4-vuotiaan välikausivaatteet

Syyskuu on täällä taas ja välikausivaatteiden hankinta. Kävin läpi meidän vaatejemmoja välikautta ja talvea ajatellen ja ilokseni huomasin että meiltähän löytyy ihan kaikki mitä tarvita saattaa (lukuunottamatta kenkiä). 

KENGÄT 

Suuntasimme Reima outletiin, josta nappasimme mukaan samat vk-kengät kuin viime syksynäkin oli käytössä. Ne on todettu hyviksi, vedenkestävät ja helppokäyttöiset tarrakiinnityksen ansiosta. Päädyimme ostamaan kahdet saman kokoiset, mutta eri väriset. 

Passo 2.0 välikausikengät 80€ 

Erityisen kätevää Reiman kengissä on Happy fit-pohjallinen. Pohjalliseen painettu hymynaama kertoo helposti, onko koko sopiva. Jos varpaat osuu viivalle, tai jäävät sen alle, kenkä istuu hyvin ja kasvuvaraa on vielä sopivasti. Jos taas ei, on syytä ottaa seuraava koko. Tämä tekee oikean koon valinnasta todella helppoa. 

KUORIHAALARI

Viime vuonna ostettu Reiman kuorihaalari Raikko koossa 98 on edelleen käytössä, lapsi on nyt 101cm ja Reiman haalareissa on noin 6cm kasvuvara. Näin ollen haalari menee vielä toistaiseksi hyvin päälle, eikä uutta ole tarvinnut hankkia. 

Kuorivaatteet ovat osoittautuneet meille monikäyttöisiksi, koska ne hengittää, pitää tuulta ja kestävät myös sateen, kun alle pukee sään mukaan kerroksia. Softshell sopii kuiville keleille, mutta kuorihaalari antaa enemmän käyttöaikaa ympäri vuoden. Myyjän vinkkinä oli kiinnittää erityisesti huomiota vesipilariarvoon ja suosia tunnettuja, laadukkaita merkkejä - sillä kuluneet tai vesipilariarvoltaan heikot kuorivaatteet eivät pidä lasta kuivana niin kuin pitäisi. 

Siksi meille kuorihaalari tuntuu paremmalta ja monikäyttöisemmältä valinnalta kuin softshell. 

Haalari 60€ / Reima askare hanskat 20€ / Reima pipo 3€

SADEVAATTEET 

Sadehaalari roiske 50€ / 2 osainen sadesetti 20€ 

Samalla ostettiin myös välikauteen kurahaalari, sopivat kengät sekä uudet hanskat. 
Myyjä sanoi että kuorihaalarin lisäksi kotiin ei tarvitse ostaa sadevaatteita, mutta koska päiväkotiin pitää olla kuravaatteet joka tapauksessa, ostettiin samalla alessa oleva kurahaalari missä on mm. hitsatut saumat. 

KERRASTO

Meillä on ollut joka vuosi käytössä merinovillaiset aluskerrastot, ja niistä on tullut ehdoton suosikki. Merinovilla on helppo valinta, koska se on samaan aikaan sekä lämmin ja ohut (täydellinen siis kerrospukeutumiseen!) Käytämme niitä välikerrastona ulkovaatteiden alla ja ne pitää lapsen sopivan lämpimänä ilman että olo käy tukalaksi. Lisäksi meillä on fleecetakkeja monessa eri värissä ja merkissä, ne toimii myös kätevänä lisäkerroksena viileämmillä keleillä. 

Näillä varusteilla kohti alkavaa syksyä!

Millaisia välikauteen sopivia ulkovaatteita teiltä löytyy? Suositteko vaatteissa jotain hyväksi todettua merkkiä?

Kun synttäriteemana on työkoneet - näin järjestimme 4-vuotiaan juhlat

Meillä vietettiin eilen 4v synttäreitä. Olin kysynyt aiemmin kesän aikana lapselta minkä teemaiset synttärit hän haluaisi ja vastaus oli selvä:
TYÖKONE SYNTTÄRIT!  
Traktorit, kaivurit, kuorma-autot... kaikki ne ovat olleet iso osa meidän arkea leikeissä, joten teema oli täydellinen.

