Hangessa on hauskaa

Ollaan taas päästy pihalle, jes! Tästä riemastuneena päätin jakaa teille jo aikaisemmin napattua kuvamateriaalia Oivan talviulkoilusta.

Viiksivallu lumessa.

Tarkkamuistisimmat voivat huomata, että flexin väri on muuttunut punaisesta mustaksi. Edellinen alkoi jo syksyllä tapella vastaan. Koska kissan kanssa metsikössä kulkiessa ei ole kivaa, että naru ei yhtäkkiä kelaudukaan sisään vaan jää riippumaan liian pitkäksi maantasalle, päätin joulun alla ostaa tuliterän felxin. Myös Oivan valjaat ovat uudet, vaikkei niitä kuvissa oikein näykään. Söpöt vaaleanpunaiset pentuvaljaat kävivät joulun jälkeen pieniksi, joten tilasin ruokien yhteydessä lapselle tummanpunaiset Trixien aikuisvaljaat vajaalla vitosella. Ovat olleet toimiva väliaikaisratkaisu. Olen haaveillut tilaavani Oivalle Arja Vänttisen valjaat, kunhan se asettuu joskus sopivaan aikuiskokoonsa, niin mitat tulevat oikein.

Pieni aby suuressa talvimetsässä.

Oiva tykkää lumesta. Vaikka se on kylmää ja vähän märkää, siihen voi kaivaa kuoppia ja hangessa on kiva mönkiä. Jos lumi on liian syvää, voi aina turvautua kulkemaan emännän kengänjälkiä myöten. Tässä vielä esimerkki rohkeasta umpihanki-Oivasta. Milloinkohan sitä oppisi pitämään puhelinta oikein päin ottaessaan videota, ettei jäisi noin kapeaksi. :D

Pakkaspäivien puuhastelua

Oiva ei tykkää kovasta pakkasesta. Kun mittari näyttää -20 astetta, ei ole toivoakaan päästä ulos jaloittelemaan ja sisällä on niin t-y-l-s-ä-ä! Nyt jumitetaan jo neljättä päivää yhtä monen seinän sisällä, tai siis Oiva jumittaa. Minä olen uskaltautunut pihalle kauppareissujen ja koulussa käymisen merkeissä. Vaikka onkin kivaa, että kova pakkanen kasvattaa puihin kuuraa ja tekee kaikesta nättiä ja valkoista, saa kissan ulkoilmaikävä toivomaan pakkasten heltymistä. Leikki- ja koulutustuokioista huolimatta Oiva alkaa osoittaa mökkihöperyyttä aiempaa hurjemmalla aamusinkoilulla ympäri kämppää ja kertoo maukumisella, että nyt ei palvelusväki toteuta kaikkia tehtäviään.

"Miten niin on liian kylmä? Vie mut pihalle!"

Onneksi Oiva on sen verran utelias kaveri, että sisälle on aika helppo keksiä pientä uutta ja jännää pelastamaan pieni kissa tylsyyskuolemalta. Voi esimerkiksi kääntää nojatuolin kyljelleen, jolloin se on ihan uusi kiipeilyhärpäke.

Aivan uusi tähystyspaikka.

Tai hyödyntää kuivumassa olevat lakanat vaanimispakoiksi.

Tästä syöksytään kohta huiskan kimppuun.

Ja aina voi turvautua tiputtavan hanan viehätykseen. Oiva jaksoi seurata tosi kauan tasaisesti putoavia pisaroita ja pakko oi tietysti tunkea pää hanan alle ja koittaa pyydystää vettä suuhun. Ei haitannut, vaikka nassu vähän kastui.

"Mitä nään on?"

"Miltähän tää haisee?"

"Maistoin vielä varmuuden vuoksi. Vettä se on."

Hyvällä säkällä elohopea kiipeää tänään vähän korkeammalle iltapäivästä, niin päästäisiin valjastelemaan hankeen.

P.S. Mulla alkaa mennä hermot vanhaan kameranrakkineeseen! Aivan mahdotonta saada sillä tarkkoja kuvia liikkuvasta kohteesta - ei tarvitse kuin pikkuisen heilahtaa, niin lopputulos on epätarkka. Muutenkin se tarkentaa ihan minne sattuu, ottaa todella pimeitä kuvia, jos valoa ei ole mielettömästi ja sammuilee mielivaltaisesti, vaikka olisikin akkua jäljellä. Ärsyttävä kapistus. Tuntuu tyhmältä laittaa kehnoja kuvayritelmiä tänne muiden nähtäväksi, kun pienenä perfektionistina haluaisin postailla laadukkaampia otoksia. Vinkkejä paremmista kameroista otetaan vastaan. Jos tässä vaikka jossain kohtaa sijoittaisi tehokkaampaan kuvakaappariin.

