Ginger hairs - punatukkaisia tyttöjä

Brittiläinen The Daily Record-lehti kertoo, että punatukkaisia on maailman väestöstä vain 1-2 prosenttia. Mutta sekä Irlannissa että Skotlannissa punatukkaisten lukumäärä on peräti 10-13 prosenttia. Yritin etsiä, mikä on Suomen punatukkaisten määrä väestöstä, mutta en löytänyt. Tämän lauseen kuitenkin löysin - suomalaisista punahiuksisia on vain murto-osa.

Aihe on alkanut taas kiinnostaa minua kovasti, kun avomieheni pojan perheeseen syntyi pieni punatukkainen tyttö pari vuotta sitten. Mieheni poika on miettinyt sukujuuria, mutta varsinaista punatukkaisuutta ei löydy hänen eikä vaimonsakaan suvusta. Jonkun sukulaisen parrassa on punaista ja jokunen yksittäinen punainen hiuskin on löytynyt jonkun sukulaisen päästä.

Mutta kyllä siellä molempien suvuissa ne punahiuksisuuden geenit kulkevat. Ne geenit vain ovat päässeet harvoin näkyviin, koska ne ovat resessiivisiä eli väistyviä ominaisuuksia. Ja pikkuinen punatukkainen tyttö on onnistunut saamaan geenin sekä isältään että äidiltään, ja näin on tämä harvinainen sattuma toteutunut. Monta sukupolvea lienee aikaa kulunut edellisestä punapäästä. Punahiuksisuushan on geneettisesti kaikkein vaikeimmin perityvä hiusten väri.

Ovatko samaa sävyä?

Vaan elämässä voi käydä näinkin...  Minulla ei ole verisukulaisuutta tuohon avomieheni pieneen pojantyttöön, mutta samanväriset hiukset meillä on. Tai oikeammin minun hiukseni ovat olleet noin punaiset kauan sitten. Tuo kuva alarivissä on nelikymmenvuotispäiviltäni eli vanha kuva, siihen ikään mennessä en ollut vielä koskaan värjännyt hiuksiani. Ja oman punatukkaisuuteni tarinan tunnenkin, isoisäni (äidin puolelta) oli punatukkainen.

Valitettavasti tukkani väri on kovasti haalistunut iän myötä ja harmaita hiuksiakin olen saanut. Vaikka sanotaankin, että punainen tukka ei harmaannu samalla tavalla kuin muut hiusvärit. Se kuulemma usein vain haalenee ja muuttuu valkoiseksi. Ovatkohan nuo minun harmaat hiukseni valkoisia? No, nyt on jo väriä päässä, en  pääse tarkistamaan.

Olenkin joskus blogissani maininnut ja siitä tarinankin kirjoittanut, että olen vuosia sitten asunut Irlannissa, tuossa punatukkaisten maassa Link.  Sovin hyvin joukkoon :), vain puheaksenttini paljasti minut.  

Tänne tuli nyt kuvia myös vähän isommasta punatukkaisesta tytöstä, mutta sopivat hyvin saman aiheen alle. Ja tässä tulee samalla esitettyä niitä yhden blogihaasteen kaipaamia kuvia omasta historiastani. Nämä kuvat kertokoon Irlannin ajastani. Pari ihanaa ystävääni ja lukijaani Teija sekä Tiia ovat pyytäneet minua kertomaan Irlannin ajastani blogissa. (ylemmän linkin takana lisää)

Irlannin maisemiin tämä punatukkaisuuden teema minut johdatti. Tuossa viimeisessä kuvassa en vielä tiennyt elämäni tulevia polkuja, vaikka jonnekin kaukaisuuteen katsonkin.

** Tuulia 

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Heleää helmikuuta

Heips, täällä ollaan! Helmikuun päivät ovat kuluneet todella joutuisasti. Kivat happeningit ovat seuranneet toisiaan. Vaan blogeissa en ole ehtinyt vierailla paljoakaan, tunnustan heti.

 Ja kevyt on tämä heleän helmikuun päivityksenikin. 

On vietetty useita synttäreitä (omiakin), nimppareita, ystävänpäiviä ja laskiaissunnuntaita... 

Ja siinä ei paljoa ehdi kuvia ottaa, kun pikku-Picasso ja pieni Punatukkainen tyttö ovat kyläilemässä. Se on kuulkaa menoa se, iloista sellaista. Vaan sirkusteltta pysyi pystyssä. 