Innostuin ideasta heti ja lähdin selailemaan inspiraatiota netistä. Halusin pitää järjestelyt helppoina ja stressittöminä, mutta silti lapselle ikimuistoisina. Löysin kuin sattumalta tulostettavia työkone kuvia jotka sopivat täydellisesti työkone-teemaan.  Juhlat pidettiin jälleen taloyhtiömme kerhohuoneella. 

🎈 Koristelu ja kattaus - pieni vaiva, iso vaikutus 
Juhlien koristeluissa halusin yhdistää teemaa ja tunteita – sellaista fiilistä, että juhlapaikka olisi koristeellinen ja lapsen omaa maailmaa. Seinille pääsivät esille laminoidut työkonekuvat, jotka toivat hauskaa "työmaaenergiaa" tilaan. Näiden rinnalla oli kuvia meidän sankarista, jotka saivat monen vieraan pysähtymään ja hymyilemään.
Pöytiin levitin pöytäliinoja tuomaan juhlan tuntua ja lisänä oli ilmapalloja, joita ilman synttärit eivät tietenkään ole mitään. Pienellä vaivalla syntyi juuri oikeanlainen, lämmin ja iloinen tunnelma.

Yksi monen vieraan suosikki oli pöydälle jätetty valokuva-albumi, joihin olin koonnut kuvia lapsen kasvusta ja arjesta. Oli ihana nähdä, miten ihmiset selasivat kuvia ja pysähtyivät muistelemaan hetkiä – yhdessä jaettu ilo teki juhlista vieläkin merkityksellisemmät.

Seinälle laitoimme myös lapsen itsensä tekemän "Tietoja minusta" tyyppisen paperin. Haastattelin häntä sen hetkisistä suosikeista – lempiväristä, eläimestä ja leikistä – ja hän sai kirjoittaa vastaukset itse kirjain kirjaimelta. Oli ihana nähdä, miten ylpeä hän oli omasta tekstistään. Tästä jäi talteen pieni pala juuri tämän ikäisen lapsen maailmaa.

Juhliin laitoimme seinälle kaksi paperia, joihin vieraat saivat osallistua. Toiseen sai arvata, mikä lapsesta mahtaa tulla isona, ja toiseen kirjoittaa lasta kuvaavia adjektiiveja. Näistä kertyi kauniita ja hauskoja muistoja, jotka varmasti ilahduttavat lasta myös myöhemmällä iällä.

Kakkujen päälle askartelin itse teemaan sopivat koristeet, jotka viimeistelivät kokonaisuuden. Vaikka koristeet olivat simppeleitä, ne tuntuivat tärkeiltä – ne olivat juuri meidän lapsen toiveen mukaiset ja näköiset.

🎂 Tarjottavat - simppeli on usein paras

Tarjoilujen kanssa pidin kiinni siitä, että kaiken piti olla helppoa. Tarjoilut halusin pitää klassisina ja herkullisina, sellaisina jotka tuovat hymyn huulille ja sopivat moneen makuun.
Meillä oli tarjolla herkullinen lohivoileipäkakku, joka teki hyvin kauppansa heti alkuun. Se oli kauniisti koristeltu ja sopi täydellisesti suolaiseksi vastapainoksi makeille herkkupaloille.

Makean ystäviä hemmoteltiin mansikkakermakakulla, joka oli juuri sellainen kuin kesän juhliin kuuluu, pehmeä, raikas ja täynnä marjoja.
Kakun koristeluun oli ihanan simppeli, ja se sai useammankin "wau"- kommentin. Kiitos mummille joka leipoi täytekakut juhliin!

Lisäksi pöydästä löytyi pientä naposteltavaa, kuten keksejä, pullaa ja suolaista piirakkaa, joka toimi mainiosti. Tunnelma oli juuri sellainen kuin toivoinkin, rento, lämmin ja läsnäoleva. 

Vieraat:

Juhliin kutsuttiin noin 30 vierasta, ja melkein kaikki pääsivätkin paikalle – tunnelma oli juuri sopivan vilkas, mutta silti hallittava. Mukana oli niin perhettä, ystäviä kuin lapsen omia kavereita vanhempineen – yhteensä kolme lapsikaveria, joilla kaikilla oli vanhempi mukanaan.

