Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuomiokirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuomiokirkko. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. tammikuuta 2018

LUX Helsinki 2018 (video)


Kiersimme viime keskiviikkona vähän ennen sulkeutumista
LUX Helsinki 2018:n lenkin.
Liikkeellä oli valtavasti väkeä aidatuilla katualueilla,
joilta oli poistettu autot tapahtuman ajaksi.
Järjestäjät ohjasivat laumaa oikealle reitille tiukasti pillein ja huudoin,
mikä oli vähän uutta entiseen vapauteen verrattuna.

Mikään ei jäänyt erityisen sykähdyttävästi mieleen.
Arkkitehtimuseon seinustan installaatiota katseli ja kuunteli mielellään.
Tuomiokirkon valoräiskintää oli venytetty turhan paljon.
Lyhdyn varjostimeksi näytti kelpaavan mikä tahansa 
riepu, risu tai romu.

Kuvasin sieltä täältä eläviä ja kuolevia kuvia
ja koostin niistä videon, josta tuli liian pitkä.
Pikakelauksellahan sitä voi jouduttaa.

Tässä linkki videoon

Olemme olleet katsomassa LUX Helsinkiä seitsemänä vuonna peräkkäin.
Tässä linkit aikaisempiin vuosiin:








  









  












keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Tuomaan markkinat (video)



Viime sunnuntaina Senaatintorilla Tuomaan markkinoilla
oli vilskettä ja vilinää, kun sääkin oli kaunis.
Suurin vetonaula oli keskellä toria pyörinyt viehättävä karuselli.
Sen kyytiin pääsi ilmaiseksi (!),
mutta pienokaiset joutuivat jonottamaan pitkät ajat.

Myyntikojuissa ei näkynyt lörtsyjä, muikkuja eikä metrilakuja,
vaan enimmäkseen laadukkaita käsitöitä.

Samaan aikaan Tuomiokirkossa raikuivat kauneimmat joululaulut.
Kirkko oli täynnä, emmekä päässeet sisään,
mutta saimme kuulla laulut torilla
portaille asetetuista kaiuttimista.

Kotimatkalla poikkesimme Pyhän Laurin kirkossa,
jossa Natale con Aperto -orkesteri
soitti ja lauloi tuttuja hartaita joululauluja.

Joulunalustunnelmiin pääset klikkaamalla 

  








 






tiistai 8. tammikuuta 2013

Valoa pimeyteen!


Loppiaisen tienoilla saimme taas nauttia kaupungin valoista erikoisella tavalla.
Lux Helsinki -tapahtuma levittäytyi nyt entistä laajempana.

Aloitimme kierroksemme Stadionin tornin luota.
Jukka Huitilan Variant Spectrum 2 oli edellisen vuoden kaltainen,
mutta vähän monipuolisempi. 



Oopperan Amfissa ranskalaisen Philippe Morvanin Cosmogole 
on "huikea valo- ja ääni-installaatio,
jossa pallomainen keskus ja sitä ympäröivät 60 pallomaista planeettaa
ja muut yhteensä 1200 valonlähdettä luovat kosmologisen tunnelman".
Näin luvattiin ja lupaus piti paikkaansa.






Hesperian puistossa oli puiden oksilla lyhtyjä edellistä vuotta enemmän.
Laatu kyllä kärsi määrän kustannuksella.
Monet lyhdyt olivat aika mitättömiä.
  
 


Farkku ja balleriinamekko



Geisha-karkkeja

Twinsen Ho oli loihtinut Hakasalmen huvilan ympärille
Little Spirits  -nimisen teoksen.
Hurjat värit ja puiden oksilla luikertevat led-valomadot sykähdyttivät pimeässä yössä.





Kansallismuseon kauniista valaistuksesta kannatti ottaa kuva ihan erikseen
Vielä suurempi yllätys oli nähdä Finlandia-talon ja Kansallismuseon (kuvassa näkyvät taustalla valot) välisellä kalliolla kettu.
Kameran etsimessä näkyi vain kaksi valopilkkua. Räps! Ne olivat nämä.



Kiasman ja Musiikkitalon välisellä alueella oli monenlaisia valoinstallaatioita.


Baanan suulla oli Mika Haarasen yksinkertainen, mutta vaikuttava Kiven muisti -teos.

Kiasman seinälle kyhätyt valot olivat mitättömät, mutta Musiikkitalon seinustalle ne muodostivat mielenkiintoisia heijastuksia.
Kustaan varjo ratsastaa kohti Forumia.


Kansalaistorin valot olivat kuin Turun moottoritieltä. Hehe. Sieltä ne olivatkin. Taidetta, siis...



Kiasman edustalla saimme ihastella Tuliryhmä Etnan esitystä Kehrä,
jossa ideana oli tulen ja valon kohtaaminen.
Tulella leikkimistä seurasi innolla.







Mahtavan tuliesityksen jälkeen vaelsimme vielä Senaatintorille,
jossa pyöri non-stopina Casa Magica -parivaljakon esitys Emergence.
Tuomiokirkon julkisivulle projisoiduissa mystisen mytologisissa kuvissa meri ja taivas kohtaavat.
Taustalla kuuluu mielenkiintoinen äänimaailma.








Ja lopuksi tapulin ohi lipuu made, tai mikä lie kalaeläin. Huh!

Pimeän Senaatintorin laidalla kulki lux-ratikka.

Unionikadun päässä Tähtitorninmäellä loisti kohti taivaita laser-säde.
Ensimmäisestä risteyksestä oikealle saattoi ihailla vielä Espan sinisten joululedien loimotusta.
 

Vielä oli jäljellä tarpominen takaisin stadikan luokse pitkin Töölönlahden rantsua.








 Henkeäsalpaavan mielenkiintoinen elämys,
kuten Urkki aikoinaan muotoili kokemuksensa Wielickan suolakaivoksen vieraskirjaan
(nähty omin silmin).