Kansallisrunoilijaakin juhlittiin. Ja maistuu se torttu kahvinkin kera,

 vaikka Runebergin kerrotaan nauttineen torttua  punssin kera. 

On tullut treffattua entisiä työkavereita, jotka tekevät uraansa jokainen nykyään eri tahoilla. Treffipaikka oli viehättävä Café Carre Linnankadulla, Vähätorilla. 

Vähätorilla on monta kivaa kahvila-ravintolaa; ensin tuli Tårget, sitten Tiirikkala ja vielä Café Carre. (pieni Turku-mainos sallittaneen)

Oli niin mukava tavata ihania, vanhoja työkavereita ja jutusteltavaa riitti. Enkä kuvia huomannut ottaa kuin omasta syömisestäni, parsakaali-lohipiirakan.
Tapaaminen oli nyt kuvia tärkeämpää, vaikka kuvista pidänkin. 

Näitä päiviä kun tähän niputtaa, niin tuntuu kuin elämä se olisi kuin silkkiä vaan.

 Kiva kun välillä on näin. 

Ps. Ja kuin pisteenä i:n päälle hain eilen jotakin postistakin. Voitin ihanaisen  Tiia K:n blogin arpajaisissa latvialaista Kivvi-luonnonkosmetiikkaa - Sweet orange body marmeladia

 ja mintunmakuista huulirasvaa. Eikö kuulostakin kesäiseltä. Kaunis kiitos, Tiia!

Silkkisiä hetkiä teille kaikille! 

** Tuulia

Pikkuinen Top Model

Blogin / bloggaajan tie voi joskus olla yllättävä. Tutut ja tuntemattomat lukevat blogejasi, ja voi tapahtua vaikka mitä! Erilaista ja jännittävää...

Minulle tupsahti jokin aika sitten sähköpostiini kiva ja mielenkiintoinen viesti. Sen oli lähettänyt lastenvaatevalmistaja Reima Oy  He olivat nähneet blogissani (luulisin, että myös Instagramissa) ihastuttavan, pienen punatukkaisen tytön kuvia. He etsivät 1-10 vuotiaita lapsia koekuvauksiin vuoden 2015 syys- ja talvikuvastoa varten.  

Ja mielellään kuvaisivat tätä pientä tyttöä. 

 Pieni, punatukkainen tyttö on mieheni pojantytär Saga, 2 vuotta.  

Pikku-Saga oli sitten koekuvauksissa. Äitinsä jännitti, miten Saga kuvauksiin suhtautuu.  Sagasta se oli vain mukavaa, ja hän oli pyynnöstä lähettänyt lentosuukkoja kuvaajalle. Kovasti pitivät pikkuneidosta.

Muutama jännittävä päivä piti odottaa tulosta. Sitten tuli vastaus. Saga pääsi jatkoon - virallisiin kuvauksiin. Jippii! Nekin onnistuivat hyvin.
 Kuvauksissa kuvattiin syksyn ja talven lastenmuotia.
 Saga tykkäsi, kun vaatteita puettiin, mutta kuvaaminen häntä alkoi kyllästyttää. 
Jaa-a, seuraavaksiko catwalkille :)

Nyt ovat kuvaukset takana, ja pikku- Saga perheineen yhtä mielenkiintoista kokemusta rikkaampi. Kuvasto ilmestyy ensi kesänä, silloin jännitetään uudelleen kuvia.
Ja Sagakin on silloin jo melkein kolme vuotta!

Blogimaailma on jännittävä, koskaan ei voi tietää, kuka blogiasi lukee ja kuviasi katselee :)

Iloisia ja raikkaita syyspäiviä kaikille!

** Tuulia

 

Kesäretki Helsinkiin

Terveisiä teille kaikille, jotka olette mukana, vaikka hitaanlaisesti tätä blogia olen päivittänyt. Mutta tulee näitä kuitenkin...

Viime viikolla teimme kapteenin kanssa kesäretken pääkaupunkiseudulle.

 Ja siitäpä tulikin mukava retki.

Kapteeni oli kutsuttu piällysmieheksi, kun poikansa perheineen oli talonsa kanssa siinä vaiheessa, että pihaa tehtiin.Toim.huom. kutsun avomiestäni kapteeniksi veneilyharrastuksen vuoksi :) Paikalla oli kuorma-auto ja kauhakuormaaja. Siinäpä riitti katseltavaa niin pienelle punatukkaiselle tytölle kuin reippaalle legoinsinöörillekin, kun salaojia ja nurmikonpohjia tehtiin.