Olen aiempien vuosien kokemuksella oppinut, että vierasmäärän porrastaminen toimii meillä parhaiten. Se tekee juhlasta rauhallisemman, kun kaikki eivät saavu samaan aikaan, ja ehtii oikeasti vaihtaa muutaman sanan jokaisen kanssa. Niinpä noudatin samaa käytäntöä kuin viime vuonna ja täytyy sanoa, että ratkaisu toimi taas erinomaisesti. Ensin sukulaiset ja sitten tunnin päästä ystävät. 

Tänä vuonna päätin kutsua vain meille läheisiä ihmisiä,  heitä joiden kanssa olemme oikeasti olleet tekemisissä kuluneen vuoden aikana. Tämä tuntui hyvältä päätökseltä, sillä halusin juhlaan lämpimän ja merkityksellisen tunnelman. Osa kaukaisemmista sukulaisista jäi kutsulistan ulkopuolelle, ja se oli lapsenkin kannalta luontevaa. Jos hän ei edes tiennyt kenestä oli kyse, ajattelin että juhlapäivä saa keskittyä niihin, jotka oikeasti ovat osa arkea.

Vieraat tuntuivat viihtyvän hyvin, lapset leikkivät keskenään ja aikuiset saivat nauttia hyvästä seurasta. Tunnelma oli täynnä iloa, naurua ja niitä pieniä hetkiä, jotka tekevät juhlista niin ainutlaatuisia.

Klassikko leikkinurkkaus 

Kuten joka vuosi, myös tällä kertaa järjestin kerhohuoneen nurkkaan oman leikkipaikan lapsille ja se oli jälleen kerran toimiva juttu. Toimme paikalle kasan tuttuja ja rakastettuja leluja, joilla lapset saivat vapaasti touhuta, rakentaa, leikkiä ja kuluttaa ylimääräistä energiaa.

Leikkinurkkaus oli kuin pieni oma maailma keskellä juhlahulinaa. Siellä näkyi kaivureita, autoja, kirjoja ja pehmoleluja, kaikkea mitä pieni juhlakansa kaipasi viihtyäkseen. Lapset uppoutuivat leikkeihin keskenään niin luontevasti, että aikuisetkin saivat hetken hengähtää kahvikuppien äärellä.

Leikkinurkkaus ei ehkä ollut pramein osa koristelua, mutta se oli ehdottomasti yksi tärkeimmistä juhlien onnistumisen kannalta.

Mä en ollut keksinyt lapsille mitään erityistä ohjelmaa, sillä ajattelin, että nyt vielä riittää viihdykkeeksi pelkkä vapaa leikkiminen. Ja hyvin riittikin! Synttärisankari availi lahjoja, mutta siitäkään en halunnut tehdä mitään numeroa, että kaikki kokoontuisivat katsomaan. Jälleen tuli ihania lahjoja ♥

Entäs budjetti? Plaljonko nämä juhlat oikeastaan maksoi?

Kyllä synttäreihin saa uppoamaan euroja, jos vähänkin innostuu. Meidän juhlat pysyivät vielä  maltillisissa rajoissa, vaikka koristeellisesti näyttäisikin että rahaa olisi palanut enemmänkin. 

Koristeisiin meni noin 20 euroa – suurin osa löytyi netistä tulostettavina (kiitos Pinterest!) jonka jälkeen laminoin ne jotta samat koristeet menisi ensivuonnakin ja työkone teemaan sopivat lelut löytyivät suoraan lastenhuoneesta. 

Tarjoilut veivät suurimman osan budjetista, noin + 150 euroa. Halusin tällä kertaa panostaa leppoisuuteen ja otin lohikakun tilauksena kotileipurilta  ja kyllä oli herkullista! Hinta 30h lohikakulle oli 100€ ja 2 täytekakkua meille teki lapsen mummi, jotka ei meille maksaneet mitään mutta olivat sitäkin herkullisempia!

Lahjaksi ostimme lapselle zhuzhu pets hamstereita käytettynä, noin 10 €, joka oli menestys. Lisäksi isovanhemmat ja kummit muistivat päivänsankaria, mutta meillä ei painoteta lahjan hankkimista sillä läsnäolo on tärkeintä.

Kukat tulivat ihanasti @kotikylänpuutarhuri kautta – hän toi meille kauniin kimpun tarjoilupöytään, ja se toi paljon iloa ja väriä pöytään.

