Helgeä on taas hemmoteltu

Kun talossa on neljä eriluontoista kissaa, niin niiden kanssa ei voi olla joka asiassa täysin tasapuolinen. Yksi tarvitsee paljon liikuntaa muttei suostu kulkemaan valjaissa, toinen ei anna kiinni ulkona vapaana, kolmas palelee kylmässä – ja neljättä voi ulkoiluttaa valjaissa ja sen lisäksi pitää sitä sopivissa vieraissakin paikoissa myös hetkittäin vapaana. Väistämättä tässä käy niin, että ne, jotka liikkuvat ulkona ja joita voi pitää vapaana, eli Toivo ja erityisesti Helge, pääsevät useimmin ulos.

Koska Helge on Helppo-Heikki, se saa vähän enemmän kuin muut. Päivänä muutamana se pääsi ensimmäistä kertaa tänä keväänä Kopparnäsiin loikkimaan merenrantakallioilla. 

Ihan ensimmäiseksi rantaan päästyä nähtiin pyrstö.

Ja koko pyrstöllinen eli kyhmyjoutsen. Helgeä eivät kylläkään tämmöiset veden varassa lilluvat isot linnut kiinnosta juuri lainkaan. Liian kaukana. Liian meressä. Liian isoja. Ei kannata, tuumii Hegulainen.

Piti olla aurinkoinen päivä, mutta taivas meni pilveen, mikä on kuvaamisen kannalta ihan hyvä asia. Kuvaamisen kannalta huono asia sen sijaan oli tällä kertaa se, että Helge oli iilimatomaisesti koko ajan perässä, enkä saanut kovin monta kertaa tarpeeksi etäisyyttä, että olisin voinut rauhassa kuvata sen iloa.

Kyllä, Helgellä oli hauskaa, vaikkei ilme aina siltä näytä.

Minne meninkin, Helge tuli perässä. Se juoksi luokse ja tuli puskemaan ja kiehnäämään jaloissa.

Pieni rantakallioiden niemeke oli äkkiä juostu kokonaan, kun kuljettiin sinne ja tänne ja taas sinne tänne. Koska aurinko ei lämmittänyt ja oli melkoinen tuuli ja koska kalliot olivat kylmät tassujen alla, niin lähdettiin aika äkkiä pois ihan rannasta. Vähän kauempana merestä olikin jo lämpimämpää ja Helgelläkin mielenkiintoa tutkailla kaikenlaista, kuten kaatuneen puun juurakon alla olevaa koloa.

Burmanseisoja?

Vielä oli sen verran kylmä ilma ja kylmä maa, että retki oli lyhyt. Vartin ulkoilun jälkeen lähdettiin jo autolle ja takaisin kotiin. Pienikin lenkki riitti kyllä hyvin: ennen tätä reissua Helge oli ollut kevään riivaama ja sillä oli ollut virtaa kuten aiemmin Toivolla. Hetken rauhaa ei ollut saatu Hegulaisen vaeltelulta ja nau'uskelulta (kauniisti ilmaistuna: oikeasti Helgen ääni on kaukana kauniista nau'unnasta, se on sietämätöntä volinaa). Tämän jälkeen jopa parin kolmen päivän ajan Helgelle riitti ulkoilu terassilla ja piipahdus häkissä.

Mitäköhän seuraavaksi keksitään?

Lämpimämpää kevättä odotellessa...

Kevään valoisuus näkyy erityisesti Helgessä ja kaikkein eniten Toivossa lisääntyneenä energiana. Ulos pitäisi päästä juoksemaan, haistelemaan tuoksuja ja tutkailemaan uusiakin paikkoja. Lämpiminä päivinä terassiulkoilu ei tunnu riittävän. Häkissä ei voi vielä pitkiä aikoja olla, joten parasta olisi käydä kunnon juoksulenkillä junaradanpohjan polulla. Veikko ja Sulo tyytyvät hiukan vähempään, onneksi.

