31.12.2021

JOULU LEVILLÄ


Joulunvietto Levillä. 

Tavoitteena oli nauttia Lapin luonnosta sekä maisemista, viettää aikaa kiireettömästi, syödä hyvin, lasketella, viettää joulua, saunoa, juhlistaa kahdet synttärit sekä ottaa tietenkin kuvia. 

Lähdimme yöjunalla avopuolisoni sukulaisten kanssa kohti Kolaria. Meillä oli makuuhytti jossa nukkui minun lisäksi vauva ja avopuolisoni äiti. Yö hytissä meni hyvin. Aamulla oltiin perillä ja jatkettiin matkaa autolla Leville. Avopuolisoni ja koira tulivat autolla perässä, hullua mennä autolla kun junallakin olisi päässyt. 



No, junassa sitten huomasin ettei mulla ole mukana vaippoja? _APUA_ tai niin onhan niitä mutta siellä AUTOKANNELLA. Ei paljoo lohduttanut. Kävin kysymässä ravintolavaunusta että onko heillä myynnissä vaippoja, no ei ollut. Ja yöjunissa ei ole sitä lasten leikkipaikkaa mistä olis voinu käydä kysymässä joltain vanhemmalta että hei onko sulla vaippaa lainata?

No, lopulta selvittiin sillä vaipalla mikä oli päällä. No, sain opetuksen ja seuraavaksi onkin sitten joka kassissa vaippoja ettei unohdu!


Kun odotettiin autoja niin sillä välin sai otettua kuvan kauniista kaamoshetkestä. 

Ajomatka Kolarista Leville autolla kesti noin tunnin. Perille päästyämme meitä odotti 10 hengen mökki, voi mitä luksusta! Ainakin oli tilaa ja kaikille omat huoneet. 
Mökki oli tunnelmallinen, sieltä löytyi kaksi takkaa ja kaikki muut mökki ihanuudet.


Nukuttiin yön yli ja heräsimme jouluaattoon, tietenkin heti Joulupukin kuuma linja päälle ja aamutee.



Aamulla myös tehtiin pellillinen joulutorttuja...


 Sitten lähdettiin vielä näin aattona kuusen haku reissulle mutta missään ei enää ollut kuusen myyjiä, no onneksi miehet olivat Rovaniemen kohdalla ja saivat haettua meille aidon kuusen, huh. Meinas jo itku tulla että jäädäänkö ilman kuusta..


No, sentään ehdittiin ajoissa joulurauhan julistukseen!

Joulurauhan julistuksen jälkeen miehet saapui vihdoin mökille ja oli riisipuuron aika.



Kauan odotettu kuusikin saatiin paikoilleen ja koristeltua, paketitkin löysi perille...

Käytiin ulkona kävelyllä porukalla, syötiin vielä myöhäinen jouluateria ja avattiin lahjat. 


Ruoan jälkeen pelattin aliasta, se oli hauskaa! 


Alias pelin jälkeen käytiin ulkoiluttamassa koiraa ja nähtiin revontulet! Ensimmäistä kertaa ikinä! 



Levi ylitti odotukseni moninkertaisesti. Levillä yksikään päivä ei ole samanlainen. Levi loi täydelliset puitteet joulun viettoon ja todisti ettei aina tarvitse lähteä ulkomaille kokeakseen uusia elämyksiä tai nähdäkseen uusia maisemia.

Ps. Olen luonut instagramiin kohokohdan Levin reissusta, käy tsekkaamassa se! 
@jasujau

15.12.2021

Nelikuisen kuulumisia


Samu täytti neljä kuukautta. Neuvolalääkäri meillä oli tänään. Sopivasti ennen Leville lähtöä. 
4kk mitat oli 66cm & 8,24kg
Saatiin myös lähete fysioterapeutille kun ei varaa jaloille painoa vaan "roikkuu ilmassa" eikä käänny selältä mahalleen.