Vinkki:
Jos harkitsette teemasynttäreitä mutta haluatte päästä helpolla, netti on täynnä valmiita ideoita ja tulostettavia materiaaleja. Pienellä panostuksella saa aikaan todella hauskat juhlat  ja mikä parasta, päivänsankari oli onnesta soikeana!

Onko teillä ollut lastenjuhlilla yleensä teema? Minkälaisia? ♥

Kolmevuotiaan tunteiden myrskyt

Pienet lapset on täynnä suuria tunteita. Vanhempana olen myös oppinut että lapsen tunteet ei aina tule ulos sanoina, vaan joskus ne purkaantuu fyysisenä käytöksenä. Lyömisenä tai potkimisena. Tämä vaihe on haastava paitsi lapselle itselleen niin myös meille vanhemmille. 

Kun niin pieni kuin 3v lyö tai potkii suuttuessaan, kyse ei yleensä ole pahantahtoisuudesta. Hän ei osaa vielä säädellä tunteitaan eikä hän välttämättä osaa kuvata sanoin sen hetkistä harmitusta, pettymystä tai turhautumista. Tällaisissa hetkissä itseäni helpottaa ajatus että se on lapsen tapa yrittää selviytyä tilanteesta sillä keinovalikoimalla joka hänellä siinä tilanteessa on. 

Rehellisesti sanottuna nämä tilanteet nostavat itsessäkin monenlaisia tunteita. Vaikka tiedän että kyseessä on osa lapsen normaalia kehitystä se ei poista niitä ajatuksia jotka toisinaan hiipii mieleeni - "mitä teen väärin?" tai "enkö osaa kasvattaa lastani kun hän lyö?"
En tehnyt uudenvuoden lupauksia mutta kirjoitin itselleni ylös että pyrkisin olemaan lapseni kanssa kärsivällisempi. Se että itse hermostun tilanteessa jossa lapseni raivoaa ei ainakaan helpota tai auta tilannetta mitenkään. 

Jatkossa pyrin rauhallisesti toimimaan tilanteessa, ja esimerkiksi nimeämään tunteita "huomaan että olet vihainen, on ok olla vihainen mutta me emme satuta toisia" "Huomaan että sinua kiukuttaa, olen tässä ja voimme rauhoittua yhdessä, hengitetään yhdessä syvään"

"Meidän perheessä emme lyö tai potki. Jos olet vihainen, voit sanoa sen ääneen."

"Mietitään yhdessä, miten voisimme ratkaista tämän tilanteen"

"Opettelet vielä miten käsitellään tunteita, tiedän että se voi olla vaikeaa mutta opit sen kyllä." 

Vanhemmuus pakottaa katsomaan peiliin - miten itse käsittelen omat tunteeni? Olenko mallina lapselleni rauhallisuudessa tai turhaudunko liian helposti? 

Vanhemmuus on kasvua - ei vain lapselle, vaan myös meille aikuisille. 

Kun kortit ei toimisikaan - pärjäisitkö?

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä tapahtuis jos pankkikortit ei yhtäkkii toimiskaan? 
Ei korttiostoja, ei verkkopankkia, ei mobilepaytä - vain se käteinen mitä lompakossa sattuisi sillä hetkellä olemaan. Mä mietin tätä ihan hiljattain kun uutisissa luki pankkien häiriöistä. 

Hetken päästä tajusin, mulla on tällä hetkellä käteisenä kotona tasan 22,55 euroa. Pärjäisikö sillä vaikka kolme päivää jos se ois ainoa mikä kävis missään? Rehellisesti sanoen, ehkä mutta tekisi tiukkaa. Jos olis just sattunut käymään kaupassa tekemässä isot ruokaostokset ja jääkaappi olis täynnä. Mutta jos ruokakaapissa olisi vain rippeet edellisen viikon ruoista, ei 22 eurolla sais montaa ateriaa aikaseks. 

En juuri koskaan oo pysähtynyt miettimään miten riippuvaisi ollaan korttimaksamisesta. Käteinen on vähän niinkuin menneen talven lumet, sellaista jota käytän vain harvoin, jos sattuu olemaan mukana. Mitä jos jonain päivänä juuri se olisi ainoa maksuväline, jolla pärjäisi?