Tokoinrannan puistoonkin ehdittiin seikkailemaan. Pieni punatukkainen tyttö oli hämmästyksekseni varsin rohkea erilaisissa kiipeilytelineissä. Isoveljensä alle kaksivuotiaana oli paljon arempi, toki nyt oli veljellä meno toinen.

Muutakin jännää tapahtui. Käytiin porukalla ottamassa punkkirokotteet. Pieni punatukkainen tyttö lähti innoissaan kesäkassinsa kanssa saamaan piikkiä, kun ei tiennyt, mitä oli odotettavissa. No, reipas oli tyttö, vain pieni itku pääsi rokotuksen jälkeen. Vaan toinen kerta kahden viikon kuluttua voi olla jo totisempi paikka.

Ja mukava meno jatkui. Tapasimme pitkäaikaisen ystäväni Seijan ja hänen mainion miesystävänsä Kaivopuiston Mattolaiturilla. Se on kuulkaas kesän uusin menomesta Helsingissä. Shampanjaa ja jutustelua ja vielä seurasi yllätyskin... ystävämme veivät meidät Katajanokalle Maailmanpyörään. 

Finnair Sky Wheel on komea nähtävyys. Finnair on maailmanpyörän sponsori. Laitteen piti avautua jo vapuksi, mutta avajaispäivää jouduttiin siirtämään tarkistuksien takia. Maailmanpyörä on suurin maailmanpyörä Suomessa. Laite on 40 metriä korkea ja siinä on 30 ilmastoitua gondolia.   

Voi, miten riemukasta olikaan katsoa Helsinkiä lintuperspektiivistä. Vieläkin näen silmissäni 

Ortodoksisen kirkon kultaiset liekkikupolit, ja upean näköalan merelle. 

Tuohon härveliin kyllä palaan.

Iloisina palasimme kotiin. Ruoho oli kasvanut ja ulkovaraston maalaus oli kesken. Mutta kotihommiin oli taas kiva tarttuakin pienen kesäretken jälkeen.

Kaunista ja hyvää Juhannusta kaikille! t. Tuulia

Pieni kaupunki Irlannissa

Kaikki tietävät Irish Coffeen, tuon maailmankuulun irkkudrinkin. Tarina kertoo, että se on saanut alkunsa eräänä poikkeuksellisen harmaana ja sateisena päivänä. Turistit olivat juuttuneet sisätiloihin, kun Irlannin ulkoilma ei houkutellut. Matkanjärjestäjät pohtivat, miten harmistuneita ja tylsistyneitä turisteja voitaisiin huvittaa. Päätettiin heittää neljä suosikkia yhteen, keitettiin vahvaa kahvia ja sekoitettiin joukkoon roimasti viskiä, koko homma kruunattiin tummalla  sokerilla ja paksulla kermalla. Jonkin ajan kuluttua ei kenelläkään ollut ikävä ulos.

                                            

Olen asunut ensimmäisen avioliittoni aikana vuoden päivät Irlannissa 90-luvulla ja käynyt siellä muutaman kerran jälkeenkin päin. Nyt on ollut pitempi tauko viimeisestä visiitistäni siellä, ja huomaan aina välillä  ikävöiväni tuota ystävällistä, vihreää smaragdisaarta. 

Muutimme aikoinaan Irlantiin kevyt muuttokuorma mukanamme, sillä tuleva vuokra-asuntomme oli täysin kalustettu. Se on maassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Paritalomme sijaitsi pienessä Navan-nimisessä kaupungissa, Meathin kreivikunnassa Dublinista 50 kilometriä luoteeseen. Asuntoalueen nimi oli Black Castle ja tyypilliseen irlantilaisten tapaan, siellä oli kaksikerroksisia rivitalomaisia taloja pitkissä riveissä, ja jokaiseen taloon kuului etu- ja takapiha. Meidän talorivistömme edessä oli iso ruohokenttä kirsikkapuineen. Ympäristö oli varsin viehättävä, ja kivisten siltojen ylittämälle Boynejoelle oli lyhyt matka.      

   

                                                                                              

      

      

     - Black Castle? Asuntoalueen nimi ei koskaan avautunut minulle.