Samu on kehittynyt hurjaa vauhtia. Hän osaa kääntyä selältä kyljelleen (ei vielä mahalleen), hymyilee todella paljon, jokeltelee pitkiäkin tarinoita, viihtyy lattialla mahalteen ja osaa kannatella päätään hienosti.
Tuntuu myös että näkökyky on kehittynyt kun jatkuvasti tarkaillaan ympäristöä. Nyt on myös opittu tarttumaan kunnolla, etenkin marakassi on lempiasia tällä hetkellä. Tuttiakin voidaan pitää kädessä mutta se ei löydä vielä suuhun asti - poskeen sekä silmään sitä kyllä laitettais...
Kädet on myös alkanut tunnustelemaan sekä rapsuttelemaan kaikkea mitä ympärillä on (sohvaa, lampaantaljaa jne)
Ja ne nyrkit - mikä siinä onkin että niitä täytyy työntää sinne suuhun :D 

Luonteeltaan Samu on todella iloinen eikä itke turhia. Samu tykkää kovasti lauluhetkistä sekä jumppatuokioista. Ne aina naurattaa, toisinaan voi alkaa jokeltelemaan kesken laulun...

Nyt olemme myös käyneet kuukauden verran vauvauinnissa! Aloitettiin heti 3kk ikäisenä ja aina lauantaisin mennään polskimaan! 


Ollaan saatu aloittaa kiinteät, pikkumaistiaisilla ollaan aloitettu. Hyvin näyttää maistuvan.

Unet - edelleen yöllä heräillään 2 tunnin välein syömään. Itse jaksan toistaiseksi hyvin kun saan heti jatkaa unia syönnin jälkeen. 

Tällästä tänne, nyt pakkaamaan ja lomalle!


8.12.2021

Joulun this or that

Missä vietät joulua?

Tämä joulu onkin meillä poikkeuksellinen, kun vietämme sen Levillä.

Mitä puuhastelet joulun välipäivinä?

Hmm, mitäs Levillä voi puuhailla? Laskettelen ja nautin lomasta

Joulupukin kuuma linja vai Samu Sirkan joulutervehdys?

Ehdottomasti Joulupukin kuuma linja, sen takia on aamulla noustava aikasin

Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?

Hmm, ehkä aamulla? Meillä ei oo saunaa joten ei oo tullut käytyä, mutta nyt siellä mökillä on sauna joten siellä sitten voi käydä!



Joulukinkku vai graavilohi?
Joulukinkku! 

Perinteiset jouluruoat vai erilainen joulumenu joka vuosi?
Perinteisillä mennään! 

Mitä kuuluu joulupöytääsi?

Kinkku ja laatikot ainakin! Sitten on fiiliksestä riippuen lisukkeita. Levin joulupöydässä on myös kalaa...😉

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?

Niin kauan kun ruokaa riittää, eli varmaan sitten sinne tapaninpäivään asti 

Vaalea vai tumma glögi?



Suklaakonvehdit vai vihreät kuulat?
Suklaakonvehdit, niitäkin on paljon erilaisia!

Piparit vai joulutortut?
Joulutortut tuoreena mutta muuten piparit

Parasta joulussa?
Joulun tunnelma, ruoka, yhteinen aika läheisten kanssa
💜

Joululahjojen saaminen vai antaminen?
Antaminen, on kiva nähdä toisen reaktio hankkimaasi lahjaan. Toki  jouluna on kiva itsekin saada lahja tai pari.

Pehmeät vai kovat paketit?
Lapsena inhosin pehmeitä paketteja, nykyään niitä on kiva saada. Yleensä parhaat lahjat on kovissa paketeissa, mutta mitäs sitten jos on "huijauspaketti", itse oon kova tekemään huijauspaketteja, jotta toinen ei heti arvaisi mitä paketti sisältää.

Avaatko lahjat jouluaattona vai joulupäivänä
Jouluaattona joululahjat ja joulupäivänä mahdolliset synttärilahjat. Aina kun kerron että olen syntynyt joulupäivänä, multa kysytään "saatko erikseen lahjat vai että jouluna saadut lahjat on niiku sun synttärilahjatki?" Niin vastaan että erikseen. Pienestä pitäen on ollut näin, ja musta se on kiva että lahjat on erikseen. 

Aito joulukuusi vai tekokuusi?
Mies ei hyväksy muuta kuusta meille kun aidon, eli niillä mennään!


Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?
Molempia tulee kuunneltua, mutta suomenkielisiä paljon enemmän.
Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista....kuinka toiveet toteutuu...ja on niin satumaista....
🎁

Jouluna juhlavaatteet vai rento oloasu?
Itse laittaudun jouluna, eli juhlavaatteet sekä jouluinen meikki

Joulutähti, hyasintti vai amaryllis?
Hyasintti, se on kaunis 
🌷

Jouluaattona leffoja vai lautapelejä?
Saako vastata että molempia? Aamulla lumiukko elokuva ja sitten myöhemmin yhdessä lautapelejä

Kuvaile perinteistä jouluaattoasi
Aamulla herätys ja katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa, siinä samalla voi laittautua, otetaan kuvia, syödään riisipuuroa, katsotaan joulurauhanjulistus (tärkeä osa perinnettä), valmistellaan joulupöytä, syödään jouluateria jonka jälkeen avataan lahjat ja sitten loppuilta saadaan nauttia joulusta yhdessä 
❤️


Joulupäivänä jotain ohjelmaa vai yökkärissä rennosti kotosalla?
Usein oon herättyäni saanut syödä valmiiksi katetun aamupalan ja siinä samalla avata syntymäpäivälahjat, ja sen jälkeen ei usein mitään ihmeellistä koska joulupäivänä kaikki paikat on kiinni. 
Ekaa kertaa elämässä pääsen ehkä joulupäivänä tekemään jotain, sillä kuulin huhua että Levillä paikat on auki myös joulupäivänä! Siistiä!

Joulukoristeet pois heti joulun pyhien jälkeen vai vasta loppiaisena?
Fiiliksen mukaan mutta kyllä ne usein on ollut sinne loppiaiseen asti...

Kumpi mielummin

Skippaisit joulun - Skippaisit uudenvuoden

Luopuisit suklaasta - Luopuisit juustoista

Joulutee - Joulukahvi

Tekstiviesti - Joulukortti

Paljon lahjoja - Lahjaton joulu

Joulu ilman musiikkia - Joulu ilman leffoja

Joulu kotona - Joulu muualla (esim. mummolla, Ruka, yms)

Voisit syödä vain jälkkäreitä - Voisit syödä vain suolaista

Valokuvaisit kaiken - Et voisi käyttää kameraa ollenkaan


🎄Tunnelmallista joulunodotusta!🎄 

4.12.2021

Meillä alkoi vauvauinti! 💦

 
Tänään käytiin Samun kanssa jo toista kertaa vauvauinnissa, ikää kun on sen 3kk niin vihdoin päästiin mukaan! 

En oikein tiennyt etukäteen, mitä vauvauinnilta odottaa, mutta ainakin saisi varmuutta toimia vauvan kanssa vedessä. 
Yllätyksekseni vauvauinti antoikin vielä enemmän! Veteen totuttamista, Laululeikkejä, asentoharjotuksia, sukellusta..


"Hyvä täs on olla niin, 
Aivan sulan kyyneliin,
Mihin tippui hiutale, pimpeli pompeli pom"

Piti tarkkaan saada päikkärit ajoitettua jotta Samu olisi mahdollisimman pirteänä vedessä, onnistuinko?

No joo ja en. Samu kyllä nukkui aamulla 9-10 mutta uinti alkoi vasta 12 joten toivoin että olis ottanu uudet päikkärit 11 eteenpäin, mutta ehei.... autoon nukahti 10 minuutiksi sitten....

Samoin ruokailu, ennen uintia oli suositus 1,5h tauko syömisestä, onnistuinko?
- Joo onnistuin, mutta Samu syö 2 tunnin välein eli voi olla että uimassa iskee nälkäkiukku...ja niinhän kävi myös...

Opeteltiin ensimmäisellä ja toisella kerralla uintiotteita ja sukellusta, Samu oli ihmeissään mutta tykkäsi! Sukelluksenkaan jälkeen ei tullut itkua joten saatiin sukeltaa ohjaajan läsnäollessa pariinkin otteeseen! 

Uintiaika on vauvoilla 30min, Samu väsähtää 25 min kohdalla joten sitten ollaankin poistuttu altaasta hieman ennen muita, mutta 3 kuukauden ikäiselle todella pitkä aika jaksaa uintia! Sen jälkeen unet onkin maistuneet monta tuntia...


Ollaan nimellä Minikultakalat, sillä ollaan alottelijoita..💙

Näistä parista käynnistä jäi itselle onnistumisen tunne, eli ensi viikonloppuna uudestaan! 💦

2.12.2021

Herkuttelun aika!🍫



Yhteistyössä Lindtin kanssa*

Sain testiin Lindt LINDOR maitosuklaakonvehteja maisteltavaks ja on kyllä hyviä! Sen verran kaunis pakkaus ja kääreet että sopii myös lahjaksi 🎁

Ootteko maistaneet?