Muistan ajan jolloin käteistä oli aina mukana, kävin nostoautomaatilla viikottain ja se riitti. Nykyään nostan käteistä ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään. Ja jos joku maksaa käteisellä vaikka jonkun ostoksen minulle niin talletan sen samantien tilille. 
Luotan siihen että kortti toimii aina, ja jos ei, niin puhelin hoitaa homman.

Ajatus lähti pidemmälle, mitä jos mikään noista vaihtoehdoista ei olisikaan käytettävissä? Entä jos pankeilla ja kortilla maksamisella olisi ongelmia pitkäänkin? Kolme päivää ilman toimivaa pankkikorttia ei kuulosta pahalta, mutta mieti jos se olisi viikko tai pidempään? 

Nopeasti mietin mihin rahaa pitäisi olla, ruokaan, bensaan tai bussilippuun, lääkkeet ja muut mahdolliset rahalliset yllätykset (lapsen tarpeet tai joku huoltokäynti) joten kotona olisi hyvä olla ainakin 50-100 euroa "hätäkäteistä" - sellainen summa jolla voisi hoitaa arjen välttämättömät asiat. 

Fiilikset

Kun huomasin miten vähän käteistä meillä kotona on, tunsin pienen pistoksen rinnassani. Oliko tämä edes vastuullista? Taloudessa on lapsi jonka tarpeet on täysin mun harteilla. Entä jos kaupan korttipääte ei toimiskaan just sillon kun lapsi tarvisi ruokaa tai lääkkeitä. Samalla mietin miten käteisen merkitys on vaan kadonnut kokonaan, ollaan niin tottuneita siihen että pankkikortit tekee arjesta helppoa ja nopeaa. Lähimaksut ja kaikki. Mutta se on teknologiaa ja teknologia voi pettää. 

Päätin että tästä eteenpäin varaan kotiin sen verran käteistä että sillä pärjäisi muutaman päivän ilman kortteja. Sopiva summa voisi olla esim. 100 euroa. Ehkä se riittäisi välttämättömiin menoihin, jos tarkasti pohtisi ostokset. 
Samalla opetan lapselleni että kortit ovat käteviä, mutta raha on muutakin kuin näkymätön summa pankkitilillä. 

Tämä pieni ajatusleikki sai mut katsomaan arkea eri tavalla. Käteinen siinä kohtaa ei ole enään "vanhanaikainen" tai turha, kun modernit maksutavat ei toimikaan. 

Pysähdy hetkeksi ja mieti - kuinka paljon käteistä sinulla on juuri nyt? Pärjäisitkö sillä kolme päivää jos pankkikortit ei toimisikaan? 

Viikon mittainen päänsärkymaraton – kuinka kaikki lopulta selvisi

Olen aina ajatellut, että päänsärky on jotain, mikä tulee ja menee. Tyypillisesti särkyyn riittää, että ottaa pari särkylääkettä, juo vettä ja lepää hetken – ja sitten elämä jatkuu. Mutta viime viikko haastoi tämän käsityksen perusteellisesti. Ei ollut kyse tavallisesta päänsärystä. Ei edes siitä järjettömästä jyskytyksestä, joka joskus seuraa huonosti nukuttuja öitä tai stressintäyteisiä viikkoja. Tämä oli jotain muuta, jotain paljon pahempaa. Ja mikä pahinta – se kesti. Ja kesti. Ja kesti.

Ensimmäiset päivät – pientä jomotusta?

Kaikki alkoi maanantaiaamuna. Heräsin lievään jomotukseen ohimolla. Ajattelin sen johtuvan siitä, että tiesin edessä olevan vielä monta tenttiä ennen joululoman alkua. Ja vieläpä ruotsin tenttejä, jännitystä ja stressiä oli enemmän kuin tarpeeksi. Otin särkylääkkeen ja lähdin koululle. Bussissa alan voimaan huonosti mutta laitan sen jännityksen piikkiin. 

Koe oli ohi ja lähdin kotiin. Särky ei kuitenkaan ollut kadonnut. Ei edes särkylääkkeillä. Päinvastoin, se tuntui iltaa kohti vain pahenevan. Tiistaina herätessäni jyskytys oli jo sellaista luokkaa, että pohdin asiaa enemmänkin. Oliko tämä migreeni? mietin, mutta toisaalta en ollut koskaan kokenut sellaista aiemmin. Olin kuullut, että migreeni on yleensä lyhytaikaisempi, muutamasta tunnista päivään kestävää kipua. Tämä... tämä oli jotain muuta.

