Olen viime päivinä miettinyt, millä keinoilla minä teen puuduttavasta arjesta siedettävän tai jopa mukavan. Tällä hetkellä päällimmäisenä meillä on vatsatauti. Onneksi enemmänkin sellaista kipeää vatsaa, mutta tähän tautiin liittyy aina se epävarmuus. Kuka seuraavaksi ja mitä?
Samalla valmistaudun lauantain Kartanon Joulutorille ja tietenkin takaraivossa jännitän, mikä on oma kuntoni lauantaina. No, toistaiseksi olo on oikein hyvä, enkä odottele pahinta!
Niin, mutta niitä keinoja arjen piristykseksi.
Ensinnäkin kodin järjestely. Minä vein eilen isot läjät tavaraa kierrätykseen. Lasit ja metallit, mutta myös kirppisjämäkasseja. Keittiön tasot siisteiksi ja muutenkin rojut paikalleen. Siis sitä perinteistä
rojuterapiaa. Miten se tuokin energiaa!
Käsillätekeminen tuo minulle energiaa. Lapset ovat onneksi jo niin isoja, että sairaspäivinäkin voin puuhailla hommiani jonkin verran. Eilisen päivän surrasin ompelukoneella juuttikangasta pojan lojuessa sohvalla. Läsnäolo ja pieni paijaus välillä riittävät!
Kolmas asia on
liikunta. Kohta livahdan juoksemaan tuonne raikkaaseen metsään.
Mutta nyt taidan suorittaa pikaisen tuuletuksen talossa!
ps. Muistelin aamulla muutaman vuoden takaista pimeää marraskuuta. Meillä jylläsi silloin sikainfluenssa. Varmaankin 1,5 kuukautta tauti kesti ja kesti, ja lopulta minäkin sain sen. Olin kyllä henkisesti aika väsynyt tuolloin, mutta sain viimeisen sysäyksen aloittaa bloggaamisen. Siispä synttäriä pukkaa! Olisikohan siitä neljä vuotta? Samaan syssyyn ylittyi tuo 300 lukijan raja, joten taitaisi olla
arvonnan paikka! Ensi viikolla! Ehkäpä jotain itsetehtyä...
ps2. Minä yleensä nautin perusarjesta ihan ilman suurempia sirkuksia...
The kids have been sick. Stomach flu. I´m working for Saturday´s sale of works and wondering how I´ll feel on Saturday. Trying to find some new energy from cleaning the house, sewing and jogging. And it helps!
Hey, I have 300 readers and the blog has a birthday. So there will be a giveaway next week!