Severi
Severi on suomalainen miehen etunimi.
Severi, Severin | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | Severi: 23. lokakuuta |
– ruotsinkielinen | Severin: 23 lokakuuta |
– ortodoksinen | 9. syyskuuta |
Muunnelmia | Seve, Sever, Sehvi, Veeru |
Vastineita eri kielissä | Severin, Sören, Søren, Söfren, Söfring |
Nimen alkuperä | Severus |
Severi on lähtöisin latinan nimestä Severus, joka merkitsee ’vakaata’, ’ankaraa’. Mikael Agricolan ensimmäisessä almanakassa vuodesta 1544 nimi oli merkitty 23. päivään lokakuuta muodossa Sewerinus pijspa ja on siitä lähtien hieman eri kirjoitusmuodoissa ollut sinä päivänä suomalaisessa kalenterissa.[1] Nykyisessä kirjoitusasussaan se on ollut Suomen almanakassa vuodesta 1911 lähtien, sitä ennen se oli muodossa Seweri vuosina 1890–1907 ja Severin 1908–1909. Vuosina 1708–1907 oli lisäksi 22. päivänä lokakuuta nimi Sewerus. Suomenruotsalaisessa almanakassa nimi on edelleen muodossa Severin.
Nimen käyttö lisääntyi 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa etenkin jälkimmäisenä nimenä.
Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Severi-nimen on 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä saanut 5 443 ja Severin-nimen 540 henkilöä.[2]
Tunnettuja Severeitä
muokkaaKatolisissa maissa on ollut 6–10 eri pyhimystä nimillä joko Severus, Severin tai Severinus, jotka elivät vuosina 300–800, joukossa useita piispoja ja yksi paavi, Severinus.
- Severi Alanne (1879–1960), suomalainen sosialisti, osuustoimintamies ja toimittaja
- Severi Blomstedt (s. 1946), suomalainen arkkitehti
- Severi Haapanen (1887–1971), suomalainen apteekkari, Haapasen huvilan rakennuttaja
- Severi Heikkilä, suomalainen lapsinäyttelijä
- Severi Immonen (s. 2000), jääkiekkoilija
- Severi Kaukiainen (s. 1998), suomalainen koripalloilija
- Severi Koivusalo (s. 1990), elokuvaohjaaja, tuottaja ja muusikko
- Severi Kurkinen (1879–1945), suomalainen osuuskaupan johtaja ja SDP:n kansanedustaja
- Severi Kymäläinen (s. 1991), suomalainen suunnistaja
- Severi Kähkönen (s. 2000), jalkapalloilija
- Severi Laakso (s. 1988), suomalainen pappi ja muusikko
- Severi Lahtinen (s. 1998), suomalainen jääkiekkoilija
- Severi Lassila (s. 1993), suomalainen pesäpalloilija
- Severi Liljeberg (s. 1994), suomalainen koripalloilija
- Severi Mattila (s. 1935), suomalainen lääkäri ja Helsingin yliopiston kirurgian entinen professori
- Severi Nuormaa, alk. Nyman (1865–1924), suomalainen runoilija
- Severi Paajanen (s. 1986), suomalainen jalkapalloilija
- Severi Parko (1932–2014), Taideteollisen korkeakoulun professori, taidekriitikko ja tietokirjailija
- Severi Piispanen (s. 1997), pesäpalloilija
- Severi Pyysalo (s. 1967), suomalainen vibrafonisti ja säveltäjä
- Severi Saarinen (1905–1983), suomalainen kauppaneuvos, Rautatiekirjakaupan toimitusjohtaja
- Severi Saarinen (s. 1984), suomalainen näyttelijä
- Severi Savonen (1886–1964), suomalainen tuberkuloosilääkäri
- Severi Savonsalmi (s. 2000), suomalainen lentopalloilija
- Severi Seppänen (1917–1982), näyttelijä
- Severi Sillanpää (s. 1988), suomalainen jääkiekkoilija
- Severi Soukka (s. 2001), suomalainen jääkiekkomaalivahti
- Severi Tikkakoski (s. 2000), pesäpalloilija
- Severi Vielma (s. 1995), suomalainen jalkapalloilija
- Severi Vierelä (s. 2001), freestylehiihtäjä
Tunnettuja Severinejä
muokkaa- Severin Ahlqvist (1877–1946), tanskalainen painija
- Severin Blindenbacher (s. 1983), sveitsiläinen jääkiekkoilija
- Severin Dobrovolski (1881–1946), venäläinen kenraali ja poliittinen pakolainen
- Severin Falkman (1831–1889), ruotsalais-suomalainen taidemaalari
- Severin Freund (s. 1988), saksalainen mäkihyppääjä
- Severin Johansson (1879–1929), suomalainen matemaatikko
- Severin Jørgensen (1842–1926), tanskalainen osuustoimintaliikkeen uranuurtaja
- Severin Løvenskiold (1777–1856), norjalainen kamariherra, Norjan pääministeri 1828–1841, valtionhoitaja 1841–1856
- Severin Tigerstedt (1853–1918), suomalainen Venäjän armeijan upseeri
Kuvitteellisia Severeitä
muokkaa- Severi Eerola, hahmo Sunnuntailounas-televisiosarjassa
- Severi Sievinen (ent. Lepistö), Paula Sievisen ja Eero Vanalan poika, Lasse Sievisen kasvattipoika televisiosarjassa Salatut elämät
- Severi Suhonen, Esa Pakarisen tunnettu roolihahmo; samanniminen huoltoasema Varkaudessa
- Severi Sumutorvi, Katukorppien johtaja televisiosarjassa Prätkähiiret
- Severus Kalkaros, hahmo Harry Potter -kirjoissa
Muita Severeitä
muokkaa- Severi-oppimisympäristö, erityisopiskelijoille kehitetty helppokäyttöinen verkko-oppimisalusta
- Niemen Severi, ravihevonen
- Severi Rossi, satuhahmo
- Severi-nimisiä taloja on Maanmittaushallituksen karttaan merkitty kolme [3]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Vilkuna, Kustaa (toim. Mikkonen, Pirjo): Etunimet. Otava, 2005. ISBN 951-1-18892-5
Viitteet
muokkaa- ↑ Yliopiston almanakat – Universitets almanackor 1600–1999 (Skannatut kopiot vanhoista almanakoista) Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 23.10.2020.
- ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 23.10.2021.
- ↑ Kansalaisen karttapaikka (toiminto Hae kartalta) asiointi.maanmittauslaitos.fi. Viitattu 23.10.2024.