Viikon puoliväli – oksennus ja epätoivo

Keskiviikkona olin jo siinä pisteessä, että ajatus kouluun menemisestä tuntui naurettavalta. Tiesin kuitenkin että sinne on mentävä koska ruotsin suullinen tentti oli silloin ja siihen oli jo harjoiteltu. 

Kokeen jälkeen särky vain yltyi. Ystäväni ehdotti, että soittaisin lääkärille, mutta en halunnut vaivata ketään – olin varma, että se menisi ohi.

Torstaiaamu alkoi kovalla päänsäryllä jota en ollut koskaan ennen kokenutkaan, tuntui että pää räjähtää kivusta ja lopulta oksensin. Makasin pimeässä huoneessa ja siinä kohtaa päätin, että nyt riittää. Soitin terveyskeskukseen ja sain ajan samalle päivälle. Sain jo puhelimessa kuulla, että jatkuva, viikkoja kestävä päänsärky ei ole mikään pikkujuttu, mutta hoitaja sanoi jo puhelimessa että kuulostaa aivan migreeniltä. 

Lääkärikäynti – paljon kysymyksiä, vähän vastauksia

Kun istuin vastaanottohuoneessa, en ollut enää edes varma, mitä toivoin. Että lääkäri sanoisi kaiken olevan hyvin? Vai että vihdoin saisin selityksen tälle kidutukselle? Lääkäri oli nuori ja sympaattinen, mutta hänen ilmeensä muuttui yhä vakavammaksi kuunnellessaan kuvaustani.

”Viikon kestävä päänsärky ei tosiaan kuulosta tavalliselta migreeniltä,” hän totesi lopulta ja jatkoi: ”Soitan neurologille. Tämä voi olla jotain muuta, pyritään sulkemaan vakavat sairaudet pois"

Kuinka monta kertaa ihminen voi kuulla lauseen ”jotain muuta” ilman että ahdistus kohoaa sietämättömäksi? Neurologi oli kuitenkin rauhallinen ja asiantunteva. Hän kysyi oireistani – pahoinvoinnista, valonarkuudesta, siitä tunteesta kuin pääni sisällä olisi ukkosmyrsky. Lopulta hän totesi, että kyseessä voisi olla migreeni, tosin harvinaisen pitkä ja raju sellainen. Sain reseptin sekä migreenilääkkeeseen että pahoinvoinnin hillitsemiseen.

Lopulta selitys – mutta mikä tunne jäi?

Kun kävelin apteekista kotiin paperikassin kanssa, tunsin yhtä aikaa helpotusta ja ärsytystä. ”Migreeni,” mutisin itsekseni. ”No sehän nyt selittää kaiken.” Mutta toisaalta jokin osa minusta ei ollut tyytyväinen. Miksi juuri minä? Miksi nyt? Entä jos lääkkeet eivät toimisikaan?

Kun istuin kotona lääkkeitä otettuani, huomasin odottavani epäröiden ensimmäistä merkkiä helpotuksesta. Ja pikkuhiljaa – ei, ei se ollut dramaattista tai välitöntä – mutta hiljalleen tunsin, kuinka pahoinvointi väistyi ja päänsisäinen paine alkoi hellittää. Se oli kuin usva olisi hälvennyt. Ajattelin ensimmäistä kertaa viikkoon selkeästi.

Olen aina ajatellut, että lääketiede on jonkinlainen turvaverkko. Että kun kipu käy sietämättömäksi, joku tulee ja pelastaa. Mutta tällä viikolla tajusin, että joskus on vain selviydyttävä – vaikka turvaverkko pettäisi. Lääkärikäynnin jälkeen olin toiveikas, mutta se ilo ei kestänyt kauaa.

Lääkkeet eivät ihmelääke olleetkaan

Sain lääkkeet, jotka kuulostivat lupaavilta: yksi migreeniin ja toinen pahoinvointiin. Ensimmäisenä päivänä olo jopa hieman parani, mutta sitten särky alkoi taas hiipiä takaisin, ensin varovasti, sitten voimakkaampana. Kivun aaltoilusta tuli arkipäivää. Popsin kolmiolääkkeitä neljä päivää, mutta lopulta tajusin, ettei tämä voi jatkua näin. Minusta tuntui, ettei kipu kunnioittanut edes lääkitystä. Joka aamu heräsin samaan tuttuun jyskytykseen, eikä elämästä tullut mitään.