Sanotaan, että irlantilaisiin on helppo tutustua. Allekirjoitan tuon hymyillen. Kun olimme asettuneet taloksi, niin parin päivän kuluttua seinänaapurimme Paula ja Patrick tulivat pienen Kieran-poikansa kanssa esittäytymään ja toivottamaan meidät tervetulleiksi Irlantiin - vuokraemäntämme Iona oli heille kertonut, että tulemme Suomesta. Sanoivat, että jos tulee jotain sellaisia asioita eteen vieraassa maassa, joissa tarvitsemme apua, niin he mielellään auttavat. Byrokratia ja tavat kun ovat erilaisia eri maissa. Näin alkoi hyvä ja vieläkin jatkuva ystävyytemme naapureittemme kanssa. Irlantilaisten avuliaisuutta ja lämminsydämisyyttä sain jatkossakin tuntea monta kertaa, kun pääsin enemmän tutustumaan heihin. Tässä kohtaa on pakko mainita ihana Siobhan - vuokraemäntäni sisko - hänestä sain ikuisen ystävän. Monet hauskat ja ikimuistettavat Dublinin ostos- ja museoreissut on tehty Siobhanin kanssa pienellä Escortilla huristellen vasemmanpuolisessa liikenteessä. 

Irlannissa ei juurikaan rakenneta kerrostaloja, paitsi Dublinissa. Ikuisuusvitsi irkkujen kesken onkin, miten kukaan voi löytää pubi-illan jälkeen kotinsa rivitalojen "merestä"? Pientä selvennystä... Irlannissahan on todella vanha pubikulttuuri. Pubi on irlantilaisten olohuone. Pubeissa kokoontuvat "kaikki". Ja myönnettävä on, että osalla irlantilaisista juominen on kovin humalahakuista. Joskus ihmettelinkin, miksi? Irlantilaisethan ovat luonnostaan iloista ja puheliasta väkeä. Syyt lienevät syvemmällä. 

                                           

        

    Navanin vanhin pubi, noin 130 vuotta. Sukulaistyttö Marjo kyläilemässä.

Niin, miten se irlantilainen löytääkään kotinsa? Hän tunnistaa ulko-ovensa! Irlannissa on perinteisesti maalattu ulko-ovet kirkkaan värisiksi. Ulko-ovet loistavat harmaissa rapatuissa taloissa punaisina, auringonkeltaisina, vihreinä, syvän sinisinä...                            

                                        

                       

                      Seija kyläilemässä. Dublinin ovia.

Oma kotioveni Navanissa oli kuitenkin valkoinen, ei se ollut syvän sininen. Vuokraemäntäni Iona oli varsin moderni sisustaja, sillä asunto oli muutenkin valkoinen keittiökalusteita myöten. Siihen aikaan suurin osa rivitalokodeista oli sisustukseltaan käytännöllisen ruskeita. Ja ymmärrän sen hyvin, perheet olivat suuria, lapsia oli paljon. Aikaa kului ihan muuhun tekemiseen kuin sisustamiseen.

                 

                 Navan'in kodin keittiö. Vieraita kävi ahkeraan. Kuvassa pikku-Saara.

Tänäkin päivänä pieni Navanin kaupunki (20 000 asukasta) on varsin vireä ja hyvinvoiva paikkakunta. Sitä se oli jo ennen Irlannin talousbuumiakin. Ja vaikka Irlannin taloudelle kävi huonosti, Navan porskuttaa yhä. Kaupungille ja sen ympäristölle on tuonut työtä ja hyvinvointia lähellä sijaitseva Tara Mines jo vuosikymmenien ajan. Kaivos on suurin sinkin sekä myös iso lyijyn tuottaja Euroopassa. Kaivos oli pitkään Outokumpu Oy:n omistuksessa, mutta 2000-luvun alussa sen osti ruotsalainen Boliden Ab. 

                           

                                 Kuva Tara Mines'in  - sivuilta 

Ja pieni kiva yksityiskohta... vain muutamalla paikalla maailmassa on nimenä palindromi-sana. Navan on yksi tällainen harvinaisuus! Kirjaimien järjestys on etu- ja takaperin sama. 

Liian paljon hyvää on ihanaa! Karismaattinen, irlantilainen näyttelijä  Pierce Brosnan on asunut 12 vuotta nuoruudestaan Navanissa. Hän pitää kaupunkia kotikaupunkinaan. Navanilaiset ovat syystäkin ylpeitä "omasta pojastaan".

Päästäksesi sinne, minne olet matkalla,

sinun täytyy jatkaa matkaasi.

Tapaamisiin Irlanti!