisuudet ovat otsonikerroksessa. Jo 1970-luvulla tutkijat olivat ennustaneet, että otsonikerros
ohenisi klooria ja bromia sisältävien yhdisteiden takia. Etelämantereen yllä havaittiin valtava aukko otsonikerroksessa
ensimmäisen kerran vuonna 1985.

Tutkijat havaitsivat, että suihkepulloissa ja kylmälaitteissa käytetyt kloorifluorihiilivedyt eli cfc:t kulkeutuivat korkealle ilmakehään. Siellä niistä vapautuu klooria, joka tuhoaa otsonia. 1980-luvun puolivälissä havaittu muutos yllätti rajuudellaan silti tutkijatkin. Tilanteen vakavuus ymmärrettiin nopeasti.

Vuonna 1987 solmittiin Montrealin pöytäkirja, joka kielsi otsonia tuhoavien yhdisteiden käytön. Sopimukseen on sitoutunut 196 valtiota eli lähes koko maailma.
/Tanja Vasama HS/17.9.2021


"Hyvin haavoittuvainen kaasumuotoinen otsonikerros suojelee maapallon elämää kaikkein haitallisimmilta auringonsäteiltä.
16.9.1987 allekirjoitetun Montrealin pöytäkirjan muistopäivä onkin siksi valintana osuva otsonikerroksen suojaamisen kansainväliseksi päiväksi.
Yhdeksi maailman onnistuneimmaksi kansainväliseksi sopimukseksi kutsutun sopimuksen mukaan sen jäsenmaat sitoutuvat vähentämään asteittain otsonikerrosta vahingoittavia kaasupäästöjä ja avustavat
taloudellisesti köyhimpiä maita samojen tavoitteiden toteuttamisessa."
/YK-liitto


 

International Day 

for the Preservation of the Ozone Layer