Joululomakuulumisia

Ollaan Oivan kanssa oltu nyt reilun viikon verran joululomailemassa mun kotipaikkakunnalla. Omakotitalon ryntäilypinta-ala, oma piha, kivat näkymät ikkunasta ja monipuolistunut ihmisseura (äitini ja kaksi siskoani)  sekä tietenkin aina yhtä kiinnostavat marsut ovat taanneet Oivalle mukavan joulunalusajan ja täällä pysytään onnellisesti ainakin uuden vuoden yli. Oiva on jo hyvän aikaa sitten vallannut oman paikkansa sohvannurkasta, tottunut saamaan multicatit aamulla aikaisin ensin herääviltä (äiti tai pikkusisko, en ikinä minä) ja saanut enemmän kuin tarpeekseen sylittelyä ja silittelyä. Oiva on myös ottanut ilon irti isosta tilasta. Yksiöön verrattuna omakotitalo tuntuu varmaan urheiluhallilta. Poika ryntäilee etenkin aamuisin ympäri taloa kauhealla vauhdilla ja leikkii mielellään jahtausleikkiä pikkusiskoni kanssa.

Siskon nappaama kuva Oivasta ja joulukuusesta.

Jouluvalmisteluista Oiva ei ole ollut moksiskaan. Tietysti kuusi piti käydä nuuskimassa, kun se tuotiin sisälle, mutta koristeisiin se ei juuri ole kajonnut. Välillä vähän tassulla kokeillut alaoksilla roikkuvia tähtiä ja kultanauhoja, mutta mitäpä pienistä. Varsinaisia tuhoja Oiva ei ole tehnyt. Tihutöitä tärkeämpää lomalla on lepäily.

Hyvä olo, kuten krokotiilimäinen hymy kertoo.

"Eihän me vielä nousta. Laita pää takasin tyynyyn!"

Oiva on löytänyt unipaikkoja mamin sängyn lisäksi sohvalta ja pikkusiskoni kainalosta.

Yritin yksi päivä napata Oivasta joulukuvia, mutta eihän siitä mitään tullut tämän ikiliikkujan kanssa. Onnistuneinkin otos jäi epätarkaksi, mutta sen myötä toivotellaan silti hyvää joulua teille kaikille!

Hyvää joulua!

Kuka pelkää lunta?

Ei nimittäin ainakaan Oiva!
Eilen meidänkin nurkille oli satanut kunnon ensilumi, jes! Pikkuisista lumiharsoista Oivalla oli jo kokemusta, eivätkä ne aiheuttaneet oikeastaan minkäänlaisia reaktioita ulkoillessa. Nyt lunta oli kuitenkin kunnolla. Minä innokkaana päästin Oivan tutustumaan ihmeaineeseen heti eilen aamulla parvekkeelle. Kissan istumalauta oli peittynyt lumeen, mutta Oivalla ei kauaa nokka tuhissut, kun se oli jo kaivamassa sitä esiin.

Pari tuntia myöhemmin lähdettiin ihan kunnolla tutustumaan talviseen maisemaan valjastellen. Oiva ei ollut pitkään hämillään lumen suhteen. Pari kertaa se kokeili kynnysportaalta tassulla, että uskaltaako mössöön astua vai ei. Hyvin uskalsi, eikä sitten muuta kuin tutkimaan valkeuden verhoamaa reviiriä.

Ei pelota yhtään!

Lumivaaniskelija.

Minusta näytti, että lumi oli Oivasta hauska ja jännä juttu. Se loikki, juoksenteli, hyökkäili peittyneiden risujen kimppuun ja kaivoi pieniä koloja lumeen.

Hankipönötyskuva.

Korvillekin satoi lunta, mutta se ei menoa haitannut.

 Ja Oiva hoksasi, että lumella on paljon parempi peitellä pissat kuin maahan jäätyneillä lehdillä.

Ette varmaan arvaa mihin kohtaan Oippu lirautti.

Lumimies viihtyi ulkona tunnin verran. Tänään mentiin uudelleen puolikkaaksi. Olisi viihtynyt varmaan pidempäänkin, mutten tällä kertaa päästänyt sitä kytikselle lintulaudan alle. Saatiin pyyntö pitää kissa sieltä poissa, että tirpat uskaltavat syödä. Vaikka minun empiirisen havainnointini mukaan ne tipuset kyllä menee laudalle, vaikka me oltaiskin vieressä. Olen vakuuttunut, että linnut lähinnä nauraa Oivalle, joka seurailee niitä narun päässä, eikä ikinä ole ollut lähelläkään saada talitinttiä kiinni. Mutta ei viitsi tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä, kun kerran pyyntö esitettiin ihan asiallisesti. Kattellaan tipusia vähän etäämmältä tästä lähtien ja rymytään metsässä toisella puolella taloa.

Kuten näkyy, ei ne tintit nyt niin paljoa Oivaa pelkää. Parhaimillaan yksi hyppi noin puolen metrin pässä Oivan nenästä.