Viime aikoina varsinkin Toivo on ollut niin täynnä virtaa, että sen vieminen vapaana juoksemaan on tuntunut hiukan arveluttavalta. Kaikkein energisimpänä päivänä päätin yrittää väsyttää sen viemällä sen valjastelemaan pienen automatkan päähän metsäpolulle. Siitä Toivo ei tykkää yhtään! Se inhoaa valjaita. Se ei mielellään niissä ulkoile, vaan sen mielestä aina pitäisi saada kulkea vapaana. Toivon mielipiteestä huolimatta lähdettiin valjastelemaan, koska ylimääräinen virta pitäisi saada pois.

Toivo kyllä kertoi mielipiteensä hyvin selvästi.

Muutamat askeleet Toivo suostui itse kävelemään. Enimmäkseen kuljettiin polulla kahdella jalalla eli Toivo olkapäällä istuskellen. Matkustajana se oli ihan hiljaa, mutta kun laskin sen maahan, niin se heti kyllä kertoi, mitä mieltä tästä hommasta oli.

Puunrungolle ei muka voinut nousta, kun valjaat häiritsivät. Tässä kohtaa en antanut periksi, vaan Toivo kulki kuin kulkikin puun yli ihan itse.

Mikä ääni se oli? Kuuntelun ajan Topi oli hetken hiljaa…

…mutta ääni taukosi, eikä mitään mielenkiintoista tullut edes näkyviin. Tylsää!

Seuraavana päivänä Toivo pääsi toivomalleen lenkille junaradanpohjalle ilman valjaita ja pyrähti muutaman kerran kunnon juoksuun. Kameraa en uskaltanut mukaan ottaa, kun oli olemassa riski, että Toivo säntää ryteikköön. Edellisen päivän valjasulkoilu oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, ja päätön into oli kadonnut, jäljellä vain normaali määrä "lentovirtaa", mikä Toivon tapauksessa on kuitenkin ihan riittämiin. Toivon puolesta olen onnellinen, että sillä on kuitenkin mahdollisuus myös vapaana juoksemiseen. Jos ei olisi, olisi pelkkä valjasulkoilu melko kurjaa ja saattaisin jopa olla sitä mieltä, ettei Toivo yhtään pidä ulkoilusta. Kaikki kissat kun eivät mielellään ulkoile lainkaan.

Jälleen on ollut pakko todeta, että kissa ei ole mikään helppo lemmikki. Kissalle pitää keksiä mielekästä tekemistä, mikä ei ole aina helppoa ja vaivatonta. Kissan kanssa on vietettävä aikaa. Olen tyytyväinen niin kauan kuin meillä on levottomia ja jopa rasittavia kissoja: jos kissa kokee elämänsä tylsäksi, se korjaa tilanteen nukkumalla. Se nukkuu ja nukkuu ja nukkuu. Ja syö ja nukkuu. Meillä on vaativia ja vielä vaativampia kissoja, siispä meillä on terveitä ja onnellisia kissoja. Hiukan vaativuuteen vaikuttaa ehkä kissan rotu, vaikka uskonkin, että yksilöerot ovat myös suuret. En silti voisi suositella näitä vilkkaita rotuja, burmankissaa ja ocicatia, kovinkaan monelle. Näiden kanssa täytyy olla valmis harrastamaan, puuhastelemaan, viettämään aikaa ja tekemään yhtä ja toista. Ne ovat kaikkea muuta kuin sohvankoristeita.

Muuten meillä on ollut rauhallista ja mukavaa. Kevät käväisi välillä kylässä ja lämmitti niin, että terassillakin on ehditty ottaa auringosta D-vitamiinit talteen. Kirkkaassa kevätauringossa oli mukava loikoilla lampaantaljojen päällä pitkät tovit.

Kaikkein hauskinta on, kun takaovi on auki niin, että siitä voi juosta ulos ja sisään ja ulos ja sisään…

 

Hohhoijaa…

Nyt vain odotellaan, että viikonloppuna satanut lumi sulaa ja päästään kunnolla ulkoilemaan. Suunnitelmissa on erinäisiä seikkailuja yhden jos toisenkin kissan kanssa.