”Mitä minä teen väärin?” mietin loputtomasti. Join vettä, lepäsin, pidin huolta kaikesta, mitä lääkäri oli käskenyt. Mikään ei riittänyt. Lopulta, kun särky oli jatkunut kahdeksan päivää yhtäjaksoisesti, tajusin, että tarvitsen apua enemmän kuin koskaan. Päätin mennä päivystykseen.

Päivystys – viiden tunnin odotus ja suonensisäinen panadoli

Päivystys. Se yksi sana saa minut vieläkin kihisemään. Ajattelin, että sinne meneminen olisi oikotie parempaan oloon, mutta siitä tuli vain uusi koettelemus tähän päänsäryn helvettiin.

Odotin viisi tuntia päivystyksessä, jossa selkäni kipeytyi ja pääni tuntui räjähtävän. Ympärilläni oli ihmisiä, joiden tilanteet näyttivät vielä pahemmilta – murjottuja nilkkoja, verisiä sidoksia ja huolestuneita katseita. Yritin pysyä rauhallisena, mutta jokainen hetki venyi kidutukseksi. Tuntui kuin kellon viisarit olisivat liimautuneet paikalleen.

Kun vihdoin tuli vuoroni, hoitaja kyseli, antoi nenäsuihkeen ja sitten sain suonensisäisesti panadolia. En tiedä, mitä odotin – ehkä jotain taianomaista helpotusta? Mutta kipu ei kadonnut. Se ehkä hälveni hieman, mutta pysyi itsepintaisesti mukana, kuin muistuttaen, ettei siitä pääsisi eroon näin helposti.

Lopulta lääkäri saapui luokseni. Hän kysyi kohteliaasti vointiani, ja vaikka halusin huutaa, että ”Ei, en voi hyvin!” vastasin silti, että olo on helpottanut. Miksi? Koska en kestänyt enää hetkeäkään siellä. En ollut kiirepotilas, joten ei hoitoa. Tuntui kuin minua olisi siirretty syrjään, koska pääni ei vuotanut verta eikä sydämeni pysähtynyt. Se, että päätä särkee todenteolla,  ei riittänyt tekemään minusta kiireellistä tapausta. Toisaalta ymmärrän, toisaalta en. Miksi ne ei vaan kerralla laittanut kunnon lääkettä vaan "testataan yksi kerrallaan mikä toimii, onneksi meidän talossa ei lääkkeet lopu" Olin odotellut jo riittävän monta tuntia, kärsivällisyys oli käytetty jo.

”Ole yhteydessä terveysasemalle”

Lääkäri ei muuttanut lääkitystäni. Hän ei tarjonnut uutta ratkaisua. Sen sijaan hän kehotti ottamaan yhteyttä omaan terveysasemaani, koska ”tämä ei ole päivystyksellistä.”  Kuinka turhauttavaa! Tuntui kuin olisin heittänyt hukkaan paitsi viisi tuntia elämästäni myös toivoni siitä, että joku kuuntelisi oikeasti. "Klassikko migreeni" lääkärin kommentti kaikuu korvissa. 

Lähdin kotiin, ja seuraavana aamuna päänsärkyä ei ollut. Ajattelin että wau, tältäkö se tuntuikaan kun päätä ei särje kokoaikaa. Niin nopeasti sen unohtaa. 

Elämä jatkuu – mutta nyt tiedän paremmin

Viikon mittainen päänsärkyhelvetti opetti minulle paljon. Opin, että kehoni on viisaampi kuin luulinkaan – se tietää, milloin minun on pysähdyttävä ja kuunneltava sitä. Opin myös, ettei kipua tarvitse kestää yksin. On okei pyytää apua, oli se sitten ystävältä, lääkäriltä tai neurologilta. Eri asia saako siihen pulmaan apua. 

Vaikka pelkkä ajatus uudesta migreenistä saa minut varpailleen, tiedän, että nyt olen paremmin valmistautunut. Tiedän, mitä tehdä, ja tiedän, etten ole yksin. Ja ehkä, jos tämä tarina antaa jollekkin edes ripauksen lohtua tai ymmärrystä, viikko ei ollut turha.